Täällä oli paljon juttua rintakivuista, mutta en kumminkaan löytänyt vastausta vielä eli tämä on ollut vaivana koko pienen ikäni.
Kipu tulee satunnaisesti joskus voi tulla monena päivänä peräkkäin ja joskus taas voi olla puolikin vuotta ettei kipua ole. Se voi kestää minuutin tai tuntejakin.Se voi tulla päivällä tai nukkuessa. Hengittää ei voi tuolloin syvään eikä ulos ja jos yrittää hengittää paremmin niin kipu tulee jossain kohdin vastaan.
kun olin lapsi niin mulle tehtiin jotakin tutkimuksia lääkärissä, mutta syytä ei vain ole saatu selville.
Olen tavannut ainoastaan yhden henkilön jolla on samanlaisia oireita ja hänkin sanoi, että mitään vikaa ei ole löydetty.
Hän selitti kivun samanlaisesti kun minä eli kuvittele kylkiluu johon keuhko osuu kun se on täynnä ilmaa ja siinä vaiheessa pistävä kipu tulee. Eli siis vähän kuin ilmapallon puhkaisisi neulalla.
Kerran kipu oli niin paha, että olin viikon kipeänä. Heräsin yöllä kovaan rintakipuun ja ikinä se ei ole tuntunut niin järkyttävältä. Olin viikon verran kipeänä. En pystynyt nauramaan, yskimään tai hengittämään kunnolla ettei olisi sattunut. Silloin olisi pitänyt mennä lääkärille, mutta en sitten tyhmyyksissäni mennyt. Olin silloin teini-ikäinen ja olin jo tottunut siihen että tuollaisia tuli, mutta ei koskaan noin pahana.
Osaako kukaan kertoa mistä tuo voisi johtua?
Pistävä kipu rinnassa
17
8986
Vastaukset
- piip
Minäkin olen kärsinyt vastaavanlaisista kivuista koko pienen ikäni, mutta ei ihan noin voimakkaina kuin sinulla. Minulla kipu saattaa kestää korkeintaan minuutin ja sen jälkeen kaikki on ohi. En ole koskaan käynyt lääkärissä asian kanssa, olen olettanut sen johtuvan jonkinlaisesta lihaskrampista joko selkälihaksissa tai kylki/vatsalihaksessa (yleensä kipu tuntuu vasemmassa kyljessä.)
- Hankaluus
Taitava osteopaatti saattaisi auttaa Sinua.
Itselläni aivan samanlaiset kivut ovat lähteneet säännöllisellä selän manipuloinnilla ja hieronnalla. - kysymyksessä
on kylkiluun välihermon kipu. Itsellänikin on silloin tällöin sitä. Tosi hankala.
Jos jatkuu pitempään niin olen käärinyt pyyheliinan kolmenvartin pullon ympäri ja sitä rullannut selän alla koko painolla tai hiukan kevittäen. Rullaaminen täytyy suorittaa kohtalaisen pehmeän patjan päällä. - vilpa96
janetta oletko syönyt paljon suolasia ruokia tai muuta
- AAinä
Minullakin on ollut tuollaista kipua. Lisäksi sydämeni tuntuu kivun aikana lyövään liian nopeasti ja epäsäännöllisesti. Olen vasta 12 vuotias, muuten rupeaisin pelkäämään jo syöpää tai jotain...
- sanel10
minullaon samallaine minu pistää rintaan joskus kun hengitän sisään tai ulos niin sydämmeen pistää ja välillä se kestää pitempään ja välillä vähempään ja sitten kävin lääkärissä lääkäri sanoi kuulema että se on ihan normaalia mutta kipu jatkuu vieläkin en tiedä mikä voisi olla syy....?
- minäää15
Mullakin on tollane! toivottavasti se ei oo mitää vakavaa! en oo käyny kyl missää tutkimuksis tai sillee.. mut se on just tollast!!
- Ei huolta
Itselläni ollut sellaista pistävää rintakipua vasemmalla puolella suurin piirten siinä sydämmen alueella, joskus vähän alempana tai sivummalla, mutta voin suurella varmuudella sanoa että se tuskin johtuu sydämmestä. Itselläni oli näitä ensimmäisen kerran noin 9-12 vuotta sitten ja jos se olisi ollut jotain vakavampaa niin tuskin tässä enää mitään pystyisi edes kirjoittamaan, on myös otettu verikokeita ja sydänfilmeja ja kaikki on ollut normaalia.
Ei ollut kai vuoteen mitään tälläista , mutta tossa viikko sitten alko taas tuntumaan ja on pistänyt vähän väliä. Pistot tuntuvat kyllä tulevan rasituksen mukana mille löytyisi syykin (treenannu vähän liikaa ja yksi harjoitusliike krampannu/reväyttänyt alueen lihaksen), lääkärissä oltiin samaa mieltä, otettiin sydänfilmi varmuuden vuoksi ja kaikki oli normaalia. Ei muuta kuin rauhassa vähän aikaa, venyttelyä ja kipeiden alueiden hierontaa jos tuntuu auttavan. Elämäntavoistani sen verran että en polta saati pahemmin ollenkaan juo, liikun tarpeeksi(joskin vähän liikaa välillä) ja olen positiivisesti ajatteleva.
Itselläni tuntuu erityisesti auttavan ( silloin kun pistää) vasemman käden nostaminen ylös ja sitten taivuttaminen taakse. - pistoss
Mulla alkoi 21-vuotiaana ja kaikki tutkittiin. Sattui/pisti niin paljon vasemmalle rinnan kohdalle, etten juurikaan pystynyt edes liikkumaan / nousemaan tuolilta ylös. Kesti muistaakseni 3-4 kk ja sitten meni pois. Syytä ei saatu koskaan selville. Nyt len 41 vee.
- I know that thing
Joo minulla täsmälleen sama juttu! Olen teini-ikäinen ja kivut ovat alkaneet juuri. Yleensä kipu tulee urheillessa. Usein jos teen jotain liikesarjaa joka venyttää selkää nopeasti ja voimakkaasti. Usein kestää vain vähän aikaa mutta joskus todella kauankin. Kipu tosiaan on pistävä eikä tuolloin voi nostaa edes kättä ilmaan kun sattuu niin paljon. Luulisin että joku lihas painaa jotain hermoa, mutta en ole varma.
- arkajalka HML
Olen 16-vuotias ja tunsin rintakipuja ensimmäisen kerran 15-vuotiaana. En ole käynyt lääkärissä, enkä missään tutkimuksissa. Välillä olen huolissani kivuista, sillä ne ovat yleensä pitkiä ja voimakkaita. Kipuni ovat vasemmalla puolella, liki sydäntä. Sydämmessä en oleta niiden kipujen olevan. Silloin kun hengitän ulos, niin kivut kovenevat, kun on hengittämättä hetken, tuntuu kuin kivut hellittäisivät. Olen tutkiut rintani, ja todella tarkasti vasemman puoleisin. Huomasin kerran, että vasemman puoleinen rintani oli ala-vasemmasta arka. Huolestuin, että minulla olisi kyhmy rinnassani, joka aiheuttaisi rintakipuni. Mistä tietää ennen kuin käy lääkärissä...Olen sen verran arka, että en uskalla kertoa vanhemmilleni, joten en myöskään ole menossa lääkäriin...en haluaisi kenenkään tutkivan minua...saatikka arkoja alueitani...mitä tehdä?
- kipu-heijastuu
Todennäköisin aiheuttaja on kireys lihaksissa jotka kiinnittyvät kipeään paikkaan. Hyvä hieroja saa kivun pois.
- Samassa veneessä
Ei ole totta! Mulla on aivan samat oireet ja täytän ite tänä syksynä 16-v. Tosin mulla on jonkin verran ylipainoa, että sekin jo vaikuttanee. Jos löydät syyn kipuihisi, kerrothan sen?
- voi olla tai olla ol
Rintarangan fasettilukko, niin on minulle tuota selittänyt fysioterapeutti. Tässä esimerkkinä yksi linkki, noita osaavat hoitaa myös tavalliset fysioterapeutit.
http://www.naprapaatti.info/fasettilukko - minä
Mullaki sama juttu :o oon miettiny sitä että onko se jtn vakavaa ): lääkäriin kumminkaa en uskalla mennä...
- kuukkeli321
mulla lähti aina pois kun suoristi selän (ryhti suorana) ja hengitti syvään. luin jostain että limpparit ja hiilihapot yleensäkkin tekee tätä. Eikä oo muuten tullu enää ainakaan 3 vuoteen tota, kun en juo enää limuja niinkuin ennen.
T. 19v- -rpe-
hei,
Olen 18-vuotias tyttö, minulla tulee kans niinku eesim tänään istuin ihan normaalisti ja hengitin sisää alko psitää vaseman puolen rinnasta..... en voinu hengittää sisääpäin koska se käy kipeää, nii mut onneksi se meni ohi msitä voi olla kyse? sydän vikaa ei ole mut tutkittu on eikä ole mitään olen saanu vaan sydämmenmuljahuksiin lääkettä jota en ole vielä alottanu koska vasta vaivan sattuessa. paniikki kohtauskia tulee sllon tällän mut mistä helvetistä tuo sydämmen pisto johtuu? semmonen pistävä tunne?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa953651Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.292403Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1422049Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.35915- 44841
En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on30820Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen61815Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet5799- 40707
Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä
Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies89695