Tunteeko ja ajatteleeko joku sinkkuikätoverini samalla tapaa? Kolmekymppisenä on hankalampi löytää enää ketään kuin joskus 20-25 vuotiaana. 20-25 vuotiaana ainakin osan noista vuosista oli sinkkuna ainakin 80% ihmisistä. Eli siis kaikki muut paitsi ne, jotka seurustelivat saman henkilön kanssa niin 20-vuotispäivänään kuin 25-vuotispäivänään oletuksella etteivät olleet välillä erossa.
20-vuotiaat ja sitä hieman vanhemmat käyvät ahkerasti ravintoloissa, niin minäkin tuolloin opiskeluaikanani ja vientiäkin joskus oli ja muutama seurustelusuhdekin tuli omalle kohdalle. En vain ollut sillä tapaa onnekas että suhteeni olisivat kestäneet pidemmän päälle.
Mutta näin kolmekymppisenä varmaan enemmän kuin puolet on vakiintuneita, ne ketkä eivät ole, eivät jaksa/ehdi/halua enää käydä kovin ahkerasti ravintoloissa. Eikä sinkku välttämättä saa kovin helposti seuraa vakiintuneista kavereistaan baariin. Voihan sitä yksinkin mennä, mutta kavereiden kanssa olisi hauskempi mennä. Eli kavereidenkin vaikutus vähentää kolmekymppisten sinkkujen baarissa käyntiä.
En ole koskaan nauttinut sinkkuna olosta. Viimeisestä seurustelustani on jo muutama vuosi. Sinkkuna oloon valitettavasti tottuu pakon edessä, vaikka sitä ei millään tapaa pidäkään onnellisena tilana. Mielialaa ei suinkaan nosta se, että tiedostan kumppanin löytymisen olevan nykyään vaikeampaa kuin nuorempana, kun ei ravintoloissakaan huvittaisi enää juosta yhtä paljon kuin ennen. Ryyppäminenkään ei niin kiinnosta. Sitä paitsi ravintoloissa on enimmäkseen itseä useamman vuoden nuorempia naisia.
Voisihan sitä teoriassa kumppaniin tutustua muutenkin kuin ravintoloissa, mutta ravintola on käytännössä osoittautunut parhaaksi paikaksi. Suomalaiseen kulttuuriin ei kuulu pysäyttää keskellä kaunista päivää kadulla kiinnostavanoloista naista jututtaakseen. En harrasta mitään sellaista, vaikka harrastuksissani naisiakin joskus nään, että sitä kautta olisi omiaan joku löytymään. Samalla isolla työpaikalla kerran näin erään kiinnostavan, mutta pakit tuli. Olen toki nettiäkin kokeillut, mutta ne ovat niin naisten markkinat että.
Toivosta en ole kuitenkaan vielä luopunut, yritän kaikesta huolimatta vielä uskoa siihen että joku saa minusta vielä hyvän miehen.
20-vuotiaat ja sitä hieman vanhemmat käyvät ahkerasti ravintoloissa, niin minäkin tuolloin opiskeluaikanani ja vientiäkin joskus oli ja muutama seurustelusuhdekin tuli omalle kohdalle. En vain ollut sillä tapaa onnekas että suhteeni olisivat kestäneet pidemmän päälle.
Mutta näin kolmekymppisenä varmaan enemmän kuin puolet on vakiintuneita, ne ketkä eivät ole, eivät jaksa/ehdi/halua enää käydä kovin ahkerasti ravintoloissa. Eikä sinkku välttämättä saa kovin helposti seuraa vakiintuneista kavereistaan baariin. Voihan sitä yksinkin mennä, mutta kavereiden kanssa olisi hauskempi mennä. Eli kavereidenkin vaikutus vähentää kolmekymppisten sinkkujen baarissa käyntiä.
En ole koskaan nauttinut sinkkuna olosta. Viimeisestä seurustelustani on jo muutama vuosi. Sinkkuna oloon valitettavasti tottuu pakon edessä, vaikka sitä ei millään tapaa pidäkään onnellisena tilana. Mielialaa ei suinkaan nosta se, että tiedostan kumppanin löytymisen olevan nykyään vaikeampaa kuin nuorempana, kun ei ravintoloissakaan huvittaisi enää juosta yhtä paljon kuin ennen. Ryyppäminenkään ei niin kiinnosta. Sitä paitsi ravintoloissa on enimmäkseen itseä useamman vuoden nuorempia naisia.
Voisihan sitä teoriassa kumppaniin tutustua muutenkin kuin ravintoloissa, mutta ravintola on käytännössä osoittautunut parhaaksi paikaksi. Suomalaiseen kulttuuriin ei kuulu pysäyttää keskellä kaunista päivää kadulla kiinnostavanoloista naista jututtaakseen. En harrasta mitään sellaista, vaikka harrastuksissani naisiakin joskus nään, että sitä kautta olisi omiaan joku löytymään. Samalla isolla työpaikalla kerran näin erään kiinnostavan, mutta pakit tuli. Olen toki nettiäkin kokeillut, mutta ne ovat niin naisten markkinat että.
Toivosta en ole kuitenkaan vielä luopunut, yritän kaikesta huolimatta vielä uskoa siihen että joku saa minusta vielä hyvän miehen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Pitää paikkansa, itse olen huomannut että on vaikeampaa löytää tämän ikäisenä ketään. Nämä netti deittailut on pahimpia. Huijareita joka lähtöön. Mutta en ole vielä toivoa menettänyt. Että se oikea vielä joskus löytyisi.
Vaikka siis olen vasta 29v, olen huomannut tämän.
tulisi ero, niin mistä sitä kunnollisen miehen yhtäkkiä löytäisi. Aika vaikea tilanne, kun kaikki kolmekymppiset ovat pariutuneita tai sitten urasuuntautuneita. Kesällä menisin varmaankin festareille tai sitten katselisin vapaita miehiä työympäristöstä sillä silmällä. Keinot on monet. Baariin en ihan äkkiä lähtisi, mutta lavatansseissa voisin huvikseni pistäytyä. Tärkeintä on viestittää lähiympäristölle, että on vapaa.
Kaikilla sinkuilla on sama ongelma ympäristönsä kanssa. Tuntuu, että ympäröivät ihmiset kuolee pystyyn.
Toisaalta 30 vanhapojan elämä on välillä erittäin mukavaa ja jopa nautinnollista. Kaverit jotka on naimisissa jne on yleensä kateellisia, ja työpaikallakin se sinkku on ainoa jonka siviilielämä ihmisiä yhtään kiinnostaa.
Varsinkin 30 kieppeillä olevat vakiintuneet miespuoliset kaverit itkee sinkkuelämän perään. Kuvittelevat, että tämä olisi jonkinlaista jatkuvaa kukasta kukkaan lentelyä ja hedonismia. Pah, hyvä että kerran vuodessa saa pesää ja silloinkin ulkomaanmatkalla.
Kyse on ikäsinkulla vaan siitä millä saa itsensä pidettyä virkeänä ja mistä löytää hauskaa seuraa. Harrastuksia, harrastuksia.
pääasiassa nuorempien kanssa, vaikka niiden 20-25 kanssa oleminen ei yleensä johdakkaan mihinkään vakavampaan, muita kun ei vain ole oikein tarjolla.
Eli niinhän se menee kuin sanoit. Itsekin olen sitten alkanut panostaa uraan ja muuhun elämisen tasoon, kun ei kerta sitä naista löydy. En halua jäädä sitä murehtimaan.
Ja kyllä sitä kolmekymppisenäkin niitä löytyy, kannattaa vain alkaa entistä rohkeammaksi ja antaa myös ymmärtää jokaiselle potentiaaliselle tai siis naiselle/miehelle josta saattaisi olla kiinnostunut, että saattaisi olla kiinnostunut. Siis itseä vaan enemmän peliin. : p
Motto voisi olla vaikka: "nolaa" itsesi vähintään kerran viikossa tai pakit per viikko, vaikka ei se mitään nolaamista ole jos kertoo tytölle, että on kiinnostunut, kyllä he yleensä ovat mielissään, vaikka pakit saisitkin . Kyllä se sitten joskus osuu kohdalle niin uskon minäkin vielä.
Siksipä menen sinne vain juomaan. Vituttaa se että aina vain miehen pitäisi olla tekemässä aloitteita. Jos sen takia olen yksin lopun elämääni, niin so be it.
helppo löytää ketään. ei missään iässä.(kokematon 28-v.)
Kun alkaa toinen kierros. Ne nuorena sitoutuneet alkavat miettimään onko tämä nykyinen oikeastaan se mitä haluan. Osa tekee päätöksen erota, jonka jälkeen on taas tarjontaa sanotaan nyt noin nelikymppisiä.. Varmin tapahan kuitenkin löytää se oikea, on olla etsimättä. Kyllä se vastaan tulee, iästä riippumatta.
joo samat kokemukset on kuin keskutelun aloittajalla, tosi vaikea löytää 35-vuotiaana vapaata kiinnostavaa miesseuraa. Tosta vielä että ei kannata etsiä, kyllä se aikanaan tulee vastaan: kun on ollut 6 vuotta sinkkuna niin kuinka voi olla etsimättä?! alkaa kärsivällisyys loppua. Kai tää eräänlaista lottoa on.
Kyllä muhun ainakin tehois ja kiinnostus heräis jos joku tulis juttelemaan kassajonossa, kadulla, missä vaan! Suomalaiset vaan on niin jäykkiä ettei uskalleta ainakaan selvinpäin! Kyllä ihmiset ennemmin mulkoilee ja kääntyy pois kun niille heittää jotain odottamatonta "oudossa paikassa"!
Mut mä oon niin kyllästyny baarissa vonkaajiin, että ettin sen omani jostain muualta...
Hankalaa vaan saada uudelleen yhteyttä siihen tyyppiin, jonka kanssa jutteli yhden pysäkin välin aamuruuhkabussissa, kun siinä ajassa ei kehtaa vielä numeroa kysyä...
Mutta pääasia on et me ei luovuteta, vielä joku löytyy meillekin! Älä sitten känny pois jos sulle joskus vihannesvaa'an luona sanon jotain outoa! ;)