Tällä palstalla aina sanotaan, että uskottomuus on pahinta mitä voi sattua parisuhteelle. Jopa läheisen kuolema on ymmärrettävämpää.
Ymmärrän jollain tasolla tuon vertauksen. Sehän siis perustuu siihen, että jos rattijuoppo ajaa lapsen kuoliaaksi tai jos joutuu pyörätuoliin tullessaan hakatuksi grillijonossa, niin aina löytyy joku jota voi vihata asian tiimoilta. Pettämisessä pitäisi vihata ihmistä, jota pitäisi eniten rakastaa. Ristiriita on siis valmis. Lisäksi tietysti lapsen kuolemassa saa aina ymmärrystä ystäviltä ja työpaikalta, mutta uskottomuus on niin häpeällistä, että siitä ei kehtaa kenellekkään kertoa.
Siksi pitäisi ehkä verrata raiskaamista ja uskottomuutta. Kumpi olisi pahempi, se että vaimo pettää vai tulee raiskatuksi. Häpeä raiskatuksi tulemisesta on niin suuri, ettei sitäkään kehtaa kaikille kertoa. Vihan kohde toki löytyisi helposti tuosta raiskaajasta, mutta läheisyys ja seksi vaikeutuu varmasti yhtä paljon kuin pettämisen seurauksena, koska vaimolla olisi varmasti melkoinen tunnelukko päällä.
No mitä hyötyä tästä sitten on?? Siis siitä että vertaillaan ylipäätään? Ainakin se, että pitäisi osata suhteuttaa asioita oikeisiin mittakaavoihin. Pettäminen on rumaa ja väärin, mutta se ei ole laitonta. Pettämisestä jää arvet, mutta ne paranee. Kuollutta lasta tai raiskattua mieltä, ei saa koskaan takaisin.
Siksi uskallan väittää, että avioero, kuolema, pysyvä vamma tai raiskatuksi tuleminen on aina pahempi asia kuin pettäminen. Pettäminen ei ole lopullista, vaan merkki oireilusta.
Ymmärrän jollain tasolla tuon vertauksen. Sehän siis perustuu siihen, että jos rattijuoppo ajaa lapsen kuoliaaksi tai jos joutuu pyörätuoliin tullessaan hakatuksi grillijonossa, niin aina löytyy joku jota voi vihata asian tiimoilta. Pettämisessä pitäisi vihata ihmistä, jota pitäisi eniten rakastaa. Ristiriita on siis valmis. Lisäksi tietysti lapsen kuolemassa saa aina ymmärrystä ystäviltä ja työpaikalta, mutta uskottomuus on niin häpeällistä, että siitä ei kehtaa kenellekkään kertoa.
Siksi pitäisi ehkä verrata raiskaamista ja uskottomuutta. Kumpi olisi pahempi, se että vaimo pettää vai tulee raiskatuksi. Häpeä raiskatuksi tulemisesta on niin suuri, ettei sitäkään kehtaa kaikille kertoa. Vihan kohde toki löytyisi helposti tuosta raiskaajasta, mutta läheisyys ja seksi vaikeutuu varmasti yhtä paljon kuin pettämisen seurauksena, koska vaimolla olisi varmasti melkoinen tunnelukko päällä.
No mitä hyötyä tästä sitten on?? Siis siitä että vertaillaan ylipäätään? Ainakin se, että pitäisi osata suhteuttaa asioita oikeisiin mittakaavoihin. Pettäminen on rumaa ja väärin, mutta se ei ole laitonta. Pettämisestä jää arvet, mutta ne paranee. Kuollutta lasta tai raiskattua mieltä, ei saa koskaan takaisin.
Siksi uskallan väittää, että avioero, kuolema, pysyvä vamma tai raiskatuksi tuleminen on aina pahempi asia kuin pettäminen. Pettäminen ei ole lopullista, vaan merkki oireilusta.
Vastaukset 3
Vanhimmat
ihmisillä, jotka väittävät uskottomuuden olevan pahempaa kuin väkivaltarikoset, ei ole lainkaan suhteellisuudentajua, ei sitten yhtään.
Niin, siis eikö ne pettjäjänaiset ja pettäjämiesten kumppanit kuitenkin viimekädessä aina raiskata!?! "Hehän (naiset) eivät koskaan voi sille mitään; se vain tapahtui". Toisin sanoen, raiskatuksi tuleminen näyttäisi olevan hyvinkin hauskaa.
Minusta pitäisi verrata pettämistä ja atomipommia kun minusta niitä voi tälleen täälä internetissä vertailla. Pettäminen ei aiheuta samalaista tuhoa rakennuksille kuin 15 megatonnin ydinräjähde. Eli suhteellisuutta peliin vaan kaikille ja niinpoispäin ja tällä perusteella painukaatten jo uittamaan elimiänne ihan missä huvittaa. Ei se mikään atomipommin räjäytys ole eikä edes säteile eli lievää jutskaa on pettäminen verrattuna oman puolison jonkin fiktiivisen "sydämen" särkemiseen.
Helvettiäkös tyhmä lähti pettäjän matkaan.