Eroaminen adv kirkosta ei tarkoita

"Uskovia löytyy enemmän muista suunnista kuin adventtikirkosta."

Jokainen, joka on eronnut tai suunnittelee eroavansa Seitsemännen päivän Adventtikirkosta kokee erilaisia tuntemuksia tunne-elämässään.

Joistakin kirkosta lähteminen tuntuu hyvältä, koska he pääsevät vapaiksi Ellen G. Whiten epäraamatullisista opetuksista, kuin myös adventtikirkon uskontunnustuksen 28:sta opinkappaleesta.

Toisille saattaa tehdä kipeää se, että kirkko petti heitä opettamalla Ellen G. Whiten olevan ”Profetian Henki”, tai että Jumala ei kutsu mitään kirkkokuntaa ”jäännösseurakunnaksi”.

Toiset saattavat tuntea itsensä yksinäisiksi joutuessaan eroon perheestään ja kirkon ystävistään. Monet kokevat näiden kaikkien tunteiden sekoituksen. Jotkut, jotka lähtevät kirkosta saattavat olla toisen, kolmannen tai jopa neljännen polven Seitsemännen päivän Adventisteja.
Toiset saattavat tulla kirkon johtajien tai korkean ammatillisen koulutuksen saaneista perheistä ja jotkut saattavat olla vain tavallisia uusia jäseniä jättäessään kirkon.

Olkoot syyt mitkä tahansa päätökseesi erota kirkosta, niin pidä mielessä se,
että Jumala on johtamassa elämääsi ja haluaa edelleen käyttää sinua totuutensa todistajana.

Eroaminen SPA Kirkosta ei erota sinua Jumalasta, vaan petollisesta naisprofeetta Ellen G. Whitestä ja kirkosta, jota hän yhä johtaa, vieläpä kuolemansa jälkeenkin.
3149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ADVENTISTIT MÄÄRITTELEVÄT VALMIIKSI PUOLESTASI MIKSI EROSIT ADVENTTIKIRKOSTA

"... Jotkut seitsemännen päivän adventistit, jotka kirjoittavat minulle, pitävät vaikeana uskoa, että henkilö voi erota adventtikirkosta oppikysymysten takia. He selittävät jatkuvasti, että kun joku eroaa niin sen täytyy johtua "loukatuista tunteista", jotka joku kirkossa olija on aiheuttanut. Toisin sanoen he antavat ymmärtää, että heidän oppijärjestelmänsä on erehtymätön ja yläpuolella minkä tahansa heitä kritisoivan raamatullisen tutkimuksen, joka todistaisi toisin. He luulevat, että heidän oppinsa on vahvistettu Ellen Whiten ja Jumalan avulla. Ellen G. Whiten oppi Pyhäkkö/Tutkivasta tuomiosta on oppi, jota monet adventistit eivät ymmärrä eivätkä kykene raamatullisesti selittämään. He tietävät kuitenkin, että se on heidän kirkkonsa tukipylväs, koska heidän profeettansa Ellen White käski heidän pitää se kirkon peruspylväänä. Mutta surullinen totuus on, että he eivät ole tietoisia siitä, että se ei ole raamatullinen, ja vieläkin pahemmin, monet pelkäävät, että kun heidän nimensä otetaan esiin Tutkivalla tuomiolla niin he eivät tule selviämään tarkastuksesta. "

Äänestä
  • tuomiolla,et ole sinä tuomarina,
    vaan tuomiosi
    kuulet sinäkin,mikä se sitten lieneekään.
    Jotkut teikäläiset on sanoneet että teidän tilaisuuksissa haukutaan
    ja halveksitaan,kaikkia,
    jotka eivät usko teitä,
    vaan ainoastaan pysyvät raamatun opetuksessa.
    Siksi sieltä on lähtenyt monia itkien.Teikäläisillä on huoraamista,
    sekä henkisesti,että lihallisesti,
    sen tulin kokemaan kun kerran erehdyin seuroihinne,kyllä huomaa, että Jumalan käskyt on lakaistu maton alle,että se siitä,toiste en tule älkää peljätkö!

    Äänestä

yhdenkin,Jumalan omista
sille olisi parempi,että myllynkivi
ripustetaisiin hänen kaulaansa,
ja upotettaisiin meren syvyyteen.
Joten parempi olisi olla viettelemättä.
Eiköhän itsekukin osaa päättää,
missä seurakunnassa haluaa olla.
Ole sinä siellä missä tykkäät
ja anna muidenkin olla,
äläkä tule tänne räkyttämään.
Pysy siellä missä muutkin,
kaikki tietävät ja viisaat
oppineet uskova ykkösen
seuraajat ovat,te ette
tarvitsekkaan enää JEESUSTA,
tehän pärjäätte omilla töillänne ja opeillanne.
Olette kuin haukkuva koiralauma,
aina hyökkäämässä meidän kimppuun,
en ikinä vaihtaisi seurakuntaani,
tuollaisten rakkien pariin,
jotka ovat valmiita riistämään,
jopa uskonkin toisilta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eroa Jumalasta kirjoitti:

"Uskovia löytyy enemmän muista suunnista kuin adventtikirkosta."

Jokainen, joka on eronnut tai suunnittelee eroavansa Seitsemännen päivän Adventtikirkosta kokee erilaisia tuntemuksia tunne-elämässään.

Joistakin kirkosta lähteminen tuntuu hyvältä, koska he pääsevät vapaiksi Ellen G. Whiten epäraamatullisista opetuksista, kuin myös adventtikirkon uskontunnustuksen 28:sta opinkappaleesta.

Toisille saattaa tehdä kipeää se, että kirkko petti heitä opettamalla Ellen G. Whiten olevan ”Profetian Henki”, tai että Jumala ei kutsu mitään kirkkokuntaa ”jäännösseurakunnaksi”.

Toiset saattavat tuntea itsensä yksinäisiksi joutuessaan eroon perheestään ja kirkon ystävistään. Monet kokevat näiden kaikkien tunteiden sekoituksen. Jotkut, jotka lähtevät kirkosta saattavat olla toisen, kolmannen tai jopa neljännen polven Seitsemännen päivän Adventisteja.
Toiset saattavat tulla kirkon johtajien tai korkean ammatillisen koulutuksen saaneista perheistä ja jotkut saattavat olla vain tavallisia uusia jäseniä jättäessään kirkon.

Olkoot syyt mitkä tahansa päätökseesi erota kirkosta, niin pidä mielessä se,
että Jumala on johtamassa elämääsi ja haluaa edelleen käyttää sinua totuutensa todistajana.

Eroaminen SPA Kirkosta ei erota sinua Jumalasta, vaan petollisesta naisprofeetta Ellen G. Whitestä ja kirkosta, jota hän yhä johtaa, vieläpä kuolemansa jälkeenkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu