Pitkittäminen, jo muutaman minuutin pohdiskelu ennen kuin todella avaa sen sipsipussin, jonka edessä on kuolannut jo muutaman minuutin. Miettii, että tässäkö sitä taas ollaan, jos tuon avaan, niin sama kierre jatkuu niinkuin monta vuotta on jatkunut. Aina se laihis epäonnistuu noiden välinpitämättömien retkahdusten takia, koska itselläni näitä tulee sitten jatkuvasti peräjälkeen. Eikä tulosta synny. Eilen illalla taistelin itseäni vastaan ja selvisin voittajana! Olen niin tyytyväinen itseeni nyt. Vielä kun selviäisin tämänkin illan samasta kamppailusta! On tää vaikeaa, mutta toivon mukaan palkitsevaa, en haluaisi enää aloittaa yhtään uutta laihdutusurakkaa, haluaisin vaan jatkaa tätä ja viedä sen kunnialla loppuun. Tietysti suon itselleni joskus jotain pientä, mutta tiedän, että tässä vaiheessa sipsipussin syöminen ei ole tarkoituksenmukaista, koska tämä on vasta neljäs päivä! Ehkä huomenna voisin sallia puolikkaan sipsipussin, mutta mieluummin senkin tilalle jotain kevyempää. Kunpa nyt jaksaisi. Antakaa tukea, jos vaan mitenkään mahdollista.
Itselläni tiukkaa tekee aina se, että kyse on vain muutamasta ylimääräisestä roikkuvasta rasvakilosta eli n. 4 kg. Sen saaminen pois ei onnistu pelkästään "keventämällä". Sitä on kokeiltu. Pakko on jaksaa vaan pitää riittävästi kuntoilua ja riittävästi vähemmän syömistä eli nälkä on iltaisin. Se mulla tepsii ja itsekuria silloin vaaditaan niiiiin paljon. Koska yleisestihän syön melko terveellisesti ja kuntoilen paljon. Keventäminen vaatii siis paljon enemmän.
En haluaisi mitään marinoita siitä, että nälkäisenä ei saisi laihduttaa. Ilman minkäänlaista nälkää ei laihdu. En nyt sentään "näe nälkää". Tunnen vaan sen ns. tyhjän olon vatsassani ja aivoissani reseptorit lähettävät singnaalia, että "mitä ihmettä, miksi et mässytä koko ajan jotain, kuten yleensä".
Antakaa mulle jotain kannustusta avuksi, jota voin lueskella illalla ja välttää ylisyömisen. Arvostan jokaista niistä.
Itselläni tiukkaa tekee aina se, että kyse on vain muutamasta ylimääräisestä roikkuvasta rasvakilosta eli n. 4 kg. Sen saaminen pois ei onnistu pelkästään "keventämällä". Sitä on kokeiltu. Pakko on jaksaa vaan pitää riittävästi kuntoilua ja riittävästi vähemmän syömistä eli nälkä on iltaisin. Se mulla tepsii ja itsekuria silloin vaaditaan niiiiin paljon. Koska yleisestihän syön melko terveellisesti ja kuntoilen paljon. Keventäminen vaatii siis paljon enemmän.
En haluaisi mitään marinoita siitä, että nälkäisenä ei saisi laihduttaa. Ilman minkäänlaista nälkää ei laihdu. En nyt sentään "näe nälkää". Tunnen vaan sen ns. tyhjän olon vatsassani ja aivoissani reseptorit lähettävät singnaalia, että "mitä ihmettä, miksi et mässytä koko ajan jotain, kuten yleensä".
Antakaa mulle jotain kannustusta avuksi, jota voin lueskella illalla ja välttää ylisyömisen. Arvostan jokaista niistä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Mitäs jos ajattelisit välillä, että sä et laihduta, vaan keskityt elämään terveellisesti? Mitä hyövää aina vain laihduttaa ja sitten, kun on saavuttanut ihannepainonsa palaa takaisin vanhoihin ruokailutottumuksiin ja kohta saa taas laihduttaa?
Se taistelu itseä vastaan alkaa jo kaupassa. Kierrä kaukaa ne hiivatin sipsihyllyt ja keskity ostamaan kaikkea kevyttä, paljon hedelmiä ja kasviksia. Sori vaan, mut sun on pakko syödä jos aiot laihtua, koska sun aineenvaihdunta ei muuten toimi ja et muuten sitten laihdu kiloakaan.
Tiedän, miltä tuntuu kun on vain muutama kilo ylipainoa ja kuinka vaikea ne on saada veke. Luulen, että sun täytyy mennä salille tai alkaa juoksemaan tai jotain, jotta sä poltat tehokkaasti rasvaa. Kannattaa käydä pari kolme kertaa päivässä 20 min juoksulenkki, niin rasvanpoltto pysyy korkealla koko päivän. Ja välillä syöt tietenki jotain hedelmiä, että saat polttoainetta, niin eiköhän se noilla.
Siinä yleispätevät, sitte tukea siihen sipseistä kieltäytymiseen. Haluat siis olla läski (sori karkea kielenkäyttö) lopun elämää? Et edes halua laihtua? Siitähän siinä on kyse, jos et pysty kieltäytymään. Tiedän sen kokemuksesta.
Jos sulla on illalla pakko syödä jotain, syö mieluummin kurkkusuikaleita, porkkanaa, paprikaa, mitä tahansa, mikä ratisee hampaissa. Saat vitamiineja ja triljoonasosan vähemmän kaloreita kuin sipseistä. Tsemppiä sulle, toivottavasti jaksoit lukea loppuun asti...
sipsipussi roskikseen.Älä osta uutta.Kierrä sipsihyllyt kaupassa kaukaa.
Tärkeintä on se, että ruokaostoksia tehdessä EI osta niitä sipsipusseja kaappiin odottelemaan. Itsellä jos on sipsejä kaapissa, ne ei tasan säily seuraavaan päivään asti vaan söisin ne mieluiten samantien kaupasta kotiin päästessäni. Eli ruokakaupassa on vaan kierrettävä kaikki herkkuhyllyt kaukaa niinkuin joku tässä ketjussa jo sanoikin.
Itse toimin nykyään niin että syön kuuden päivän ajan kurillisesti, terveellisesti, monipuolisesti, mutta pienellä vajeella. Kerran viikossa pidän herkuttelupäivän mutta silloinkin yritän pitää jonkin rotin noitten herkkujen kanssa, ettei se sitten pilaisi noita kuutta ruodussa pysyttyä päivää.
Itse olen vähän samassa jamassa kuin sinä, minullakin on ne kuuluisat viimeiset kilot vielä haaskattavana, ja välillä tuntuu että no eihän niitä ole kuin se kuusi, olen jo normaalipainossa. Mutta maha höllyy, pylly höllyy, reisi höllyy!
Tsemppiä!
Kuten arvata saattoi, niin en saanut paljoa kannustusta. Sipsipussi, joka tuossa on ollut odottamassa käyttöä tuli ostettua jo pari viikkoa sitten eli ennen kuin aloitin laihdutuksen. Normaalisti, kuten juuri kerroin syön vihanneksia, hedelmiä, kalaa, muuta lihaa, varmaan terveellisemmin kuin moni teistä. Samoin liikun enemmän kuin moni teistä. Toisinaan se on esim. 6 kertaa viikossa, joskus vain kolme kertaa, mutta silloinkin 1,5 h kerralla! "höllyvistä" läskeistä puhuessani tarkoitin ylimääräisiä rasvoja lihasten päällä. En ole noin läski.
Hyvä neuvo on heittää sipsit roskiin, niin olen ennen tehnyt, kun laihdutin tähän painoon, mutta kun ihmiset näkevät nälkää toisella puolella maapalloa ja täällä sitä heitetään ruokaa roskiin. Jotenkin tuntuu tyhmältä sekin, että jos pystyy välttämään herkkuostokset kaupassa, niin miksei voisi opetella välttämään niitä kotonakin. Sehän on opettelu terveellisempään elämään kokonaisvaltaisesti. Mitä tarjota vieraille, jos kaapissa ei pysy esim. edes yksi keksipaketti yhtä iltaa kauempaa? Eli en siis yleensä osta kaupasta herkkuja, koska silloin niitä ei tarvitse vältellä enää kotona.
Saikohan nyt kukaan pointtiani tästäkään kirjoituksesta. Antakaa sitten vaikka lisää neuvoja kiitos?
Mutta kun ei, niin ei. Tukea ei tällä palstalla tipu.
Jaaha, nyt sitte alettiin keräämään sitä niin sanottua sääliä. Mulle täältä on ainakin löytynyt tukea tässä painonhallinnassa ja pudotuksessa. Tuo on suoraan sanoen todella nauretavaa ja lapsellista, tulla tänne ensin pyytämään apua ja tukea, sitten kun on tullut sitä tukea( mitä mun mielestä on tullut) ja apua niin sitten valitetaan ja pyöritään itsesäälissä, että ei tippunut tukea tältä palstalta.
Anteeksi nyt vain, tää oli mun mielipide sun käytöksestä.
Hanki terapeutti, jos on noin vaikeaa päästä sipsipussista eroon.
Kylläpä siinä on kiittämätön ihminen. On tainnut avaamaton sipsipussi saada hermot kireelle.
Sullehan oli monta rohkaisevaa kommenttia täällä! Ole kiitollinen että joku sinua lohdutti. Kuvittelitko saavasi kymmeniä ymmärtäväisiä lohdutteluviestejä, sen vuoksi ettet pysty olemaan avaamatta kotona sipsipussia tai heittää sitä pois? Kun on niitä Afrikan nälkäisiä lapsiakin. Kuule, ne lapset pysyvät tasan yhtä nälkäisenä joka tapauksessa. Jos haluat olla ymmärtäväinen ja ajatella niitä nälkäisiä lapsia, tee mieluummin niin että annat ne sipsipussiin menevät rahat Afrikkaan ja jätät sipsit ostamatta. Ihan turha valittaa että ei voi heittää menemään kehitysmaiden köyhien takia.
Lopetahan sinä katkeruus, niin löydät liikunnan ja terveellisen syömisen ilon!
...jos tukea saatuaan käyttäytyy kuten sinä juuri käyttäydyit! Toiset käyttää hyvää hyvyyttään aikaansa sinun tsemppaamiseesi, ja sitten haukut heidät lyttyyn. Varmaankin nostaa seuraavalla kerralla motivaatiota olla avuksi!
Henkilökohtaisesti toivon ja uskon, että et onnistu yrityksessäsi, ja elät ikuisesti ylimääräisen, lihasten päällä olevan läskisi kanssa.
Millaista tukea olisit halunnut tai kaivannut kun et kerran mieleistäsi tukea saanut?
Sen sipsipussin suhteenko? noh, jos suolaista tekee mieli niin kaada kädelle pikkasen suolaa ja nuolaiset ne kitusiin; pitäis loppua suolaisen himo. Jos taas vain hyvää tekee mieli niin sinun kannattaisi syödä päivän aikana enemmän tai useammin koska toi hyvän mieliteko johtuu yleensä huonosta syömisestä.
Ja vinkki jatkoa ajatellen; ei kannata mennä kauppaan nälkäisenä! Yleensä nälkäisenä tulee ostettua ylimääräistä makeaa.
Pidä kuitenkin vaikka kerran viikossa vähän rennompi päivä jolloin sallit itsellesi jotain hyvää, esimerkiksi sipsiä (aina ei tarvitse ostaa sitä kaikista isointa pussia). Oletko maistanut Pringlessejä? Putkessa on "vain" 175g eli lähes puolta vähemmän mitä isommat sipsipussit (kaloreita on kuitenkin 100g kohden saman verran).
Henkistä tukea, mutta tämäkin on jo jotain positiivista. Kukin laihduttaa tavallansa ja mulla se ongelma on mielialassa. Kun harmittaa, niin syön suruun. Ei siihen paljoa pippaskonstit auta, vaan yrittäminen päästä harmituksista muulla tavoin eroon.