Ärsyttää nämä suvun parissa tapahtuvat hautajaiset. Joku sukulainen kuolee ja sitten kokoonnutaan koko suku hautajaisiin.
Kun ei pätkääkään kiinnosta, ei kuollut, mutta ei elossa oleva sukukaan.
Kun ei pätkääkään kiinnosta, ei kuollut, mutta ei elossa oleva sukukaan.
Vastaukset 12
Vanhimmat
No minkä ihmeen takia sää suvun hautajaisiin sitten menet? Perinnönkö?
Ei hautajaiset ole mikään riemujuhla. Älä mene.
Adressin voi aina lähettää. Se on kaunis ele.
On olemassa aisoita jotka taytyy tehda velvollisuudesta, tykkasi niista tai ei. Sinun velvollisuutesi on osallisumisesi kuolleen kunnioittamiseen. Siis elaman joka on loppunut.
Sinun ei todellakaaan tarvitse menna sinne henkilokohtaisesti, viesti/adressi perheelle riittaa suruvalitteluineen ja osanottoineen.
http://www.siviilihautajaiset.fi/hautausohjelomake
Lomake tarkemmille ohjeille:
Hautajaisten järjestelyn tarkemmat ohjeet sisältävä lomake on helpointa tulostaa suoraan internetistä. Sen varhaisempi, edelleen käyttökelpoinen versio löytyy Perheen omat juhlat -kirjasta. Myös hautaustoimistoista saatavaa Suomen hautaustoimistojen liiton laatimaa lomaketta voi soveltuvin osin käyttää, ja tietenkin ohjeet voi kirjata omaistensa avuksi myös vapaamuotoisesti.
Elämän aikanaan päättyessä omaisten on kuitenkin ollut vaikea tietää miten toimia: miten läheinen itse olisi halunnut hautajaisensa järjestettävän?
En minäkään tykkää hautajaisista. Meillä on niin pieni suku jäljellä joidenka kanssa ollaan tekemisissä ettemme lähiomaisille pidä mitään hautajaisia enään. Ei ne mitään pakollisia ole. Jos sinua ei kiinnosta niin jätä rohkeesti menemättä. Voit keksiä jonkun tekosyynkin että olet töissä tms. Kerran ise laistin häät työsyillä. Mielestäni vainajaa voi kunnioittaa ihan omassa hiljaisuudessakin missä tahansa. Toiset tarvitsee rituaaleja ja toisille riittää vähempikin. Minä en ainakaan sellaisista rituaaleista perusta, ei niillä enään kuolleelle ole mitään merkitystä.
jos välitin vainajasta hänen vielä eläessään. Uskon, että hän on tietoinen kuolemansa jälkeenkin, ja ilahtuu, jos osallistun hänen hautajaisiinsa. Epämiellyttävälle sukulaiselle en lähetä kukkia enkä adressia enkä itse mene toisten itkemistä katselemaan. Miksi teeskennellä?
Jos pidät sukulaisestasi, käyt kai häntä katsomassa, kun hän vielä elää? Sillä, mitä teet hänen kuolemansa jälkeen, lienee vähemmän merkitystä. Vaikka voihan sitä päättää olla kohtelias, toisten sukulaisten takia. Jollekin vainaja saattoi olla rakas, ja he voivat pahoittaa mielensä, jos et mene hautajaisiin.
Ja niin, jos et mene hautajaisiin, kiletäydyt kai sitten perinnöstäkin, jos sellaista olisi tarjolla?
Jotkuthan tykkää mennä melko tuntemattomaksikin jääneen hautajaisiin, et ihan makunsa kullakin.
Samaa mieltä että tärkeintä on huomioida eläessä. Vois jokainen jo eläessä ilmaista jollekkin läheiselleen että tarviiko mitään kalliita hautajaisia järjestää.
Jospa kuollut ilahtuu niin varmaan hän ilahtuu ajatuksistakin, siitä että suree ja kaipaa. Ihan sama missä kaipaa. Eihän sitä tarvi surra välttämättä siellä hautajaisissa.
eli jos ei kiinnosta, et mene ja sillä hyvä.
Hautajaiset vain on erittäin vanha perinne muistaa vainajaa ja olla läsnä läheisten surussa. Mutta tarkoitettu vain heille, jotka sen vapaasta tahdostaan ja hyvästä sydämestään tekevät, ei sinunlaisillesi, joka vihaa sukua ja sukutapaamisia. Pysy vain mehuissasi ja toivo, ettei kukaan tule sinun hadallesi. Voit tehdä asiasta ihan kirjallisen pyynnön jos tahdot niin tietävät olla poissa.
Tää nyt voi kuulostaa pahemmalta ku yritän, mutta tuollanen ajattelu on aika saatanan itsekästä! Mä en voi ymmärtää.. Itsekkään en kaikista sukulaisista pidä ja tuntemattomien hautajaisissa on kiusallista istua, mutta kunnioitan sukuani sen verran, että istun penkissä enkä näytä tylsistymistäni. Monet suvustani ovat kuolleet sairauteen ja pelkään kummisetäni olevan yksi heistä. Suvun läsnäolo auttaa suruun ja sureva ei ainakaan tunne kantavansa yksin surua. Ja missäs muualla näihin sukulaisiin sitten voi tutustua kuin juhlissa, oli ne sitten iloiset tai surulliset. Toivon todella että ymmärrät mun pointin: kun vanhuksena puolisosi kuolee ennen sinua, miltä tuntuu seistä yksin hänen haudallaan?
Onko kaikkien asioiden oltava kiinnostavia?
Kirjoiti, että "kun ei pätkääkään kiinnosta." Niinpä niin. Elämässä on tuhansia asioita, mitkä ei pätkääkään kiinnosta, mutta niihin on pakko ryhtyä ja puuttua.
Minua ei aika useinkaan "pätkääkään kiinnosta" lähteä töihin. Laskujen maksaminenkaan ei kiinnosta yhtään. Aina ei pätkääkään kiinnosta myöskään lasten kanssa oleminen eikä koiran vieminen lenkille. Ja täytyy myöntää, että pätkääkään ei kiinnostanut myöskään kummitytön rippijuhlat.
Voit toki jäädä pois hautajaisista. Voit jäädä pois kaikista mahdollisista hautajaisista, mitä elämäsi varrelle tulee ja joihin tulet kutsutuksi tai ainakin oletetaan sinun tulevan paikalle. Eihän kukaan sinua narusta sinne vedä.
Mutta ne ovat sitten niitä tilaisuuksia, jotka eivät enää toistu ja olet sitten jäänyt niistä pois. Kannattaa miettiä, mitä oikein todella tunnet menettäväsi, jos osallistutkin näihin tilaisuuksiin, joita sentään elämässäsi on melko harvoin. Onko aikasi niin kallisarvoista ja tärkeätä, että siitä ei riitä mihinkään tällaiseen? Et ehkä todellakaan tunne itse saavasi siitä mitään, eikä vainajakaan luultavasti asiaa noteeraa, mutta sureville ihmisille jokainen hautajaisissa mukanaoleva on hirveän tärkeä.
Kun ensimmäinen mieheni kuoli hyvin nuorena, pidimme hänelle vain hyvin pienet hautajaiset, enkä edes kutsunut sinne muita kuin aivan lähiomaiset. Mutta olin hirveän liikuttunut, kun kappeliin ja haudalle tuli myös mieheni kaksi lapsuuden- ja nuoruudenystävää, nuoria poikia siis. Vähän hämillään hekin olivat, sillä tilanne oli heille outo ja varmaan hämmentävä, mutta olin todella kiitollinen heidän läsnäolostaan. He siis muistivat mieheni ja halusivat tulla hänet hyvästelemään, vaikka eivät enää moneen vuoteen olleetkaan keskenään tekemisissä. Vieläkin ajattelen heitä lämmöllä.
Ajattele tätä. Ei sinun elämäsi niin kiinni voi ollapelkästä viihteellisyydestä, eihän?
että minä varmaan tulen olemaan yksin jopa omissa hautajaisissani. En ole pitänyt yhteyttä sukuun, ja asun kaukana. Aika surullista, tavallaan.
enkä osallistunut edes sisareni hautajaisiin. Olin ollut niin kauan heidän talutusnuorassaan uskaltamatta laittaa hanttiin, että kun vihdoin vapauduin, tein pesäeron kerralla. Eivät tiedä edes sitä, että olen avioitunut. Osoitettani ja puhelinnumeroani he eivät saa, koska olen laittanut tietoni salaisiksi. Uskokaa tai älkää, tunnen itseni vapaaksi.
saattaisin tehdä jossain vaiheessa ihan samoin..
tarpeeksi henkistä ja ihan fyysistäkin pahoinpitelyä (erään sisarukseni suhteen) olen saanut kokea.. joten joskus tuntuu, että kaikenlainen yhteydenpito, suurinta teeskentelyä, mitä voisi olla... ja äitini välittää taas vain tästä toisesta lapsestaan.. joten hautajaiset saattaisi melkeinpä itsellänikin jäädä väliin, jos oikein karuiksi ruvetaan...
sitä saa, mitä tilaa?
Onkohan se niin