periaatepäätös

Kolmenkympin jälkeen lopetan vakavan ihmissuhteen etsimisen. Kolme vuotta siis aikaa löytää aikuinen, raitis nainen. Vieläpä sellainen joka ei pelaa ja leiki. Jos sellaisen löytäminen on nyt vaikeaa, niin hetken päästä se on täysin mahdotonta.

Ajatteleeko kukaan muu samoin?
111188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kolme vuotta sitten ajattelin juuri noin. Tässä sitä nyt sitten ollaan, ypöyksin 30 plakkarissa. Ei tässä iässä enää halua naisia.

Äänestä

Mietin itse vuosi sitten ihan samanlaista ratkaisua, mutta tarkemmin ajateltuna mitä varten sitä pitäisi odottaa pari vuotta lisää? Puhalsin pelin poikki, en aio tehdä asian eteen enää yhtikäs mitään. Jos joku nainen minusta kiinnostuu niin muuttanen mieleni, mutta oma aktiivinen yrittäminen on pistetty lopullisesti jäihin. Lähinnä tuo ainainen "en minä nyt oikein tiedä mitä haluan elämältäni" asenne alkoi sen verran pahasti kyllästyttämään, että parempi olla yksin.

Äänestä
  • Koska kolmikymppisenä mulla on tarpeeksi ammattitaitoa oman yrityksen perustamiseksi. Ei ole aikomusta jäädä paikalleen makaamaan, vaan elää niin että on tyytyväinen itseensä ja siihen mitä tekee.

    Kolmekymmentä saa olla mun elämäni kääntöpiste. Kuuluu siihen sitten parisuhde tai ei.

    Äänestä

  • putkiaivo kirjoitti:

    Koska kolmikymppisenä mulla on tarpeeksi ammattitaitoa oman yrityksen perustamiseksi. Ei ole aikomusta jäädä paikalleen makaamaan, vaan elää niin että on tyytyväinen itseensä ja siihen mitä tekee.

    Kolmekymmentä saa olla mun elämäni kääntöpiste. Kuuluu siihen sitten parisuhde tai ei.

    Puhuinkin omasta puolestani, oma tilanteeni tuskin tulee olennaisesti muuttumaan seuraavan parin vuoden aikana, joten en kokenut kovinkaan mielekkääksi asettaa mitään kivitauluun hakattua päivämäärää jolloin kaikki muuttuu. Parempi tehdä muutos heti, kun kerran siihen on mahdollisuus. :)

    Toisaalta minulla on olemassa takaportti kaverini kanssa, että jos olen vielä sinkku kun hän täyttää 30 vuotta niin olen velvoitettu viemään neidin vihille ellei joku toinen ole ehtinyt ensin. :D Jotenkin sellainen tunne, että sitä päivää ei tule koskaan tapahtumaan...oikeastaan varmaan parempikin.

    Äänestä

  • en_jaksa_keksiä kirjoitti:

    kannattaa unohtaa, jos ei nyt sitte ole ihan toope.
    Kyllä avioliitto on vakavasti otettava asia ja rakkaus sen kulmakivi.
    Jos joku haluaa sellaisilla asioilla leikitellä, niin ei voi mitään.
    Pipariks menee.

    Äänestä

  • En tajua sellaisia päätöksiä kirjoitti:

    Saat yhden arvauksen jaksanko ottaa koko touhua enää vakavasti? Maailmassa on n x mielenkiintoisempaakin asiaa joilla vaivata päätään. :)

    Äänestä

  • En tajua sellaisia päätöksiä kirjoitti:

    kannattaa unohtaa, jos ei nyt sitte ole ihan toope.
    Kyllä avioliitto on vakavasti otettava asia ja rakkaus sen kulmakivi.
    Jos joku haluaa sellaisilla asioilla leikitellä, niin ei voi mitään.
    Pipariks menee.

    Joo, avioliitto ja rakkaus on niin vakavia asioita että puolet avioliitoista päätyy eroon. Kukahan tässäkin loppujen lopuksi leikkii?

    Äänestä

...Että moista "Ihmettä" löydät kolmessa vuodessa...en ole sitä itsekkään vielä löytänyt ja 30 mennä hujahti jo rikki...:)

Äänestä

..kolme vuotta sitten (27-vuotiaana) miehen etsimisen. Jos ei perkele tavallinen duunarinainen kelpaa, niin ei sitten. Pitäkää rahaa etsivät pissisprinsessanne.

Äänestä

Eli ikää 37, enkä enää jaksa pettyä miehiin. Tavallista keskivertoa loppuiäksi etsiskelin ja kintuille kusevat, kun parin vuoden jälkeen arki kuvioihin astuu. Olen mieluummin yksin kuin että antaisin itseäni kohdella vanhan rukkasen lailla.

Äänestä

toisaalta pari käynyt mielessä joku muu maa kuin suomi missä vois asustaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

putkiaivo kirjoitti:

Kolmenkympin jälkeen lopetan vakavan ihmissuhteen etsimisen. Kolme vuotta siis aikaa löytää aikuinen, raitis nainen. Vieläpä sellainen joka ei pelaa ja leiki. Jos sellaisen löytäminen on nyt vaikeaa, niin hetken päästä se on täysin mahdotonta.

Ajatteleeko kukaan muu samoin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu