Tiedän, että on tyhmää tulla kysymään toisten mielipiteitä tälläisestä asiasta, mutta kuitenkin..
Siis, olen täysin ihastunut samalla luokallani olemaan poikaan (olen itse 17..) ja en tiedä mitä tehdä.. Oon ollu ihastunu siihen yli puol vuotta ja mä en kestä tätä ahdistuneisuutta enää.. Alku vaiheessa tää ihastuminen tähän tiettyyn henkilöön ei mitenkään haitannut mun elämää mutta nyt se alkaa jotenkin haittaamaan.. Mun mieliala vaihtuu koko ajan sen takia- oon ensin iloinen ja sitten niin masentunut.
Mä tiedän että mä en voi mitenkään alkaa seurustella tän tietyn henkilön kanssa, koska oon ite tällänen "hiljanen", ujo ja ei-niin-nätti-tyttö ja se itse on sellanen aika suosittu. Mä oon yrittäny saada ajatuksen pois siitä muualle mutta se on vaikeeta.. Mä tiedän että se ei oo mitenkään musta kiinnostunut ja sen takii yrittänyt jatkaa eteenpäin.. Mitä mä teen? Jatkanko eteenpäin ja unohdan koko tyypin (joka on aikas vaikeeta koska se on mun kaa samalla luokalla ainakin vielä 2 vuotta..) vai elänkö tässä mun unelmassa, joka ei koskaan voi toteutua..? Huooh..
Siis, olen täysin ihastunut samalla luokallani olemaan poikaan (olen itse 17..) ja en tiedä mitä tehdä.. Oon ollu ihastunu siihen yli puol vuotta ja mä en kestä tätä ahdistuneisuutta enää.. Alku vaiheessa tää ihastuminen tähän tiettyyn henkilöön ei mitenkään haitannut mun elämää mutta nyt se alkaa jotenkin haittaamaan.. Mun mieliala vaihtuu koko ajan sen takia- oon ensin iloinen ja sitten niin masentunut.
Mä tiedän että mä en voi mitenkään alkaa seurustella tän tietyn henkilön kanssa, koska oon ite tällänen "hiljanen", ujo ja ei-niin-nätti-tyttö ja se itse on sellanen aika suosittu. Mä oon yrittäny saada ajatuksen pois siitä muualle mutta se on vaikeeta.. Mä tiedän että se ei oo mitenkään musta kiinnostunut ja sen takii yrittänyt jatkaa eteenpäin.. Mitä mä teen? Jatkanko eteenpäin ja unohdan koko tyypin (joka on aikas vaikeeta koska se on mun kaa samalla luokalla ainakin vielä 2 vuotta..) vai elänkö tässä mun unelmassa, joka ei koskaan voi toteutua..? Huooh..
Vastaukset 1
Vanhimmat
Muistoja omastakin nuoruudesta...oi niitä aikoja. ; ) Jokainen ihminen on kokenut saman kuin sinä, ihastukset kuuluu elämään. Lukion päättäjäiskemuissa yksi urheilijapoika tunnusti minulle pikkuhiprakassa, että oli ollut kovasti ihastunut minuun koko lukion ajan ja oli sitä vieläkin. Se tuli minulle täytenä yllätyksenä, koska hän ei ollut koskaan osoittanut mitään erityistä minua kohtaan. Ei meistä siis mitään koskaan tullut ja hyvä niin, sillä myöhemmin, opiskeluaikana, tapasin elämäni miehen, jonka kanssa kanssa elän nyt jo 12. vuotta ikionnellisena! ; )
Eipä sinullakaan siis ole muuta tehtävissä, kuin joko rohkaista mielesi ja hivuttautua pojan lähettyville, mennä aina oivan tilaisuuden tullen juttusille, vaikkapa jotain koulujuttua hyväkseen käyttäen jne., jotta lähestyminen tuntuisi luonnollisemmalta, tai sitten tyytyä vain ihailemaan kaukaa ja keskittyä tällä hetkellä kaikkein oleellisimpaan eli opiskeluun ja tulevaisuuden suunnittelemiseen. Unohtaa kun ei voi eikä tunteitakaan voi ohjailla.
Anyway, ihania miehiä tässä maailmassa kyllä riittää, joten ei se mitään, jos yksi jää "vain" haaveeksi, eikä sitä saa koskaan omakseen. Kokemuksesta voin kertoa senkin, että jotkut on hyvä jättääkin vain ihaniksi haavekuviksi ja unelmiksi, joiden todellista luonnetta ei koskaan saa tietää.
Masentuminen johtuu turhautumisesta, siitä, että kun ei saa mitään aikaan ihastuksensa suhteen. Sekin kuuluu ihan luonnollisena osana ihastumisen kuvioon; tunteet menee vuoristorataa.
Mutta hei, kesä on tulossa, joten tiedä vaikka loman aikana sun elämääsi kävelisi ihan uusi ihminen ja sydänsurut olis sillä ratkaistu. Ajattele positiivisesti.
Hyvää päästäistä! : )