Hei!
Haluaisin kuulla muiden väkivaltaa kokeneiden uuden elämän alkua. Millaisia vaikeuksia on seurannut uusissa suhteissa??
Minkälaisia traumoja te kannatte?
Itselläni uusi elämä sai alun vuosi takaperin ja mahtavaa nousua olen tehnyt. -toki siihen on tarvinnut sinnikkyyttä ja tahtoa mielin määrin. Itse elin parisuhdehelvetissä reippaat kolme vuotta, mies oli narsisti. Olisin lähtenyt aikoja sitten mutta voimakas pelko sai jäämään, mies uhkasi lähimmäisten ja mun tappamisella. Tiedän että kannan elämän loppuun asti arpia tästä suhteesta ja siksi olen halukas kuulemaan muiden kertomuksia.
Niin ja oikein hyvää kevättä kaikille!!
ja teille jotka vielä kamppailette lähdönne kannalta haluan sanoa: lähtekää, ennen kuin on liian myöhäistä.
Haluaisin kuulla muiden väkivaltaa kokeneiden uuden elämän alkua. Millaisia vaikeuksia on seurannut uusissa suhteissa??
Minkälaisia traumoja te kannatte?
Itselläni uusi elämä sai alun vuosi takaperin ja mahtavaa nousua olen tehnyt. -toki siihen on tarvinnut sinnikkyyttä ja tahtoa mielin määrin. Itse elin parisuhdehelvetissä reippaat kolme vuotta, mies oli narsisti. Olisin lähtenyt aikoja sitten mutta voimakas pelko sai jäämään, mies uhkasi lähimmäisten ja mun tappamisella. Tiedän että kannan elämän loppuun asti arpia tästä suhteesta ja siksi olen halukas kuulemaan muiden kertomuksia.
Niin ja oikein hyvää kevättä kaikille!!
ja teille jotka vielä kamppailette lähdönne kannalta haluan sanoa: lähtekää, ennen kuin on liian myöhäistä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Nykyään menee oikein hyvin, tapasin uskomattoman ihanan miehen. Mutta ongelmani on se, etten osaa puhua mistään asioista, minulle jäi pelko siitä että saan taas turpiin jos sanon jotain esim. väärällä äänensävyllä. En vielä uskalla oikein sanoa omia mielipiteitäni, keskustella etenkään seksistä. Toivon että tämä uusi ihastukseni antaa minulle hiukan aikaa jotta totun puhumiseen =)
Mutta, vähän samat ongelmat kuin ed. kirjoittaneella, eli kommunikointi tökkii, ja pahasti. Muutama melkein vakavampi suhde tuon huonon 4v kokemuksen jälkeen, ja kaikissa sama juttu; en vain pysty puhumaan... ja kun ei puhu, kaikki patoutuu, ja tulee jossain vaiheessa ulos jokatapauksessa, mutta täysin holtittomasti, huhhuh. Minua on syytetty myös lievästä sitoutumisen pelkäämisessä (todennäköisesti validein perustein). Omaan linnaan on kiva piiloutua kun hommat menee vaikeeks.
Bottom line: Elämä hymyilee eron jälkeen tosi leveästi :-) mutta ihmissuhderintamalla toista ihmistä äärettömän vaikea päästää oikeasti lähelle
Edellinen suhteeni oli suoraan helvetistä enkä välittäis sitä enempiä muistella.
Avopuolisoni on mitä suloisin ja ihanin jopa huonoine piirteineen.Hän ei lyö,ei alista,ei hauku,ei petä - ihanaa kun ei tarvitse pelätä minkäänlaista väkivaltaa.
Muistan ensi alkuun arastelleeni jopa yhteisiä ruokaostoksia - kaikki kaupassakäynnit oli yhtä helvettiä.Mitä lähemmäs yhteenmuuttaminen tuli,sitä enemmän pelkäsin alistamista.Tilipäivinä pelkäsin joutuvani puillepaljaille,koska joudun kantamaan kaikesta yksin vastuun,kun toinen vaan dokaa eikä huolehdi yhteisistä asioista. Mä olin niin helvetin alistettu.
Nyt helpottaa,koska olen huomannut että avopuolisoni todella on toista maata. Hän huolehtii asioista,pitää huolta minusta ja lapsista,välittää,rakastaa,on huomaavainen monissa asioissa,joita en edes muistanut.Pikkuhiljaa olen k peloistani päässyt ja alan luottamaan,vaikka vielä joudun tekemään töitä päästäkseni kaikista traumoista.Joka tapauksessa muutamme yhteen ja uskallan antaa sydämeni,elämäni,kotini,lapseni hänen käsiinsä.Vikoineenkin hän on minulle täydellinen :-).
Elämä on ihanaa kun rakastaa ja saa rakkautta ja huolenpitoa.Olen todella onnellinen,kun lähdin.
Voimia niille ihmisille,jotka vielä pähkäilee lähtemistä väkivaltaisesta suhteesta. Edellisen sanoin,lähtekää ennenkuin on myöhäistä.Seuraava isku voi olla kohtalokas.