Uusi

Kyllä on dimmu muuttunu melko tylsäksi. Kuuntelin juuri uuden levyn youtubessa (mikä on melko epäilyttävää, sillä levynhän pitäs ilmestyä vasta kuun lopulla..) ja täytyy sanoa, ettei juurikaan kolahtanu. Biisit on melko samanlaisia ku edellisellä albumilla sillä poikkeuksella, että koskettimia ja orkesteriosuuksia on vähemmän. Musiikista puuttuu nyt se mahtipontisuus.
9652
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

dimmu on lässähtänyt mauttomaksi puuroksi. kolmea ekaa jaksaa kuunnella mutta on se uusi tuotanto paskaa.

Äänestä

Oisit voinut antaa sitten sen koko albumin linkin ! Itse en kyllä löytänyt sitä, ainoastaan The Serpentine Offering eli tulevan levyn ekan biisin. Hyvältä kuulostaa...
http://www.youtube.com/watch?v=-ngcnlmnkdg

Äänestä

Shagrath ja Silenoz sanoivat yhessä haastatelussa että Dimmu kehittelee vielä omaa tyyliään. Eli saattaa mennä hyvinkin paljon heavy metalin puolelle.. En minäkään tosta uudesta pahemmin piittaa, kuunnellut koko levynkin jo. Parasta Dimmua on Spiritual Black Dimensions. ;)

Äänestä

Dimmu Borgirin sivujen mukaan keikka suomessa 1.11.2007 kulttuuritalolla, YES !

Äänestä

En ymmärrä kun kaikki palvoovat 3 ekaa Dimmu Borgirin levyä. Kyllä kyllä. Se Enthrone Darkness Triuphant on ehdottomasti paras levy, mutta kaksi ensimmäistä levyä on mielestäni ne paskimmat.. ja miksi? Laulu on täyttä kuraa. Sen jälkeen kun kuulin EDT levyn niin alkoi heti syttymään ja aloin kuunnella Dimmu Borgiria enemmän ja vieläkin. Mutta ne kaksi ensimmäistä eivät koskaan ole tarttunu. Kyllä niissä on tunnelmaa mutta Shagrathin laulu on aika kuraa ja pistää levyjen mahtavuuden matalalle. Dimmu Borgir on kyllä parantunut ja vaihtanut jotenkin tyyliään usein. Mikään levy ei kuulosta samalta. Se on fakta. Enthrone Darkness Triumphant on ehdottomasti paras levy. Miksi? Se pisti minut kuuntelemaan tätä helvetin hyvää "black" metal bändiä. (mielestäni Dimmu Borgir on ihan omaa genreään eikä mitään Black Metallia).

Tuo video oli kyllä helvetin hieno! Diggasin.

Ps. Te jotka eivät tykkää Dimmu Borgirista koska se ei ole "black metallia". Älkää vittu vertailko heti että "AHA ei tää oo black metallia. Ihan paskaa" Kuunnelkaa sitä musiikkia.

Äänestä
  • Luit ajatukseni ja puit ne sanoiksi.. Itsellekin kävin samoin että kun kuulin ekan kerran Enthrone.. levyn ilmestyessä Spellboundin Metalliliitossa niin se oli menoa ja siitä lähtien Dimmu on ollut nro 1. Ekat levyt ovat todellakin paskaa mutta vanhetessaan Dimmu vaan paranee.

    Latailin tuossa uuden levyn (ostan kuitenkin, moralisoijille) ja kyllä on taas ihan >saatanan< hyvä levy, vaikka ei täyttäisikään black metal "vaatimuksia", kuten huono levy myynti ???
    ;)

    Dimmu on harvoja bändejä joiden kaikki biisit on ihan järjettömän hyviä (pois alkupään tuotanto)

    Äänestä

..niille bändin jäsenille, jos et tykkää muutoksesta. vaikea se on tehdä aina samankaltaisia levyjä ja jos dimmut niin tekisivät, tulisi liian tasapaksua musiikkia eikä sitä jaksaisi kuunnella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Dimmu albumi kirjoitti:

Kyllä on dimmu muuttunu melko tylsäksi. Kuuntelin juuri uuden levyn youtubessa (mikä on melko epäilyttävää, sillä levynhän pitäs ilmestyä vasta kuun lopulla..) ja täytyy sanoa, ettei juurikaan kolahtanu. Biisit on melko samanlaisia ku edellisellä albumilla sillä poikkeuksella, että koskettimia ja orkesteriosuuksia on vähemmän. Musiikista puuttuu nyt se mahtipontisuus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu