normaalin raja hämärtyy

Näitä itsekkäitä miehiä on Suomen niemi pullollaan, jotka eivät ole koskaan oppineet naista arvostamaan, ei eides puolisoaan. Ottavat ja alistavat ja käyttävät hyväkseen.

Juokse pois nyt vielä kun voit!! Todella.

Normaalissa suhteessa kumppanit arvostavat toisiaan, mikä on sinullekin ilmeisen selvää, sillä tajuat ettei kumppanisi toiminta ole oikein. Normaalissa suhteessa osapuolet saavat tehdä virheitä, olla epätäydellisiä ja oppia, ilman pelkoa kostotoimista. Normaalissa suhteessa asioista keskustellaan, eikä lähdetä pettämään tai toimita muutoin epäreilusti, vaikka miten pahalta tuntuisi!

Sinä et ole syypää mihinkään. Miehesi on aina itse vastuussa siitä, miten asioihin reagoi. Hänen haukkumisensa ja arvostuksen puutteensa ei ole missään tapauksessa sopivaa. Normaalissa suhteessa positiivisen ja negatiivisen palautteen pitäisi olla tasapainossa siten, että niitä postiivisia asioita on enemmän. Miksi ihmeessä sitä muuten edes suhteessa olisi, jos toiselta jatkuvasti kuulee vain haukkumista ja kovia sanoja??!!

Rakkaus on semmoinen asia, että se ei mene pois tai lopu, vaikka toinen tekisikin jotain väärää. Tunteilla kiristäminen on halpamaista ja kertoo lähinnä sen, että ne tunteet eivät alunperinkään ole todellisia - jos ne kerta voi kytkeä päälle/pois sen mukaan, mikä kumppanin käytöksessä miellyttää ja mikä ei. Kestävä suhde on sitä, että molemmilla on samat oikeudet ja velvollisuudet; huomioida toista, kuunnella, ymmärtää, olla kiltti, suuttua, tehdä virheitä ja oppia virheistään.

Sinä et ole vastuussa puolisosi pään sisäisistä ongelmista (mitä hänellä ilmeisesti on). Tekisi mieleni sanoa, että juokse niin kovaa ja kauas kuin pystyt - vielä kun pystyt. Mutta toisaalta tiedän, että lähtöpäätöksen voi tehdä vain itse. Sen verran elämänkokemusta kuitenkin omaan, että tiedän ettet voi häntä vähimmässäkään määrin muuttaa. Jos hän ei tajua oman käyttäytymisensä ongelmaa, ei mikään sinun sanomisesi/tekemisesi saa häntä sitä tajuamaan. Eli vaihtoehtoina on joko sopeutuminen tilanteeseen (haluatko TODELLAKIN sitä? Oletko onnellinen tuossa suhteessa? Aiotko tosiaan elää loppuelämäsi alistettuna?) tai ero.

Koska hän ei tee mitään väärin, hänen mielestään ongelma olet sinä. Siinä eivät auta terapeutit tai keskustelut, koska toisella ei ole motivaatiota korjata ongelmaa.

Puolisosi tajuaa asian ehkä sitten vasta kun lähdet, mutta sekään ei tarkoita vielä että tapahtuisi muuta kun latoisi tyhjiä lupaksia ja sitten piiri pieni pyörii taas.

Ammattiapu voi auttaa, mutta tuskin siihen suostuu.

Käyppä vaikka lukemassa vastaavia tarinoita tuolta keskustelualueelta...

http://narsistienuhrientuki.info

Kirjoituksesi muistutti minua yli vuosi sitten loppuneesta suhteestani, jossa olin narsistin uhrina.

Kuulostaa siltä, että puolisosi on vahvasti narsistisesti häiriintynyt persoonallisuus. Sellaiset ihmiset eivät todellakaan näe itsessään vikoja ja käyttäytyvät kuin muu maailma olisi aina väärässä. Todellisuudessa näillä ihmisillä on erittäin vahva häpeän tunne, jonka he kieltävät korostamalla "ylivertaisuuttaan" verrattuna muihin ihmisiin.

Et koskaan mitenkään saa puolisoasi tajuamaan miten pahasti hänen käytöksensä ja uhkailunsa pettämisestä loukkaavat sinua. Tärkeintä nyt on, että ryhdistäydyt ja haet apua liittonne ulkopuolelta, pääset irti suhteesta ja jatkat elämääsi ilman narsistia.

Narsisti syö sinun itsetuntosi, elämänilosi ja aiheuttaa vain ja ainoastaan mielipahaa. Tiedän mistä puhuin, sillä elin ahdistuksessa ja painajaisessa 1,5 vuotta ennen kuin tuli mitta täyteen, ja tarvitsin ammattiauttajia päästäkseni eroon omasta syyllisyydentunteestani ("ehkä tein jotain väärin? ehkä olinkin itse se paha osapuoli? ehkä provosoin häntä satuttamaan minua?").

Toivon sinulle kaikkea hyvää ja voimia selvittää itsellesi, että olet dead end -suhteessa. Irrottaudu siitä!

Tilanteesi kuulostaa liiankin tutulta.. Huono olen neuvoja antamaan, koska aikoinaan itse lähdin pois samankaltaisesta suhteesta mutta kuitenkin palasin samaan pisteeseen lopulta ukon kanssa.
Tuon tyyppiset miehet ovat hyviä vannomaan muuttumistaan ja aikansa meneekin hyvin, mutta kun olet taas "koukutettu" niin se on menoa sitten..
Meillä on toisinaan todella hyviäkin hetkiä, mutta miehellä on tarve osoittaa "paikkani" ja se ei ole mieltä ylentävää.

Ei kannata ajautua siihen mitä itse olen; tuhottu itsetunto ja elämä kulkee mielialalääkkeillä, jotta jaksaisi kaiken paskan ja yrittää olla "täydellinen" kaiken nielevä raunio.

Normaali on kaukana tilanteestasi.

Suositten yrittämään rakentavasti keskustella miehesi kanssa, mutta luultavimmin joudut joko tyytymään siihen mitä nyt on tai aloittaa oma elämä. :) Onnea ja voimia!!

olen itsekin tehnyt virheitä, mutta niinkuin "WoWo-Man" kirjoitti:

"Normaalissa suhteessa osapuolet saavat tehdä virheitä, olla epätäydellisiä ja oppia, ilman pelkoa kostotoimista. "

Tätä minä lähinnä ajan takaa, kai jokaisen aikuisen ihmisen pitäisi em. ymmärtää. Eikä vaatia puolisoa olemaan kiltisti kun itse kuitenkin käyttäytyy miten haluaa!
Sitten kun siitä lähtee pyörä pyörimään, ei suostuta näkemän omaa törkeää käytöstään/omia tekojaan, katsotaan vain syyttävällä sormella puolisoa, SINÄ teit väärin, ei kuunnella ollenkaan että itsessä olisi ollut jotain syytä tapahtumiin...
Huoh, kai yritän vielä hänelle puhua.

"WoWo-Man" kirjoitit todella osuvasti. Kuten muutkin vastaajat, kiitokset teille!
"Sinimustasilmä", tilanteissamme on samaa:

"Tuon tyyppiset miehet ovat hyviä vannomaan muuttumistaan ja aikansa meneekin hyvin, mutta kun olet taas "koukutettu" niin se on menoa sitten..
Meillä on toisinaan todella hyviäkin hetkiä, mutta miehellä on tarve osoittaa "paikkani" ja se ei ole mieltä ylentävää."

Muutenkin tuntuu että mies yrittää juuri osoittaa arvoni (arvottomuuteni) olemalla liian kiinnostunut vieraista naisista jne. (kaikki miehet katselee, tiedän, mutta joku raja) vai tahallaanko hän loukkaa, "olen kiinnostuneempi muista kuin sinusta"-tyyliin.
Tiedän, että hänen haaveensa on päästä olemaan prostituoidun kanssa. Kirjoitettuna tämä järkyttää minua, tajuan asian karmeuden vaikka olenkin hämärässä ajatuksieni kanssa.

Mu poikaystävä o samanlainen; hänes ei ole mitää vikaa vaa viat löytyy musta. Hänen mielipiteensä on täysin oikee mut mä oon hänen sanojensa mukaan idiootti ja ääliö. Oon just ruvennu miettii et nii varmaa olenki.. pikkuhiljaa sitä itte rupee kans ajattelee niin.. jos ei toiselta saa mitää hyvää kuulla. Siin menee oman itsensä arvostus ja sitä alkaa tavottelee kokoajan täydellisyyttä et miellyttäs toista.. Sit kun asioist o samaa mielt nii kaikki on hyvin, mut kun eriävä mielipide nii kyl sitä taas saa kuulla kui lapsellinen, tyhmä ja ajattelematon.. Onneks hän ei sentäs mitä pettäjätyyppiä ole. mut ei sekää mitenkä parisuhdetta edistä tommone käytös. Oon siit hänelle yrittäny puhuu, mut sit ei jakseta kuunnella tai puhutaan päälle tai huudetaan. Oon just miettiny et mitä oikeen teen täs suhteessa ja et onko se oikeesti sit nii, että mä olen oikeesti vajaa.. Et se toinen o oikeessa ja mä teen kokoaja jotai väärin.. Tää o nii vaikeeta! Mut tiedän milt sust tuntuu!! Jaksele! Kyl maailmas on parempia miehiä varmasti tarjolla.. jos vaa uskaltaa lähtee yrittää ettii.. Oon kyl sitäki miettiny et parempi yksin kun paskassa suhteessa.. Mut se o vaa nii vaikee irtaattuu ku ajattelee et jospa tähän tilanteeseen tulis muutos ku joskus ei ole tämmöst ollu!

Voisitko (myös muut samassa tilanteessa olevat) miten alku suhteenne meni? Oliko ihanaa, kauanko sitä kesti ja oliko "oireita" nähtävissä jo silloin, näin jälkikäteen ajateltuna.