Olen jo pitkään epäillyt, että vaimoni on uskoton. Usein käy niin,
että kännykkä soi toistuvasti ja hän vain vilkaisee puhelimeen ja
katkaisee soiton vastaamatta siihen.
Hän on usein "tyttöjen" kanssa ulkona, ja kun kysyn keiden tyttöjen,
on kyseessä aina joku työkaveri, jota en tunne. Olen yrittänyt seurata
ikkunasta, kun hän palaa taksilla kotiin, mutta hän kävelee aina
viimeisen korttelivälin ja minä ainoastaan kuulen kuinka auto ajaa
matkoihinsa. Mahtaako olla taksikaan?
Pari päivää sitten halusin tarkistaa kellonajan hänen kännykästään ja
hän sai siitä huutoraivarin kiljuen, ettei hänen kännykkäänsä saa
koskea ja että minä kyylään.
En ole halunnut kovistella häntä tästä asiasta ja luulen, etten edes
halua tietää totuutta asiasta, mutta eilisiltana päätin kuitenkin
tarkistaa tilanteen. Jäin väijyyn asuntomme lähellä olevaan puistikkoon
pensaan juurelle röllipuku päällä ja kivääri kädessä. Pitkähkön
odottamisen jälkeen lähistölle pysähtyikin mersu, jossa vaimoni
suuteli kiihkeästi minulle täysin tuntematonta miestä. Siirryin piiloon
oman autoni taakse, etteivät he havaitsisi minua. Siinä kyykkiessäni
huomasin autossani alkavaa ruostetta takalokasuojan kaaressa.
Pitäisikö minun teidän mielestänne vaihtaa koko kaari vai asentaa vain uusi levikeosa?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ajele meneen jos kulkee
jos fiksu olet,niin pistäppä tavara vaihtoon,niin meinas mullekkin käydä,kun petin miestäni.en enää ikinä tee mitään niin typerää,mutta sitä,kun on kännissä ja vieras äijä tulee lirkutteleen viereen,niin eipä muuta tarvinnu.ja kiinni jäin minäkin kun mieheni selas mun kännykästä viestejä.anteeks sain keskuteltiin asiasta ja kaikki on taas hyvin joten ehdotan samaa sullekkin jospa siitä olis jotain apua.
vaihda koko kaari...!! harmi...et näin...mut tätä tää elämä on tänä päivänä..! kukaan ei ala toista epäileen turhasta...se on selvää...! jos suhteessa on kaikki hyvin nii sitä ei ees ajattele et toinen vois pettää... !!
heh heh sait mut nauramaan ainakin......