tänne valehtelemaan.Kyllä nainen huomaa hyvin nopeasti mitä olette miehiänne.
Alkoholistit
älkää tulko
272930
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Vaikka profiilissa lukee, että alkoholin käyttöä on joskus, niin todellisuudessa niitten juoppojen kannattaisi vaan laittaa suoraan alkoholin käyttöön kyllä ja vielä lisätä, että päivittäin ja paljon.
Bussikuskit tuntuu olevan suurimipia juoppoja...
Itse tapasin joskus viime syksynä miehen,joka ei puhunut juomisesta mitään.Otan itse todella harvoin,joten mieleeni ei tullut erikseen ryhtyä tenttaamaan juomatapoja.
Muutaman viikon tapailtuamme ihmettelin,miksi hän haisi kaljalle jo puolenpäivän aikaan saapuessaan luokseni.Selitys oli,että hän oli ottanut siivousoluen.Parin päivän päästä hän olikin kännissä jo alkuiltapäivästä,ja bisse tuntui maistuvan hyvin myös parina seuraavana iltana.
Hän varmaan kuvitteli,että oli jo tehnyt varman valloituksen ja pystyi siis olemaan jo oma itsensä juomatapoineen kaikkineen.Vielä viikon verran mietiskelin ja katselin sitä yltyvää touhua,mutta sitten oli pakko lopettaa suhde.Olin tosi tyytyväinen,että hän repsahti niin nopesti.Vältyin suuremmilta sydänsuruilta.Että näin.
ottaa jos meinaa lähtee noita verraten huonoja suomalaisia naisia vahtaamaan.
Maailmaa kiertäneenä työn puolesta voin rehellisesti sanoa, että suomalainen nainen ei ole "verraten huono", vaan aivaan omaa upeaa A-luokkaa. Kyllä meidän naisia kannattaa selvinpäin katella. Esim. Thaimaassa tuntuu olevan lähes jokainen suomalainen mies perseet olalla. Eivät taida pystyä katsomaan thaimaalaisia naisia selvinpäin....
Tuo oli kiva viesti lukea. Itse olen nelikymppinen suomalainen nainen, omasta mielestäni erittäin naisellinen ja nuorekas nainen. Huoralta en kyllä näytä, mitä voisi veikata tuon suomalaisia naisia mollanneen miehen kommenteista. Kauneus on katsojan silmissä, mutta selvinpäin moni asia on kirkkaampi. Ja voin sanoa, että ikäisistäni suomalaisista miehistä niin moni on kaljamahainen lössö, jota ei ikäisensä suomi neito vanhalle kaljalle haisevana huolisi siksipä hän lähteekin itään tai thaimaahan viimeroposillaan maksullisista naisista nauttimaan... Sílti olen sitä mieltä että Suomi mies on huippu, hyvännäköinen ja symppis.. tosin vain joka 4:s !
naisia? Huonoja sen takia kun eivät suostu kännisiä, huonolla itsetunnolla varustettuja suomalaisia miehiä katselemaan? Örvelletään kännissä ja kehuskellaan itseään, suututaan ja haukutaan huoraksi kun ei kelpaa naiselle. Voi, teitä on aivan liikaa...
kannattaa vältää niitä, jotka syyllistävät naista juomisestaan. Itsensä pettäjän kanssa ei pitkälle pötkitä....siivousolut, saunaolut...
Jos pitää olla aina joka tilanteeseen niinkuin palkkio , ja palkkio on aina olut tai joku joka humahtaa jotenkin päähän.Luusereiden käytöstä ! Ja vielä sekin,että naisessa on aina vika .Tuttua.
Sinulla ei oikein ole hallussa se miten välimerkkejä käytetään.
Myöskin indefiniittipronominien hallinta on heikkoa. Vai tarkoititko että se joku joka päähän humahtaa olisikin joku ihminen, vaikkapa nainen?
Ja naisessahan on aina vikaa, niinkuin itsestäsikin huomaat.
Kippis!
samankun yks äijä veti joka vkl,sit soitteli kännissä,kyl loppui se lyhyeen! mutta nyt olen onneksi löytänyt raittiin ja kiltin miehen :))
nössön sohvaperunan joka vie roskapussin ulos silloin kun haluat.
viimeiselle toivokaa
Pois täältä netistä valehtelemasta, että on vapaa ja kohtuukäyttäjä.Vaimoiltansa salaa chattailevat ja etsivät jotain hekumaa haarojensa väliin.
haa oot väärässä paikassa, vai kait sitä joku
täältäkin saa, kerro mikä sinusta hyväksyttävää
alkoholin käyttöä ja missä sinun seuralaisesi
...tulkitaanko "alkoholin käyttö-kyllä" automaattisesti alkoholistiksi,rapajuopoksi,pultsariksi..?Mulla lukee "kyllä",vaan ei se sitä meinaa,että vedän viikon putkia,ryyppään kaiken rahani jne...Alkoholin käyttöni on hallinnassa,aika vähäistä,mutta säännöllistä.Vaan "Suomalainen Nainenhan" tulkitsee pari saunakaljaakin tolkuttomaksi juopotteluksi.Oli miten oli,ainahan mies saa olla puolustuskannalla,nyt lähtee laskuri käyntiin,moniko haukkuu mut juopoksi...
tarkoittaa monelle miehelle mäyräkoira päivässä.
Minulla ei ole mitään sitä vastaan jos mies ottaa sen "pari saunakaljaa" niin kauan kuin se "pari saunakaljaa" tosiaan tarkoittaa sen pari eikä pari mäyräkoiraa. Näkyy olevan suhteellista tuo "vähäistä ja säännöllistä"... 90 prosenttia miehistä suomi24-deittipalstalla tuntuu olevan rapajuoppoja. Kehutaan ensin ettei oteta juuri ollenkaan, "pari saunakaljaa", mutta puhelinnumeron saatuaan soitellaan kännissä joka ilta.
ja silti niin moni on löytävinään täältä miehen joku mättää, naiset kuitenkaan ei välitä tai sit arvio pieles, tiedän et ei pidä yleistää, mutku tääl on kaikki mulle heti ja nyt kulttuurin harrastajia niin eikös se jotenkin noin menee ja sit palataan takaisin lähtö asemiin.
...Saunakaljat:Puolen litran tölkki tai kaks,muu käyttö:ilta-aterian ruokajuomana puolen litran tölkki (sapuskasta/illan muista menoista riippuen),ennen nukkumaanmenoa (nukahtamisvaikeuksia,enkä periaatteesta popsi kemikaaleja/pillereitä turhaan) shottilasillinen rommia tai votkaa,pari-kolme kertaa viikossa,yleensä alkuviikosta.Mukaan ei ole luetteuna ravintola-illat,joita tänä vuonna on kertynyt huimat kaksi.No,onko tuo ongelmakäyttöä?
Tähän väliin pätkä elävästä elämästä:Tapasin ravintolassa tulevan exäni,seurustelu alkoi siltä pohjalta että sovittiin treffit samaan kapakkaan,sieltä sitten heille tai meille.Seurustelu alkoi vakiintumaan,tuli vuodenvaihde,heitinhuulena pitäväni tipattoman tammikuun,vastaheittona tuli:"Et pysty,lyödään vaikka mistä vetoa".No,voitin sen vedon isommin ponnistelematta,ja kun asiasta keskusteltiin,sain seuravaanlaisen kommentin:"No mitä tolla on väliä ku loppuvuosi menee kuitenki räkä poskella",sanoi hän,joka "biletti" joka ainoan viikonlopun siitä kuukaudesta.Eli,voisiko joku tätä lukeva naisihminen selittää tyhjentävästi,mikä logiikka kätkeytyy tuon saamani vastauksen taakse..?
Toinen havainto:Nainen lähtee ravintolaan,juo siellä alkoholia,kutsuu sitä "tuulettumiseksi", "bilettämiseksi","tyttökavereiden tapaamiseksi"; "tyttöjen illaksi" jne.
Mies lähtee ravintolaan,juo siellä alkoholia,nainen kutsuu sitä "ryyppäämiseksi,viinan kiskomiseksi,dokaamiseksi, ryyppyporukassa sikailuksi",jne.
Ja kuitenkin on kyse samasta asiasta samassa paikassa.Miksi ne kaksi asiaa ovat silti niin erilaisia naisen näkökulmasta?
Harvempi työssäkäyvä suomalainen mies vetää mäyräkoiran jokapäivä. kaappijuoppoja yksinhuoltajia naisia kyllä sen sijaan riittää. Juoppoa akkaa en katselisi päivääkään.
päivääkään.On se kumma ,että pitää juoda päivittäin.Alkoholistiksi on siten lyhyt matka.
Mutta jos se alkoholi vaikuttaa kuuluvan miltei jokailtaiseen "rutiiniin"-tykätään ottaa "drinksuja", ja nauttia...???
Mikähän sellaista normaalia käyttöä mahtaisi olla-tämä mies, johon äskettäin olen saanut tutustua, väittää, että viini-innostuksensa olisi lähtenyt Ranskasta, siellä hetken oltuaan, mutta taitaa olla vain tekosyy ja hieno vale-ehkä kuitenkin sai lisäpontta sieltä..Huomaan, että itsekin sitten sorrun tarjoiluihinsa, vaikka olen itse ollut raitis lähes koko elämäni. En vastusta kohtuukäyttöä, mutta tällainen pakkomielle-ajatus hieman kyllä varoittaa jostain. Mies on aika upea muutoin, hyvätapainen ja huomaavainen, mutta pelkään, että tuo alkoholi sotkee ainakin mun ajatukset. Hän väittää harrastavansa urheilua aika paljon, mutta ainakin mun kunto rapistuisi moisella käytöllä nopeaan, ja onhan mies päivällä väsynyt. Olisikohan heitettävä pyyhe kehään, ennenkuin on suhde edennyt pidemmälle...epäilyttää, kun asutaan eri paikkakunnilla, ja hänellä on aika paljon ystäviä, jotka soittelevat hälle humalapäissään. Olen tainnut eksyä väärään seuraan.
pauloihin.Jos jatkat juomista hänen mieltymyksien mukaan...KOHTA OLET ITSEKIN ALKOHOLISTI.
Juu, katson, mitä siitä seuraa, jos kieltäydynkin tästä lähtien-vaikuttaako jotenkin myös hänen tottumuksiinsa...ja yleensäkin täytynee katsella hieman kriittisesti sitä touhua. Omasta alkoholin käytöstäni on aina tullut muilta sellaista palautetta, että olenkohan absolutisti, tai onko mulla jotain alkoholia vastaan-käyttö on aina hallinnassa-en pidä siitä, että en tiedä, mitä teen. Kaikki kontrollissa, mutta toivoisin, että mieskin tajuaisi ajoissa...
mikä tai kuka on ALKOHOLISTI. Varo vaan että et satu törmäämään sellaiseen pankissa, autokaupassa, kirkossa tai lenkkipolulla. No joo, asiaan.
Alkoholisti on ymmärtääkseni henkilö joka on menettänyt juomisensa hallinnan ja tiedostaa tämän hyväksyen tilansa. Kutsuisin niitä jotka yhä juovat juopoiksi. Holisti voi myös elää ilman viinaa, niin uskomattomalta kuin se kuullostaakin.
Jos seurueessa on joku joka ei juo, häntä katsotaan hieman kieroon, mikä toikin luulee olevansa. Hän ei luule, vaan tietää olevansa holisti ja ei sen takia juo.
Ystäväni on alkoholisti ja parempaa ystävää saa hakea.
mutta tiedän millainen on holisti.Asuin vuosia tälläisen kanssa ja erosin hänestä,koska olisin sairastunut hänen rinnallaan psyykkisesti. ALKOHOLISTI sairastuttaa läheiset ihmiset,kun ei jaksa katsella sitä humalahakuisuutta ryyppäämistä!VAROKAA NAISET
alkoholisti,on aika hankala tapaus,jos ei ole halunnut hoitoa ,siihen ongelmaan mikä ennen vaati juomaan, repii jomattakin läheisiä ja alkoholistia itseään.En ole tavannut yhtään viinasta pääsyttä ihmistä, joka olisi posotiivinen ja toisille pitkään ystävällinen.
Täältä palstalta se minunkin entinen mieheni naista itselleen etsii.
Sääliksi käy vain naista joka koukkuun tarttuu.Ero meille tuli juuri alkoholin takia.Sitä kun kului pullotolkulla.