Miksi uskottomuus on niin paha asia?
Jos sillä käsitetään seksin harrastamista vakituisen parisuhteen ulkopuolella, niin miksi se olisi maailmanloppu?
Minusta uskottomuutta pahempaa on valehtelu, mutta monille (suurimmalle osalle, uskaltaisin sanoa), että uskottomuus on suhteen suurin mörkö.
Vai onko parisuhde tänä päivänä niin seksikeskeinen juttu, että seksin puolelta löytyvät ne suurimmat heikkoudet? Viis siitä, jos toinen ihastuu, mutta alta pois, jos erehtyy harrastamaan seksiä jonkun toisen kanssa. Vai?
Jos sillä käsitetään seksin harrastamista vakituisen parisuhteen ulkopuolella, niin miksi se olisi maailmanloppu?
Minusta uskottomuutta pahempaa on valehtelu, mutta monille (suurimmalle osalle, uskaltaisin sanoa), että uskottomuus on suhteen suurin mörkö.
Vai onko parisuhde tänä päivänä niin seksikeskeinen juttu, että seksin puolelta löytyvät ne suurimmat heikkoudet? Viis siitä, jos toinen ihastuu, mutta alta pois, jos erehtyy harrastamaan seksiä jonkun toisen kanssa. Vai?
Vastaukset 62
Vanhimmat
mitä voi toiselle tehdä. Minäkin pystyn ajatuksen tasolla melkein hyväksymään uskottomuuden jos kyse on vain seksistä, mutta käytännössä omalla kohdalla toisen uskottomuus ei olisikaan helppo hyväksyä, eikä ehkä omakaan.
Onko uskottomuudessa kuitenkaan loppujen lopuksi kyse vain seksistä? En usko, että niin koskaan on. Kyse ei välttämättä ole siitäkään, että suhteessa olisi jotakin niin pahasti vialla, että uskottomuus on oire siitä. Pettäjässä itsessään on jotakin pahasti vialla tai sitten hän vain antaa periksi alhaisemmille puolilleen itsessään. Jokaisesta löytyy tuo puoli.
keneltäkään ihmiseltä noin itsekkäästi sitä omakseen? Eihän toista ihmistä voi omistaa.
Ei kannata tahtoa, jos ei tahokaan. Pakko ei oo.
suhteita kuin avioliitto. Ja sehän on pelkkä muinaisjäänne, se vihkikaava. Sopikoot jokainen omassa suhteessaan, mikä on sopivaa ja sallittua.
omakseen; se on ihan jokaisen oma valinta olla toisen oma. :)
Uskottomuus on eräs valehtelun/luottamuksen pettämisen alalaji eikä sikäli ole sen pahempaa kuin muukaan petollisuus.
Miehen kannalta vaimon uskottomuudessa on kuitenkin sellainen biologisesti raskauttava sivujuonne, että mies voi joutua hyysäämään tietämättään toisen miehen penskaa omanaan, jos nainen jakaa värkkiään kylillä, mutta naisen kannalta miehen uskottomuuden ei pitäisi kaiken järjen mukaan olla sen pahempaa kuin muunkaan petollisuuden.
Avoimia suhteita lukuunottamatta parisuhteen olettamus on molemminpuolinen uskollisuus. Vaikkei varsinaisesti olla sanallisesti luvattu olla uskollisia toisilleen, sitä pidetään itsestäänselvyytenä.
Edellisen johdosta uskottomuutta pidetään valehteluna. On valehdeltu luvatessa olla uskollinen. Eikö eikö kyseessä siis ole sama asia, joten uskottomuutta tai valehtelua ei voi verrata?
Siksi toisekseen seksi on oikeastaan ainoa asia, jota en parisuhteessa ollessani voi tehdä muiden kanssa. Kaikkia muita elämäni aktiviteettejä voin periaatteessa hyväksytysti tehdä jonkun muunkin kanssa. Ja se tekee seksistä ainutlaatuisen asian.
Ihastumista ja seksiäkään ei paranisi verrata toisiinsa. Ihastuminen kun on tunne, eikä tunteitaan voi hallita. Seksi on teko ja tekojaan voi kontrolloida.
Tuo vaheltelun kauheus hieman muutenkin huvittaa minua. Elämähän on täynnä valkoisia valheita. Ihmisillä kun on valitettava tapa kysyä asioita, joiden rehellistä vastausta he eivät kestä kuulla.
Minultakin on kysytty: "Kulta, olenko minä parempi seksissä kuin kukaan ex:si?" Jos vaikeneminen tai puheenaiheen vaihto ei auta, niin rehelliseksikö olisi pitänyt alkaa? Tosin kyseessä oli muutenkin puoleltani virhearvio naisen älykkyyden suhteen. Sellaista sattuu...
Asiaa juurikaan sen enempää pohdiskelematta heitän tähän muutaman mutu- ajatuksen. Mitä itse olen pettämisjuttuja nähnyt, niin miehet kokevat naisen syrjähypyn jonkinlaisena kolauksena itsetunnolle ja ylpeydelle. Usein itse seksi vaikuttaa olevan se pahin asia ja mies tuntee jollain tavalla menettäneensä naisen alapään herruuden, mistä seuraa tätä kuuluisaa huorittelua. Monelle naiselle taas pahinta näyttää olevan luottamuksen pettäminen ja valehtelu, tuntuu ettei tunnekaan sitä rakasta ihmistä enää ollenkaan.
Itse sanoisin, että pahinta on tunne siitä, että oma arviointikyky on pettänyt, jos mies on onnistunut valehtelemaan päin naamaa. Vaikea enää luottaa kumppanin sanaan ja toisaalta siihen, että kykenisi itse erottamaan valheen totuudesta.
Ehkä pahinta mitä voi tehdä on se että käväisee vieraissa ja saa siitä niin pahan mielen että on ihan pakko purkaa pahaa mieltään kumppanille ja pyytää anteeksiantoa(kaikki hyvin sen jälkeen ja omatunto puhtaana?). Sen jälkeen se petetty puoliso saa pahan mielen kun taas pettäjä kokee saavansa synninpäästön. Nyt puhun yhden kerran hairahduksesta, en vakituisesta ja jatkuvasta pettämisestä. Itse en haluaisi tietää kumppanin hairahduksesta jos se jää siihen yhteen kertaan.
ja puolustelee löyhää moraaliaan :)
”Miksi uskottomuus on niin paha asia? ”
Kai sen ”pahuuden aste” hieman vaihtelee eri suhteissa ja eri ikäisillä pareilla, mutta kyllä jos parilla on vaikka 2 v. lapsi ja nainen tai mies lähtee vieraissa ”virkistäytymään” niin kyllä se homma loppuisi ainakin mun osalta kerrasta poikki satavarmasti.
Eri juttu vois olla jos oltaisiin seurusteltu vaikka 10 v. ja vaimo kävisi vieraissa niin silloin vois alkaa keskustelee aiheesta mutta en kyllä alkais vannoo lopputulosta… luulen että kävisi niin että alettaisi soittelee eri bändeissä… Siinä kai merkkais se miten hyvä suhde muutoin olisi ollut…
No voihan se olla niinkin kuin tuolla aiemmin Hall of Fame keskustelun alla joku "Nimetön"-nimimerkillä kirjoitti GG linkin kohdalla ja sanoi että seksi on korkein kelpaamisen taso miesten ja naisten välillä... ja oli siinä aika hyvät kemian määritelmätkin... No en tiedä onko se todellisuudessa läpi suhteen niin toi "kelpaamisjuttu" aina , mutta kyllähän se jo aika olennainen asia on usein puolin ja toisin. No paneminen ja rakastelu on tietty eri asioita.”
"Jos sillä käsitetään seksin harrastamista vakituisen parisuhteen ulkopuolella, niin miksi se olisi maailmanloppu?”
Kai se olisi aika finaalitilanne jos ei tunnistaisi naisessa… hänen persoonassaan, arvoissa, teoissaan jotain aitoa naista mihin voi omilla tunteilla vastata.
”Minusta uskottomuutta pahempaa on valehtelu, mutta monille (suurimmalle osalle, uskaltaisin sanoa), että uskottomuus on suhteen suurin mörkö.”
No kyllä valehtelu on huono homma ja toisaalta jos on käynyt vieraissa ja se tulee jotain muuta kautta ilmi niin se on kerrasta poikki hyvin herkästi. Eipä tuu ainakaan mieleen muita vaihtoehtoja...
”Vai onko parisuhde tänä päivänä niin seksikeskeinen juttu, että seksin puolelta löytyvät ne suurimmat heikkoudet? Viis siitä, jos toinen ihastuu, mutta alta pois, jos erehtyy harrastamaan seksiä jonkun toisen kanssa. Vai? ”
No toi riippuu hieman varmaa ikäjutuistakin… ? Toisaalta onhan se niinkin että mitä paremmin lakanoiden välissä - tai kuka missäkin… - menee sitä vähemmän sillä seksillä on merkitystä itse parisuhteeseen ja vice versa jos toi puoliso on ” täysin toiselta planeetalta” sängyssä niin kyllä se alkaa hieman elämää suurempi ongelma olemaan kuin eim. kiistely siivousasioista tms.
Omat näkemykset ja kokemukset poikkeavat uskottomuuteen liittyvissä asioissa valitsevista näkemyksistä niin paljon, että en enää edes viitsi niistä täällä kirjoittella.
Olen sen jo moneen kertaan täällä palstoilla huomannut, että suurimmalle osalle se todellakin on maailmanloppu...tai vähintään ainakin parisuhteen välitön loppu.
Minulla on sen verran iso ego, että se kestää myös makuukammaritaitojen vertailemisen....
Onhan se aika paha mörkö, mutta riippuu varmaan ihmisistä/suhteesta/jatkuvuudesta.
Yllätettyäni eksän erään naisen kanssa kesken kiihkeän seksiaktin, menin kyllä kerrankin sanattomaksi.
Asiasta keskustelun jälkeen, mieshän vakuutti, että kyseessä oli yksi ja ainoa kerta. Ja tosiaan kun kaksi pientä lasta oli, niin ajattelin, että jos nyt kerran on tapahtunut niin onko se niin vaarallista?
Myöhemmin kuitenkin selvisi, että sitähän oli tapahtunut jo pidemmän aikaa. Ja kyllä se oli jo aika paha asia ja luottamus kyllä kaikkosi täysin.
Siihen kyllä sitten vaikutti moni muukin seikka, ei ainoastaan vain uskottomuus.
Valehteluahan sekin on ja tosiaan yhdestä kerrasta en välttämättä haluaisi edes tietää.
Toi asia eroaa aika paljon miesten ja naisten suhteen. Miehen syrjähyppy ei välttämättä kerro muusta kuin, että on vaikka baarissa sattunut hyvä tilaisuus kohdalle ja pitänyt vähän hauskaa. Miehillä uuden pimpin viehätys ei lopu parisuhteen alkamiseen. Useimmat silti eivät "petä", koska eivät halua loukata naistaan. Miehen syrjähypyt eivät kuitenkaan useimmiten tarkoita mitään muuta kuin hauskanpitoa. Jos nainen ymmärtäisi tämän ei tuollaisissa satunnaisissa panoissa olisi mitään ongelmaa.
Naisilla syrjähyppy useimmiten viittaa parisuhteen ongelmiin. En silti väitä etteikö olisi olemassa myös harvalukuinen joukko naisia, jotka kykenevät suhtautumaan seksiin miesten lailla pelkkänä hauskanpitona. Tällaisten naisten syrjähypyt eivät siis myöskään olisi itsessään ongelma. Miehellä on kuitenkin tällaisessa tapauksessa suurempi syy epäillä, että ongelma on, koska kuvaamani kaltaisia naisia on niin harvassa.
Olisiko hyvä, jos naisetkin oppisivat erottamaan seksin ja tunteet toisistaan?
.. että tässä tapauksessa tuskin kyse oli pelkästä seksistä, koska asuvat yhdessä tällä hetkellä :)
Itse olen ihmetelly samaa asiaa.
Edellä jo joku mainitsikin, että seurusteluun automaattisesti yhdistetään sukupuolinen yksiavioisuus. Nimenomaan tätä olen itse paljon ihmetellyt. Mikä ihme saa tällaisen tunteen aikaan? Mistä kumpuaa se uskollisuuden vaatimuksen tunne?
Joka kerta asiaa miettiessäni, törmään vain yhteen vastaukseen. Itsekkyys. Vastauksia tulee laidasta laitaan ja aina yleensä, etenkin naisilla siihen liittyy lupausten pettäminen. Mutta en usko, että asia on niin yksinkertainen. Lupauksiahan voi pettää monella tapaa, ja sitä tapahtuukin paljon. Vain tämän alan lupauksen pettäminenkö aiheuttaisi niin suuria kriisejä? En usko. Epäilen, että ihmisellä ei ole kykyä analysoida tunteitaan riittävän hyvin tällaisessa tilanteessa.
Mutulla heittäisin, että miehen ja naisen itsekkyys on kuitenkin erilaista tässä tilanteessa. Mies haluaa omistaa naisen sukupuolielimen. Se on ikäänkuin merkki miehisyydestä, kun on saanut "oman" piNpan. Voisi jollain tavalla korreloitua jollakin tavalla laumajohtajuuteen, että on oma piNppa, mihin muut lauman urokset eivät saa koskea. Ja mies taas tuntee itsensä siittäjäurokseksi, kun nainen haluaa vain ja ainoastaan miehen siittiöitä, eli seksiä mieheltä.
Yleismaailmallisena huomiona heittäisin, mitä mustasukkaisempi mies naisestaan on, sitä enemmän hän liehittelee muita naisia. Tämäkin antaisi viitteitä siitä, että mies haluaa olla se lauman johtaja. Sitä suurempi johtaja mies on, mitä enemmän naisia hänellä on.
Nainen taas haluaa tuntea itsensä halutuksi, eikä voi sietää ajatusta, että mies haluaisi jotain muuta sukupuolielintä, kuin naisen omaa. En usko, että asiaan liittyy välttämättä niinkään mitään matriarkkaalista asettelua, vaan enemmänkin naisen omaa seksuaalista mielikuvaa ja halua olla haluttu. Ehkä piNppa voisi taas naiselle olla jonkinlainen vallan väline mieheen. Eikä nainen halua menettää valtaansa, tai tuntee sen vähenevän, mikäli mies himoitsee muita piNppoja.
Tähänkin heittäisin yleismaailmallisena kommenttina, että sama ei välttämättä päde naiseen, mitä edellä sanoin miehistä. Välttämättä mustasukkainen nainen ei liehittele muita miehiä. Mutta mitä useampia miehiä nainen liehittelee, sitä enemmän ja useampaan mieheen hän tuntee saavansa valtaa. Tähän myös perustuu kulttuurimme "mies vonkaa, nainen antaa". Naisella on valtaa päättää kenet hän otaa, mies taas tuntee olevansa laumapäällikkö, kun hänet valitaan.
Tietysti molemmista kategorioista poikkeuksiakin löytyy.
Yhtä kaikki, edelleen mielestäni kyse on vain itsekkydestä. Ei se järvi soutamisesta kulu. Rakkaus ja rakkauden vapaus parantaa maailman.
T: 2GoodMan4U
-rakkauden lähettiläs
"Tähänkin heittäisin yleismaailmallisena kommenttina, että sama ei välttämättä päde naiseen, mitä edellä sanoin miehistä. Välttämättä mustasukkainen nainen ei liehittele muita miehiä."
No noista mahdollisista poikkeuksista... Yksi poikkeus tuli mieleen ...Kuulin kertomuksen Thaimaasta paikallisten naisten osalta ainakin siitä, että siellä toi "baarinaisten" mustasukkaisuus on jotain todella uskomatonta... Samalla kun he tietty vedättää niin montaa "kävelevää ATM -miestä" kuin mahdollista niin suomen mustasukkaisuus draamat ovat aika kevyttä kauraa... Eli voi se korreloida toi naistenkin oma toiminta heidän mustasukkaisuutta.. ok joo aika pieni poikkeushan toi on silti ja ei nyt ihan verrattavissa...
se, että odottaa toiselta uskollisuutta, kun taas se ei ole itsekkyyttä, että pettää toista?
Nurinkuriseksi on mennyt nämäkin asiat maailmassa.
Tuota en tiennytkään, että mies haluaa omistaa naisen pimpan. Nainen puolestaan haluaa omistaa koko miehen. Onhan tuossa tietysti joku sairas logiikka ajatella, että on vähemmän itsekkäämpää omistaa vain pimppa kuin koko nainen... :D
Ihan vain selvennykseksi. Uskollisuuden vaatimuksen tunne kumpuaa itsekkyydestä. Älä sotke asioita, jos et ymmärrä, älä kommentoi.
tervettä itsekkyyttä, mikä suojelee elämää. Sen sijaan epäterve itsekkyys on juuri tuota halua lentää kukasta kukaan muiden tunteista välittämättä.
Uskottomuushan on valehtelua. Sehän yritetään pitää salassa, kunnes syyllisyys kasvaa liian isoksi. Edellisenä päivänä sanotaan "mä rakastan sua" ja sitä seuraavana jo petetään luottamus. Vielä kun saa lukea särkyneiden juttuja "minä luulin että meillä meni hyvin ja kaikki oli kunnossa, sitten mies/nainen meni tekemään noin". Opetelkaa ihmiset kommunikoimaan suhteissanne, niin ehkäpä menee paremmin.
Tietääkseni tämä "ongelma" on siinä mielessä kuitenkin tasa-arvoinen, että sitä esiintyy kaikissa sosioekonomisissa yhteiskuntaluokissa yhtä paljon, toisin kuin eräs vastaaja antoi ymmärtää. Voin olla väärässäkin, joten jos jollakulla on asiasta tutkimustietoa, niin sen saa jakaa.
Minä en tässä väitä, että toisten kanssa naiskentelu olisi mikään ihanne. Mutta en suostu pitämään mitään "se on kerrasta poikki" -periaatteita, sillä jokainen suhdehan on omanlaisensa.
Useissa suhteissa on ongelmana myös seksuaalisuuden epätasaisuus, ts. toinen vonkaa ja toinen antaa tai sitten pihtaa. Ja vissiinkin useammin se on tosiaan se nainen, jolla on asiassa valta(?). Eikö tämän pohjalta naiselle pitäisi olla helpotus, jos hän saa apua "antamiseen"? Siis teoriassa.
Minusta uskottomuus ei ole valehtelua, jos se vain tapahtuu ja siitä sitten kertoo. Toisaalta, aika harvassa ovat ainakin ne miehet, joilla on munaa tulla heti sanomaan, että "hei muru, petin sua äsken". Minulla on historiassani yksi tällainen kokemus, eikä suhde siihen päättynyt.
Ja toisaalta, enpä ole koskaan antanut tai saanut minkäänlaisia lupauksia uskollisuudesta, sitä on vain alettu olettaa puolin ja toisin jossakin vaiheessa.
Onhan se kova kolaus, tosi kova. Mutta ihmiset tekevät virheitä, ja jotkut oppivat niistä, jotkut eivät. Ja jotkut parisuhteet vain vahvistuvat vastoinkäymisten myötä, jos sille antaa tilaisuuden.
En mä tiedä onko musta vain tullut niin kyyninen, etten enää odota tai oleta uskollisuutta tai näe sitä maailman pahimpana asiana, jos suhde on muutoin kunnossa. Kommunikaatio on näissäkin asioissa kaiken aa ja oo.
Mitä mahtaisit tuumata jos armas miehesi loikkaisi vieraaseen sänkyyn jos teillä olisi pari kolme tenavaa joiden kanssa olisit päivät pitkät kotosalla, sulla ei olis vakkari työtä johon palata, eikä liiemmin rahaa mitä tuhlailla. Arki tekisi tehtävänsä ja mies kaipaisi hieman vaihtelua, väsyneen ja äidinmaidon tuoksuisen rouvan sijaan.
Luulenpa että et juuri kiittelisi " iloista antajaa" sen enempää kuin miestäsikään.
Enkä ole tässä uskottomuutta mitenkään ihannoinutkaan. Enkä yritä sitä missään nimessä puolustaa, mutta eilen tyttöjen kanssa lasillisella tuli taas esiin minun "omituisuuteni", kun en tässä(kään) asiassa osaa enkä halua olla mitenkään ehdoton tai periaattellinen.
Ne tenavat eivät muuten kuulu tulevaisuudensuunnitelmiini, pitkälti myös mainitsemiesi syiden takia.
Sulle siis uskottomuutta pahempi asia on, jos sen jättää kertomatta, koska silloinhan valehtelee? Tämän asian suhteen jokainen parisuhdeneuvoja on sitä mieltä, että jos erehtyy kerran pettämään ei sitä tule kumppanille kertoa. Omalle kohdalle ajateltuna tuo voisi olla hyvä juttu, jos mies todella katuisi tekoaan ja ottaisi opiksi. Toisaalta luulen, että tulevassa ihmissuhteessani tunnen toisen sen verran hyvin, että tuollainen peittely ei onnistuisi (toiveajattelua...) Itse en pystyisi tuollaista asiaa salaamaan, en vain osaa. En tosin pettäisikään missään tilanteessa.
Myös minä olen saanut ihmettelyä osakseni, kun olen kertonut, että minusta pettämisen voi antaa anteeksi. Olen sen tehnytkin. Olosuhteista se tietenkin riippuu, ja kerran sen ehkä voisi tehdä.
Lauran mielestä on ihan ok tehdä mitä lystää, kunhan vain muistaa jälkikäteen kaataa kaiken vastuun tapahtuneesta ym. paskan kumppaninsa niskaan että itsellä olisi hyvä olla. Sitähän se "anteeksipyyntö" ja "tunnustaminen" on.
tai noin siis toivoisin toisen toimivan. Pakottaahan ketään ei voi.
sinulla on oikeus omaan tulkintaasi, mutta älä omi oikeutta tulkita asioita minun puolestani. Kiitos.
koskaan petetty?
Ellei ole, niin ehkäpä ajatuksesi pohjautuu mielikuvaan tilanteesta, jossa sinua petetään, tai sinä petät.
Uskottomuus on luottamuksen pettämistä, jos suhteessa on sitouduttu olemaan vain toistensa kanssa, eikä siinä seksi ole läheskään se keskeinen tekijä, vaan luottamuksen pettäminen ja valehtelu.
Pettäjä siis osoittaa pettämällä kumppaniaan, että kyllä me voidaan olla yhdessä, mutta sinä nyt vain et riitä minulle seksikumppaniksi ja siksi käyn myös tuolla toisaalla sekstailemassa.
Ihastuminen, rakastuminen ja seksi yhdistettynä edellisiin on jo paljon syvemmän luokan juttu. Siinä on täysin tietoisesti annettu asioiden liukua väärään suuntaan välittämättä toisesta paskaakaan. Ollaan ihastuttu, rakastuttu ja jaettu rakkauden tunnustuksia suhteen ulkopuolelle tietoisesti ja täysin kumppania loukaten. Tämän päälle kaikki valheet, joilla pyritään salaamaan ulkopuolinen suhde.
Ei se maailma seksiin kaadu, mutta valehteluun ja luottamuksen puutteeseen kyllä kaatuu suhde kuin suhde, ellei niitä osata ja haluta korjata.
Virheitä meistä tekee kaikki, virheistä saa ja pitää oppia. Virheet annetaan anteeksi, ymmärtämätöntä ymmärretään. Toinen kerta on jo tyhmyyttä ja tyhmyydestä sakotetaan. Kolmas kerta on elämäntapa, eikä se liene muutu.
Yhden kerran voi antaa anteeksi, mutta toinen kerta ja kaikki on siinä.
Itse asiassa jokaisessa pitemmässä suhteessani.
Ja siksi mielestäni voin sanoa, että on pettämistä, joka kaataa suhteen, ja sellaista, josta otetaan opiksi ja jatketaan elämää.
Ja minä en voisi enkä haluaisi olla missään avoimessa suhteessa, sillä en itse osaisi pettää. Pyrin olla sanomatta "ei koskaan", enkä tee niin nytkään, mutta tunnen itseni melko hyvin ja osaan uskoakseni pedata tilanteeni niin etten joudu asian kanssa painiskelemaan.
Petetty jokaisessa pidemmässä suhteessa. No, eipä ihme, että pettäminen ei ole mielestäsi sitten niin iso, suhdetta kaatava juttu.
Osaatko enää ylipäänsä luottaa toiseen suhteessa?
Kyllä minäkin uskon, että joissakin tilanteissa siitä voi selvitä mutta kyllä se useimmiten suhdetta vaurioittaa kuin eheyttä, niin ainakin uskon.
enkä missään nimessä koe itseäni paraksi, mulla on vain ollut huonoa tuuria.
Ja huono maku :)
Tietenkin toivon, että joskus löydän sellaisen suhteen, jossa uskollisuus on itsestäänselvää ja että se myös toteutuu.
Mutta en uskalla tai kehtaa odottaa, että se olisi se tärkein juttu.
"Ja minä en voisi enkä haluaisi olla missään avoimessa suhteessa, sillä en itse osaisi pettää."
Noi avoimet suhteet kuulostaa vähän siltä että ei oo muuta yhdistävää kuin talous... eikä edes yritetä löytää mitään muita syitä yhdessäoloon...
Toivottavasti kohdallesi sattuisi hyvä mies,niitäkin onneksi löytyy:) eikä tietysti voi menneitä miettiä ja peilailla vanhoja juttuja uudessa suhteessa, muuten jää elämä elämättä.
Tsempppiä!
Joo, olen ehkä tyhmä tai naiivi, mutta jaksan uskoa ja luottaa ihmisiin kunnes toisin todistetaan. Eikä toisten ihmisten virheiden perusteella saa toisia rankaista, joten jokaiseen juttuun lähdetään puhtaalta pöydältä.
Mukavaa kevättä sinullekin!
Vai että sua on petetty melkein jokaisessa suhteessasi? Mitä sitten ajattelet, jos se ei yhtään sua sureta? Tyyliinkö "miehet on miehii, ei siitä pääse yli eikä ympäri"? Oletko sä miettinyt omia vikojasi? Miten sä käyttydyt toista kohtaan just suhteessa ollessasi?
Okei, täytyy sanoa, että sulla on huono miesmaku. Bongaat just ne "hällä väliä toisen tunteista" tyypit. Mietitään nyt vaikka tätä nykyistä Jackia, josta olet täällä avautunut. Kuinkakohan kauan tämä ammatti naistenmies tyyppi pystyy pitämään sen pippelinsä piilossa, kun söpöjä pimuja tulee jatkuvasti vastaan?
Oletko sä jo niin jäädyttänyt itsesi noille pettämisjutuille, ettei se sydän vahingossakaan enää mene särkymään, kun se taas kerran tapahtuu? Luulis tuon syövän naista aika hemmetisti ja pistävän miettimään "mikä mussa on vikana"
Minä en omista ketään enkä ole vastuussa toisten tekemisistä. Ja varmaan Afganistanissa on niitä söpöjä tyttöjä jokaisessa kulmassa, mutta se ei ole minun asiani kuten ei "Jackillekaan" kuulu se, mitä minä teen ja puuhailen.
Ja tottakai sitä jokainen miettii omia vikojaan, joskus sitä on harrastettu ihan liiankin kanssa, ja kyllä minä omat heikkouteni tunnistan. Niillä vain ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että minua on petetty.
Mikä on oma näkemyksesi itse asiaan, jota kysyin?
Onnea sitten vaan valitsemallasi tiellä. Me ei mahdeta mitään sun huonoille miesvalinnoille. No etpä ainakaan reagoi mitenkään pahasti, kun tulevat ihastuksen kohteet käy pettämmässä.
Niin ja näkemykseni asiaan. Kyllä pettäminen on yksi pahmimmista asioista mitä toinen osapuoli voi suhteen aikana tehdä. Luottamus ei taida koskaan palata 100%. Sitä miettii vähän väliä, missäköhän se toinen nyt mahtaa olla ja mitä se mahtaa tehdä. Se on lupaus ja sitoutuminen toiseen, jos aikoo ryhtyä "vakavaan" parisuhteeseen.
Kaikki ei ole samanlaisia jääpuikkoja kuin sinä. Monille se on tosi kova paikka. Satuttaa helvetisti ja silleen.
Ihanko tosissasi kyselet?
Uskottomuus on valehteluja, halventamista ja toisen loukkaamista. Riippumatta siitä liittyykö uskottomuus seksiin vai ei, niin se on maailman loppu juuri sen takia, ettei voi luottaa toiseen ihmiseen.
Tähän en kyllä osaa antaa mitään tyhjentävää vastausta miksi se olisi paha-asia, se vaan on.
Miehet sitä tuskin pitävät niin pahana juttuna ainakin silloin ku siihen tulee mahdollisuus. En tiedä minä en ainakaan edes voisi kiinnostuakkaan toisesta niin paljoa et haluaisin harrastaa pelkkää seksiä toisen ihmisen kanssa ollessani varattu. Tämäkin ehkä johtuu siitä et en ajattele seksiä pelkästään seksinä vaan enimmäkseen rakkauden osoituksena toista kohtaan.
No, mahdollisesti nykypäivänä seksin merkitys on muuttunut. Ennen seksiä ajateltiin enemmän lisääntymisen kannalta kun taas nyt siitä on tullut pelkkä omien mielihalujen tyydyttäminen, seksistä on tullut pelkkä hauskanpito muoto.
Tuo seksikeskeinen ajattelu taitaa mukautua ikäryhmien mukaan. Tuo seksin muuttuminen hauskanpidoksi on varmasti tuonut tuon seksikeskeisyyden. Nuoremmat ajattelevat seksistä eritavalla mitä vanhemmat ikäryhmät.
Mielestäni uskottomuus on valehtelemista pahimmillaan.
Kyllähän uskottomuus on ainakin minulle yksi suurimmista loukkauksista mitä nainen voi tehdä. Väistämättäkin tulee mieleen että miksi nainen käy vieraissa, olenko noin huono sängyssä että naiseni joutuu hakemaan tyydytyksen jostain muualta. Omalta kohdaltani se on sen suhteen loppu, eikä siitä edes neuvotella.
Ja sitten on aina se tautiriski. Mies kun kantaa sopivan taudin naiselleen niin saattaapi olla naisella haavet lapsista mennyttä. Se on kyllä aikas suuri juttu sekin mielestäni. Ja pahimmassa tapauksessa pääsee hengestään vaikka aika hyvä lääkitys taitaa HIV:issäkin olla tänä päivänä. Riskit on liian suuret mielestäni. Ylipäätään ihmettelen että jos jollakin on tarve useisiin seksikumppaneihin niin miksi helvetissä nämä ihmiset edes elävät parisuhteessa? Eikö tietoinen sinkkuus olisi silloin helpompi vaihtoehto? Jättäsivät parisuhteen niille jotka sitä osaa arvostaa.
Sitä paitsi se uskottomuushan ON valehtelua. Vai oletko kuullut tapauksesta jossa mies ja vaimo illalla ruokapöydässä keskustelevat päivän tekemisistään. Toinen kertoo mitä töissä on tapahtunut ja toinen kertoo että kun nyt oli vapaapäivä mulla ja tolla naapurin Lissulla niin keiteltiin kahvit ja paneskeltiin. Vaimo siihen että aha, sepä mukavaa :). Itse en usko että tuollaista keskustelua missään käytäisiin vaan kyllä se aina salataan. Eli pettäjä itsekin häpeää tekemisiään.
Tässä nyt jauhetaan pitkän kaavan mukaan "pettämisestä" ja "uskottomuudesta". Mielenkiintoisempi kysymys on, että mitä haittaa naiselle on siitä, jos mies nyt silloin tällöin polkasee jotain vierasta pimppaa, johon ei tapahtuneen jälkeen pidä mitään yhteyttä. Miehellä ei tommosessa oo tunteita mukana eikä se vaikuta elämään parisuhteessa millään tavalla.
Uskon että moni suhde toimisi paljon paremmin jos ihmiset osaisivat olla hieman avarakatseisempia. Monissa pidemmissä suhteissa seksi ei välttämättä ole edes hirveän merkittävä asia, johtuen vaikkapa toisen osapuolen haluttomuudesta. Suhde voi kuitenkin muuten olla hyvä ja säilyttämisen arvoinen. Tällöin en ymmärrä mitä vikaa on siinä, että seksuaalisesti aktiivisempi osapuoli käy hakemassa kiksinsä muualta. Turha kai sitä on muuten hyvää suhdetta lopettaa tommosen pikkuasian takia.
"Miehellä ei tommosessa oo tunteita mukana eikä se vaikuta elämään parisuhteessa millään tavalla."
Vaikkaisinpa että moni nainen on hieman eri mieltä kanssasi sen pettämisen vaikutuksesta parisuhteeseen :)
Niin siis tossa tapauksessa nainen itse tekee asiasta merkityksellisen. Tarkoitin tietysti sitä, että sillä sporttipanolla ei ole mitään vaikutusta miehen tunteisiin tai panostukseen parisuhteessa. Mikään ei pakota naista näkemään asiaa merkityksellisenä.
Ongelmana on, että useimmat naiset eivät ymmärrä miesten kykyä seksiin ilman tunteita, koska he eivät itse kykene siihen.
on siinä pahaa. Mä en haluaisi miestä, jolla on tuollaisia tunteettomia alueita persoonassaan.
Makuasia. Itse en ymmärrä miksi seksiin vieraan ihmisen kanssa pitäisi suhtautua erityisen tunteellisesti. Hauskaa se voi silti olla.
kuitenkin tunteita. Eikö sinulla ole riittävän hauskaa yhden naisen kanssa?
Mitäpä tohon nyt sanoisi? Mikä on "riittävän" hauskaa? Jos sinulla on riittävän hauskaa partnerisi kanssa, se ei varmaan pois sulje kanssakäymistä muiden ihmisten kanssa. Koska itse en näe seksiä haudanvakavana asiana, pitäsin todella hienona jos myös useampi nainen ymmärtäisi, ettei joku satunnainen pano ole aina suora hyökkäys parisuhdetta vastaan.
sinusta ole vakavaan suhteeseen? Yksi nainen ei vain riitä kaikille miehille ja sinä olet yksi niistä miehistä. Mikään hauskuus tai mahtava seksi yhden naisen kanssa ei kykene täyttämään tarpeitasi. Et yksinkertaisesti vain ole parisuhdeainesta. Parisuhdetta ei turhaan kutsuta parisuhteeksi.
Jos sulla on putkikatseisen pinttynyt käsitys parisuhteesta, se ei tarkoita että kaikilla muillakin on. Olen myös pyrkinyt puhumaan asiasta yleisellä tasolla, en omista suhteistani. Parisuhteessa ollessani en ole pettänyt, koska en ole halunnut loukata kumppaniani. En vain ymmärrä miksi tuollaisesta hyvinkin mitättömästä asiasta koetaan tarpeelliseksi loukkaantua.
pettänyt ja loukannut putkikatseisia naisia parisuhteissa ollessasi. Sinusta on kuin onkin siis jollakin tapaa parisuhteeseen.
Jos pettäminen on sitten niin mitätön asia mielestäsi, niin sittenhän sinulla ei ole mitään ongelmaa olla pettämättä.
menehän siitä poju nyt muualle itkemään. *potkasee perseelle*
Seksi ja tunteet liittyvät toisiinsa. En voisi ajatella, että jos mies on pettänyt makaamalla jonkun toisen kanssa, niin hän olisi vain teknisesti ottaen käynyt nussimassa toista. Ja seksi parinvälisenä toimintana jo sinänsä sisältää tunteita herättäviä asioita.
En tiedä, mutta minusta tuntui kuitenkin pirun pahalta, kun naiseni kävi vieraissa.
Se vaan tuntui maailmanlopulta sillä hetkellä, nainen jonka luuli tuntevansa tuntuikin yhtä äkkiä ventovieraalta.
Kyseessä oli mielestäni eräänlainen henkinen raiskaus. Tuntui kuin kaikki ne asiat mitä oi pitänyt tärkeinä, olisi sotkettu jalkoihin.
Jos se jollekulle on helppoa, ehkä sitä ei siten ole itse ollut tosissaan rakastunut.
No kaikki mikä ei tapa vahvistaa.
Juan Carlosin kommentit vastenmielisellä tavalla vähättelevät miesten pettämistä (pikkujuttu, yks pano vaan, ei haittaa mittään) ja tekevät naisen pettämisestä taas suuren katastrofin (parisuhde on pilalla, nainen ei petä ellei halua eroon miehestään, siihen on ana joku tosi vakava syy ja tunteet mukana).
Itseäni pettämisessä loukkasi nimenomaan se p*skan puhuminen. Epäilin miestä vahvasti ja monta kertaa kysyin suoraankin, mutta aina vaan mies kielsi. No, ratsasin sitten miehen puhelimen, ja sieltähän se totuus paljastui. Miksei voinut sanoa suoraan? Ja samalla kun mies itse nussi ympäri kyliä minä en saanut edes puhua vanhojen miespuolisten luokkakavereitten kanssa...Että hohhoijaa, onneksi pääsin siitä luuserista eroon.
Itse voin hyvinkin kuvitella itseni pettämässä, vaikka suhde olisikin aivan ok. Kyllähän maailma on täynnä hyvännäköisiä nuoria miehiä. Valitettavasti tämänhetkinen kumppani ei oikein lämmennyt ajatukselle avoimesta suhteesta. Minulle taas on aivan sama, jos hän tanssii hitaita/pussailee/saunoo/panee jonkun toisen kanssa. Ei se minulta ole pois eikä se muna siitä kulu.
Valehtelua ja rinnakkaissuhdetta en siis hyväksy, mutta joku satunnainen baaripano muutaman kerran vuodessa olisi minulle aivan sama. Ehkä olen sitten jotenkin poikkeava.
Kun yrittää puhua asioista yleisellä tasolla ja oma näkemys ei vastaa vallitsevaa konsensusta, ei voi olettaa, että kovin monella riittäisi kapasiteettia käsitellä asiaa rationaalisesti. Tämä tulee hyvin esille myös tässä ketjussa.
En vähättele miesten "pettämistä" Vähättelen "pettämistä" yleensä. Olen aiemmissa viesteissäni selittänyt miksi miesten ja naisten "pettäminen" keskimäärin eroaa motiiveiltaan huomattavasti.
Asian ydin on kuitenkin se, että parisuhteessa ei ole mitenkään pakollista edes käsitellä termiä, jota "pettämiseksi" kutsutaan. Jos naiset ymmärtäisivät että seksi ei ole miehille yleensä vakavaa ja myrskyisiä tunnekuohuja herättävää toimintaa, siihen voitaisiin suhtautua luonnollisemmin eikä tehdä siitä niin suurta numeroa. Tällöin ei myökään olisi "pettämistä", koska panemisistaan ei tarvitsisi valehdella.
Siitä jos kumppani, oli hän sitten kumpaa sukupuolta tahansa, harrastaa seksiä vieraan ihmisen kanssa, ei tarvitse pitää. On kuitenkin pohdinnan arvoinen asia, onko kyseinen toiminta oikeasti niin katastrofaalinen asia, että sen takia kannattaa lopettaa hyvä suhde tai ottaa järjetöntä stressiä itselleen.
Voisiko olla mahdollista, että koko "pettämis"- käsite olisi vain vallitsevan kulttuurin luomaa harhaa? Mieshän ei tunnetusti ole biologisessa mielessä monogaminen olento. Mies suostuu monogamiaan lähinnä naisen/yhteiskunnan pakottamana.
Jos se pettäminen ei ole juttu eikä mikään niin eikö sen sitten voisi myös hyvillä mielin jättää väliin? Varsinkin kun tietää että se loukkaa kumppania? Vai onko se toisen loukkaaminenkin hyvin vähäpätöinen ja merkityksetön asia?
Pystytkö panemaan ihan kenen tahansa naisen kanssa? Kysyn tätä siksi kun väität ettei mies tarvi siihen minkäänlaisia tunteita.
Joo tottakai seksiin liittyy tunteita, kuten himoa. Oletin että tässä ymmärrettiin että tarkoitin romanttisia tunteita.
Ilman muuta panisin mielelläni jokaista hyvännäköistä naista, jota kohtaan tunnen himoa.
Mä en yleistänyt yhtään mitään. Kunhan vaan kerroin, että minusta se tuntui helvetin pahalta. Sitä ette vaan voi kumota millään.
Mutta onneksi aika parantaa. Voi olla, että olen naurettavan vanhanaikainen ihminen, mutta odotan kumppaniltani uskollisuutta oman uskollisuuteni vastapainoksi.
uskottomuus on vain oman elämän hallintaa.