Muistan katsoneeni joskus kauan aikaa sitten jonkinlaista keskusteluohjelmaa, jossa puhuttiin uskottomuudesta.
Siinä eräs osallistuja oli sitä mieltä, että syyllisiä ovat kaikki ne, jotka pettämisestä tietävät. Hän siis painotti, että vaikka itse ei olisi millään tavalla asianomainen, niin saadessaan tietää, että joku pettää puolisoaan, pitäisi asiasta kertoa petetylle.
Itse olen ainakin useammankin kerran ollut tilanteessa, jossa olen sivullisena tiennyt uskottomuudesta. En ole koskaan ajatellut, että olisi minun asiani tilanteeseen puuttua. Olenkohan kuitenkin tehnyt väärin?
Mitä mieltä siis olette? Onko väärin paljastaa esim. tuttavapariskunnan pettävä osapuoli? Vai eikö mielestänne kuulu muille?
Siinä eräs osallistuja oli sitä mieltä, että syyllisiä ovat kaikki ne, jotka pettämisestä tietävät. Hän siis painotti, että vaikka itse ei olisi millään tavalla asianomainen, niin saadessaan tietää, että joku pettää puolisoaan, pitäisi asiasta kertoa petetylle.
Itse olen ainakin useammankin kerran ollut tilanteessa, jossa olen sivullisena tiennyt uskottomuudesta. En ole koskaan ajatellut, että olisi minun asiani tilanteeseen puuttua. Olenkohan kuitenkin tehnyt väärin?
Mitä mieltä siis olette? Onko väärin paljastaa esim. tuttavapariskunnan pettävä osapuoli? Vai eikö mielestänne kuulu muille?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Tuo on vaikea kysymys. Itse saisin raivokohtauksen, jos kaikki ympärilläni tietäisivät pettämisestä, mutta minä en. En millekään puolitutuille menisi pettämisestä kertomaan, mutta jos vaikka hyvää ystävääni petettäisiin, niin silloin kertoisin. Samoin toivoisin hyvien ystävieni kertovan siitä minulle.
noin varmaankin suurin osa ajattelee.
Olen kuitenkin itse parhaillaankin tilanteessa, jossa tiedän uskottomuudesta, mutta tämä pariskunta ei todellakaan ole minulle kovin tuttu. Tiedän kuitenkin ihan faktana, että pettämistä tapahtuu. Tilanteeseen liittyy myös syntymätön lapsi.
Mietinkin, että millä perusteella vain hyvälle ystävälle pitäisi kertoa pettämisestä? Eivätkö toisaalta kaikki ihmiset ansaitse tietää, jos heitä petetään? Vai meneekö sitten tungettelun puolelle?
Jos esim. joku saa tietää, että kumppani on pettänyt jo 10v, niin eikö olisi ollut parempi, että joku puolituttu olisi kertonut asiasta jo monta vuotta sitten? Vai ottaako kukaan edes tosissaan, jos joku satunnainen ihminen kertoo pettämisestä? Tuleeko siinä sitten itse vain kärsineeksi, kun uskalsi puuttua tilanteeseen..?
jota petetään "ansaitsee" tietää sen omalta kumppaniltaan. Kaikki muu on juoruamista ja kantelua, tunkeilua...
Muuten olen sitä mieltä, että jos tietää oikein läheisen ystävän olevan uskoton, niin asiasta pitäisi puhua vain hänen kanssaan, varovasti, syyttelemättä. Mikäli tilanne jatkuu aikakausia eikä loppua näy, niin sitten hänet pitäisi saada itse kertomaan.
Sama juttu, jos tietää ystävänsä puolison pettävän. Voi kertoa ystävän puolisolle, että tietää. Mikäli tilanne jatkuu, niin uskottomalle pitää tehdä selväksi, ettei se käy - hänen täytyy kertoa kumppanilleen.
Edelleen sama juttu, jos kumppanukset ovat molemmat ystäviä... Silloin hienotunteisuus on erityinen avainsana.
Ympärilläni on ollut elämän varrella enemmän tai vähemmän tällaisia tapauksia. Koskaan minun ei ole pitänyt soveltaa tuota kertomiseen painostamista. Asiat ovat edenneet muutenkin. Aina se käy suurinpiirtein samoin; uskottoman puoliso epäilee, vaikkei siitä kerro. Silti uskoton huomaa hänen epäilevän :), jolloin yleensä lopettaa/lopettelee. Ellei lopeta, kriisi on valmis. Sitten sovitaan ja jatketaan tai erotaan. Apua, voiko uskottomuus "pähkinänkuoressa" kuullostaa oikeasti noin simppeliltä...?
En menisi koskaan kertomaan suoraan petetylle. Keskustelisin pettäjän kanssa ja ehkä pientä uhkailua käyttäen voisin sanoa kertovani petetylle,jos pettäjä ei sitä itse tee. Hienotunteisuutta ja armollisuutta petettyä kohtaan. Itse petettynä olen saanut tiedon ensin pettäjämieheltäni, en tiedä kuinka moni sivullinen asian tiesi ennen minua. Itselläni oli kuitenkin miehen käytöksen perusteella vahvat epäilyt.Mutta parempi oli näin, en hajonnut täysin.
joka olisi tiennyt exäni jutuista,olisin ehdottomasti halunnut että kerrot.Näin jälkeenpäin on ihan sma keneltä sen kuulee,se ahdistus tulee juuri siitä että kun tietää,että moni muu on tiennyt,paitsi minä itse. Mitä pikimmin tiedon saa sen parempi.Jos mun ystävät ois kertoneet mulle aikaisemmin niin voivoi,luulen että olisin säästynyt monelta murheelta,erosta huolimatta.Ex ja salarakas kun ehtivät kämiä taloudellisesti asiat niin että jäin puille paljaille. Jos olisin tiennyt pettämisestä.olisin ehtinyt edes hieman ennakoida tulevaa,ja miettiä myös omaa hyvinvointia.JA ,te jotka nyt haluatte irvailla omaisuuden jaosta niin ei,kyse ei ollut siitä mitä saan erotessani,vaan ainoastaan siitä mitä joudun maksamaan kun olin takaamassa exmieheni isoja velkoja..
Veljeni asetti minut kerran pahaan välikäteen, valehtelemalla olleensa yön kämpässäni, vaikka oli ollut vieraissa.
Tilanne tuli minulle niin nopeasti, että en voinut kuin valehdella hänen puolestaan. Paska juttu joka vituttaa vieläkin.
Ensin soitti veli ja sanoi, että hän on sitten ollut kämpälläni yötä jos joku kysyy ja heti perään soitti sen muija ja tivasi asiaa. Perkele mun oli pakko valehdella.
Olisin itse varmaankin toiminut samalla tavalla. Lähes kaikille on varmaankin itsestään selvää, että pettäjä paljastetaan, jos kyseessä on hyvän ystävän/sukulaisen puoliso, mutta entäs jos tilanne onkin toisinpäin. Eli jos pettäjä onkin se oma tuttava.
Kuinkakohan veljesi olisi reagoinut, jos olisit sanonut naiselle, että veljesi ei viettänyt yötä sinun luonaan? Olisikohan ikuisesti vihainen ja pettynyt? Kukapa sellaista haluaisi, joten helpompi valehdella?
Olen toisaalta sitä mieltä, että paljastamalla jokainen pettäjä, oli tuttu tai ei, voisimme omalta osaltamme kukin vaikuttaa siihen, että tällaisesta sairaasta uskottomuudesta tulisi vähemmän hyväksyttävämpää.
Tuntuu ikävä kyllä, että nykyään ovat harvemmassa ne pariskunnat, joissa pettämistä ei ainakin joskus olisi tapahtunut. Tuntuu, että nyky-yhteiskunnassa pettämistä ei edes pidetä kovin vakavana asiana. Huolestuttavaa...
Ehkä sivullisen velvollisuutena olisi yrittää
saada pettäjä ymmärtämään oma tekonsa.
Pettäjä pettää myös itseään.
On selvää että pettäjä kaipaa jotakin muuta mitä
omalta puolisoltaan kokee saavansa.
Onko pettäjä kuitenkaan edes ilmaissut kotona
toiveitaan?
Ehkä parempaa seksiä? Enemmän seksiä?
Huomiota? Jotakin.
Mikä on hänen motiivinsa?
Vai onko tilaisuus tehnyt varkaan?
muille hyvistä vastauksistanne. Sanoit, että sivullisen velvollisuutena voisi olla se, että puhuu pettäjän kanssa ja yrittää saada hänet ymmärtämään tekonsa.
Luuletko, että se voisi onnistua? Eikö siinä olisi toisaalta sekin vaara, että pettäjä jatkaisi uskottomuuttaan, vaikka väittäisikin, että lopetti? Ja eikö kuitenkin olisi puolison tehtävä päättää, että antaako uskottomuuden anteeksi vai ei?
Vaikea kysymys... mutta uskon, että pettäjän motiivit ovat usein syvemmällä, kuin esim. seksin vähäisyydessä suhteessa, joten en tiedä pystyisikö asiaan vaikuttamaan pelkällä hyväntahtoisella jutustelulla.
Siinä on tietenkin myös eronsa, että onko pettämistä tapahtunut vain kerran vai kauemmin. Kerran pettämisen voisi painaa unholaan, jos se on tosiaan ollut vain kerta ja sitä kadutaan.
Muutoin olen sitä mieltä, että puolison oli saatava päättää, että haluaako hän olla pettäjän kanssa vai ei. Kukaan puoliso ei kuitenkaan kysyttäessä varmasti sanoisi, että en halua tietää, ihan sama mitä toinen selkäni takana tekee.
Tällä 35 elämänkokemuksella olen tullut siihen tulokseen, että vääryyksien, loukkausten ja kaltoinkohtelun edessä vaikenevat ihmiset ovat välinpitämättömiä, ilkeitä ja vaarallisia. Useimmat meistä selittävät vaikenemistaan juuri vetoamalla siihen, että "ei ole minun asiani kertoa". JOs minä olisin tuo petetty, tovoisin todella että yleisöllä olisi rohkeutta kieltäytyä ottamasta vastaan heille langennutta kanssarikollisen roolia ja että joku hyvä ihminen avaisi suunsa ja kertoisi ikävän asian, jos pettäjällä ei ole vastuuntuntoa sitä tehdä. Pettämisessä satuttaa ja loukkaa suuresti myös se, että toiset ihmiset ovat olleet tietoisia ja ehkä pitäneet narrina petettyä. JOs kerrot petetylle, valat luottamuksensa menettäneelle uskoa siihen,että maailmassa on edelleen olemassa ihmisiä, jotka tietävät mikä on vastuullista toimintaa ja rohkenevat niin myös toimia omassa elämässään, kun joutuvat vedetyksi mukaan tilanteeseen, jossa jotakin loukataan. Vaikenemisellasi mahdollistat petetyn loukkaamisen jatkumisen. Kun kerrot petetylle, mitä varmasti tiedät, saatat hänet vastuulliseksi toimijaksi omassa elämässään ja ratkaisuissaan.
Verrataanpa pettämistä esimerkiksi koulukiusaaminen, missä yhteydessä vaikenijat/todistajat/yleisö ovat kiusaajan ja kiusatun lisäksi yhtälailla tärkeässä roolissa hekin ja mahdollistavat vaikenemisellaan toisen haavoittamisen ja joutuvat näin kantamaan osavastuuta yhden haavoittamisesta. Minusta sama koskee avioliittoinstituutiotakin, sehän on nimenomaan kulttuurinen sopimus ja solmittu liitto yhteisön yhteisön edessä. Me ulkopuoliset olemme siinä ikäänkuin yleisön asemassa ja minusta sellaiset ihmiset ovat pelottavia ja vaarallisia, jotka eivät uskalla avata suutansa vääryyden kohdatessaan.
JOs haluat toimia vastuullisesti joudut kuitenkin ottamaan sen riskin,että huonon viestintuojan rooli ei usein ole se kiitollinen...jos päädyt ratkaisuun,että siitä huolimatta kerrot, tee sen kuitenkin mahdollisimman hienotunteisesti.
siitä tietävät eli pitäisi osata tehdä oikein ja olla rohkea sekä ilmoittaa toiselle osapuolelle
Minun mielestäni petetyn on saatava tietää puolisonsa uskottomuudesta. Minäkin olisin halunnut kuullut sen ensisijaisesti mieheltäni tai sitten ystävältä/tuttavalta. Hän on kuitenkin salannut asian minulta. Mutta sain kuulla uskottomuudesta naiselta, jonka kanssa miehelläni oli ollut suhde. Minusta kaikkein pahimmalta tuntuu kun uskottomuus tulee ilmi näin. Olen kuitenkin tyytyväinen, että sain tiedää uskottomuudesta. En olisi halunnut olla pimennossa asiasta.
miten jatkoitte eteenpäin?
En ole kertonut miehelleni puhelusta. Odotan ja haluan, että hän kertoo asiasta itse. Tarkkailen hänen toimiaan.Rikki menin täydellisesti. Pahat arvet jäävät. Luottamus on mennyt. Surullista.