näistä, jotka olivat tänä vuonna idolsissa. Sit voi tulla Ari ja hyvällä tuurilla Ruslanas ja valitettavasti Mia. Kristiina tulee yllättämään.
Kristian menestyy myöhemmin parhaiten
Hevi kaksikko
21913
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Mulle on ihan sama kuka menestyy ja miten, ainut joita itse haluaisin kuulla/nähdä jatkossakin on Ari ja Mia. Jos veikata pitäisi ase ohimolla, veikkaisin Arin menestystä; hei haloo, kuka on mennyt finaaliin koko ajan ihan heittämällä ansoista huolimatta! Arilla on selvästi laajin fanipohjakin valmiina.
Mutta niinkuin sanoin, maailmaan mahtuu musiikkia ja hienoa olisi, että kaikki jotka laittoivat itsensä likoon kisassa menestyisivät musabisneksissään myöhemmin, Pätsiäkään unohtamatta.
Kristian tulee varmasti menestymään. Ja on kyllä ihme jos Kristiina ei menesty.
Kristian ja Kristiina on kyllä tämän vuoden Idolssien ylivoimaisesti parhaat esiintyjät!
okey, mut jotenki toi Kristian on vähän sellanen snobbi, joo
Mia? Kyllä siinä tytössä on ainesta. Vähän liian herkkä hän taitaa olla vielä tässä vaiheessa julkisuuteen, mutta varmuus kasvaa kokemuksen myötä. Kristian menestyy, jos pääsee siitä "traumastaan", että hänestäkin olisi väen vängällä tultava "joku suurmies", kun niitä on suvussa - olkoon vaan itsenäisesti oma itsensä. Arin rakkaus musiikkiin tuntuu niin aidolta, että hänestä varmasti kuullaan vielä monta kertaa. Annalla ja Kristiinalla on hyvä pohja jatkoa ajatellen, mutta tarvitsevat vielä lisää koulutusta laulutekniikkaan.
muihin verrattuna? Rikas sukuko?
...miehekäs ääni saa ihan kylmät väreet pintaan..
niin tuskin menestystä tulee, sillä hänellä on aivan tavallinen ääni, ei mitenkään erottuva. Toisaalta taas karisma on niin kehno ettei sillä hurmata kuin joitakin pölkkypäitä... ainakin ne ovat yleensä olleet pölkkypäitä joiden olen kuullut Kristiania kehuvan.
Ari on toista luokkaa. Arilla on synnynnäinen karisma ja hän ei esitä mitään, hän vain on ja se riittää ylimaallisen mahtavan äänen kera.
Pelkkä ääni ei menestystä tuo. Kristianilla on mahdollisuuksia menestyä, koska hän on fiksu ja tuntee jo musiikkibisneksen eli tietää mitä tekee. Hänellä on myös bändi valmiina, ja hän tekee itse bändinsä musiikin. Parempi niin kuin joutua laulamaan jonkun toisen kyhäämiä biisejä.
Kristianin ääni vetoaa minuun enemmän kuin Arin sinänsä hieno ääni. Samoin karisma - Arissa en ole minkäänlaista karismaa edes huomannut. Jos Kristian pystyy hurmaamaan pölkkypäät, menestys tulee olemaan suurta, sillä maailma on pölkkypäitä täynnä.
Kristiankin on aika tavis laulamisen suhteen. Se koukku äänestä puuttuu. Tollasia kärtsyääniä on 9 kymmenestä. Arilla sitä koukkuu taas on ja muuteskin Ari on kuin joku fantasiahahmo Taru sormusten herrasta. Et sellasta karismaa löytyy.
Karisma asuu Arissa ilman mitään älyttömiä lantionvenytyksiä ja vääntelyitä joilla Kristian yrittää olla Joku.
Arilla on niin valtava karisma, että se ihan pelottaa. Se tulee jostain syvältä ja valloittaa.
Taivaan kiitos Ari EI OLE mikään "kiiltokuvapoika" vaan niin tuikitavallisen näköinen naapurinpoika ja silti niin supervalloittava, ettei Kristian pysty siihen kuunapäivinä.
tää Kriden haukkuminen alkoi....milloinkahan mahtaa loppua.
jumala oo mistä ei sais mitään huonoo mainita
jotenkin sanoisin että myös Mia on sellainen, jota haluaisi nähdä jatkossa.
tällä hetkellä kaikki vielä näkyvästi esillä.
Kristian herättää niin suurta ihastusta ja vihastusta että menestyy kyllä. Tylsät eivät menesty.
mutta suon toki hänelle, niinkuin kaikille muillekin menestyksen. Jos faneja riittä keikoilla käymään ja levyjä ostamaan, niin mikäs siinä.
Kristiania on haukuttu niin paljon, että hän ei tosiaankaan voi olla tylsä. Jos Kristian tosiaan olisi tylsä, kenelläkään ei olisi ollut tarvetta sanoa hänestä yhtään mitään, ei puolesta eikä vastaan. Monista kirjoituksista täällä huokuu todellinen viha.
sentään vihaa X'D. Mutta muiden finalistien kannattajia saattaa hieman ärsyttää toi kridefanien muiden finalistien, varsinkin loppukaksikon väheksyminen. Jos haluat tietää ketä todella vihataan, niin selaa noita Aria koskevia kirjoituksia. Arin kohteluun verrattuna Krideä on suorastaan lellitty täällä;)
Tässä luuseriutta ihannoivassa maassa Kristianissa on pari ihmisiä ärsyttävää piirrettä: hänen sukunsa, joka ei ole peruslenkkimakkara-duunarimallia, hänen kokemuksensa maailmalla (merkki hyväosaisuudesta), jopa sukunimi (ruotsalainen tai vast.)ja edellisiin liitettynä kyky esittää eri kielillä musiikkia, pahana virheenä liiallinen sarkasmi, jota monet eivät tajua. Tästä seuraa: Kristian on snobi, parempiosainen, ehkä monen mielestä "hurri" - ei-meikäläisiä jne jne. joten on siis ärsyttävä. Tämän sivusta seuranneena ei-ruotsinkielisenä tehty päätelmä. Ainakin osittain pitää paikkansa tämä. Näkemiin ja kuulemiin.
Suomessa on jo yksi Marstio,kiitos ei toista!
Kristianhan on rokkari, ja löytää varmaan oman yleisönsä. Ei tarvitse olla kaikkien suosikki pärjätäkseen.
...linjoilla, Kristian menestyy parhaiten, Ari toiseksi...