Olemme olleet naimisissa 7,5 vuotta,silloin rakastuin häneen silmittömästi. Alamäki alkoi lapsen syntymän jälkeen. Olin aivan yksin tytön koliikin ja ongelmien kesken (3 leikkausta vuoden sisällä, synnytyksenjälkeinen masennus). Vuosi sitten rakensimme omakotitalon (ajattelin että kun ulkoiset puitteet ok niin elämä muuttuu). Mies on laiskaa sorttia, asuu kuin hotellissa, ei tee kotitöitä ja jos tekee niin parempi tehdä ite. Töihin ei halua mennä, elää liitonrahoilla ja minun palkalla. Mulla on jo pitkään ollut hyväksikäytetty olo ja olen väsynyt tehdä töitä kahden edestä. Mies ilmoitti ettei ole aikomustakaan mennä töihin vaikka on iso talonlaina. Kuukausi sitten ilmoitin miehelle että otan avioeron ja kun en ole suostunut seksiin niin hän haki avioeropaperit. Tunteet ja kunnioitus häntä kohtaan ovat kuolleet jo ajat sitten (jos en voi kunnioittaa miesta, miten voin rakastaa?), yhteistä on vain talo ja 5 v tytär. Nyt sitten asutaan saman katon alla kun talon ulkovuoraus vielä kesken. Mies perustelee et kun talo ois valmis ulkoapäin niin saadaan paremman myyntihinnan (joka tapauksessa myyntivoitosta menee 28% veroa). Mulla on sellainen olo et haluan pois talosta mahdollisimman pian, sydämestä riipaisee et tytölle on kerrottava tilanteestamme kun hän rakastaa asua talossa ja paikassa. Luen paljon erokirjallisuutta ja puhun äskettäin eronneille ystäville mut musta tuntuu välillä etten millään selviä tästä. Neuvokaa mistä löydän voimia jatkaa eteenpäin...Kokemulsia?
Päätin erota
aladoope
132895
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Cry me a rvier
samaa,olemme olleet yhdessä 10v, lapsia on muutama,pari ensimmäistä vuotta meni hyvin,toista lasta odottaessa alkoi miehen juominen ja siitä seurasi aina tappelua myös väkivalta tuli kuvioihin,olet lähtenyt jo useasti yhteisestä kodista menemään mutta aina vain palannut,tossa sotkussa olen myös riitaantunut sukulaisteni kanssa,tällä hetkellä asumme jumalan selän takana,minulla ei ole ainuttakaan ystävää,päivät vietän lasten kanssa siinä samalla yritän hoitaa kotihommat,mies ei niissä auta,nuorin lapsi on 1v,tuntuu että seinät kaatuu päälle,nyt kun en ole tekemisissä sukulaisten kanssa se on mieheni mielestä ok,suku on kuulemma pahin,jos päättäisin lähteä ei ole mitään ketään mihin voisi mennä,tiedän että mieheni erkaannutti minut sen takia sukulaisistani että olen täällä mettänkorvessa loukussa,en tiedä kuuluuko tää aihe tänne mutta pakko oli purkaa päätään ennen kuin se poksahtaa.
Minkä helvetin takia mukuloitten teko alkaa aina niin pian?
Miksi ei voi katsella ja kuunnella ja odottaa? Onko lapsi joku tapa saada mies itselle? Ettekö ole havainneet itsessänne mitään muuta miehiä kiinnostavaa kuin pillunne?
Vielä hullumpia ovat kaltaisesi, jotka vielä jo vaikeuksienkin ilmaannuttua menevät ja paukkuvat paksuiksi. Auttoiko asiaa?
En ymmärrä, mikä teitä vaivaa...
Sanoisin arvon naisille että paukkuu paksuksi niin eiköhän se taas helpota.
En nyt huomannut mikä oli sinun auttava sanasi..?
Jälkipeliä pelataan kuulemma Laihialla, isossa ladossa, mee sinäkin sinne viisauksinesi!
vuotta sitten pitäisi odottaa että voi ensimmäisen yhteisen lapsen tehdä? meillä vuosia oli takana 3 kun ensimmäinen syntyi,ja jos tohon vetoatte että lapsella voi yrittää pitää miehen ni se on kyllä paskapuhetta, en sitä sano kyllä on miehiä jotka kantavat vastuunsa vaikka lapsi olisi ei toivottu,ja tässähän ei ollut kyse lapsista,vaan siitä että parisuhde ei enää toimi ja paras vaihtoehto on avioero, mieheni joi jo ennen lapsen syntymää mutta asia ei häirinnyt minua, sitten alkoi kuvioon tulemaan väkivaltaisuus juomisen yhteydessä,jota kestin 4v,sitten loppui juominen ja kaikki siihen liittyvä,nyt elämämme pitäisi olla kunnossa mutta kun ei ole,kaikki nuo vuodet ovat jättäneet jälkensä,ja muutenkin rakkaus on hiipunut noiden vuosien varrella.
Me ehdittiin olla mieheni kanssa 6 vuotta yhdes ennenkö syntyi eka lapsi, siitä 2,5 vuotta ja syntyi toinen lapsi. Miehelleni on aina maistunut "hapan", ja en ole itsekkään absolutisti, lasten synnyttyä se vain on jäänyt minun kohdallani paljon vähemmälle, se vastuu, mutta tosiasioita kun puhutaan on tilanne mieheni kohdalla muuttunut päinvastaiseksi. Hän on kyllä lopettanut ravintoloissa istuskelun mutta mun mielestä olis parempi istua sielä ja kitata sitä olutta, sekuin täälä kotona ja pilata siinä meidän muiden viihtyvyys omassa kodissa. Lapset ei enää kehtaa tuoda omia kavereita kylään kun isä on aina kännissä, itse en kestä istua mieheni kanssa edes samassa huoneessa kun hän kaljapullon aukaisee! Avioeroa tässä olen vakavasti miettinyt nyt kuukauden verran, ja listannut asioita hyviin ja huonoihin puoliin. Kummasti se huono lista tuntuu kasvavan, hyviä ei meinaa löytyä. Jos kerran ei pian 40 v. mies ymmärrä omaa vastuutaan ja rooliaan lastensa isänä joutaa hän mielestäni jäädä! Ja huom! Mieheni oli se joka halusi lapsia, itse olisin voinut vielä odottaa!
täällä,en jaksa katella kun mies juo,ja jos ite tykkää men viihteen puolel niin en todellakaan samaan paikkaan halua mennä,ei sen puoleen olen kerran tänä vuonna käynyt,meillä on viä tämmönenkin ongelma et mieheni ei suostu vahtimaan yhteisiä lapsiamme jos haluaisin mennä ulos vaikka kavereiden kanssa,hän kyllä menee ite miten tykkää vaikka ei usein käykkään,näiden 10vuoden aikana olisiko vahtinut 7kertaa ja siitäkin jaksaa muistuttaa, ja nyt kun ollaan muutettu tän syrjäkyläl ni kökötän päivät pitkät lasten kanssa,siitä en valita mutta olisi ihan kiva päästä joskus ihmisten ilmoille ennen kun tuun mökkihöperöksi,ja näiden vuosien varrella mieheni on riitaantunut sukulaisteni kanssa tekemiensä töppien takia ni ei tu kauheesta oltuu niitten kaa tekemisis ni o juttu kaverit vähän vähis,eli meil tuo avioero kans tuntus parhaalta ku tuntuu ettei mul ole enää tunteita,ku ne tunteet o karissu noitten väkivaltasuuden ja ent juomisen takia.
Kiitos loppupäässä kirjoitaneille! Alkupään kirjoitukset ovat asiattomia. (olette erehtyneet palstalta...)Mieheni on raitis alkoholisti joka on ollut kuivilla yli 10v, en ole onneksi koskaan nähnyt hänen juovan ja toivottavasti en tule näkemään. En olisi jaksanut jos mukana kuvioissa olisi alkoholi. Jotkut ihmiset eivät vain halua vaivautua ja tehdä elämässä ratkaisuja vaan antaa elämän valua käsiin, niin ehkä teki minun miehenikin. Vanhempansa ovat aina pelastaneet häntä monista ongelmista, ei tarvinnut tehdä töitä ja nahdä vaivaa elämänsä eteen. Minut on kasvatettu eri lailla, pienestä pitäen opetettu tekemään töitä ja pärjätä omillaan. Näköjään aika parantaa haavoja. Välillä ihmettelen et mitä olen nähnyt tuossa ukossa? Vaikka välillä tuntuu etten selviä niin helpottaa jo se että on tehnyt eroratkaisun. Sen verran olen itsekeskeinen ja rakastan itseäni (ja olen nuori) että parempi lähteä huonosta toimimattomasta suhteesta kun jäädä siihen kärsimään.
mieltä,kannattaa erota jos suhteessa ei ole enää rakkautta, minusta tuntuu että olemme mieheni kanssa vaan sen takia kun siitä on tullut tapa näiden 10vuoden aikana, vaikka mies sanookin rakastavansa minua,niin minulla ei ole tunteita häntä kohtaan,viimeksi kun lähdin kotoa päätin että se on viiminen kerta,mutta paskat mies selitti että lasten takia tarvii jatkaa ja asiat muuttuu paremmaks,joo oli ne hyvin eka kuukauden ja taas ollaa samas jamas,ja nyt kun haen avioeroa en todellakaan palaa takasin lasten tai miehen takia, siis vanhin poikani ei tule toimeen isänsä kanssa kun on nähnyt ne touhut vuosien aikana, eli muutan lasten kanssa pois tietysti lapsien isällä on oikeus tavata lapsiaan koska vaan sitä en tule kieltämään missään vaiheessa, mutta jos nyt jatkan liittoa vain lasten takia siihen asti kun nuorin muuttaa pois kotoa niin saan miettiä tässäkö se elämä oli,kerta nuorin on nyt 1v,ja onko silloin enää mitään jäljellä kerta itse olisin 45v.
Olette vielä puheväleissä. Miehesi kuulostaa masentuneelta, olet tainnut saada tartunnan. Hakekaa ammattiapua jotta voitte hoitaa eron järkevästi. Me kaikki ihmiset ratkomme ongelmamme omilla taidoillamme. Miehesi on oppinut taitavasti hyväksikäyttämään sinua. Hän tekee sitä niin kauan kun annat sen tapahtua. Lopeta jo tänään. Älä laita hänelle ruokaa, pese hänen pyykkejään, selittele hänen saamattomuuttaan muille. Jos jatkat marttyyrina olemista olet pian ilman ystäviä ja ymmärtäjiä. Kärsit ja kärsivä ihminen ei ole kiva joten pian elämäsi on todella tylsää. Tiedän mistä kirjoitan koska olen suurinpiirtein samassa tilanteessa kuin sinä, olen vain tyhmyyttäni kestänyt vielä kauemmin.
olet jo pitkällä, kun olet tunnistanut avioliittosi tilan ja alkanut eroa suunnitella - kuulostaa, että miehesi yrittää siirtää lähtöäsi vetoamalla talon valmiiksi saamiseen. voihan kaikesta huolimatta talon rakentaa valmiiksi asuupa siinä vaimo ja lapsi tai ei - toisaalta voi tuota lopputyötä pitkittää (vastuutaottamaton mies) vaikka vuosia.
kun tilanne on tuollainen, tulee mieleen olisiko
oman jaksamisen ja lapsen kannalta viisainta vain laittaa asiat tapahtumaan (vaikka helppoahan se ei ole). pitkittäminen vie kuitenkin voimia ja toinen saatta vielä yrittää manipuloida ja pyörittää.
minun tilanteeni oli suunnilleen samanlainen ja lasten takia useita vuosia yritin sinnitellä liitossani ja toisaalta myös saada siihen parannusta - toista se ei kiinnostanut. ero ei ollut helppoa, mutta kun erilleen oli muutettu ja sain oman elämän alkoi kuitenkin tuntua heti jo paremmalle, ja voimia kertyä vaikka olikin raskasta ja monenlaisia tunteita ja ajatuksia risteili mielessä. myös siitä saa voimia, kun saa olla äiti (raskasta on yksinhuoltajana) mutta kun ajattelen, että minun yksi tärkeä tehtävä elämässäni on olla äiti, niin jaksan. (ajattelen, että olen olen etuoikeutettu, kun eron jälkeen lapset ovat minun kotona ja saan arkea elää heidän kanssaan). toisilta eronneilta olen saanut paljon tukea ja läheisiltäni - on myös ollut pakko oppia sitä pyytämään.
kaikkea hyvää sinulle!
PS arki ei tullut myöskään raskaammaksi, koska olin jo kaikki kotityöt ja monet miestenkin työt hoitanut!
Kiitän kaikkia vastauksista! Ukko lupasi tehdä talon valmiiksi mahd.nopeasti koska ymmärtää että asian pitkittäminen syö elävältä meitä molempia ja toki vaikuttaa tyttöön. Olen saanut paljon tukea eronneiltä ystäviltäni mikä on antanut voimia jatkaa päivästä toiseen. Alan uskoa tulevaisuuteen joka toisaalta pelottaa ja kauhistuttaa. Päätöstäni en kadu (varmuus 150%), olisi pitänyt erota jo vuosia sitten. Ollan me sentään yritetty monesti käymällä terapaoissa ja avioliittoleireillä. (asiat helpottui vähäksi aikaa ja sitten taas oltiin lähtöviivalla).
Nyt eron myötä miehestä paljastuu koko ajan sellaisia pelottavia ja negatiivisiä piirteitä joista mulla oli vain aavistus. SAnotaan että asioilla on tapana järjestyä ja siihen luotan vaikka välillä ei tunnu siltä. Päätin pyristellä eteenpäin, en ole ensimmäinen eroava enkä tule olemaan viimeinen. Lapsen ja itseni takia on jaksettava eteenpäin.
Kaikille paljon voimia ja aurinkoista kevättä!