Perhe voi näyttää ulos päin hyvältä, kaikki o.k, mutta siellä sisällä voi ollakin vain mätää, kauhua ja pelkoa.Meidän perheessä tämä tyranni oli äitini, joka oli pilleristi/alkoholisti.Selkään saatiin jos hän sattui näkemään omia näkyjään tai muuten vain iltansa iloksi. Meillä ei käynyt vieraita eikä meille saanut tuoda ystäviäkään.Jos hän ei harrastanut fyysistä väkivaltaa niin silloin oli vuorossa todella pahaa ja pistävää henkistä väkivaltaa.En ymmärrä kuinka selvisin aikuisuuteen asti siitä helvetistä, jäin henkiin muutamien itsariyritysten jälkeen. Kun löysin ihanan pojan jonka kotiin sitten muutin asumaan, niin olin aivan hämilläni kuinka siellä perheessä kaikki halailivat toisiaan ja kertoivat kuinka rakastavat. Onneksi he näyttivät elämän ihanan puolen mulle ja nyt kun mulla on perhe itselläni osaan joka päivä kertoa heille kuinka ihana perhe meillä on. Väkivallan ei tarvi jatkua sukupolvelta toiselle.
Kun äiti lyö
että näin
141673
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Mitä varhaisempia lapsuusmuistoja tulee mieleeni, sitä ilkeämpänä äitini niissä näyttäytyy. Kun olin pieni, hän antoi minulle usein selkään ja ilkeili jatkuvasti. Pari vuotta nuorempi veljeni sai myös selkäänsä, mutta pääsi vähemmällä kuin minä. Isää äiti ei löynyt eikä isä äitiä, vaikka äiti ilkeili myös isälle jatkuvasti.
Isäni ei lyönyt meitä lapsia usein, joskus kyllä erityisesti äitini yllyttämänä, kun äiti kertoi että me lapset emme uskoneet häntä. Koko ajan piti pelätä äitiä, hän kun saattoi suuttua jostain lapsen kannalta käsittämättömästä asiasta. Hän oli myös epäjohdonmukainen, joskus jostain asiasta ei rangaistu, joskus taas rangaistiin, joten en ollut ihan selvillä, mikä oli sallittua, mikä ei.
Erityisen ilkeä äiti oli kuukautisten alla; lapselle kai sai kostaa omat kuukautiskivut. Äitini rauhoittui huomattavasti vaihdevuosien jälkeen. Nyt hän olisi ehkä henkisesti kypsä äidiksi, kun ei fyysisesti enää ole.
Tuntuu pahalta, kun en voi laittaa nimeäni perheväkivallan vastaisiin adresseihin. Säännönmukaisesti niissä vaaditaan toimia miesten/isien väkivaltaa vastaan. Meillä häirikkö oli äiti, mutta väkivaltaisia äitejä pitää kai vain ymmärtää tasa-arvoaktivistien mielestä, kun ei edes mainita mahdollisuudesta, että pahoinpitelijä voikin olla se itsensä omassa mielessään lähes pyhymykseksi korottava häiriintynyt äiti.
Mies 40
Olen täysin samaa mieltä tuosta kuvaamastasi asenteesta naisten väkivaltaisuutta kohtaan - se on edelleenkin tabu, josta ei puhuta tarpeeksi. Mutta onneksi tämäkin yhteiskunta muuttuu koko ajan, joten uskon, että siitäkin tullaan vielä puhumaan juurta jaksaen. Lasten huostaanotot on joka tapauksessa lisääntyneet ja siihenkin on syynä myös naisten paha olo eikä vain miesten. Ei voida enää sulkea silmiä ja toivoa parasta, on alettava satsaamaan kunnon jälkihoitoon ja ennaltaehkäisyyn, sikäli kun yht.kunta siinä pystyy yksilöitä jelppaamaan.
On kyllä hienoa lukea teistä, jotka olette kokeneet noin kamalia lapsena, mutta selvinneet siitä normaaliin elämään.
Kaikkea hyvää jatkossakin.
Kai olet muistanut vanhempana ja isompana laitta kerran äitias ikunnolla turpiin ja sanoa että tältä se väkivalta lapsena tumtu ja vielä ett kosto on suloista niin helpottaa.
Ikävää, että olet joutunut kokemaan tuollaisen lapsuuden. Ei kenenkään pitäisi kokea moista koskaan elämässään. Mutta todella kiva kuulla, että olet noin hyvin eheytynyt ja tietoinen siitä, mitä sulle tapahtui ja että sulla on siltikin mahdollisuus omaan itsenäiseen ja tasapainoiseen elämään.
Sun äitisi oli todellakin sairas ihminen ja vain siksi hän kykeni niin kamaliin tekoihin lapsiaan kohtaan. Sinä olet terve ja tasapainossa, eikä sinusta tule koskaan äitisi kaltaista pahoinpitelijää. Väkivallan ei todellakaan tarvitse jatkua sukupolvelta toiselle, se oli hyvin kirjoitettu.
Ehkä joskus myöhemmin kykenet antamaan äidillesi jopa anteeksi, pohjautuen siihen faktaan, että hän oli sairas eikä siten verrattavissa normaaleihin ihmisiin ja normaaliin käytökseen. Anteeksianto on sikäli tärkeä juttu, että sillä sä ikään kuin päästät otteesi menneistä etkä raahaa sitä taakkana mukanasi. Anteeksi antaminen ei siis tarkoita hyväksymistä, vaan tosiasioiden ymmärtämistä ja suhteelisuudentajua, jossa pahallakin on taustasyynsä. Kukaan kun ei synny ilkeäksi.
Jos sinunkin äidilläsi olisi ollut kaikki kunnossa, ei hän olisi koskaan kajonnut lapsiinsa edes kiukkuisena. Vain todella pahasti epätasapainossa oleva ihminen kykenee satuttamaan niitä kaikkein läheisimpiään.
Aurinkoista kevättä sulle ja perheellesi!
meillä taasen oli isä se joka hoiti tämän puolen.
Päälle päin oli kulissit hyvin pystyssä ja kaksi menestyvää firmaa, jne jne.
Nyt oleb 30 vuotias olen ja ihan samaa arvottomuuden tunnetta olen koko elämäni aikana kantanut. Sana "perhe" jo nostaa niskakarvat pystyyn. Saa nähdä uskallanko koskaan sellaista tässä elämässä perustaa.
Enää en ole isän kanssa väleissä. En jaksa kuunnella sitäkään kun kaikissa muissa on aina vika ja kuinka kaikki on vain häntä vastaan. Toivoisin että tuo ukko joskus pysähtyisi ajatelemaan että miksiköhän? Mutta kun jos ihminen on tännä itseään ja omaa erinomaisuuttaan niin ei siinä kukaan voi mitään mennä sanomaan.
Isäsi vaikuttaa toimintansa ja luonteenominaisuuksiensa perusteella luonnehäiriöiseltä, narsistikin voisi olla sopiva sana.
Lue Raimo Mäkelän kirja "Naamiona terve mieli" ja katso sivut www.narsistienuhrientuki.info
Eiköhän tää narsistikortti oo jo menneen talven lumia. Tuolla aiemmin puhuttiin naisten tekemistä vääryyksistä ja sinä ajat tätä yhtä näkemysasiaa. Taidat olla vahvatahtoinen feministi
Eihän tuo vielä mitään ole, että mutsi olisi ollut pilleristi ja alkoholisti :) Meijän äiti oli maar jehovantodista ja skitsofreenikko, niin että revis siitä huumoria :) Olisipa tosiaankin dokannut edes joskus niin se olisi rentouttanut aikamoisen vanteen puristamaa pääkoppaansa.
Isäukko puolestaan kyllä kerran pari viuhtoi vyöllä kännipäissään niin paljon kuin jaksoi. Äiti oli koko ajan puuvitsan kanssa kimpussani. Mukana oli kaikenlainen muukin väkivalta kovan kurin lisäksi. Oli aliarviointia ja muuta todistetusti lasta vahingoittavaa itsetunnon ja kehityksen kalvamista.
Nyt on toisaalta hyvä fiilis, kun ajattelee, ettei maailma ole millään muotoa kyennyt nujertamaan meikäläistä, vaikka sen yrittämisen aloittivat jo omat vanhemmat.
Niin sitä aina minäkin ihmettelen, että miten jotkut voivat olla niin läheisiä äitiensä kanssa..
En kanna kaunaa, anteeksi olen antanut, mikä on osa selviytymistarinaani. Sitäpaitsi, jos mietitään millaiset lapsuudet äidilläni ja isälläni itsellään olivat, niin kyllä he sen suhteen olivat huomattavasti edistyneitä.
Äiti syytti aina toisia omasta käyttäytymisestään. Selitti, että "kun koska hänellä oli sellainen mies.." ja että "millaistapa hänellä itsellään oli lapsena".
Seliseli. Jos itse löisin lapsia niin syyttäisin itseäni vaan. En aio hankkia omia lapsia koskaan, mutta aina kun niitten kanssa olen tekemisissä niin kohtelen heitä poikkeuksellisen varovasti ja pehmeästi - teroitan vanhemmille, että heidän tulee luottamuksen avulla kehittää lapsilleen hyvä itsetunto. Se on tärkeintä. Kyllä maailma lyö ja koettaa nujertaa. Ei sitä vanhempien kannata tehdä.
Kuri ja yhteiskunnan pelisääntöjen noudattaminen on tietysti tärkeää, mutta ei kosto eikä väkivalta.
"Nyt on toisaalta hyvä fiilis, kun ajattelee, ettei maailma ole millään muotoa kyennyt nujertamaan meikäläistä, vaikka sen yrittämisen aloittivat jo omat vanhemmat."
Siehän kova sälli oot (: !!!
Tuli hyvä mieli tuosta toteamuksestasi ja asenteestasi elämää ja itseäsi kohtaan,
yksi läheisimpiä kavereitani (aikuisiällä tutustuttu) kertoi lapsuudestaan, jossa äityli mätki surutta nyrkillä naamaan ja puukengällä potki jos hän sattui olemaan yksin kotona äitylin kanssa.
Hän oppi sitten olemaan pois kotoa jos hänen isänsä ei ollut paikalla. Vaikka hänen isä tosiaan tiesi hirmuteoista niin ei puuttunut asiaan vaan sulki silmänsä asialta vaikka muuten itse kohtelikin lapsia hyvin.
Olin ihan shokissa kun kertoi lapsuusmuistojaan, niin julmaa touhua oli kokenut, varsinkin kun tiedän hänen mamansa.
Erittäin fiksunoloinen ja arvostettu daami.
Eli ei se hulluus ja väkivaltaisuus naisesta(kaan) päälle päin näy.
Tämä ystäväni sen sijaan on itse mitä mahtavin äiti ja vaimo ja ystävä mulle/muille.
Terapian kautta toki kertoi eheytyneensä ettei pelot ja katkeruus saaneet valtaa tai otetta hänen elämän polustaan.
Eli onneksi on mahdollista hakatun lapsen saada onnellinen aikuiselämä vaikka syntyisi hulluille vanhemmille.
Tää aihe koskettaa myös minua xdd Tiiän et oon aika nuori xd ja vanhemmat aina tuntuu täs iäs ärsyttävilt ja määräileviltä.
Mut sen oon saanut kokee ettei äitini luota muhun pätkääkään ja ei anna mun tavata mun parhaita ystävii sen takia koska oon lähettäny vitsinä kännisii viestejä sen mun parhaan kamun kanssa jollekki pojal xd Ja luuli et oltiin oikeesti oltu kännissä vaiks oltiin vaan koton kattomas titaniciii :3 Ja mun porukat oli silloi koton xd Ne sai kaiken lisäks viel tietää sen sil taval et otti mult mun puhelimken pois ka luki mulle henkilökohtasia viestejä. On käyny monta kertaa mielessä että käyn puhumassa koulun terveydenhoitajalle tai kuraattorille ton äskeisen lisäksi mun äidin väkivaltaisuudesta. Sehän on ihan normaalia teiniltä et angstailee välilää ja sehän ei ole syy lyödä vai onko ?
Ei ole syytä lyödä koskaan! Käy puhumassa, etsi niin kauan että löydät ihmisen joka kuuntelee. Ei ole kivat vanhemmat sulla. Pidä silti itsestäsi huolta. Ei kannata sinunkaan lähetellä mitään kummallisia viestejä kenellekään, ei välttämättä tunnu kivalta vastaanottaa sellaisia.
Lapsena kun minua piiskattiin, niin sain valita:remmillä, orapihlajan oksalla vai nahkaruoskalla(hommattu jostain seksiliikkeestä). Kurituksen jälkeen Äiti voiteli rasvalla vertavuotavia haavojani.Koulussa muut lapset liikuntatunnilla sanoivat että, taas sua on ruoskittu. Lapsena Äitini päätti milloin mulla oli wc tarve..Äitini päätti mitä minun tulee syödä. Kaikki mitä itse tein oli väärin, äiti tuli ja "korjasi". Minä kävelin väärin, minä söin väärin..Ja jestas jos röyhtäisin tai pieraisin, niin se oli selkäsauna.Minä olin epäsikiö ja minua piti kasvattaa. Ollessani 10-15 Olin äitini palvelija, tein kaiken mitä hän pyysi:siivosin, tiskasin, kävin kaupassa, katsoin ulos miltä siellä näyttää..kun äiti ei kehdannut nousta tuolista. Vaihdoin TV kanavia äitini käskystä.Olin täysin alistettu äitini tahtoon, en voinut olla tottelematta. Minut oli ohjelmoitu palvelemaan äitiäni.
Tuntuu pahalta lukea näitä.. Olen eronnut lapseni äidin kanssa ja nyt vasta vuosia eron jälkeen tämän exän sukulaisilta olen saanut kuulla kuinka väkivaltainen exä oli jo suhteemme aikana lapsellemme ja on kuulemma vieläkin.
Tunnen sääliä exää kohtaan. Syvää vihaa tämän sukulaisia kohtaan kun ovat tienneet tuollaisen lastan pahasti traumatisoivan ja satuttavan puolen exästä, eivätkä ole tehneet mitään! En pysty antamaan heille anteeksi, lapsemme äidille koitan järjestää apua
Minua löivät molemmat vanhemmistani, veljeäni ymmärtääkseni ei koskaan.