Eli onko vastaanne tullut tapauksia jossa joko muslimi ystävänne tai ulkomaalaiset tuttavanne tarjoavat kaukaisia sukulaisiaan tai ystäviään aviopuoliso tarjokkaiksi selkeästi sen vuoksi että he saisivat oleskeluluvat?
Miten reagoitte sellaiseen ja miltä asia teistä tuntuu?
Miten reagoitte sellaiseen ja miltä asia teistä tuntuu?
Vastaukset 33
Vanhimmat
en kuule kysymystä
kohteliaasti mutta jyrkästi.
vastareaktio kieltäytymiseenne?
Minuun on selkeästi suututtu vaikka kuinka hienovaraisesti asian olen esittänyt ja haukuttu ylpeäksi mutta ehdokkaat ovat selkeästi olleet viisumi tulokkaita.Esimerkiksi jos ikäni on 36 niin ehdokkaita on ollut libyasta ikää järkyttävät kuukautta vaille 18 joka oli saanut lupaansa jo ensimmäisen negatiivisen täällä.Sinänsä mukava nuori herra oman poikani kanssa samanikäinen :D paria kuukautta lukuunottamatta.Tuotakin poikaa oli kuulemma joku nelikymppinen suomalainen nainen ahdistellut suorastaan tuolla toisella puolen suomea.Oli tosin harmistunut vastauksestani mutta otti sen järkevästi kuitenkin.Itseäni otti aivoon moinen että vielä kehtaavatkin, liekö syynä tarjoutujalle ollut paikkakuntani pahat kielet.
Sitten oli eräs turkkilainen taas kaliiberia puoli vuosisataa nuorempi.Naapurini ulkomaalaisten tarjoamina.Kieltäydyin taaskin ja minulle sanottin että josko menisit naimisiin ja saisit 5000e ja sitten minä(naapurin vaimo syyrian kurdi) ottaisin siitä puolet!!!Sanoin ettei ole sellaista summaa jolla minut ostaisi kukaan ja että kuulepas kun sinulla on tuossa kaksi pientä tytärtä niin soisitko tyttärillesi saman mitä esität muslimina minulle toiselle muslimille ja naapurillesi.
Siihen tuli mulkaisu ja tuhahdus että oletpa sinä ylpeä eronneeksi ja tuon ikäiseksi.
Kyllähän siinä haavi jää auki totaalisesti kun on naapuria autellut useamman kuukauden kotoutumaan somalaiseen yhteiskuntaan ja byrokratiaan saati sitten suomenkielen kotiläksyissä autellut.Muuten olivat vieraanvaraista ja auttavaista sorttia..mutta se viimeinen tapaaminen kyllä pisti välit poikki.
Olet varmaan itsekin huomannut, että vaikka sinulla on periaattessa sama uskonto kuin noilla ulkomaalaisilla joista kerroit, on ajatusmaailmasi silti aivan toisenlainen koska olet suomalainen ja ajattelet länsimaalaisesti. Täällä kun ei ole tapana kaupitella aviomiehiä -eikä vaimoja. Heille naisen arvo voidaan tarkasti määritellä sen mukaan, miltä se näyttää, miten vanha se on ja ennen kaikkea sillä miten uusi tai käytetty on..! Aivan kuin autokaupoissa. Uskomatonta mutta totta. Itse en olisi tuolla lailla ajattelevien kanssa missään tekemisissä!
tottahan se onkin mutta heille on eroa länsimaisessa ja omanmaalaisessa.Se on suurin törkeys mielestäni.En onneksi ole tekemisissä enää.Ja tuossa on vain jäävuoren huippu.
Mielestäni tuollaista etnosentrismiä ja törkyilyä ei pitäisi Suomessa sallia vaikka joku tuossa alapuolella yrittikin puolustella noita "yrittäjiä".Ei keneltäkään.Onhan noita miehiä vaikka missä törkeitä mutta kun tämä on moku-palsta niin saa kai sitä sanoa sanasen negatiivisiakin kokemuksia.Ovathan ne ainakin tosia eikä keksittyjä eikä todellakaan kirjoittajan tekosia vaan heille tehtyjä temppuja.
He olisivat kovin mieluusti tienanneet puolet summasta katos hei, mutta asenteesi astui heidän lomamatkarahastonsa eteen!
Sinä olet syyllinen heidän köyhyyteensä koska sulle ei kelpaa nuori kolli!
Hävytön vanhus, ja ronkelikin vielä, tuo ei sovi kurdien mentaliteettiin, olet vanha luuska joten sinun pitää tyytymän henkilöihin jotka sinulle järjestetään.Tätä mieltä ovat he.
Lol, on se metka mieli heillä, eikös vaan?
Mene ja tarjoa heille jotain rapajuoppoheikkiä sulhoksi, katso miten suhtautuvat.Heik,varmaan mieluusti ottaisi timmin kurditytön ja antaisi rakkautta, mutta miten on, kelpaako deeku jolta kuola valuu poskelta?
Miksei kelpais prkl, maksavat vielä hegelle 5k rahaa viinoihin. hyvä kauppa sanon ma. saa nuorta tytärtä, ja viel tulee rahaaki.Itte ottasin heti.Kolme.
Jos on hyvännäköinen misu niin mikäs ettei...
Ei ole kukaan koskaan moista ehdottanut, eikä mieskään kauppaa sisaruksiaan tai ystäviään täällä.
että tyttärilleni.
Kukaan meistä ei ole suostunut. Ei siitä sen kummempaa, välit ovat ennallaan.
Miltäpä tuo nyt tuntuu? Bisnes on bisnestä. Ja kun tänne ei muutenkaan pääse, paitsi syntymällä, kuten minä ja muut lottovoittajat, niin pitää tuotakin keinoa kokeilla. Hullu ei ole se, joka pyytää, vaan se, joka antaa.
Sukulaiseni menetti muuten henkensä moisen humanitäärisen projektinsa takia.
Eiköhän tuo joka kerta kun tulee uusi poika opiskelemaan tai töihin, niin aina kysellään (nämä jotka jo ovat täällä), että tunnenko jotain hyvää tyttöä, jota kiinnostaisi alkaa tämän miehen/pojan kanssa... leikkimielellä varmaan kysytään kun kaikki tietävät, että ärsyynnyn tuollaisesta mutta voi siinä jotain yritystäkin olla takana.
pahin oli se kun 30 banglamies "ihastui" 17-vuotiaaseen serkkuuni ensi silmäyksellä ja ahdisteli minua aina kärttämällä serkun puhelin numeroa ja kyselemällä onko tällä poika kaveria... serkkukin ahdistui ja tuli kerran sen äijän luokse poika kaverinsa kanssa oli vähän aikaa hiljaa mutta edelleen joskus kysyy "missä sinun serkku on?"/ "missä on minun sydänlääkäri?"/ ai jai, kun on sydän kipe milloin sinun serkku tulee? jne "
serkkua ei kiinnosta kuin hevarit ja parempi niin tämä mies on varaton ja lapsiakin on eronnut ja karannut useammasta suhteesta...
Muut jutut ovat olleet vain heittoja, jos joku kysyy kavereistani vastaan heidän seurustelevan onnellisesti tai ettei heitä kiinnosta avioliitto vierasmaalaisen kanssa, ei etenkään muslimin;D
Itse asiassa se on aika pitkälti totta lähes kaikki kaverini seurustelevat vakavasti ja ne jotka eivät seurustele haluavat suomalaisen...
Siis tunnetteko jotenkin massoittain ulkomaalaisia, vai ketkä oikein näitä juttuja ehdottelevat? Onko he tuttuja vai tuntemattomia? Minä en edes kovin montaa ulkomaalaista (tai siis eu:n ulkopuolelta) tunne, enkä millään keksi kuka naimakauppoja voisi edes ehdotella.
ovat usein Suomessa asuvia EU:n ulkopuolelta tulleita, joilla ei ole oleskelulupaa ja jotka sitä varten tarvitsevat suomalaisen puolison, tai sitten yrittävät saada jonkun sukulaisensa Suomeen avioliiton kautta.
Kyllä rahakin liikkuu näissä naimakaupoissa, mutta jotkut suomalaiset tekevät sitä vain hyvää hyvyyttään, jotkut varmaan rakkaudestakin.
Asia näyttäytyy toisessa valossa, kun näkee, miten toivottomassa tilanteessa monet köyhien maiden ihmiset elävät. Nuoret miehet haluaisivat antaa rahaa esim. vanhoille kurjuudessa eläville vanhemmilleen, mutta kotimaassa siihen ei ole mahdollisuutta. Niinpä ollaan valmiit tekemään kauppaa ainoalla, mitä omistaa, omalla itsellään.
En suosittele kenellekään tällaisia kauppoja, mutta en voi myöskään tuomita niitä, jotka sellaista viimeisenä ja ainoana keinonaan yrittävät. Traagisinta tässä on se, että harvoin nekään, jotka onnistuvat tänne pääsemään, saavat sellaista työtä, että pystyvät omaisiaan merkittävästi auttamaan.
mutten sitä, kuka näitä ehdotuksia tekee. Eli ihan vaan joku puolituntematon, vai liikutteko isoissakin ulkomaalaispiireissä? Vai onko kyseessä naapurit vai kaverinkaverit tms. Sitä siis vain pohdin, sillä en edes ole tullut ajatelleeksi, että joku voisi tuollaista minulle ehdottaa :) Työpaikan siivooja, naapurirapun mies vai arabianopettajani :) Olisin kyllä erittäin tyrmistynyt tuollaisesta!
ja puolitutut, tai sitten tarjous tehdään jonkun yhteisen tuttavan välityksellä.
Ei kannata tyrmistyä, jos sellaista tapahtuu. Kyllä Suomessa tapahtuu tyrmistyttävämpiäkin asioita ihmissuhteissa, kuten tälläkin palstalla voimme lukea.
Yksikään mies kun ei kykene töihin kotimaassaan koska työtä varmasti on.Yksikään nuopri mies ei laita perheensä lapsia ja naisia ulkomaille..???
Bulgarialainen mieheni joka kuulemma tuli kurjista oloista myös sanoi että täällä ihminen on todella köyhä ja nälkäinen mutta minun maassani sentään voi syödä ruokaa vaikka tienvarsien pelloilta ja puista.
Älä viitsi minä tunnen noita ketkuja ja monella on omat talot kotimaassaan ja kaikki hyvin.Armeija tai työnteko ei vain ole kiinnostanut ja ollaan luultu että ulkomailta saadaan mainetta ja kunniaa että rahaa.
Ne jotka todella kärsivät eivät kykene tulemaan kyseisistä maista pois tänne länteen.
mutta myös näin.
Kyllä myös sellaiset, jotka kärsivät, haluaisivat päästä esim. Suomeen. Heillä ei ole siihen mitään muuta mahdollisuutta kuin löytää puoliso, joka heidät tänne toisi.
Tiedän maita, jopa Euroopassa,joissa työttömyys on aivan valtava, eikä nuorilla ihmisillä ole varaa perustaa perhettä eikä hankkia koulutusta tai asuntoa.
Tasan ei käy onnen lahjat.
Mutta myös ketkuja on paljon, sehän on nähty.
kun minusta nuo "elintasopakolaiset" ovat juuri niitä ketkuja.Kaikesta huolimatta minunkaan bulgaari ei olisi koskaan saanut lupia kurjien olojensa vuoksi koska suomen valtio ei pidä sellaista"kurjuutta" laillisena pakolaisuutena tai turvapaikanhakuna.
minulla on ollut joskus kosovosta kotoisin oleva hoito. välillämme ei ollut muuta kuin seksiä, sitä kesti aikansa. Kerran suomeen matkusti hänen ystävä kotimaasta. häntä tämä mies yritti kaupata minulle. sanoi antavansa rahaa ja autoja ja melkein mitä vaan olisin pyytänyt että olin nainut ystävän oleskeluluvan takia. jos olisin ollut rahanahne ihminen ehkä olisin suostunut tälläiseen nöyryytykseen. mutta ikinä en menisi naimisiin tälläisessä tapauksessa ja ihmetteen syvästi että joku tälläiseen itsensä pettämiseen suostuu.
moni nainen on ihan kotiprostituoituna suomalaisen miehen kanssa...
Muslimi miehet eivät arvosta näitä "hoitojuttuja"
Ei kukaan halua olla pelkkä seksi objekti ja tämän kertoi henkilökohtaisesti minulle muslimimies,joka kyllästyi siihen kun nainen aina soitteli ja haluasi hoitoa.Vain pelkkää seksiä ja viinaa,hyi,hyi,pilaatte hyvien suomalaisten naisten maineen.
loppujen lopuksi on moraalittomampaa, pitää miestä tai naista pelkkänä seksileluna, vai tehdä sellainen naimakauppa, josta tässä keskustelussa on kysymys?
Miettikääpä asiaa ja kertokaa sitten meille muillekin.
kukaan mies oli muslimi tai ei siedä että nainen käyttäytyy samalla tavoin kuin he osoittaahan se että naisella on palleja tehdä sama takaisin.
En ole tavannut niin "moraaliltaan siveää" muslimimiestä täällä että voisin ottaa tuon heittosi tosissani.
Siveellisintäkin esittävät muslimimiehet tekevät edelleenkin sitä samaa kun silmä välttää.Tämä on nähty todella usein.
Tiedän muutaman arabin jotka käyvät moskeijalla ja esittävät niin siveää kuin olla ja voi ja tietyille ihmisille puhuvat hyvinkin korkeasta moraalista jota itsekkin "mukamas" noudattavat ja aidosti kannattavat mutta annas olla jäävät kiinni milloin mistäkin asiasta.Ovatko siis valehtelijoita, manipuloivatko kuulijoita, ovatko kaksinaismoralisteja vaiko niitä "reppana muslimi miehiä" jotkä ovat langenneet "pahan länsimaalaisen tonnin painavan lähiö hirmun edessä milteipä pakosta" :D:D:D Sallikaa minun nauraa tuolle holhoilulle.Ehkäpä joskus järki palaa päähän ja näkökyky.
tietääkseni seksiä voivat keskenään ihan sovussa harrastaa ihmiset, joilla ei ole tarvetta parisuhteeseen sillä hetkellä. ei se tee ihmisestä silmissäni huonompaa. Oli tämä ihminen ortodoksi tai muslimi, tarpeensa ihmisellä kullakin. Ja jos ei tietysti itsensä kannalta tunnu huonolta päätyä naimisiin tälläisten tekaistujen avioliittojn takia, niin antaa mennä vaan. Itse en sitä edelleenkään tekisi. Harmittaa syvästi että tälläiset raha/lahjomisliitot jne, jotka usein paljastuvat uville lumeliittona, tekee hallaa niille ihmisille, jotka ovat oikeista syistä menneet naimisiin, tässä tapauksessa ulkomaalaisen kanssa. Näin ollen Uvilla on lupa kiusata ihmisiä mielen määrin, ja tällä valtapelillä vaikeuttaa monien ihmisten elämää täällä Suomessa.
sellainen jo usein kerro miksi asioita täytyy tarkkailla?Eivät ne useinkaan paljastu muille kuin kyseisen ihmisen puolisoille.Uvi voi hyvin vähän tehdä karkoituksen puolesta jos sellainen vaikkapa paljastuisikin.Kun on olemassa jo perhe tai lapsia ja kiinnittyminen maahan ja kieleen ja kulttuuriin.Silloin ei auta kuin näyttää toteen tuon henkilön olevan vahingollinen yhteiskunnallemme ja turvallisuudelle ja varmistaa että hänet voi karkoittaa johonkin maahan.
Minäkin voisin uskotella itselleni etä muillekkin että tässä tapauksessa fiktionaalinen aviomieheni joka olisi ulkomaalainen olisi oikeasti rakastunut minuun koska vain minusta sille tuntuisi mutta hupsis yksi päivä huomaisinkin tulleeni petetyksi.
Toisen suulla on aika vaikea puhua.Omien mutu-tuntumien perusteella on vaikea todeta asiaa jonka toinen kokee.
Valtiovallalla on syynsä toimia näin turha siitä on hermostua.Jo nykyisessäkin määrin systeemiä ja ihmisiä käytetään armotta hyväksi.
Muista että sinäkin voit olla se huijattu uhri joku päivä.
voi välttyä ottamalla sellaisen henkilön jonka asiat ovat jo kunnossa tai muuttamalla puolison maahan.
Jos itse tietää mihin ryhtyy on paha puhua kiusaamisesta.Jos taas on ollut tietämätön..ei voi kun syyttää itseään.
Asioista voi ottaa selvää ennen kuin menee ja rakastuu ja jo ennen naimisiin menoa.Ei kannata olla lyhytnäköinen koska tyhmästä päästä kärsii vain oma ruumis.
Ei ole tehty helpoksi pakolaisen tai turvapaikan tai oleskeluluvattoman elämää mutta luulisin että jos asiaan panostaa aikaa eikä kiirehdi heti naimisiin vaan opiskelee kielen ja hankkii töitä ja sitten hakee lupaa ja saapuu maahan on realistisempi.Mitään ei saa heti ja valmiina kukaan.Tai katsoo suomessa niitä miehiä joilla on jo asiat järjestyksessä.
Meillä muslimipiireissä teroitetaan tarkkaan aviopuolisoa etsiviä kuinka tulee varmistaa ettei kyseessä ole toivoton tapaus.Eli jos varoitetaan on yleisesti tiedossa että tälläisiä tapauksia liikkuu ja minun vuosien näkemyson se että niitä liikkuu todella paljon.Varsinkin paikkakunnilla joissa on vastaanottokeskus.Kun sieltä ei apua löydy levittäydytään ympäristökuntiin ja eri elämänalueille etsimään toivoa lupiin.
natku natkun natkun. luuletko todella että järki sanoo sillä hetkellä kun joku johonkin rakastuu. taitaa olla jostain oppikirjasta sun jutut kun niin epärelistisia ovat!
eikö petetyksi voi tulla missä suhteessa vain?!!!!! ei siihen tarvita edes miestä, nämä selkään puukottat ja toisille kateelliset akat ovat pahimmasta päästä.kyllä niin kovin on helppoa sanoa "et en mää vaan tollai tekis".pistää harmittamaan.
jos auttamatttomasti ajautuu selaisiin suhteisiin, joissa joutuu jollakin tapaa petetyksi, luulisi johtuvan jostain muustakin kuin vain että on niin pirun "tyhmä suomilehmä" (niitähän me olemme), kutn esim lapsuudesta. sieltähän ne ihmissuhteiden opit poimitaan. että ihan turh on täällä moraalinsaarnaajien huudella kehen luottaa ja kehen ei. ihmisiä kaikki me olemme ja virheet elämässä ovat sallittuja. nehän ne meitä opettavat. yksikään teistä ei ole täydellinen, olisi syytä muistaa.
toisen elämän puuttuminen ja arvostelu kuvaa hyvin köyhää omaa elämää...surullista kyllä, on huomattu.ja totuus satuttaa!
sinä luulet lapsonen...
suuri häpeä ole jos tyhmästä päästä kärsii koko ruumis...ainakaan jos asian tunnustaa ja yrittää korjata sen puolen.
En minäkään aina niin viisas ole ollut.
Hanki viisautta niin ei tarvitse asioiden tuntua niin epärealistisilta enää.Säästyt paljolta ja enää ei sitten niin paljoa edes hävetä kun on edes yrittänyt viisastua :D
sitä rakastuu, joskus aivan päättömästikin.
Mutta pyydän, älkää panko yhteiskuntaa ja meitä veronmaksajia vastuuseen sitä.
Ellei rakastumisella ole edellytyksiä johtaa sen kummempaan, se jää - pelkäksi rakastumiseksi. Hyvä kai niinkin.
Miksi ei myös arabimies saa nauttia lihan iloista.
Siinä kuin kuka muu tahansa,jos vain tulee toimeen omantuntonsa kanssa.
jokaisen(melkein)naisen unelmahan on uskollinen rakastava mies,mutta jos jostain syystä ei sellaista löydy,saa nainenkin nauttia irtoseksistä,miksi tilata vuosikerta jos irtonumero tulee halvemmaksi pitemmän päälle.
kaksinaismoralismia harrasta turhan moni.
Ummistat silmäsi ja teet peiton alla pimeässä sitä mitä koraani kieltää,mutta eihän kukaan näe kun on pimeää.....
Jätetäänköjo kaikki nautinnonhaluiset rauhaan,(suomalaiset ja ulkomaalaiset,perverssit tuomitaan)eihän meidän ole pakko heihin langeta,ei kadehdita niitä jotka ovat onnensa löytäneet,ei heitä jotka muuta kuin suomalaista hakevat,jos sen teemme emme ole heitä yhtään parempia,kun kylvämme riitaa ympärillemme ja sitten vielä ihmettelemme,miksi muslimit aina sotivat.
Parempi naida kuin palaa.
Olet kyllä viisas nainen wirtu ja sinullakin on todellakin oikeus sanoa mielipiteesi,mutta kasva jo pikkuhiljaa yli tuosta katkeruudesta,opituista virheitähän voi oppia.
minulla on ne pallit tehdä asia avoimesti en tarvitse leikkiä siveää muille.
Arabimies ei sitävastoin siihen useinkaan pysty ilman että yrittää pitää kulissinsa epätoivoisesti pystyssä.
Rehellisyys maan perii.
mutta yksi suomalainen mies ehdotti josko olisin ollut rahaa vastaan ollut kiinnostunut menemään naimisiin intialaisen miehen kanssa. No eipä kiinnostanut.