Moi!
Kirjotan nyt tänne, jos vaikka auttais omaa päätäni. Heitin ´pettävän miehen perjantaina pihalle. Pettänyt tän 3 vuoden suhteen aikana lukuisia kertoja ja mä aina suostunut ottaan takasi.
Nyt otti heti eilen yhteyttä..ei kuulemma pysty elämään ilman mua ja rakastaakin vain mua..just just!
En oo tyhmyyttäni ottanut koskaan sitä takas, mutta taidan olla turtunut tilanteeseen ja omanarvontunto on alhaalla. Kuinka voi silti olla mahdollista, että nytkin ajattelen sitä paskaa kokoajan ja tunnen jopa vielä mustasukkaisuuttakin sitä kohtaan?? Auttakaa ja mielipiteitä...
Kirjotan nyt tänne, jos vaikka auttais omaa päätäni. Heitin ´pettävän miehen perjantaina pihalle. Pettänyt tän 3 vuoden suhteen aikana lukuisia kertoja ja mä aina suostunut ottaan takasi.
Nyt otti heti eilen yhteyttä..ei kuulemma pysty elämään ilman mua ja rakastaakin vain mua..just just!
En oo tyhmyyttäni ottanut koskaan sitä takas, mutta taidan olla turtunut tilanteeseen ja omanarvontunto on alhaalla. Kuinka voi silti olla mahdollista, että nytkin ajattelen sitä paskaa kokoajan ja tunnen jopa vielä mustasukkaisuuttakin sitä kohtaan?? Auttakaa ja mielipiteitä...
Vastaukset 5
Vanhimmat
meitä on muitakin, jotka valitettavasti tuntee näin. Olen itse ollut pitkässä liitossa pettävän puolison kanssa ja tunnen juuri samoin kuin sinä. Osa minusta huutaa, että haluan välittömästi eroon puolisostani ja toinen taas, että kaipaa häntä ja paljon, eikä osaa kuvitella olla ilman häntä. En osaa sanoa milloin tämä menee ohi.
Täytyy sanoa, että olet rohkea, kun sait heitettyä tämän miehes pihalle. Minä rypistelen vielä tässä samassa tilanteessa eli yritän lähteä vaikka pettämistä on ollut monia kertoja.
En tiedä olemmeko vain niin läheisriippuvaisia vai missä mättää. Kun sen tietäis, niin itsekin osaisin jättää tuon petturin. Että on vaikeaa. Luulen, että kuitenkin tuo helpottaa ajan kuluttua, jos vain saisin lähdettyä tai heitettyä ukon pihalle. Tämä on tosi raskasta ainakin tällätavoin
Kyllä naapurin koiraankin voi ihminen kiintyä syvästi ja sitten sitä kaipaa kun se yks kaunis kerta on karannu.
Ikävöinti on inhimillistä. Riippuu ketä/mitä on ittensä opettanu/oppinu kaipaamaan. Ei siinä mitään yliluonnollista ole, siirtää vaan kaipauksen kohteen ja kiintymyksensä sinne minne niihin suuremmalla todennäköisyydellä vastataan. Masokismi taas on asia erikseen.
millaisen puolison oletamme ansainneemme. Mieti enemminkin sitä, mikai tyydyt pettävään puolisoon? Miksi annat kohdella itseäsi suorastaan kynnysmattona. Sinua petetään koska mies voi niin tehdä ja tietää, ettet kuitenkaan tee mitään. Kyse ei ole rakkaudesta eikä edes välittämisestä miehen puolesta, olet vain hyvä satamapaikka seikkalilujen välillä.
En usko että sinäkään rakastat miestäsi koska et edes pysty rakastamaan itseäsi. Sinä jotenkin määrittelet itsesi miehen kautta. Oletko ajatellut, että myös muitakin tunteita kuuluu elämään kun tuntemasi "riutuva rakkaus"?
On ymmärrettävää, ettei itsekunnioitusta ole koska pidät itseäsi niin arvottomana, että sinua voi periaatteessa kohdella miten vain ja sinä vain "rakastat". Oikea rakkaus ei ole tuollaista!
on tämä kirjoittaja. Läheisriippuvaisuus on juuri sitä, että elää toisen kautta. On epävarma, mitä itse haluaa ja valitsee helpon tien, jossa toinen ikään kuin vie eteenpäin. Kolhut tulee kaupan päälle.
Ottakaa nyt naiset itseänne niskasta kiinni ja alkakaa elää omaa elämäänne. Perustakaa vaika joku yhdistys, jos se helpottaa. Marttyyrit eivät kuulu tälle vuosituhannelle.
Ehkä juuri tällaisen orjuuttelun takia puolisot tarvitsevat tilaa hengittää ja eksyvät syrjäpoluille. Miettikää sitä....
elä hitossa ota sitä taas takasin ei se tavoistaan osaa luopua.käyyttää sua vaan hyväkseen mitäs muutakaan.kerran pettää aina pettää...