vanhemman

Olen ollut naimisissa jo reilut 30 vuotta.

Nyt tässä 50-korvilla on ruvennut tuntumaan, että yhteiset kiinnostuksen kohteet ovat lopahtaneet kokonaan.
Emme pysty vaimoni kanssa keskustelemaan juuri mistään asiasta.

Hän on enimmäkseen aina äkäinen. Hän ei huomaa ympärillään juuri mitään hyvää. Hän vahtii minua ja tekemisiäni koko ajan.
Jos en ole tekemässä hänen hyväksi näkemäänsä juttua, niin heti hän siitä huomauttaa.
Lehteä en saa lukea kauempaa kuin hän itse lukee.
Sohvalla en saa huilata, aina löytyy jotain tähdellistä tekemistä.
Täällä netissä en saa olla kuin hetken, sitten hän jo tulee kysymään, että mitä sinä siellä istut.
Radio on aina liian kovalla tai siitä tulee vääränlaista musiikkia, ja se on minun mentävä hiljentämään.
TV:n ja digiboxin kaukosäädintä hän ei haluakaan oppia käyttämään, vaan aina jonkun toisen on passattava ohjelmia hänelle.
Jos joku sukulainen on tehnyt jotain, niin siinä on jo joku vika. En saa auttaa hänen ja omia sisarianikaan, jos en ensin perustele hänelle auttamisen tarpeellisuutta.
Hänellä on uskonnollinen vakaumus, se on tabu, siitä ei puhuta, eikä sitä saa arvostella.
Hän ei koskaan ota minua kaulasta kiinni tai tee muutakaan hyväilyyn viittaavaa. Seksi sentään sujuu vielä sujauttamalla hätäisesti, tai tumppuseksinä velvollisuudesta. Tämä on positiivinen asia.

Hän kyllä hoitaa kodin asiat hyvin, siivoaa ja pesee pyykit, laittaa ruokaa, mutta enimmäkseen jurnuttaen. Ja muidenkin pitäisi samalla tehdä jotain.
Tunnelmallista iltaa varten hän sytyttää kynttilöitä, mutta siihen se sitten jääkin, väsymys voittaa ja pitää mennä nukkumaan.

Vaimoni on aina äkäinen tyttärellemme, joka asuu kotona, kun hän ei pidä huonettaan siistinä.

Reissussa ollessa hänen täytyy määrätä mitä kaikkea meidän pitää käydä katsomassa.

Olen ylentänyt hänet jo kersantiksi, mutta se ei hänen komentelunhalujaan ole vähentänyt, päin vastoin hän nauttii siitä, että hänen esimies kyvyt tulevat huomatuksi.

MInulla on liian vähän liikkumatilaa tässä liitossa, ikään kuin happi loppuisi kesken, kun koko ajan olen toisen tarkkailun alla.
Olen koittanut olla hyvä aviomies kaikessa.
En juo, en tupakoi, en käy kapakoissa, en työpaikan pikkujouluissa enkä illanistujaisissa.
KOtona teen talonmiehen työt, huollan ja korjaan perheen molemmat autot, teen puutarhatöitä, laitan ruokaa, käyn kaupassa jne.
En tee tekemisistäni numeroa, mutta koitan olla kaikin puolin kunnollinen aviomies hänelle.

Mutta siitä huolimatta vaimoni ei ole tyytyväinen, vaan aina voisi jotain tehdä paremmin, enempi, ahkerammin. En tiedä missä mättää.

Onko teillä kenelläkään vastaavia kokemuksia?
11951
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

jOS SE ON SE SEKSIN PUUTE.YLEENSÄ NAINEN KUN SAA ..SE ON KUIN KERMAA LATKINUT KISSA. TAI vaimollasi on jonkunlainen ikä kriisi.Hormoonit katsos.MUTTA olet hyvä mies ..ottajia olisi kyllä.samoista asioista pitäviä ja elämä on lyhyt.Ei kannata tuhlata huonoon suhteeseen.Puhuppa asiasta vaimollesi ja sanot suoraan mikä mieltäsi painaa.Otat kertakaikkiaan asian nyt esille pelotta!Etenet sitten sen mukaan.

Äänestä

Olen aika lailla nuorempi, ja siten vähemmän kokenut yhteiseloa avomieheni kanssa, mutta tunnistan silti joitakin asioita kertomuksestasi. Tuli mieleen, että ehkä juuri se kiltteytesi ärsyttää vaimoasi. Kuulostaa siltä, että hän saattaa olla omaan elämäänsä tyytymätön, ja purkaa sen muihin läheisiinsä, kun ei osaa asialle itse mitään tehdä. Ehkä hän alitajuisesti toivookin aiheuttavansa ikävän olon muille, onhan hän silloin ainakin saanut jotakin näkyvää aikaan, ja siten saanut purettua turhautumistaan. Jos neuvoa kysyt, niin kissa vain pöydälle. Itse vaimosi tuntien varmasti tiedät millä tapaa häntä tulee lähestyä, mutta kehoitan mahdollisimman suoraan puheeseen. Jos seurauksena on suuttumus, täytynee asiaa puida pienissä erin ja hienovaraisesti, mutta ei se ainakaan puhumatta parane.
Onnea ja voimia sinulle! Hienoa, että et ole antautunut täysin kohtaloosi, vaan haluat muutosta, se on tärkeintä. Toivottavasti saatte asiat selvitettyä.

Äänestä

teettää naisella tuollaisia oireita. Hän on jollakin tapaa päässyt liian helpolla ja on turhautunut. Ei osaa arvostaa sitä hyvää mitä on saanut. Kiukuttelu on tapa, joka pitää tietoisesti lopettaa. Hän ei sitä itse huomaa, sinun on todellakin otettava asia puheeksi. Reilusti ja suoraan.

Marmatukseen on tietysti osasyynä myös tyttärenne. Tiedän äitinä, että lasten itsenäistyminen voi käydä hermoille myös. Annatko tukesi vaimollesi tytön suhteen?

Ikääntyminen on raskasta, jos mieli on vielä aktiivinen. Kun kroppa ei pysy vauhdissa mukana, alkaa se rassata. On hirveän vaikeaa sallia itsensä ottavan rennommin, jos on vuosia mennyt kuin höyryveturi.

Vie vaimosi lomalle jonnekin eksoottiseen paikkaan ja uskoudu hänelle. Vuodata tuntosi hänelle hienovaraisesti ja vakuuta rakkauttasi. Kyllä asiat varmasti selviävät.

Äänestä

Ihan kuin ote vanhempieni menneisyydestä (nyt 60 ).
Mutta ei syytä menettää toivoaan, sillä vanhakin koira oppii kyllä uusille tavoille, jos vaan inspiroituu siihen puuhaan.

Sivusta tuollaista menoa katsoneena voin sanoa, että vaimollasi on yhtä kurjaa kuin sinulla. Te tuette toinen toistanne siinä millaisia nyt olette. Hän nipottamalla ja ottamalla komentajan roolin ja sinä suostumalla elämään hänen ehdoillaan.

Jonkun pitäis alkaa tehdä jutut vähän eri tavalla ja rikkoa vanhat kaavat. Vanhempieni tapauksessa se aktiivoitunut osapuoli oli nimenomaan isä, joka tajusi, että äitikin oli vain äärimmäisen turhautunut eläkkeelle jäätyään ja vieläpä vaihdevuosienkin piinaama samaan aikaan. Pyörivät kumpikin ihan liikaa kotona ja purkivat turhautumistaan ja pettymyksen tunteitaan toisiinsa.
Parisuhdekin uhkasi jo alkaa rakoilla, vaikka syyt kiukkuun ja turhautumiseen olivat täysin suhteen ulkopuolella.

Isä keksi harrastuksen (purjehdus), josta äitikin sitten innostui kovasti ja siihen loppui marina ja valitus ja simputtaminen. Elämään tuli ihan uudet kuviot veneen valitsemisen, oston, huoltamisen, purjehduksen opiskelun ja itse purjehtimisen kautta. Talvella he suunnittelevat seuraavaa kesää, tapailevat venekerhon tuttujaan ja ottavat joskus osaa näidenkin harrastuksiin (mm. golf, puutarhanhoito jne.), matkustelevat talvisin jne. Ovat joskus kiireisempiä kuin me työssä käyvät konsanaan! ; ) No, eivätpähän enää homehdu kotona ihmettelemässä, että tässäkö se elämä oli.

Äänestä

Toinen juttu voi ollaa että vaimo rakastaa toista, sen sijan että hän voisi ollaa hänen kanss, on hän teidän kanssa ja se nyppii. Pelkka oletus

Äänestä
  • onpas positiivinen näkemys!! Kapea on ajatusmaailma toisilla.

    Äänestä

no,on sulla oikeen johtaja vaimona otan osaa...sanoppas sille kerrankin,että nyt tehään niin,kun minä sanon ja sinä olet hiljaa,niin luulempa,että siinä vois vähän tahti muuttua.itekkin olen väliin aika äksy ja määräilevä tyyppi miestäni kohtaa,mutta mies tietää etten aina tarkota sillä mitään.ja mulla on muutenkin sellanen luonne,että piää saada väliin tuulettaa ja komennella.kova kovaa vastaan se on nyt mun neuvo...

Äänestä

Ihan ekas otti silmään, että olette vielä suht nuoria n. 50-vuotiaita ja olette kun joku 8-kymppinen pariskunta. Miksi annat vaimosi pompottaa itseäsi, eikö sussa ola miestä sanomaan, mitä haluat. Ei kenenkään tarvi alistua tuollaiseen komenteluun. Sano suoraan, että komentelu ja aikuiselle tyttärelle huutaminen saa luvan loppua. Sinuna lähtisin lätkimään, jos puhe ei tehoa vai haluatko todella viettää loppuelämäsi tossun alla?

Äänestä
  • Mä en tiedä, en osaa ihan edes kuvitella mitä olisi 30vuoden suhteen jälkeen, kun olen vasta alta kolmikymppinen ja seurustellu vuoden nykyisen mieheni kanssa. Mutta osaan mäkin kiukutella ja sanoisin että toinen pitää herätellä tajuamaan että se ei ole ok. Mä olen semmonen temperamenttinen. Älähdän ensin ja sitten vasta, melko pian kuitenkin, rupeen funtsimaan että olikohan toi nyt ihan tarpeellista kuitenkaan...ja joskus oikeen hävettää. Etenkin jos mies huomauttaa että ei ole kivaa tollanen, niin rupee melkeen itkettämään että mähän olen tosi huono tyttöystävä byääh. Haluan oikeasti opetella miettimään ennen kun menen niin kiihdyksiin että rupeen kitisemään ihan turhia. Jos mieheni antaisi mun mukisematta käyttäytyä niin, voi olla että haluaisin joka tapauksessa opetella, mutta voisi olla että ärsyttäisi vieläkin enemmän että toisella ei ole kanttia ärähtää vastaan. Yksi vaihtoehto olisi myös, että tottuisi kitisemään ja sitä jatkusi hamaan tulevaisuuteen, mutta itsestäni pitäisin sitä epätodennäköisenä, kun olen aina harrastanut itsetutkiskelua ja anaylointia. En halua olla ikävä ihminen =/

    Äänestä

kommenteista. Olen saanut mielelleni rohkaisua niistä.

Yhtenä syynä saattaisi olla tilanteen luisumiseen tähän jamaan se, että olen tuntenut syyllisyyttä siitä, että irrottauduin samasta hengellisestä yhdistyksestä jo avioliittomme alkuaikoina, jossa silloisen tyttöystäväni, ja nykyisen vaimoni kanssa silloin nuoruudessa olin mukana.

Olen perusluonteeltani aika kiltti, ja en pyri loukkaamaan toisen tuntoja. Olen ehkä tällä kiltteydellä yrittänyt paikata sitä pettymystä, jonka aikoinaan tuotin vaimolleni jättäytymällä tuosta uskonnollisuudesta pois.

Toiseksi olen miettinyt, mikä osuus perimällä on tällaisessa komentajan roolin ottamisessa.
Vaimoni täti oli tunnettu siitä, että hän sai ukot liikkeelle. Siinä perheessä miestä kohtaan yleisesti tunnettiin sääliä.



Tähän vastaisin että se seksin puute on paremmin minulla kuin vaimollani. Minulle maistuisi pari kolme kertaa viikossa helposti, mutta vaimoni pärjäilee pari viikkoa ilman. Hän on koittanut paikata tilannetta tällä ´tumppuseksillä`, mikä onkin pitänyt sen tilanteen siedettävänä.
Vaimoni hormonitilannetta en tiedä, mutta kuukautiset loppuivat jo 10v.sitten.



Tämä kolmesta lapsesta viimeisin vielä asuu kotona, ja käy lukiota.
Hän on hyvin kiltti ja tasapainoinen, joten hänen käytöksensä ei ole syy äkäisyyteen. Itse yritän välttää ottamasta kantaa vaimoni ja tyttäreni välisiin nokitteluihin. Joskus kuitenkin kun näen, että aivan tyhjästä täytyy äitin tyttären kanssa mitellä voimia, niin silloin useinmiten olen asettunut tyttäreni puolelle, koska katson, että vaimoni aivan turhaan nostattaa tyttären tuntoja.
Lisäksi olen ajatellut että jos tytär vielä viihtyisi kotona vuoden tai pari, niin se on parempi, kuin se että hän muuttaisi uhmamielellä kotoa pois.

Kun joskus olemme tyttären kanssa kotona kahdestaan, niin meillä menee mukavasti, pystymme keskustelemaan kaikista asioista. Huomaan myös hänenkin olevan aktiivisempi kodin asioiden hoidossa, kuin äidin läsnä ollessa.


Tässä olet varmaan aivan oikeassa. Tuskin vaimonikaan nauttii siitä lopputuloksesta, että me kaikki olemme pahalla päällä. Mutta hän ei itse näe sitä, mikä sen tilanteen aiheuttaa.


Tämä asia on varsin selvä meillä, vaimoni ei edes vilkuile muualle. Hänen uskonnollinen vakaumuksensakin sen jo kieltää.


Tämä taitaa olla nyt minullekin hyvä neuvo, ja kuin sen itsekin kerran kokemuksesta oikeaksi näet;)


Tässä piilee suuri itsetutkistelun viisaus, näin talkkaripsykologialla ajateltuna. Otan tästä lauseesta osan itselleni, ja loput annan vaimolleni, tavalla tai toisella.:D

Kiitoksia kaikille asiallisista ja rakentavista kannanotoista. Jos tämä jatkokertomukseni antaa aihetta, niin ottakaa kantaa.

Äänestä
  • Mielestäni asia menee vielä hullummaksi jos vaimosi käyttää kiltteyttäsi hyväkseen. Mielestäni toisen kiltteyttä ei saa käyttää hyväkseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pariskunnan tarinaa kirjoitti:

Olen ollut naimisissa jo reilut 30 vuotta.

Nyt tässä 50-korvilla on ruvennut tuntumaan, että yhteiset kiinnostuksen kohteet ovat lopahtaneet kokonaan.
Emme pysty vaimoni kanssa keskustelemaan juuri mistään asiasta.

Hän on enimmäkseen aina äkäinen. Hän ei huomaa ympärillään juuri mitään hyvää. Hän vahtii minua ja tekemisiäni koko ajan.
Jos en ole tekemässä hänen hyväksi näkemäänsä juttua, niin heti hän siitä huomauttaa.
Lehteä en saa lukea kauempaa kuin hän itse lukee.
Sohvalla en saa huilata, aina löytyy jotain tähdellistä tekemistä.
Täällä netissä en saa olla kuin hetken, sitten hän jo tulee kysymään, että mitä sinä siellä istut.
Radio on aina liian kovalla tai siitä tulee vääränlaista musiikkia, ja se on minun mentävä hiljentämään.
TV:n ja digiboxin kaukosäädintä hän ei haluakaan oppia käyttämään, vaan aina jonkun toisen on passattava ohjelmia hänelle.
Jos joku sukulainen on tehnyt jotain, niin siinä on jo joku vika. En saa auttaa hänen ja omia sisarianikaan, jos en ensin perustele hänelle auttamisen tarpeellisuutta.
Hänellä on uskonnollinen vakaumus, se on tabu, siitä ei puhuta, eikä sitä saa arvostella.
Hän ei koskaan ota minua kaulasta kiinni tai tee muutakaan hyväilyyn viittaavaa. Seksi sentään sujuu vielä sujauttamalla hätäisesti, tai tumppuseksinä velvollisuudesta. Tämä on positiivinen asia.

Hän kyllä hoitaa kodin asiat hyvin, siivoaa ja pesee pyykit, laittaa ruokaa, mutta enimmäkseen jurnuttaen. Ja muidenkin pitäisi samalla tehdä jotain.
Tunnelmallista iltaa varten hän sytyttää kynttilöitä, mutta siihen se sitten jääkin, väsymys voittaa ja pitää mennä nukkumaan.

Vaimoni on aina äkäinen tyttärellemme, joka asuu kotona, kun hän ei pidä huonettaan siistinä.

Reissussa ollessa hänen täytyy määrätä mitä kaikkea meidän pitää käydä katsomassa.

Olen ylentänyt hänet jo kersantiksi, mutta se ei hänen komentelunhalujaan ole vähentänyt, päin vastoin hän nauttii siitä, että hänen esimies kyvyt tulevat huomatuksi.

MInulla on liian vähän liikkumatilaa tässä liitossa, ikään kuin happi loppuisi kesken, kun koko ajan olen toisen tarkkailun alla.
Olen koittanut olla hyvä aviomies kaikessa.
En juo, en tupakoi, en käy kapakoissa, en työpaikan pikkujouluissa enkä illanistujaisissa.
KOtona teen talonmiehen työt, huollan ja korjaan perheen molemmat autot, teen puutarhatöitä, laitan ruokaa, käyn kaupassa jne.
En tee tekemisistäni numeroa, mutta koitan olla kaikin puolin kunnollinen aviomies hänelle.

Mutta siitä huolimatta vaimoni ei ole tyytyväinen, vaan aina voisi jotain tehdä paremmin, enempi, ahkerammin. En tiedä missä mättää.

Onko teillä kenelläkään vastaavia kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu