Olen seurustellut lähes vuoden saman naisen kanssa. Aloin olemaan hänen kanssaan, koska mielestäni hän oli järkevä, kiltti, hellä ja kaiken puolin vakavasti otettava seurustelukumppani. Hän vaikutti alusta asti ujolta ja herkältä ihmiseltä. Rakastuin häneen koska hän oli selvästikkin erilainen kuin muut tuntemani naiset.
Itselläni on ollut kaikenlaista ongelmaa lähinnä entisten parisuhteiden kanssa ja en niin hirveän siveellistä elämää ole muutenkaa viettänyt. Kaikista näistä entisistä kuitenkin olen aina tiennyt, että en ole heidän kanssaan loppuelämääni. Olen puhunut tyttöystävälleni näistä menneistä joskus, kun on tuntunut että on pakko puhua jollekkin. Olen aina sanonut myöskin, vaikka ne varmasti minua osittain on muokannutkin tällaiseksi kuin nyt olen, että jättäisin niin monet asiat tekemättä / tekisin toisin.
Sen olen kuitenkin näistä oppinut että kaikista asioista pitää pystyä puhumaan. Muuten ei ole millään muullakaan mitään väliä.
Pidin naisessani juuri siitä että hän todellakin vaikutti aiemmin tapahtuneiden asioiden kohdalta ihan erilaiselta kuin minä. Ei olisi koskaan tehnyt mitään mitä jopa minä pitäisin helvetin tyhmänä ja alentavana. En koskaan ole kysellyt suuremmin hänen entisistä suhteistaan, koska eihän ne minulle kuulu. Eikä hän itse niitä ole ottanut puheeksi. Tiesin kuitenkin aina ettei hän ole koskaan seurustellut vakavasti kenenkään kanssa. Eikä mikään koskaan viitannut siihen että hän olisi ollut kovin kokenut minkään muunkaan seksiin tai parisuhteisiin liittyvän asioiden kanssa.
Nyt myöhemmin olen huomannut, että vaikka hän onkin hiljainen ja ujo, niin hänellä on myös toinen puolensa. Ennen minua (tietenkin) hän on tehnyt asioita joita en edes itse olisi koskaan tehnyt. Itse en esimerkiksi koskaan menisi (enkä ole mennyt) varatun ihmisen kanssa sänkyyn ainoastaan seksin vuoksi, enkä kyllä muutenkaan alentuisi siihen tietäen että toinen on täysi kusipää. En haluaisi edes sanoa tätä esimerkkiä, koska mielestäni se ei ole edes ongelmamme ydin. Mutta se miten erilaisen kuvan se hänestä minulle antaa, on mainittavaa.
En koskaan osannut aavistaa mitään tällaista, koska hän puhuu niin vähän siitä mitä ennen on ollut, tunnenko häntä lainkaan?
Huomattua viimeaikoina että emme juurikaan puhu mistään syvemmistä asioista, olen yrittänyt keskustella hänen kanssaan juuri näistä asioista, siitä millainen hän ja minä olemme. Olen saanut hänestä niin erilaisen kuvan aijemmin. Kysyttäessä sitä, että miksi hän ei koskaan kommentoi tai kysele tai sano yhtään mitään muutakaan, ei hän osaa sanoa mitään.
En todellakaan lopeta suhdetta minkään entisten hölmöilyjen takia, mutta minua painaa se että emme keskustele tärkeistä asioista. Sitten kun keskustelemme, voi sitä pitää lähinnä minun monologinani.
Jos joku haluaisi kommentoida, ja ehkä sanoa jonkun rakentavan sanan niin olisin kiitollinen. Pohdin pitkään että kannattaako purkaa ajatuksensa tänne, mutta ei minulla ole mitään hävittävää.
Itselläni on ollut kaikenlaista ongelmaa lähinnä entisten parisuhteiden kanssa ja en niin hirveän siveellistä elämää ole muutenkaa viettänyt. Kaikista näistä entisistä kuitenkin olen aina tiennyt, että en ole heidän kanssaan loppuelämääni. Olen puhunut tyttöystävälleni näistä menneistä joskus, kun on tuntunut että on pakko puhua jollekkin. Olen aina sanonut myöskin, vaikka ne varmasti minua osittain on muokannutkin tällaiseksi kuin nyt olen, että jättäisin niin monet asiat tekemättä / tekisin toisin.
Sen olen kuitenkin näistä oppinut että kaikista asioista pitää pystyä puhumaan. Muuten ei ole millään muullakaan mitään väliä.
Pidin naisessani juuri siitä että hän todellakin vaikutti aiemmin tapahtuneiden asioiden kohdalta ihan erilaiselta kuin minä. Ei olisi koskaan tehnyt mitään mitä jopa minä pitäisin helvetin tyhmänä ja alentavana. En koskaan ole kysellyt suuremmin hänen entisistä suhteistaan, koska eihän ne minulle kuulu. Eikä hän itse niitä ole ottanut puheeksi. Tiesin kuitenkin aina ettei hän ole koskaan seurustellut vakavasti kenenkään kanssa. Eikä mikään koskaan viitannut siihen että hän olisi ollut kovin kokenut minkään muunkaan seksiin tai parisuhteisiin liittyvän asioiden kanssa.
Nyt myöhemmin olen huomannut, että vaikka hän onkin hiljainen ja ujo, niin hänellä on myös toinen puolensa. Ennen minua (tietenkin) hän on tehnyt asioita joita en edes itse olisi koskaan tehnyt. Itse en esimerkiksi koskaan menisi (enkä ole mennyt) varatun ihmisen kanssa sänkyyn ainoastaan seksin vuoksi, enkä kyllä muutenkaan alentuisi siihen tietäen että toinen on täysi kusipää. En haluaisi edes sanoa tätä esimerkkiä, koska mielestäni se ei ole edes ongelmamme ydin. Mutta se miten erilaisen kuvan se hänestä minulle antaa, on mainittavaa.
En koskaan osannut aavistaa mitään tällaista, koska hän puhuu niin vähän siitä mitä ennen on ollut, tunnenko häntä lainkaan?
Huomattua viimeaikoina että emme juurikaan puhu mistään syvemmistä asioista, olen yrittänyt keskustella hänen kanssaan juuri näistä asioista, siitä millainen hän ja minä olemme. Olen saanut hänestä niin erilaisen kuvan aijemmin. Kysyttäessä sitä, että miksi hän ei koskaan kommentoi tai kysele tai sano yhtään mitään muutakaan, ei hän osaa sanoa mitään.
En todellakaan lopeta suhdetta minkään entisten hölmöilyjen takia, mutta minua painaa se että emme keskustele tärkeistä asioista. Sitten kun keskustelemme, voi sitä pitää lähinnä minun monologinani.
Jos joku haluaisi kommentoida, ja ehkä sanoa jonkun rakentavan sanan niin olisin kiitollinen. Pohdin pitkään että kannattaako purkaa ajatuksensa tänne, mutta ei minulla ole mitään hävittävää.
Vastaukset 6
Vanhimmat
hän on luonut sinulle itsestään sen kuvan, johon rakastuit. hänen on nyt pakko pitää kiinni siitä illuusiosta jonka on sinulle luonut, koska pelkää miten suhtaudut jos saat tietää millainen hän todellisuudessa on. kyllä siellä menneisyydessä jotain on. vai miksei muuten pysty puhumaan siitä avoimesti. se, mitä ne luurangot siellä naisen kaapissa on, sinun täytyy ihan itse selvittää.
Onhan meillä kaikilla menneisyytemme. Naiset ovat usein tehneet tyhmyyksiäkin, kun ovat jossakin miehessä "roikkuneet".
Uuden naisen kanssa sinulla olivat uudet menneisyysongelmat edessäsi, muista mahdollisista ongelmista puhumattakaan.
Jätä tuo menneiden penkominen ja elä nykypäivää.
Vuosi on lyhyt aika olla yhdessä, joten ei ihme jos tyttökaverisi ei vielä uskalla tai osaa uskoutua sulle menneisyydestään. Sen aika tulee ehkä myöhemmin, kun teillä on tarpeeksi yhteistä historiaa ja luottamus on vahvistunut.
On niitäkin ihmisiä, jotka tykkäävät pitää omat juttunsa ominaan, ja sitäkin tarvetta täytyisi kumppanin yrittää ymmärtää ja kunnioittaa.
Kärsivällisyyttä.
Kirjoita hänelle. Silloin voit ilmaista asiat harkitummin ja järjestelmällisemmin kuin keskustelussa eikä tule esim. riitaa. Saat sanottua asiat juuri niin kuin haluat ne sanoa. Silloin myös hän voi vastata sinulle harkitusti ja ajatuksella - siis vaikka sähköpostitse.
Voit sopia hänen kanssaan etukäteen, että kirjoitat hänelle niin hän osaa odottaa kirjettä/sähköpostia.
...poikaystävälleni mitään aiemmista seksikokemuksistasi. Tiedämme puhumattakin että niitä on, hän tuskin vaan tietää että minulla niitä kokemuksia on niinkin paljon kuin 15 miestä, vaikka lähes jatkuvasti olen seurustellut. Sinkkuaikana olen ollut ehtiväinen. Moni asia kaduttaa ja PALJON jälkikäteen, mutta en halua niitä lähteä pohtimaan yhdessä uuden poikaystävän kanssa (yhdessä siis 2v jo). Miksi suotta saada toiselle mustasukkaisia ajatuksia, pohdinnan aiheita ylhäisessä yksinäisyydessään, kuten juuri sinulle on käynyt. Tuskin poikaystäväni haluaisi tietää että olen imenyt lähes jokaisen kullia, tai tuskin minä haluaisin tietää miten hyvää seksiä hänellä on ollut aiemmin. Enkä todellakaan haluaisi kuulla myöskään lausetta: "Olet paras, kenen kanssa olen ollut sängyssä".
Miettikää hyvät ihmiset mikä on puhumisen arvoista ja mikä ei. Ei kaikkea tarvitse kertoa, hiljaisuus hopeaa, vaikeneminen kultaa. Ja nyt kyse ei todellakaan ole valehtelusta, vaan vaikenemisesta. Jos toinen on sen verran utelias (ja tyhmä) että haluaa kysellä sänkykumppaneista ja seksitavoista, saa itse olla valmis kestämään seuraukset, eli ne piinaavat ajatukset. Ja tunnetusti se ei ainakaan paranna suhdetta.. Joillakin ihmisillä voi tietenkin toimia, en sitä rupea automaattisesti kieltämään..mutta en itse usko tuohon ylenpalttiseen "rehellisyyden" kantavaan voimaan.
Minulle jokainen suhde on pyhä sillä lailla, että jokaisella pitäisi olla oikeus aloittaa puhtaalta pöydältä jos on tehnyt paljon virheitä aiemmin.Kumppanille voi kertoa että on elänyt huonoa onnetonta elämää, ja että hän on nyt kaikki kaikessa. Niinkuin sanotaan, ei se tavara käytössä kulu.. ;-) Sydän saattaa kulua.
Siinäpä se, olen useissa eri yhteyksissä viime aikoina joutunut huomaamaan,e ttä ns. kiltit, hiljaiset, vaikenevat, ujot ihmiset voivat olla todella pelottavia ja vaarallisia. Heillä on taipumusta alistua toisten tahtoon ja olla kuulematta omaa sisäistä ääntään, he vaikenevat siinä kohtaa missä pitäisi avata suunsa. He tutnuvat kasaavan sisälleen paljon ulospurkamatonta raivoa ja sitten yllätteän ja äkkiarvaamatta käyttäytyvätkin hyvin tuhoisalla tavalla. Kykenemättömyys avata suutaan ja puhua asioistaan voi olla vaarallista. Kuuntele sinä omaa sisäistä ääntäsi ja mieti mikä sinulle on hyvä ja oikea ratkaisu - jäädä vai lähteä.