Kuinka tiiviisti pidätte puolisonne sukulaisiin yhteyttä? Asuvatko he samassa maassa/kaupungissa?
Onko oletteko sukulaisissa yötä useasti tai tapaako ilman sinua/sinä ilman häntä?
Onko avio/avoliitolla vaikutusta? Kauanko kesti että tapasitte sukulaisia (hänen/sinun)? Ja missä?
Onko oletteko sukulaisissa yötä useasti tai tapaako ilman sinua/sinä ilman häntä?
Onko avio/avoliitolla vaikutusta? Kauanko kesti että tapasitte sukulaisia (hänen/sinun)? Ja missä?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mielenkiintoinen lähestymistapa asiaan. Luulen, että suurin osa palstaa lukevista on suomalaisia ja suurin osa vielä Suomessa asuvia, joten meidän kannaltamme puolison sukulaiset ovat kaukana.
Vaimo käy kerran vuoteen Japanissa ja soittaa äidilleen kerran viikossa. Minä olen tavannut hänet kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran häissämme Japanissa ja kerran hän on käynyt Suomessa. Vaimon sisko on oikein mukava, joten hänen kanssaan puhun silloin tällöin puhelimessa. Muiden sukulaisten kielitaito ei riitäkään kommunikointiin.
Minun äitini on kova päällepäsmäröimään, joten vaimoni ei laske häntä meille sisään. Minä käyn hänen luonaan ylensä yksin, vaimo tapaa häntä muutaman kerran vuoteen. Isäni asuu ulkomailla, joten hänet tapaamme ylensä kerran vuoteen.
Kerta vuodessa piisaa?
Äiti ja äidin mielipide asioihin tuntuu olevan tärkeä omallekin rakkaalle.En ole koskaan tavannut, mutta varmaan häissä näen.Vaikuttaa mukavalle ihmiselle, sellainen maanläheinen,kiltti ja huomaavainen,nauravainen ihminen,kuten miehensäkin.
Eivät osaa englantia saati Suomea.Joten saan opetella tosissani Japania lisää :)
Hahahahaa vaimo ei laske sisään :)))
Kuulostaa hauskalle vaan ei takuulla ole sitä vaimon mielestä :D
Oma äitee se kuuntelee mieluusti mitä muut sanovat,mummo koittaa päsmäröidä,mutta jää haavi auki ihastuksesta kun vaimo kertoo oman mielipiteensä.Ja mummu tietää vielä että minä suutun jos vaimolle kiukutellaan,loppuu päsmäröinti siihen.
"Muiden sukulaisten kielitaito ei riitäkään kommunikointiin".
Asiaa voisi varmaan katsoa myös siltä kannalta, että SINUN kielitaitosi ei riitä kommunikointiin heidän kanssaan, eikä myöskään kommunikointiin vaimosi kanssa HÄNEN äidinkielellään?
Vai elättekö willewallaton keskeisessä maailmassa?
Voihan asian niinkin tulkita. Minulla on aina ollut toivottoman huono kielipää. Sain todella tehdä töitä, että pääsin aikoinaan YO-kirjoituksissa englannista ja ruotsista rimaa hipoen läpi. Englannin oppiminen vaati Englantiin muuttamista, ruotsiksi en pysty kommunikoimaan laisinkaan ja tuskin japaniakaan opin, ellemme sinne muuttaisi. Vaimon sisarukset ovat lukeneet englantia koulussa, mutta japanilaisille tyypillisesti kielioppi ja sanasto on hallussa, puhe tai puheen ymmärtäminen ei.
Hyvä jos sinä olet oppinut kommunikoimaan vaimosi äidinkielellä. Omassa ystäväpiirissäni siihen ei ole vielä kukaan kyennyt. Fraaseja, tervehdyksiä ym. osataan, mutta kukaan ei oikeasti osaa sen enempää japania, kiinaa, koreaa, thaita, kuin mitään muutakaan kieltä.
Emme siis varsinaisesti elä willewallaton-keskeisessä maailmassa, vaan suomi-englanti-keskeisessä maailmassa. Johtuen siitä, että olemme asuneet Englannissa ja Suomessa. Lisäksi kaikki ystävämme puhuvat jompaa kumpaa kieltä. Tilanne varmaan muuttuisi, jos muuttaisimme jonnekin muualle.
Mistä vaimosi on muuten kotoisin? Oletko asunut siellä? Jos, niin kauanko? Voitko todella ymmärtää vaimosi ilmaistessaan tunteitaan omalla äidinkielellään, vai rajoituuko osaamisesi "maitokauppa"-sanastoon?
minä kun tunnen sellaisia joilla on täällä paljon sukulaisia...liekö sitten (rikkaita)pakolaisia. ja ovat asuneet kohta 20 vuotta.
Tuntuu vaan niin oudolta, ulkopuoliselta, tuo perheen parissa viihtyminen, kun omiin sukulaisiin en ole yhteydessä. Vanhempiini ehkä 1/kk pari sanaa.
Mieheni sukulaisia ei asu Suomessa... Yhteyttä pidämme enemmän messengerin ja puheluiden välityksellä. Näemme heitä satunnaisesti: välillä matkustamme joka kesä heidän luokseen, välillä menee useampikin vuosi. Toisinaan lähdemme matkalle koko perhe, toisinaan vain mieheni.
Mieheni vanhemmat ovat kuolleet, mutta hänellä on 5 sisarusta perheineen ja liuta muita sukulaisia. Sukulaiset asuvat kolmessa maassa (Albania, Italia, Kreikka), joten kaikkia emme tapaa joka kerta kun vierailulle lähdemme, enkä itseasiassa ole edes ehtinyt kaikkia tavata...esimerkiksi mieheni nuorinta siskoa en ole nähnyt koskaan ja olemme sentään olleet yhdessä pian 10 vuotta. :o/ On vain Suomi sen verran kaukana ja nuorella opiskelevalla parilla oli pitkään raha niin tiukalla, ettei täältä mihinkään lennetty vierailemaan... Vasta parin viimeisen vuoden aikana olemme päässeet säännöllisemmin matkalle, kun molemmat ovat valmistuneet ja siirtyneet työelämään.
Suuren osan mieheni suvusta olen kuitenkin tavannut heti alkumetreillä; hänen nuorimpaan veljeensä tutustuin itseasiassa ennenkuin tapasin mieheni! Asuimme seurusteluaikamme ensimmäisen ½ vuotta "mieheni maaperällä", joten silloin suku oli lähellä.
Oma sukuni taas on lähellä ja läheinen. Tapaamme päivittäin, sekä yhdessä että erikseen.
Mielellään pidettäisiin yhteyttä messengerillä, mutta ei miehen sukulaisilla ole sitä mahdollisuutta.. Eli käytännössä yhteydenpito tapahtuu puhelimella. Ja pääasiassa niin, että me soitetaan sinne päin. Välillä on viikkojen tauko, välillä pitää soitella peräkkäisinä päivinä. Kirjeitä ei jaksa lähettää, menee monta viikkoa ennen kuin ovat perillä.
Viime vuonna ei edes päästy käymään. Tänä vuonna on pakko, muuten ei kumpikaan jaksa. Ei sillä että anoppi olisi lempi-ihmiseni.. ja kommunikaatiokin on vähän mitä on, nyt olen sentään oppinut vähän lisää arabiaa, joka on anopin ainut kieli. Miehen sisarukset puhuvat vähän saksaa ja englantia, ranskaakin, mutta sitä taas minä en. Tähän asti on kuitenkin selvitty.
Kunhan rahatilanne paranee ja elämä vakiintuu, tarkoitus olisi käydä mieluiten kahdesti vuodessa miehen kotimaassa. Ollaan puhuttu kakkosasunnon rakentamisesta sinne.. saa nyt nähdä, miten tässä rikastutaan.
Minun perheeni asuu kaikkinensa samassa kaupungissa, niitäkin tavataan satunnaisesti tai tarpeen mukaan, siskoa usein minä yksin, vanhempieni luona käydään yleensä yhdessä. Mies käy kyllä yksinkin, varsinkin jos pitää autoa lainata. Ja puhelimessa puhutaan päivittäin, ja näin Suomen sisällä toimii messengerikin. Onneksi mies tykkää perheestäni. Joskus leikillään kutsuu anoppiaan "suomalaiseksi äidikseen".
Miehen sukulaisia ei asu Suomessa, yksi veli asuu Euroopassa ja häneen olimme paljon yhteydessä ko maassa asuessamme. Mies on viikoittain yhteydessä Marokossa asuvaan perheeseensä ja tähän Euroopassa asuvaan veljeen. Kaikilta löytyy tietokone ja internet kotoa ja Skypellä juttelevat. Minäkin aina silloin tällöin juttelen appiukon kanssa, anopin kanssa vaihdetaan vaan lyhyesti kuulumiset, sillä kunnollista yhteistä kieltä ei löydy.
Ensimmäistä kertaa vierailimme Marokossa miehen perheen luona seurusteltuamme n. 5kk. Sen jälkeen mies on käynyt kotonaan kerran yksin ja kerran kävimme yhdessä. Valitettavan harvoin siis ollaan päästy sukuloimaan, töistä on vaikea saada lomaa ja toisaalta on kiva matkustaa välillä myös muuallekin. Miehen perhe, veljeä lukuunottamatta, ei ole käynyt Suomessa.