Olen 23-vuotias ja seurustelen itseäni muutaman vuoden vanhemman miehen kanssa. Mies on ihana: kohtelee minua kuin kuningatarta, ottaa tunteeni huomioon, tekee pieniä lahjoja ja yllättää. Seksi on upeaa, kommunikointi on avointa ja sujuvaa, riitoja emme saa aikaan koska pystymme lukemaan toisiamme ja puhumaan asioista.
Ainoa ongelma on se, etten rakasta tätä miestä. Toivoin, että ihastuminen ja tykkääminen muuttuisi, kasvaisi joksikin isommaksi ja merkityksellisemmäksi, mutta niin ei ole puolessa vuodessa käynyt.
En halua olla itsekäs paska ja pitää lähelläni ihanaa miestä, kunnes rakastun johonkin toiseen. (Huom. kyse ei ole siitä, että etsin renttuja tai minua huonosti kohtelevia miehiä.) Ahdistun nykyään suunnattomasti miehen sanoessa rakastavansa minua, sillä en voi vastata samoin. Tunne häntä kohtaan lämpöä ja ihailua. Hän on kuin katoava luonnonvara: täydellinen mies.
Onko järkeä olla tässä suhteessa, vai pitäisikö se lopettaa? En halua tehdä hyvää ihmistä onnettomaksi.
Ainoa ongelma on se, etten rakasta tätä miestä. Toivoin, että ihastuminen ja tykkääminen muuttuisi, kasvaisi joksikin isommaksi ja merkityksellisemmäksi, mutta niin ei ole puolessa vuodessa käynyt.
En halua olla itsekäs paska ja pitää lähelläni ihanaa miestä, kunnes rakastun johonkin toiseen. (Huom. kyse ei ole siitä, että etsin renttuja tai minua huonosti kohtelevia miehiä.) Ahdistun nykyään suunnattomasti miehen sanoessa rakastavansa minua, sillä en voi vastata samoin. Tunne häntä kohtaan lämpöä ja ihailua. Hän on kuin katoava luonnonvara: täydellinen mies.
Onko järkeä olla tässä suhteessa, vai pitäisikö se lopettaa? En halua tehdä hyvää ihmistä onnettomaksi.
Vastaukset 11
Vanhimmat
...vaan kenkää sille, niinhän kaikille kunnon miehille käy ja sitten naiset valittaa kun se ei enää huoli takasi ja uus mies on täys paska...Onnea sulle Tollo!!
Todella kypsää purkaa omia kiukkujasi täällä. Jos ei rakasta, suhde tuskin toimii pidemmän päälle. Koittakaa ihmiset olla asiallisia!!!
sä haet elämääs sitä jännitystä...voin kertoo et sitä se elämä EI just ole!!! vaan elämä on just sitä ihanaa tasapainoo mitä sulla jo on...! sä ymmärrät sen vasta sitten ku olet menettäny sen ihanan ihmisen ja saanu tilalle helvetin komeen pettäjän joka ei sano sulle ees aamulla huomenta...eikä illalla hyvää yötä...!(kokemusta on..ja paljon kyyneliä)!!! Mä vaan toivon et oppisit rakastamaan tätä hyvää ihmistä..etkä lähtis haahuileen minnee...!!
Seurustelin pettäjän kanssa ja lopetin suhteen reilusti ennen kuin tapasin tämän miehen. Tiedän siis mitä on olla huonossa suhteessa.
...jos tuntuu siltä että on vielä jotai joka puuttuu,kait on parasta se hakea, voi olla että tarttee olla vuosi ennenkuin rakastut,voi olla että pitää erota, että rakastuu ja kaipaa.. kuka voi vastata.kysy sydämeltäsi :)Nuorikin olet,varmaan olisi hyvä olla itsekseenkin jonkin aikaa...miltä tuntuisi jos hänet näkisi toisen naisen rakastamana ja hän olisi rakastunut toiseen naiseen??? lähde vaik tästä,vastaus tulee siinä samalla.
...ketään tässäkään tilanteessa. Jos ei rakasta, niin ei rakasta. Ei sille mitään voi, vaikka olisi kuinka ihana mies tahansa kyseessä. Ap itsekin sanoi, ettei etsi mitään renttuja. Valitettavasti kipinä ei aina syty. Voihan tuota suhdetta jatkaa ja varmasti vähitellen syntyy syvä kiintymys ja ystävyys, voihan sellaisellekin muodostaa parisuhteen. Hyvin varmasti menisi, mutta ajan kuluessa saattaa jonkin puuttumien kalvaa....
Itse olin samassa tilanteessa, takana vaan useamman vuoden yhdessä olo. Päätimme jatkaa erillämme, nyt olo on huono (tästä kaikesta vasta viikko) mutta mieluummin katsoa maailmaa nuorena kun ei vielä ole lapsia, eikä vasta monen "huonon" avioliittovuoden jälkeen. Ja kyllä se oikea joskus vastaan kävelee..
samaa virhettä, minkä minä aikoinaan.
Rakastin yhtä ja kun en saanut otin kostoksi toisen, joka rakasti minua.
Ihana ihminen ja hyvä mies.
Tein kaksi lasta ja sinnittelin tunteettomuudessani häntä kohtaan kymmenen vuotta, kunnes rohkastuin ja sanoin, etten voi enää jatkaa.
Pilasin oman, hänen ja lasteni elämän nuoruuden typeryydellä.
Nyt kylläkin kaikki taas hyvin hänellä ja lapsillani.
Itsellä ei niinkään, mutta kai se karman laki toteutui, kun tein onnettomaksi monta, tulin itse lopuksi elämää onnettomaksi.
ei tietenkään ole reilua olla siinä suhteessa, eikä varsinkaan sille mukavalle miehelle joka tulee vain jätetyksi ennemmin tai myöhemmin.
itse olin samanlaisessa tilanteessa, aivan ihanan miehen kanssa suhteessa joka oli niin täydellinen kaikin tavoin, mutta mulla ei voin ollut intohimoa ja palavaa rakkautta sitä kohtaan. no se osti talon meille ja ajattelin että ainakin on turvallinen ja mukava elämä. oli sen kainalossakin mukava katsoa televisiota.
mutta onnekseni, ja hänen onnettomuudeksi, löysin toisen aivan ihanan miehen! hänkin kohtelee minua kuin kuningatarta, mutta suhde on sillälailla erilainen että myös minä olen hulluna häneen. en ymmärrä miksi olin suhteessa jossa en tuntenut näin, se oli niin väärin ja pelkurimaista...ihan hävettää.
jos et oikeasti tunne mitään miestä kohtasi ja sulla on olo että huijaat itseäsi, lopeta se. ethän noin edes voi löytää sitä "oikeaa" joka pistää pääsi sekaisin. mutta muista että se oikea rakkauskaan ei aina ole niin ihmeellistä, kyllä mulla on tuon nykyisenkin miehen kanssa kausia kun ei tunnu miltään, mutta sellaistahan se elämä on. pääasia että välillä tuntuu tai että voi edes muistaa että joskus tuntui ja että voi uskoa että vielä joskus tuntuu...;)
Sanoisin, että harkitse vielä ennen kuin luovut suhteestasi. Tuntuu, että haet elämääsi uutta jännitystä, tunnetta uudesta ihastumisesta ja rakastumisesta. Mutta oletko varma, ettet kohta ole taas samassa tilanteessa? Uuden suhteen aloittaminen tuntuu aina jännittävälle, tuo elämään uutta lisäväriä ja tapahtumia.
Mutta voin kertoa, että elämä ei ole jatkuvaa jännitystä. Elämä on juuri sitä ihanaa tasapainoa ja turvallisuutta, mitä sinulla jo nykyisessä suhteessasi on. Olet onnellinen, kun sinulla on mies, joka on valmis tekemään kaikkensa eteesi, kohtelee kuin kuningatarta. Kuten ”särjettykin” sanoi, pelkään että ymmärrät nykyisen onnellisen tilanteesi ihanuuden liian myöhään. Sitten kun olet sen menettänyt, etkä sitä enää saa takaisin.
Kerro miehellesi tuntemuksestasi ja ahdistuksestasi. Selvittäkää yhdessä, mitä suhteeltanne toivotte. Jos kumpikin tahdotte olla yhdessä, ei intohimoinen rakkaus ole kaikki kaikessa.
Toivoisin, että osaisit arvostaa suhdettasi, etkä lähtisi etsimään sellaista, mitä ei välttämättä olekaan. Ei kannata lähteä etsimään sitä suurta rakkautta, jota ei välttämättä kuitenkaan edes ole olemassa. Elämä perustuu kuitenkin arkeen, arkisiin jokapäiväisiin asioihin. Arkeen, josta miehesi kertomastasi päätellen tekee sinulle miellyttävän, ottamalla huomioon tunteesi, yllättämällä. Kertomastasi saa kuvan, että kaikki on kunnossa. Seksielämä sujuu ja eläminen on rauhallista ja riidatonta ja saat tuntea olevasi erityinen.
Miksi lähteä pois sellaisesta, joka on lähes täydellistä? Elämää suurempaa rakkautta ei välttämättä ole olemassa. Ymmärsin, että tunnet miestäsi kohtaan syvää kiintymystä ja lämpöä. Sekin toimii pohjana hyvälle parisuhteelle, ei intohimoista rakkautta ole kaikille. Jos kenellekään. Aina viimekädessä arkinen elämä tulee vastaan, kaikissa suhteissa ajan kuluessa ja uutuudenviehätyksen muuttuessa oikeaksi kumppanuudeksi. Sanoisin sinulle, että unohda haaveesi intohimoisesta rakkaudesta, perusta elämäsi kuvaamiisi asioihin. Ja ole onnellinen siitä, mitä olet saanut.
Ei kaikkia ihmisiä ole tarkoitettu yhteiseloon, niin se vain on. Jos vähänkään epäröi omia tunteitaan, kannattaa mieluummin ottaa etäisyyttä ja sopia yhdessä siitä kuin salata asiaa toiselta ja miettiä sitä vuosia.
Ottakaa ihmiset aina elämässä askelia eteenpäin älkää jumiutuko. Kyllä elämä näyttää oliko suhteenne kuitenkin hyvä vai etkö todellakaan kaipaa sellaista ihmistä elämääsi.
Kyllä itsekin toisinaan mietin, onko nykyinen seurustelusuhde se viimeinen, pysyvä, mutta en jää sitä murehtimaan vaan elän omaa elämääni ja katson miten käy. Jos "elämäni" mies onkin joku muu, niin ehkä sen sitten huomaan. En tiedä olenko mikään ihmisiä neuvomaan, kun itsekin välillä kyselen, mutta tässä ajatukseni nyt.=)