Tiedän että meidän on erottava. Miehelläni on toinen josta hän ei halua luopua. Loppuaika tuntuu sietämättömälle, samassa taloudessa olo taloudellisista syistä, ennen kun omaisuus saadaan myytyä niin kummallakaan ei ole varaa muuttaa muualle.
En mitenkään kestä katsella näin läheltä seurustelevaa x:ää.
Mielialalääkkeitä en halua koska mielestäni hän ei ole sen arvoinen. Vihan tunne kuitenkin on sietämätön. Miten voisi tunteensa nollata ja päästä asian yli? Lapsillakin kamala olo, rauha olisi pakko saada mutta ei millä ehdoilla tahansa.
Miten tällaisesta selviää?
En mitenkään kestä katsella näin läheltä seurustelevaa x:ää.
Mielialalääkkeitä en halua koska mielestäni hän ei ole sen arvoinen. Vihan tunne kuitenkin on sietämätön. Miten voisi tunteensa nollata ja päästä asian yli? Lapsillakin kamala olo, rauha olisi pakko saada mutta ei millä ehdoilla tahansa.
Miten tällaisesta selviää?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Entä olisitko sinä mielialalääkkeiden arvoinen? Ne auttavat eikä niiden syömisessä ole mitään hävettävää. Pidä itseäsi sen arvoisena, että pidät itsestäsi huolta!
Eikö se mies voisi muuttaa sen uuden rakkautensa luo...?
Samassa tilanteessa olin syksyllä. Kesällä paljastui miehen toinen suhde, kaikki tunteet kävin läpi, mies ei puhunut ei pukahtanut, eikä ainakaan halunut, että mikään muuttuisi tai että hän lopettaisi sen toisen kanssa :) Syksy oli helvettiä, suurimpien paniikki- ja raivokohtausten apuna minulla oli työterveyslääkärin määrämiä rauhoittavia, joita otin tarpeen tullen. Se 30 tabletin määrys riitti koko syksyn ajaksi, ja olen tyytyväinen, että mitään muuta en ole tarvinnut.
Sinä päivänä, kun mies muutti pois, suuri rauha astui sydämeeni. Ja vaikka tapakkia on tullut välillä, suunta on ollut eteenpäin. Mitään näin kauheaa en toivoisi toiselle ihmiselle tehtävän, sille ei ole mitään oikeutta, ei niin mitään. Mutta vaikka suru on välillä suuri, on parempi nyt.
Nukahtamislääkkeitä olen pakosta joutunut käyttämään, muuten en varmaan nukkuisi lainkaan. Töissä kuitenkin on pakko jaksaa käydä. Eipä se voi muuttaa sen naisen luo koska naisella on aviomies joka ei tiedä asiasta. En ymmärrä miksi ei hänelle kerrota, ehkä kyse on jostain taloudellisesta turvasta tai ehkä näiden suhde on vaan tapa hajoittaa tämä meidän liitto.
Arvostan kyllä itseäni mutta mielialalääke kuulostaa pahalta.
Mulla exä teki viime syksynä elämästämme täyttä helvettiä (on yhteiset lapset, joiden kautta pääsee vielä hyvin satuttamaan ex-vaimoa, eikä siinä tiimellyksessä exää haitannut, että lapset kärsi kaikkein eniten...) ja saatuani pari kertaa sellaisen olon, etten pysty hengittämään, niin vaikka se tuntuikin oudolta lähteä lääkärin luota rauhottavien lääkkeiden resepti kädessä, niin kyllä niistä oli hyötyä! En tarvinnut kuin neljä kertaa ottaa lääke, niin se "perusstressitaso" laski sen verran, että uudestaan ei tarvinnutkaan ottaa lääkkeitä.
Omaa kehoaan kannattaa kuunnella ja hakea apua ajoissa, ettei tilanne mene pahemmaksi. Ei siinä ole mitään hävettävää, että tarvitsee apua. Varmaan jokaisella tulee ennemmin tai myöhemmin elämässä sellainen elämänvaihe, että ei välttämättä yksin jaksa.
Miksi et muuta pois?
Minä lähdin lasten kanssa, tili jonka avasin tuona päivänä näytti nollaa. Mukaani sain vain pari perintö kaappia, vaatteeni ja valaisimen. Silti minä pakkasin tavarat, muutin rivitaloon ja suljin oven entiseen elämään.
Sosiaalihuolto auttaa alkuvaikeuksissa, ketään ei pakoteta asumaan epäinhimillisissä olosuhteissa joiksi elämääsi kutsuisin.
Huonekalut keräsin sukulaisilta, mutta niitäkin saa sosiaalihuollon "piikkiin" kirpparilta sen että alkuun pääsee.
Ota lapset ja lähde, anna miehen pitää miehuutensa joka on pelkästään munassaan, sinä olet ansainnut paljon paremman elämän.
Lapsia helpottaa kun näkevät että teet selvän päätöksen jossa pysyt. Elämä kantaa.
Uskokaa jo hyvät ihmiset ELÄMÄ KANTAA.
Ei kukaan ole nälkään kuollut suomessa sataan vuoteen, ei täällä huutolaiseksi joudu. Rohkeutta, uskallusta ja voimia, sinä selviydyt, minäkin selvisin vaikka luulin että kaadun oman varjoni jalkoihin.
Ystävä, missä aikakaudessa elät? Jo oman itsesi jaksamisesi ja lastesi takia sinä tarvitset apua. Mielialalääkkeet auttavat ihmistä pahimman yli eli ne tavallaan kannattelevat "päätä veden yläpuolella" kun on pakko selvitä ja jotenkin jaksaa päivästä toiseen. Muuten on mahdollista, että oma henkinen jaksamisesi joutuu liian tiukalle, jolloin tilanne vain pahenee. Tie kuilusta johtaa vain ylöspäin - kyllä elämä kantaa. Puhun kokemuksesta, kyllä se aurinko paistaa vielä risukasaankin!
enkä oikein ymmärrä sitä, että tuntemukset pitäisi vaientaa kemikaaleilla. Normaalilla ihmisellä on oma psyyken mekanismi, jonka avulla hän selviää elämässä. Rakkaus, suru, viha, ilo, epätoivo...on kaikki tunteita, joita on mahdollista käsitellä ilman pillereitä. Kannustan sinua selviytymään ilman lääkkeitä, ne vain helpottavat hetken ja siirtävät ongelmiasi eivätkä milloinkaan poista niitä.
Minä kyllä ymmärsin, että tässä ei tunteita turruteta jatkuvalla lääkityksellä, ei kukaan vastaajista niin kertonut, vai menikö minulta ohi. Jos on oikein paha olla, yhtenä päivänä, sen pahan olon helpottamiseksi on aivan sallittua ottaa lääke. Aivan kuin olisi ruumiillisesti sairas ja pahimpana päivänä ottaisi kuumelääkkeen, muuten vain parantelisi itseään. Tässä ei kukaan ole turruttamassa tunteitaan, joskus vain voi olla niin paha olla, että vain tärisee ja kirkuu voimatta pysähtyä, kyllä minä itselleni sallin, että otan silloin sen lääkkeen ja seuraavana päivänä työstän asiaa jälleen 'omin voimin'.
mennyt jotain ohi, kun en ollenkaan tajua sitä, että ihmisille tehdään joku lääke itsestään selvyydeksi mitä erilaisimpiin perusterveen ihmisen tunnetiloihin. Todelliset psyykensairaudet ja niiden lääkehoito on tietenkin välttämätöntä, mutta että onnellisuuspilleriä, nukahtamislääkettä, murhetroppia. Koskahan lääkebisnes kehittää eromikstuuran, jota ilman ihminen ei kerta kaikkiaan pysty jokapäiväisestä elämästään selviämään? Kai sitä ihminen kaikenlaista voi suuhunsa tunkea, jos katsoo tarpeelliseksi. Mutta, että siitä tehdään joku välttämtättömyys, niin haloo.
Etkö lukenut lainkaan nitä vastauksia? Ei tässä kukaan ole mitään 'eromikstuuraa' etsimässä. Minä olin ahdistunut, itkin joka päivä, menin lääkäriin. Jo se helpotti, että menin, siellä ei enää itkettänytkään niin. Jo avun hakeminen oli siis lääkettä minulle, asiasta keskustelu toisen kanssa. lääkrin määrämä lääke oli vain ja ainostaan hysterian lopettamiseksi, jos kohtauksia tuli. Jos osasit lukea aikaisemman, niinhän kerroin. Sillä ei ollut murhenpoistotarkoitusta, ei nukahtamisen apuna, ei mitään kuin akuutin tilanteen laukaiseminen. Sinulta ei ymmärrysät heru, mutta niin on usein ihmisillä, joilla ei ole kysyä asettua toisen osaan, vain omien kokemusten ja usein vajavaisen elämänkokemuksen perusteella luulee tietävänsä miten kaikki ihmiset toimivat ja tuntevat.
Noista mielialalääkkeistä vielä. Suosittelen ottamaan niitä jos kaikki tuntuu kasautuvan päälle, ennen kuin kaikki on vielä huonommin. Itselläni liika stressi laukesi paniikkikohtauksina,ja sitten niitä lääkkeitä ainakin piti popsia. Parempi helpottaa oloaan ajoissa!
kriisin alkuvaiheen tukena. Siis, että pääsee pahimman yli. Keskustelu esim. hyvän ystävän tai terapeutin kanssa siinä rinnalla kuitenkin auttaa pääsemään niistä pahan olon tunteista paremmin lävitse ja eteen päin elämässä.
Mielestäni on normaalia reagoida vaikeassa elämäntilanteessa. Siinä vaiheessa niitä lääkkeitä kannattaa enemmänkin syödä, jos ei mitenkään masennu vaikeuksiensa keskellä.
Sitten menee kyllä jo manian puolelle.
On tervettä voida joskus pahoin. Poistat vain ongelmien lähteen ja elämä alkaa taas hymyillä!
Kiitos runsaista vastauksistanne, olen puntaroinut asiaa monella tavoin ja uskon että tästä vielä nousen.
Ei tämä kai paljon huonommaksi voi mennä?
Onneksi on kevät ja kasvun aika luonnossakin, lapset terveitä ja töitä.
Mieheni heitän ulos lasten avustuksella, pettänyt on heidätkin. Lapsistani 2 on täysi-ikäisiä (18 ja 19)joten on heidän mielipiteellään myös väliä. Heidän mielestään minua ei pidä enempää kiusata ja mieheni saa itse etsiä keinot miten selviytyy.
Mielialalääkkeitä en kuitenkaan nyt hae kun uskon että mieleni korjaantuu heti kun hän laittaa kotioven lopullisesti kiinni.
Onneksi löytyi jonkinlainen ratkaisu, olisin muuten seuraavaksi varmaan joutunut jonnekin hoitoon kun tilanne oli niin mahdoton.
Olen aina pitänyt itseäni vahvana ihmisenä mutta lopulta kaikki on niin vähästä kiinni.
Mielessäni on pyörinyt viimeaikoina eräs laulu, sen menee jotenkin näin: Kipu kuolee huutamalla, alastomana lattialla, miten kauan sitä kestää? Ei voi tietää. Mikä sattuu ja kuinka paljon? Siitä elämässä kysymys vain on kun on tultu siihen pisteeseen ettei mikään ole varmaa....
Kaikkea hyvää elämääsi! Samassa tilanteessa ollaan, miehellä toinen mutta ei saa päätöstä tehtyä kumman valitsee. Yritän kerätä itselleni voimia jotta saisin miehen ulos talosta. Lapset pieniä; nuorin alle 3 vuotias ja vanhin koulussa. Tuntuu, että en millään jaksa yksin lasten (kaksi erityislasta) ja vanhan omakotitalon kanssa. Lapsilta en haluaisi kotia viedä; riittää kun isä katoaa heidän elämästään. Toivottavasti ei kuitenkaan lopullisesti vaan miehellä olisi edes joskus aikaa tavata lapsiaan. Pahoin pelkään, että uusi nainen vie kaiken sen ajan, mikä töiltä jää. Nyt jo työtkin (yksityisyrittäjä) ovat naisen takia kärsineet.
Mielialalääkkeitä en ole käyttänyt, vaan itkenyt silloin kun itkettää. Onneksi on kaksi ystävää joiden olkapäätä vasten olen saanut itkuni itkettyä. Ja eihän itku ole vieläkään loppunut. Minä kuuntelen usein Juha Tapion Kelpaat kelle vaan -laulua. Sen avulla yritän jaksaa päivästä toiseen ja ajatella, että kenties minullekin on vielä uusi rakkaus jossain odottamassa. Sen aika tulee kyllä vasta pitkän, pitkän ajan kuluttua. Nyt sydän on niin rikki ja itsetunto nollassa. Mutta kyllä tästä vielä noustaan ja jonain päivänä elämä hymyilee jälleen.