Näin päätin 10 vuotta sitten erotessani väkivaltaisesta miehestäni. Muutama vuosi kului ja rakastuin uuteen mieheen. Kerran sitten humalassa mies kävi päälleni, mutta minäpä pistin vastaan kuin mies. Sen jälkeen ei ikinä ole tarvinnut miettiä että tuleekohan turpaan. Ei tule. Mies tietää että lyön takas ja kovaa. Nyt ollaan oltu 9v yhdessä joista 5v naimisissa ja neljäs lapsikin tulossa. Jakaikki on hyvin.
mua ei lyö
enää ikinä kukaan
6623
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei onglemia.
Siis että "Lyö ukkoos pari kertaa turpiin, kunnes se tietää kaapin paikan ja pitää turpansa kii..."?
Noinko se menee onnistuneissa avioliitoissa?
Näin on!
kyllä. Kun toinen tietää ettei kannata lyödä kun takas tulee samalla mitalla niin eipä sitä tule kokeiltuakaan.
Enpä minäkään mee ukkoa lyömään, sekin lyö takaisin.
On mielestäni selvää, että monet (JOSKAAN EIVÄT KAIKKI!) perheväkivaltatilanteet, joissa mies on ollut väkivaltainen, ovat saaneet alkunsa siitä että nainen on käynyt päälle ensin. Hassua, jos mies vuorostaan ajattelisi noin, että pistänpä päälle käyvälle naiselle köniin niin tietää olla jatkossa käymättä päälle, niin mitäköhän täällä siitä puolestaan ajateltaisiin. Ei tulisi paljon olalle taputtelua, vaikka siinä on vain sukupuoliroolit käännetty.
Uskon kuitenkin vakaasti että juuri tuollaisia tapauksia esiintyy ihan oikeassa elämässä. Nainen on väkivaltainen ja mies yrittää näyttää naiselle ettei kannata käydä päälle eikä uhota väkivaltaisesti. Nainen ei kuitenkaan usko, koska ei mies oikeasti halua satuttaa naista vaikka hieman käsiksi käykin. Siksi nainen aloittaa väkivallan kerta toisensa jälkeen uudestaan. Ja pahimmassa tapauksessa sitten vielä kehtaa syyttää ukkoa jos tämä uskaltaa vastata naisen väkivaltaisuuteen yhtään mitenkään muuten kuin turpiinsa ottamalla (esim tarttuu naista lujasti ranteista ettei tämä voisi lyödä enempää).
puhua tuolla lailla. Vai oikein kumautit takaisin?
Entäpä, jos miehesi onkin sinua huomattavasti voimakkaampi fyysisesti? (n. 25 cm pitempi ja 30 kg painavampi ja fyysisen työn tekijä)?
Meinaat että saisit sen kumautettua rauhalliseksi?
Kerro se kumautuskeino meille muille, joilla on paljon isompi mies ja joka kuitenkin käyttää fyysistä väkivaltaa, määräilyä ja uhkailua?