Haluaisin jutella siitä, kun mun yhdellä kaverilla ei ole pienintäkään kykyä empatiaan. Mikä tahansa asia, mihin joku vois reagoida empaattisesti, on hänelle joko a)naurunaihe b)hän alkaa vertailemaan asiaa omaan tilanteeseensa, ja hänen kurjuutensa on aina suurempi sama mistä kysymys c) vaihtaa aihetta tai käskee lopettamaan. En ole ikinä kuullut häneltä ainuttakaan empaattista tai myötäelävää kommenttia mihinkään. Tuntuu jotenkin luonnottomalta.
Eikä kyse olis siitä, että valittais mitään jatkuvasti. Hän on muuten mukava kaverina, mut jotenkin se ei lähennä yhtään, et hän aina kuittaa kaiken jotenkin tökerösti pois päiväjärjestyksestä. Ei tietysti voi vaatiakkaan sellasita, mut empatian puutekin voi kyllä alkaa tuntuun siltä, että tekeekö sellasella kaverilla mitään. Musta tuntuu, ettei hänen kanssa voi ikinä tulla mitään kovin läheisiä välejä, hän ei edes yritä ymmärtää mitään. Voiko sellasesta mennä sanomaankaan mitään?
Eikä kyse olis siitä, että valittais mitään jatkuvasti. Hän on muuten mukava kaverina, mut jotenkin se ei lähennä yhtään, et hän aina kuittaa kaiken jotenkin tökerösti pois päiväjärjestyksestä. Ei tietysti voi vaatiakkaan sellasita, mut empatian puutekin voi kyllä alkaa tuntuun siltä, että tekeekö sellasella kaverilla mitään. Musta tuntuu, ettei hänen kanssa voi ikinä tulla mitään kovin läheisiä välejä, hän ei edes yritä ymmärtää mitään. Voiko sellasesta mennä sanomaankaan mitään?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Onhan se aika tyrmäävää, jos toinen ei ole empaattinen. Jos kysymys on tärkeästä ystävästä tai kaverista, jonka haluat olevan elämässäsi tulevaisuudessakin, niin voithan ottaa asian kauniisti puheeksi.
Kysy vaikka, mikä hänen mielestään on empatiaa ja empaattista tai pyydä lukemaan joku kirja, jossa käsitellään empatiaa ja juttele sitten siitä.
Jos et tahdo suoraan sanoa mitään hänelle hänen tyylistään, niin ota esimerkkejä toisista ihmisistä ja kysy, mitä mieltä hän niistä on.
Minulla on yksi läheinen sukulainen, jonka murheita olen kuunnellut lapsesta saakka (siis kymmeniä vuosia, vaan en enää). Jos puhuin jotain vähäisiä omia asioitani, niin niistä kuulin sitten muilta sukulaisilta. Se oli harmillista ja merkki siitä, etten omia asioitani enää hänelle rohjennut puhua. Onneksi niitä ei paljon ollutkaan, mitä puhuin - enkä sitä paitsi saanut useinkaan suunvuoroa, kun hän puhua pulputti solkenaan.
Sitten hän alkoi käyttäytyä minua kohtaan keskusteluissa aggressiivisesti - tykkäsi että hän laittaa meidän suvun ja minun asiat kuntoon. Kaatoi pahaa oloaan (=vanhoja varastoituneita kaunojaan) niskaani edelleen ja käänsi asian päinvastaiseksi eli että minä kaadan pahaa oloa hänen niskaansa. Tragikoominen juttu.
Tämä lyhyt tarina vain siitä, että kuinka voi käydä, jos loputtomiin jaksaa olla empaattinen toista kohtaan. Kun sitä empatiaa tarvitsee itse, niin saattaakin saada takaisin kaikkea muuta kuin empatiaa.
Jotta viestinnästä tulisi tasa-arvoista, on hyvä, että molemmat ottavat toisensa huomioon ja tarvittaessa erityisesti. Ystävyys ja kaveruuskin perustuu vastavuoroisuudelle. Sen olen oppinut kantapään kautta. Mikähän siinä kantapääoppimisessa on niin mukavaa, että lähes aina se niin menee...