En oikein tiedä, miksi kirjoitan tämän tänne, koska en kuvittele että kirjoitus tai siihen tulevat vastaukset sinänsä muuttaisivat mitään. Olkoon sitten vaikka vaan lähinnä pitempään hautuneiden ajatusten ääneen ajattelemista. Arvostan kuitenkin naisten kommentteja näihin mietteisiin, jos niitä sattuu tulemaan.
Näillä palstoilla valitetaan usein jomman kumman sukupuolen ulkonäkökeskeisyyttä. Toisaalta moni korostaa luonteen merkitystä. Ihannemieheen liitetään sellaisia asioita kuin vahva, turvallinen, vakaa ja huolehtiva. Miehen tulisi pitää aina leuka pystyssä ja kantaa huoli paitsi itsestään, myös naisestaan.
Tuntuu että jos katson itseäni armottoman rehellisesti, niin herää kysymys pystynkö todella tarjoamaan tuollaisen paketin. En ole tasaisen energinen luonne, vaan yhdellä viikolla saan todella paljon aikaan ja tsemppaan muihinkin vauhtia. Jossain vaiheessa tulee kuitenkin jakso jolloin menetän uskon kykyihini, vihaan saamattomuuttani, olen vetäytyvä, en jaksa osallistua yksiinkään kissanristiäisiin koska vihaan ajatusta siitä, että senhetikinen heikkouteni paistaisi läpi.
Epäilen että jos olisi parisuhteessa, nuo paskemmat jaksot tarjoaisivat erinomaiset edellytykset saada suhde kiville. Minusta tuntuu, että naisten mielialanvaihtelut ovat hyväksyttävämpiä ja niitä pidetään luonnollisempina, mutta miehen kohdalla ne ovat todella rankka miinus, melkein tabu.
En todellakaan haluaisi kärsiä tastä, mutta tuskin osaan enää muuttuakaan, tai edes feikata riittävän hyvin tasaisen vahvan miehen julkisivua.
Näillä palstoilla valitetaan usein jomman kumman sukupuolen ulkonäkökeskeisyyttä. Toisaalta moni korostaa luonteen merkitystä. Ihannemieheen liitetään sellaisia asioita kuin vahva, turvallinen, vakaa ja huolehtiva. Miehen tulisi pitää aina leuka pystyssä ja kantaa huoli paitsi itsestään, myös naisestaan.
Tuntuu että jos katson itseäni armottoman rehellisesti, niin herää kysymys pystynkö todella tarjoamaan tuollaisen paketin. En ole tasaisen energinen luonne, vaan yhdellä viikolla saan todella paljon aikaan ja tsemppaan muihinkin vauhtia. Jossain vaiheessa tulee kuitenkin jakso jolloin menetän uskon kykyihini, vihaan saamattomuuttani, olen vetäytyvä, en jaksa osallistua yksiinkään kissanristiäisiin koska vihaan ajatusta siitä, että senhetikinen heikkouteni paistaisi läpi.
Epäilen että jos olisi parisuhteessa, nuo paskemmat jaksot tarjoaisivat erinomaiset edellytykset saada suhde kiville. Minusta tuntuu, että naisten mielialanvaihtelut ovat hyväksyttävämpiä ja niitä pidetään luonnollisempina, mutta miehen kohdalla ne ovat todella rankka miinus, melkein tabu.
En todellakaan haluaisi kärsiä tastä, mutta tuskin osaan enää muuttuakaan, tai edes feikata riittävän hyvin tasaisen vahvan miehen julkisivua.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tekstistäsi paistaa aika varautunut ja epävarma asenne ja herääkin kysymys, mistä se johtuu. Onko sulla kokemusta elämisestä yhdessä toisen ihmisen kanssa vai oletko vasta sen elämänmuutoksen kynnyksellä tai pettynyt jo niin monta kertaa, vai mistä on kyse..?
Käytäntöhän on monesti ihan erilainen kuin hienot teoriat ja sen tietää jokainen, joka on (varsinkin) asunut yhdessä toisen kanssa.
Olisi täysin hölmöä ja epäinhimillistä vaatia, että ihminen (mies tai nainen) olisi aina samanlainen; rohkea, vahva, turvallinen, kaunis, lempeä, optimistinen, ymmärtäväinen jne jne. Eihän meistä kukaan sellaiseen pysty. Kaikilla on hyviä ja huonoja päiviä, tunteja, viikkoja ja vuosiakin elämässään ja ne kuuluvat ihmisenä olemiseen.
Yhdessä eläessähän me kaikki opetellaan hyväksymään just sitä erilaisuutta, jota meissä kaikissa on.
Nuorena ollaan jyrkempiä ja ehdottomampia, koska halutaan muuttaa maailma sellaiseksi, että siinä on itsellä hyvä ja turvallinen olla. Vanhemmuuteen sitä kykenee sietämään ja ymmärtämään erilaisuutta, eikä ole enää niin kiihkeää tarvetta muuttaa muita ihmisiäkään.
Sinä olet ehkä luonteeltasikin vähän "levoton" ja ailahteleva, etkä tasainen ja vakaa. Jos sua vertaa tyyppeihin, jotka ovat tasaisempia luonteita tai erittäin sosiaalisia ja ulospäin suuntautuneita, niin tietysti sen eron huomaa ja tuntee. Mutta ei se tee susta mitenkään huonompaa ihmistä, sä olet vaan erilainen.
Kaikissa meissä on hyvät ja vähemmän hyvät puolet, riippuen siitä mistä suunnasta ja millä asenteella meitä kulloinkin tutkaillaan. Suhun rakastuu luultavasti nainen, joka on itsekin yhtä laid back kuin sinäkin. Siihen loppuu sun epävarmuutesi ja itsesyytöksesi ja sä tunnet olevasi ihan hyvä jätkä. ; )
Kärsivällisyyttä.
Kiitti ajatuksistasi. Harmi etten nyt ehdi kirjoittamaan tämän pitemmin, mutta vastaan edes sen verran että on totta etten ole ollut vakiintuneessa suhteessa ja se voi vaikuttaa siihen millainen käsitys minulle on muodostunut noista asioista.
Joo, ei ole hyvä päivä tänään.
Mikäli suomalaiseen mieheyteen liittyisi erityisiä roolipaineita, meillä miehillä olisi huikea yliedustus itsemurha- ja alkoholismitilastoissa.
Eikö tuossa lähinnä sitten haeta täydellisyyttä?
''Ihannemieheen liitetään sellaisia asioita kuin vahva, turvallinen, vakaa ja huolehtiva''
Ja paskat tuosta.
Mielestäni tärkeintä on vain, ettet sairasta masennusta. Keskivaikee tai vaikeaa masennusta. Koska silloin suhteesta sinun kanssasi voi tulla erittäin haasteellinen.
Ei se mitään jos et tunne olevasi ehkäpä niinkään vahva, koska ethän ole robotti kuitenkaan?
Ainakin itse tuumin, että ihannemies on sellainen joka jaksaa purkaa tunteitaan vaimolleen, jaksaa olla välillä myöskin hiukan surullinen, jotta pääsisin lohduttamaan.
Ja silloin kun on itselläni huono olla, niin hän kuuntelisi minua.
Ei miehen tarvitse olla vahva, silloinhan se merkitsi , ettei mies myöskään purkaisi tunteitaan minulle. Ja se olisi aika typerää, koska vähitellen suhde kuihtuisi.