Femi"nistit" Afrikassa ilman omaatuntoa:
Mombasaan jäi tunnetusti päivä elämää, mutta Afrikkaan on jäänyt myös useamman femi"nistin" järki. Naisturistit ovat tuoneet eniten ulkomailta saatuja hiv-tartuntoja Afrikasta ja nyt he saastuttavat sillä suomalaisia miehiä.
Tartunnat ovat tulleet seksistä mustan miehen kanssa ja niitä on viime vuoden aikana tilastoitu 23. Tämä lähentelee puolta kaikista naisten seksistä ulkomailla hankkimista hiv-tartunnoista.
Suomalaisten naisten kasvaneet hiv-luvut pistävät kyllä miettimään, että olisiko femi"nistien" koulutuksella taas joku paikka?
Tartuntojen määrä alkaa olla jo käsittämättömän suuri. Suomalaisten miesten olisikin syytä passittaa mustan miehen saastuttama naisystävänsä HIV-kokeisiin, mikäli on yhtään epäilystä aktista mustan miehen kanssa.
Lomamatkojen järjestäjille on suuri haaste saada femi"nistit" kiinnostumaan lomapaikkansa mustien miesten aiheuttamista terveyshaitoista. Hotellin valintaan voidaan uhrata paljonkin aikaa, mutta mustaa miestä koskeva tieto saatetaan ohittaa täysin.
Kaikkein pahimpana ongelmana pidetään äärifemuja, jotka käyttävät sitä Helsinki-Vantaan lentoaseman kuuluisaa tavaralokeroa, jonne he jättävät aivonsa ja perheensä munanhakureissujensa ajaksi.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1345102

Vastaukset 16
Vanhimmat
Miten tämä nyt taas saadaan feministien syyksi? Sanoisin, että ne on ihan muita naisia, jotka persettään jakavat Afrikassa.
...minkälainen tarve sinulla oli henk. koht. muuttaa erästä pientä yksityiskohtaa alkup. uutisessa:
alkuperäinen uutinen sanoi "vuosien varrella tilastoitu 23"... ja sinä toit esiin "viime vuoden aikana"...
Minun mielestäni yllättävän vähän nämä "romanssimatkailijat" ovat tuota hiviä tuoneet. Luulisin, että suurempi riski on kuitenkin suomalainen miesturisti, joka heiluu itärajan takana kännissä, tai hyppää Thaimaassa, noiden lukujen valossa.
Muutenkin tuo "mustan miehen kanssa" -kammoisuus, joka tulee esille tekstistäsi kertoo vähän tuosta kuuluisasta asenteesta ulkomaalaisia kohtaan: "tulevat tänne ja vievät meidän naiset..." :-) Ryökäleet :-)
Jotain tämän suuntaista odotinkin:
"Muutenkin tuo "mustan miehen kanssa" -kammoisuus, joka tulee esille tekstistäsi kertoo vähän tuosta kuuluisasta asenteesta ulkomaalaisia kohtaan: "tulevat tänne ja vievät meidän naiset..." :-) Ryökäleet :-)"
Ps. Koulussa opittua: Mustan miehen kammo, kammo, kammo...:-)
miehet ovat kuskanneet lomiltaan Afrikasta Hiv-tartuntoja kaksi kertaa enemmän.
http://www.ktl.fi/attachments/suomi/julkaisut/kansanterveyslehti/pdf2007/203hivtaulukko.pdf
tapaustilastot vuosittain tartuntatyypin mukaan. huomaa, että heteroseksissä sai tartunnan viime vuonna yhtä moni mies kuin nainenkin, 46 tapausta.
http://www.ktl.fi/attachments/hivsuo.pdf
eli suurin osa thaimaan ym kaukoidän matkoilta saaduista hiv-tartunnoista on peräisin homosuhteista.
lomareissuiltaan tauteja ja tarttuvat niitä vaimoihinsa /tyttöystäviinsä.
siis suomessa oleilevat ulkomaiset miehet tartuttavat suomalaisiin naisiin hiviä. esm steven thomas -tapaus näkyy vuoden 1995 tilastoissa selvänä piikkinä.
Aina kun on kyse Hivistä pamahtaa joku tuomaan esille ST:n yli kymmenen vuoden takaisen jutun. Niin kyllä, hän tartutti hivin viiten naiseen. Suomalaismiehet taas eivät tietenkään tartuta seksilomiltaan hankkimia tautejaan suomalaisiin naisiin, tai saastuta, kuten aloituksessa syytettiin naisia.
ainakin se on hyvin todennäköistä.
toisaalta tämänpäivän naiset osaavat olla myös itse aktiivisia seuraa hakiessaan, että en sikäli suoraan syyttäisi kumpaakaan osapuolta. eikä sellainen ole aiheellistakaan.
kuitenkin antamassani linkissä olevasta tilastosta näkyy selvästi, että vuonna 2006 seksitartuntojen määrä on noussut rajusti, 50 prosenttia kasvua edellisvuodesta. miehillä ja naisilla on yhtenevä trendi tämän osalta. ja erityisesti homomiehille näköjään tulisi suunnata turvaseksikampanjointia. heillä lisäys on 100 prosenttia, nousu 60 tartuntatapaukseen. mikä on aika ihmeellistä sikäli, että homomiehiä on kaikista miehistä 5 prosenttia.
Näyttää viime vuosi ollut huippuvuosia, noin neljä tapausta kuukaudessa heterosuhteissa. Tämä vuosi on ainakin alkanut hieman paremmin. Miehillä 2.4 mennessä ilmi tulleita tapauksia oli kahdeksan ja naisilla kolme.
on siis kaikkein turvallisinta.
että heteromiehillä, homosuhteissa tartuntoja oli 7.
on sooloseksi. :)
Kun otetaan kaikki tapaukset huomioon, myös ne joiden syytä ei ole ilmoitettu ja huumeet saadaan viime vuoden tulokseksi miehet 134, naiset 60. Ja tänä vuonna m 30 ja n 9 tapausta.
Yhteensä 362, joista naisia oli 54. Eli Hiv-tartuntaa matkoiltaan on tuoneista 15 prosenttia naisia. Myös Afrikasta miehet kuskaavat puolet enemmän hiv-tartuntoja.