Olen ollut viimeisen pari kuukautta niin varma et haluan erota avopuolisostani.. mut nyt kun olen sitten tavaroitani kasaamassa ja muuttoa tekemässä toiselle paikkakunnalle, en enää olekaan niin varma asioista.. ehkä sittenkin voitais vielä yrittää.. mut tiedän sen sisälläni et se ei onnistu vaikka miten sitä yrittäisi, kun olemme kuitenkin moneen otteeseen sitä yrittäneet jo tuloksettomana..
Nyt vain mietin meidän hienoja hetkiä ja itken eikä pakkaaminen meinaa onnistua vaikka kiirettä jo hiukan pukkaa päälle.. sillä muutto kuormani lähtee tuossa muutaman tunnin päästä etenemään uuteen kotiini..
Kun uuden asunnon löysin olin onnellinen ja hoin kokoaika mielessäni että nyt alkaa taas elämä rullaa onnellista rataa pitkin kun pääsen huonosta suhteesta eroon ja voin taas alkaa elää täysillä sinkkuelämää jota toisaalt olen kaivannut tosi paljon.. mut nyt kun sen elämän ovet oikeesti eteeni aukee niin suhteeni ei enää vaikuta huonolta ja en enää ole todellakaan varma haluanko sittenkään tätä mitä nyt sain..
Mitään en pysty enää peruu.. mulla kun on uudella paikkakunnalla työ joka alkaa pian.. tiedän että tulen olemaan hyvin yksin siellä minne nyt muutan ja tiedän että itken öisin itseni uneen koska ikävöin rakastani jonka tylysti jätin kokonaa taakseni..
Auttaako oikeesti tähän suruun mikään?? Viinaan en koske koska tiedän ettei se pullo sen jälkee kiinni mene kovin helposti.. mutta kertokaa mulle et miten tästä oikeesti pääsee yli!!!!! Olen jo etukäteen kiitollinen hyvistä vinkeistä koska en tiedä miten muuten jaksan jatkaa..
Nyt vain mietin meidän hienoja hetkiä ja itken eikä pakkaaminen meinaa onnistua vaikka kiirettä jo hiukan pukkaa päälle.. sillä muutto kuormani lähtee tuossa muutaman tunnin päästä etenemään uuteen kotiini..
Kun uuden asunnon löysin olin onnellinen ja hoin kokoaika mielessäni että nyt alkaa taas elämä rullaa onnellista rataa pitkin kun pääsen huonosta suhteesta eroon ja voin taas alkaa elää täysillä sinkkuelämää jota toisaalt olen kaivannut tosi paljon.. mut nyt kun sen elämän ovet oikeesti eteeni aukee niin suhteeni ei enää vaikuta huonolta ja en enää ole todellakaan varma haluanko sittenkään tätä mitä nyt sain..
Mitään en pysty enää peruu.. mulla kun on uudella paikkakunnalla työ joka alkaa pian.. tiedän että tulen olemaan hyvin yksin siellä minne nyt muutan ja tiedän että itken öisin itseni uneen koska ikävöin rakastani jonka tylysti jätin kokonaa taakseni..
Auttaako oikeesti tähän suruun mikään?? Viinaan en koske koska tiedän ettei se pullo sen jälkee kiinni mene kovin helposti.. mutta kertokaa mulle et miten tästä oikeesti pääsee yli!!!!! Olen jo etukäteen kiitollinen hyvistä vinkeistä koska en tiedä miten muuten jaksan jatkaa..
Vastaukset 3
Vanhimmat
Itsekkin olen litossa, joka kestänyt yli 16 vuotta, mutta nyt tuntuu, että teinpä niin tai näin, puolisoni ei pidä minusta, vaan haukkuu koko ajan, aivan kuin kaikki olisi aina minun vikani. Soitin jo asuntotoimistoon, mutten uskaltnut asuntoa anoa. Nyt tuntuu taas kuitenkin, että parempi lasten kanssa muulla, kuin tässä. Mies lähti työhön, haukuttuaan minut enin perusteellisesti. Kyse ei ole enää siitä, onko hän oikeassa vai väärässä, vaan siitä, että hän voi sanoa minulle mitävain, ja vielä kun sanon asiasta hän tokaise, että eikö asia ole näin.
Mä en jksa, kohta meen itse töihin.
Älä tartu pulloon, mee vaikka ulos käveleen, istuu puistoo tai kahvilaan, kirjastoon, yleesä sinne missä on ihmisiä, mut ei kapakkaan.
jos sul tietsikka, pura itseäsi, jne jne, voi kun voisin auttaa....toivon sulle paljon hyvää ja rohkeutta, joskus elämä kirpaisee niin kovaa.
Ei ole paljoakaan mitä voisit tehdä. Kannattaa ainakin pyrkiä jakamaan tuntojaan muiden kanssa. Ei se paljon lohduta mutta vähän kuitenkin kun jakaa kokemuksiaan ja oppii tietämään että saman tuskan on moni muukin kokenut.
Kun mieleesi tulee ne hienot hetket, ajattele tietoisesti niitä hetkiä mitkä oli sitten aivan paskoja. Muistele niitä syitä miksi haluat lähteä suhteestasi. Ajattele niitä tarkasti, onko ne sellaisia mitä voisi muuttaa? Niin paljon kuin toivoisi, kaikkea ei todellakaan voi muuttaa, joskus se eroaminen on parempi vaihtoehto kuin väkisin yhdessäoleminen mistä on onni ja ilo kadonnut.
Vanha vitsi minkä jokainen eroava laukoo on että jee, nyt mä pääsen nauttimaan sinkkuelämästä. Se on onttoa puhetta, sinkkuilu on useimmiten kaikkea muuta kuin juhlaa jos oikeasti kaipaisi hyvää suhdetta. Sinkkuus on kuitenkin se tie minkä kautta on mahdollista löytää uusi, parempi kumppani ja suhde joka voi hyvinkin olla parempi kuin mikään minkä on ikinä aiemmin kokenut.
Lähteminen sattuu, mutta ei siihen kuole. Se että olet suhteessasi ollut onneton vaikka olette yrittäneet kertoo omaa kieltään. Muistelepa taas niitä huonoja juttuja mitkä sinua on satuttaneet ja miksi halusit aiemmin lähteä. Onko ne muuttuneet johonkin?
Jokaisessa suhteessa on hyvää, ja viimeinen mitä kannattaa erovaiheessa tehdä on alkaa velloa niissä hyvissä muistoissa. Niitä on jokaisella, mutta yleensä jos realistisia ollaan niin kun suhde on ollut paska ja siitä haluaa eroon, on niitä huonoja muistoja vielä enemmän. Mitä kauemmas vanhasta pääsee, sitä objektiivisemmin noihin voi suhtautua, sitä viisaammaksi vaihtoehdoksi se ero lopulta tulee. Kunhan ei kuvittele homman olevan kerrasta selvää, jos suhde on ollut pidempi ja vakavampi niin ei sellaista ihmistä olekaan joka ei surisi. Se väliaikainen suru ei kuitenkaan ole syy jäädä suhteeseen joka omalta osaltaan toisi vain niitä suruja lisää.
Tää on kyllä niin tunteiden pyöritystä ja miettimistä että onko oikein vai väärin? 9 vuoden suhde,rakkautta enemmän ja vähemmän.Hyviä ja huonoja hetkiä. Avovaimoni niin kylmä ja tunteeton,minä taas täynnä rakkautta ja tunteita.Se kyllä täydentää parisuhdetta.Ei se riitä,sitä miettii että rakastaako toinen aidosti?Vielä mausteena päälle niinsanotusti kevyt pettäminen! Ei hemmetti tuntuu että kaikki lopahtaa!kuitenkin antaa anteeksi ja yrittää jatkaa... Sitten eräänä päivänä se vaan ilmestyi mun eteeni! Kaunis,nuori ja niin täynnä rakkautta,hellyyttä ja voimaa oleva nainen.Nyt olen pakkaamassa tavaroita ja muuttamassa pois entisestä.Ei hitto se nainen jota olen palvonut ja rakastanut yhdeksän vuotta,tulee mun silmien eteen ja antaa kaikkensa mitä en ole koskaan saanut.Nyt meinaan sattuu ja pahasti!! Vaikka jätin enkä tullut jätetyksi niin tunteet pyörii kyllä sellaista vuoristorataa.Muutto on kuitenkin edessä ja yksin muutan ihan omiin oloihin.Sinkkuna en halua olla koska olen täynnä rakkautta,mutta se on jossain sisällä ja joku sen löytää.Onhan onneksi uusi tuttavuus,mutta niin epävarmalta se tuntuu ja entinenkin pyörii vielä kosketus etäisyydellä ja tulee pyörimään koska monen vuoden suhteen jälkeen on paljon yhteisiä asioita! Aika sen näyttää mikä on oikein ja väärin! Nyt kun miettii entistä suhdetta niin ei ihmistä voi muuttaa tai muuttua yhtäkkiä.Se että palaisi entiseen tulisi varmaan olemaan samanlaista ja siinä vaan pettää itseään.Helppoa tää ei ole,sattuu niin pirusti!! Tsemppiä vaan heikkopeikkopelokas muista että et ole yksin!