en kestä anoppiani!!!!
hän ei puhu minulle, ei tervehdi! miesystäväni harrastaa jalkapalloa ja joskus jättää harkat takiin minun takia, ei sen takia että minä pyytäisin mutta hän itse haluaa ja anoppini kirjoitti poikaystävälleni kirjeen että en halua että jätät treenejä takiin TYTTÖYSTÄVÄSI takia ihan kun hän ei enää tietäisi nimeänikään!!!!! hän on töykeä myös omalle perheellenei
hän ei puhu minulle, ei tervehdi! miesystäväni harrastaa jalkapalloa ja joskus jättää harkat takiin minun takia, ei sen takia että minä pyytäisin mutta hän itse haluaa ja anoppini kirjoitti poikaystävälleni kirjeen että en halua että jätät treenejä takiin TYTTÖYSTÄVÄSI takia ihan kun hän ei enää tietäisi nimeänikään!!!!! hän on töykeä myös omalle perheellenei
Vastaukset 5
Vanhimmat
Vai luet sinä poikaystäväsi kirjeitä.
Kai äiti saa pojalleen mielipiteensä sanoa.
Ties´ mihin poika tähtää treeneillään.
Moni lupaava urheilija on jäänyt pois treeneistä tyttöystäviensä takia. On mennyt ammattilaisura sivu suun.
Niin että rauhoitu. Mene kannustamaan kentän laidalle van. Urheilijan heilan osa se on.
Jos olette yli kakskymppisiä niin onhan hassua. Mutta jotenkin viestistäsi tuli sellainen olo, että olette lähempänä 15...
Olen samaa mieltä kuin tuo toinenkin, että reilusti kentän laidalle vaan hurraamaan, tutustut uusiin ihmisiin ja kukapa tietää vaikka anoppikin alkaisi susta oikein pitää?!
Ajattele myös asiaa hieman anopin kannalta. Jos hän on poikaa kuljettanut harkkareihin ja peleihin viisvuotiaasta ja nähnyt, että laji on lähellä sydäntä niin tokkopa hänkään haluaa purematta niellä, että kaikki tuo on ollut turhaa ja jää heti tytön vuoksi. Harrastus myös maksaa ja jos vaikka rahaa on vähän niin eihän ole mukava huomata sen vähän menevän hukkaan.
On aivan eri asia, jos sulla on vaikka siskon lakkiaiset ja haluaisit miehen mukaan ja valinta on tehtävä harkkareiden ja juhlan välillä, silloin on mielestäni selvä, että jannu tulee mukaasi.
Älä ole ehdoton. Hommaa oma harrrastus niiksi ajoiksi jolloin kumppani on harjoituksissa, punttisali, uinti ja kas omakin kunto kasvaa, ja yhteiselo on aina mukavampaa kun ei tarvitse toisen seurassa olla uninen ja hengästynyt.. :)
Sun viestisi oli hieman epämääräinen mutta kaipa aikuinen ihminen voi joskus jättää menemättä, jos itse niin haluaa. Oma poikakaverini aikoina ammoisina harrasti intohimoisesti eikä niitä harkkoja jäänyt väliin, vaikka lempi leiskui ja kaikki muut saivat kaikota.
Älä ole moksiskaan töykeydestä. Ihmiset ei välttämättä itse huomaa olevansa töykeitä koska se on heidän tapansa. Oma perhe on jo siihen tottunut jne. Vieraammalle siinä on vain sulattelua ja helposti eksyy tutkailemaan sitä liikaa. Ja ihan oikeasti kun sillä ei ole väliä, kestää vain aikansa hyväksyä että noita ei voi muuksi muuttaa. Ja oppii siis ottamaan heidät sellaisena kuin ovat. Sama juttu vaikka lääkäriin mennessä, vastassa voi olla ihan asiallinen mutta töykeä tyyppi tai sitten tosi miellyttävä persoona.
Mun anoppi on sellainen kiikunkaakun eli vuoronperään kuin siirappia tai sitten alahuuli mutrussa roikkuen kuin pienellä lapsella. Appi imitoi vaimonsa sielunliikkeitä olemalla joko neutraali tai olemalla mykkäkoulussa. Tervehtiessään eivät saa suustansa ääntä, niukan lähes olemattoman päännyökytyksen. Musta se on epämiellyttävän tuntuista mutta olen yrittänyt ajatella että maassa maan tavalla ja yritän häivyttää iloisen ilmeen naamaltani ja sonnustautua samaan ilmekarttaan seurani kanssa.
Lapsenlapsi on pelannut jääkiekkoa 5-vuotiaasta.
Hänelle on erittäin tärkeää, että pysyy joukkueessa, johon heidät valitaan vuosittain yhä uudestaan kunnon ja taitojen perusteella. Jos ei ole kehityksessä mukana, putoaa B-sarjaan.
Poika on nyt pian teini-ikäinen, harrastaa edelleen, käy harkoissa, juoksee, nostaa puntteja ja on kunnianhimoinen.
Ajattele, mikä määrä perheen energiaa, rahaa ja mukanaoloa tämä on tarvinnut kohta 10 v.
Entä, kun sitten tulisi tyttöystävä, joka nostaa nokkansa ja loukkaantuu, kun HÄN ei olekaan nro 1, vaan poika haluaa mennä harkkoihin, vaikka olisi oiva tilaisuus seurusteluun.
Rakkaus voi sokaista, joten vanhempien täytyy pitää silmänsä auki. Mitä poika siis haluaa? Jatkaa A-sarjassa? Tyttöystävän? Pinnata sen vuoksi harjoituksista? Pudota B-sarjaan?
Pojan täytyy se itse päättää, mutta omaehtoisen ja huolellisen harkinnan jälkeen. Pojan täytyisi tietää, mitä tilalle, jos tästä luopuu.
Siksi on vanhempien kannustettava säännölliseen harjoitteluun edelleen.
Ymmärtäväinen tyttöystävä tämän käsittää, ja hänen on käsitettävä myös, että urheilu on hyvin tärkeä osa pojan elämää.
Rakkaus ei kauan kestäisi, jos pojalle selviäisi, että tämän takia koko elämänikäinen tavoite luisui käsistä.
Tosirakkaus auttaa tyttöäkin tutustumaan pojan urheilulajiin ja osallistumaan ainakin kentän laidalla.
Se on yksi osa seurustelua.
jos lukisit tarkoin mitä kirjoitit, huomaisit, että siinä luki, että MINÄ en missään vaiheessa pyytänyt poikaystävääni jättämään harjoituksia väliin, vaan tämä oli täysin poikaystäväni oma päätös, muutenkin hän on itse pelannut 8-vuotiaasta saakka, ja kyllä minä tiedän kuinka tärkeä laji se hänelle on, enkä pyri mitenkään olemaan sen tiellä.
Hänen äitinsä, anoppini siis kuitenkin oletti, että poikaystäväni jätti harjoitukset väliin minun pyynnöstä, joten kirjoitti sen vihaiseen kirjeen ja kuvittelee nyt, että olen hänen pelaajauransa tiellä.
Ja ei siellä lajissa niin helposti mihinkää B-sarjaan pudota, kyse oli kesäharjoituksista ja heidän kausi oli loppunut jo ajat sitten.