Ei se ole ihmekään jos mies lähtee etsimään uutta naista, kun ninen täytettyään yli 35- vuoden, niin häneltä loppuu seksihalut, kuin veitsellä leikaten. Muuhun hänestä ei ole, kuin jatkuvaan naputtamiseen. Miehet! tulette vielä huomaamaan sen. Vaihtakaa hyvissä ajoin nuorenpaan!
Nainen+35
piju
111659
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
ite olen 35 ja harrastan mieheni kanssa sexsiä joka päivä,välillä jopa pari kertaa päivässä.yhdessä oltu n7v
itse olen kolmekymppinen mies ja huomannut ihan päinvastaisen ilmiön 30 naiset ne vasta kiihkeitä onkin.
Tuo oli tosi provoa. Mikäs sinä olet sanomaan kenen seksihalut loppuu ja missä iässä. Itse olen 40 v ja halut on entisestään kasvaneet. Taidot myös. Nyt voin todella sanoa tuntevani oman ruumiini ja miten se reagoi millekkin ärsykkeille. En toki väheksy teitä nuorempia, mutta tuollainen aliarvioiminen ja mustavalkoinen jako-ajattelu alkaa välillä rassaamaan. Mun seksuaalisuuttani ei kukaan teini tule määrittelemään. Mä määrittelen sen ihan itse. PS:Mies on välillä tosi hukassa mun halujeni kanssa, se on 40v ja urheilee eli hyväkuntoinen. Minä kun haluaisin melkein joka päivä!
olen samaa mieltä kanssasi!olemme mieheni kanssa olleet kohta melk.10vuotta naimisissa ja meidänkään seksi elämä ei todellakaan ole loppunut tai edes loppumaan päin.(välillä tuntuu,että se vasta lisääntyy iän myötä!)mitäköhän nuorten ajattelukyvylle on tapahtunut?luulin jo olevani outo,mutta pelastit päiväni kirjoituksellasi!hyvää kevään jatkoa!
Voi lapsiparka :-) Kyllä meikä, pian 40-v on nykyään parhaassa seksi-iässä. Lapset jo isoja, kroppa vielä kunnossa ja mikä parasta, ihana mies, joka haluaa olla kanssani lähellä, hellästi, kiihkeästi, hitaasti ja nopeasti - sadoin eri tavoin. Vau, tästä en nuorena tiennyt mitään!
Tervehdys. Kirjoitustasi kun luki niin et taida olla kovin hyvin perillä noista seksiasioista. Kerronpa sinulle, jos et vielä tiedä, että 40 ja on parasta naisen seksuaali aikaa. Luuletko tosiaan, että elämä muuttuu naista alituiseen vaihtamalla. Sama arki tulee esille aikanaan niin miehille kuin naisille vaihdat kuinka paljon tahansa on se sit naisen tai miehen vaihto. Etkö tiennyt että miehilläkin on omat ongelmansa aivan 40 vuodesta ylöspäin jo. Eikä asioita voi yleistää. Voihan se olla, jos omalla kohdallasi on niin käynyt, että pitää vaihtaa seksin takia niin oletko miettinyt oisko itsessä jotain vikaa kun naista ei enää kiinnosta. Ei rakkaus ja seksi lopu kuin seinään. Silloin se todella voi muuttua jos on toinen menettänyt luottamuksen toista kohtaan totaalisesti. On vähän lapsellisen kuullosta lukea tekstiäsi jos olet täysin aikuinen. Huom. rakkaus ja parisuhde on molemmin puolinen ja vaikeuksista yhteisesti puhuminen on aitoa rakkauden osoitusta ja välittämistä. Miten sitten tuumaat kun itse olet 50 ja yli. entäpä jos ei nuoret tytöt kiinnostukkaann enää.
Minulla on 12 vuotta vanhempi mies ollut jo yli kymmenen vuoden ajan ja 40 vuotiaana sain vielä tytön ja ennestään on kaksi lasta ja ei niitäkään aivan tyttösenä ole hankittu. Kyllä tämä aika on ollut meillä elämän parhainta ja kypsintä aikaa parisuhteessa. Hyvää jatkoa sinulle kuitenkin.
Edellä olevat viestitkin todistaa oman käsityksen naisen halukkuudesta oikeiksi. Eli noin 4kymppisenä nainen alkaa haluta seksiä suurinpiirtein samaan tahtiin ku 2kymppiset kollit.
Vähän provosoiden vois sanoa, että miehet vaihtaa 4kymppisen nuorempaan, koska eivät pysy vaimojensa vauhdissa ja kykene täyttämään kaikkia vaatimuksia.
Parikymppiset on nelikymppiselle helpompia,kun taidot on paremmat ku parikymppisillä sälleillä, eikä odotukset ole niin korkealla.
Onneksi omalla vaimolla on viel 40:een matkaa, niin ehtii viel ennaltaehkäsemään ehkä tilannetta.
luulin nelikymppisenä olevani vireimmilläni, en tiennyt vielä silloin millaista on olla viisikymppinen...
Niin, narinavika tulee 35 ikäisiin naisiin.
Sen ikäisiä kannattaa käyttää vain,jos ne eivät ole omia, silloin se on seksikästä, ei kotona oman kanssa, siellä on vain siivoamista.....
Sainpas hyvät naurut. Voi sua pientä, kun et vielä tiedä, että nainen alkaa olla parhaimmillaan seksuaalisesti vasta täytettyään 30v ja siitä eteenpäin. Ne on ne miehet, jotka siinä vaiheessa putoavat vauhdista, koska kolmikymppisen naisen seksuaalinen vire vastaa parikymppisen miehen. Ja nainenkin osaa paremmin nauttia seksistä vasta vanhempana. Mutta, jos vanhemmat miehet haluavat vaihtaa nuorempaan naiseen, suotakoon se heille... Ps. se kirjoitetaan nuorempaan ei nuorenpaan! Ja nainen ei ninen.
mä olen 50v,ja hyvin sujuu=)),mun *mies* kun haluaa olla mun kanssa,vaikka voisi valita alle kolmekymppisistä ihan hyvin.Nii,vaikka vanhenenhan minä tietysti nopeammin kuin nuoremmat naiset,mutta on tässä vielä aikaa,nuoremmat voi sitten nauttia tästä minun ihanuudestani sit..myöhemmin