Tunteet hukassa

Meillä on ollut värikäs parisuhde, ja paljon on ollut ylä-ja alamäkiä. Lyhyesti näin; muutettiin erilleen n. vuosi sitten aloitteestani, koska halusin nähdä, osaako mieheni pitää itsestään huolta ja muutenkin meillä oli kaikenlaisia ongelmia. Lähinnä tuolloin ajattelin esim. miehen rahankäyttöä ja muutenkin elämää, johon ei kuulu jatkuvat haasteet.

No, tää vuosi on on ollut jokseenkin rankkaa aikaa, oltiin n. puoltoista kuukautta erossakin kokonaan, jolloin molemmilla oli uutta säätöä silloin pelissä. Sitten taas jotenkin löydettiin toisemme ja jatkettiin (ei siis pidetty yhteyttä tuona aikana). Tuolloin tuntu että ikävöin hänta jne. Tästä about 4 kk:tta aikaa.

Nyt tilanne se, että olen koko vknlopun miettinyt että onko tässä kuitenkaan mitn järkeä? Mies lusmuaa meiän asunnossa, ei käy töissä ja valehtelee minkä kerkee aikomuksistaan. Mä itse opiskelen ja pienillä tuloilla yritän elättää koko perheen (meillä siis 2-vuotias lapsi). Ja kaiken lisäksi, olen alkanut kaipaamaan henkilöä, jonka kanssa eromme aikana olin yhteyksissä.

Nyt kalvaa epävarmuus, erotakko kokonaan,koska tunteet kuolleet vai onko tämä taas jotain väliaikaista,jotain oman pään sisällä tapahtuvaa? Voinko vain olla esim. niin stressaantunut että pelkkä miehen näkeminenkin alkaa nyppimään? Itseänikin alkaa häiritsemään, kun olen jatkuvasti kotona pahalla päällä. Mies on omien sanojensa mukaan totaalisen rakastunut vieläkin minuun, itsestäni vain tuntuu ettei tästä tule enää mitään.

Mistä sen tietää, että parisuhteen loppu on lähellä?
3592
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Sun sensitiivisyys suhteessanne on jo aikaa sitten kadonnut! Olette aivan liian paljon ns. säätäneet. Olisikohan nyt syytä viimeistään kipaista parisuhdeterapiaan, sillä muuten liittonne on loppu. Musta tuntuu myös siltä, et sä saat mieheltäsi niin ristiriitaisia viestejä mm. rakkauden suhteen, että ei ihme että olet pihalla. Oliskohan jo syytä tajuta se tosiasia, että sun miehes kuppaa sua. Mä itse pistäisin äijän lopullisesti pihalle, ja rakentaisin uuden ja onnellisemman elämän itselleni ja lapselle. Ajattele vaan minkälaisen mallin sun lapsesi siitä miehestä saa?

Äänestä

minä en kyllä kattelis tollasta äijää päivääkään joka ei saa mitään aikaseks toi on jo noloo että nainen yksin elättää perheen ja mies ei muuta tee ku syleksii kattoon ja makaa päivät pitkät.ota nyt järki käteen ja pistä pellolle se äijä pärjäät ilma sitäkin...

Äänestä

Älä suinkaan mene sieltä mistä aita on matalin!Tulet varmasti sitä katumaan! Itselleni kävi n.1,5 vuotaa sitten samanlailla..Otin miehen takaisin,siedin valheita ja yritin ja yritin..No,tänäänkin vielä mietin miksi en tehnyt toisin,ja miksi en yrittänyt sen ihanan ihmisen kanssa elämää,jonka tapasin välissä..

Nyt olen jymähtänyt tähän ja elämä tuntuu junnaavan paikoillaan,eikä mikään kai ole muuttunut,sitä kai hienommalla nimellä kutsutaan läheisriippuvuudeksi nykypäivänä.

Joten tee niinkuin sydän sanoo,älä järkeistä aivan kaikkea,sitä selviää mistä vain jos uskoo parempaan huomiseen! =)

onnea matkaan..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


wuhu kirjoitti:

Meillä on ollut värikäs parisuhde, ja paljon on ollut ylä-ja alamäkiä. Lyhyesti näin; muutettiin erilleen n. vuosi sitten aloitteestani, koska halusin nähdä, osaako mieheni pitää itsestään huolta ja muutenkin meillä oli kaikenlaisia ongelmia. Lähinnä tuolloin ajattelin esim. miehen rahankäyttöä ja muutenkin elämää, johon ei kuulu jatkuvat haasteet.

No, tää vuosi on on ollut jokseenkin rankkaa aikaa, oltiin n. puoltoista kuukautta erossakin kokonaan, jolloin molemmilla oli uutta säätöä silloin pelissä. Sitten taas jotenkin löydettiin toisemme ja jatkettiin (ei siis pidetty yhteyttä tuona aikana). Tuolloin tuntu että ikävöin hänta jne. Tästä about 4 kk:tta aikaa.

Nyt tilanne se, että olen koko vknlopun miettinyt että onko tässä kuitenkaan mitn järkeä? Mies lusmuaa meiän asunnossa, ei käy töissä ja valehtelee minkä kerkee aikomuksistaan. Mä itse opiskelen ja pienillä tuloilla yritän elättää koko perheen (meillä siis 2-vuotias lapsi). Ja kaiken lisäksi, olen alkanut kaipaamaan henkilöä, jonka kanssa eromme aikana olin yhteyksissä.

Nyt kalvaa epävarmuus, erotakko kokonaan,koska tunteet kuolleet vai onko tämä taas jotain väliaikaista,jotain oman pään sisällä tapahtuvaa? Voinko vain olla esim. niin stressaantunut että pelkkä miehen näkeminenkin alkaa nyppimään? Itseänikin alkaa häiritsemään, kun olen jatkuvasti kotona pahalla päällä. Mies on omien sanojensa mukaan totaalisen rakastunut vieläkin minuun, itsestäni vain tuntuu ettei tästä tule enää mitään.

Mistä sen tietää, että parisuhteen loppu on lähellä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu