nätisti?

työpaikallani nainen A Ja nainen B Ovat ystäviä ja A on jo joutunut pois töistä määräaikaisen työsuhteen takia. B Taasen on töissä vielä muutaman viikon ja jää sitten pois, minä itse olen vielä kuitenkin pidempään töissä vielä. olen kurkkuani myöten täynnä kun B Soittelee työasioita minulle, ja ei todellakaan kiinnosta vatvoa niitä tyäajan ulkopuolella. Ja B soittelee tälle A:LLE JA Raportoi kaiken.A kun on kiinnostunut kovasti vieläkin vanhan työpaikan asioista. Työkaveri B soitteli viime viikollakin, ja en vastannut eka puheluun ja sitten soitti taas muutamaa tuntia myöhemmin ja siihen sitten vastasin kun ajattelin, että saisin selitellä seuravaavana päivänä, että miksi en vastannut. ihan oikeasti, hänestä on tullut oikein rasite. miten voin kohteliaasti sanoa, että ei kiinnosta työasiat? mieheni sanoi, että ei se ihan normaalia ole kun täytyy kerran viikossa soitella vain ja ainoastaan työjuorut. työkaveri B on kova juoruamaan toisista työkavereista, ja pakko siihen on sitten jotain vastata.
1476
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ei kai tohon auta muu kuin suora puhe.ei se sitä muuten ymmärrä.tiedän että suoraan sanominen ei ole aina helppoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miten sanoa kirjoitti:

työpaikallani nainen A Ja nainen B Ovat ystäviä ja A on jo joutunut pois töistä määräaikaisen työsuhteen takia. B Taasen on töissä vielä muutaman viikon ja jää sitten pois, minä itse olen vielä kuitenkin pidempään töissä vielä. olen kurkkuani myöten täynnä kun B Soittelee työasioita minulle, ja ei todellakaan kiinnosta vatvoa niitä tyäajan ulkopuolella. Ja B soittelee tälle A:LLE JA Raportoi kaiken.A kun on kiinnostunut kovasti vieläkin vanhan työpaikan asioista. Työkaveri B soitteli viime viikollakin, ja en vastannut eka puheluun ja sitten soitti taas muutamaa tuntia myöhemmin ja siihen sitten vastasin kun ajattelin, että saisin selitellä seuravaavana päivänä, että miksi en vastannut. ihan oikeasti, hänestä on tullut oikein rasite. miten voin kohteliaasti sanoa, että ei kiinnosta työasiat? mieheni sanoi, että ei se ihan normaalia ole kun täytyy kerran viikossa soitella vain ja ainoastaan työjuorut. työkaveri B on kova juoruamaan toisista työkavereista, ja pakko siihen on sitten jotain vastata.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu