tulevat? Sieltä, missä on eletty hankalan anopin kanssa!
Näin ainakin itse uskoisin, olen oppinut paljon asioita. Osaan antaa lapsilleni oman elämän, mihin minä en kuulu muutakuin heidän niin halutessaan. En puutu heidän asioihinsa, ymmärrän että jokaisella oma tyylinsä elää. En ole oven takana jatkuvasti riekkumassa ja manipuloimassa poikaani. En soita pojalleni 4 kertaa päivässä. En pyydä jatkuvasti palveluksia pojaltani, hänellä on omat kiireet ja vapaa-aikaakin pitää jäädä. En puutu lasten kasvatukseen, jokaisella on oma tyylinsä ja lupa kasvattaa lapsensa kuin haluavat. Jos minua pyydetään lapsenvahdiksi, miniä sanelee säännöt. Jos miniä ei minusta jostain syystä pidä, pysyn poissa. Hän on poikani valinta ja sitä kunnioitettakoon. Minä elän omaa elämääni, en lasteni kautta.
Nyt 24 vuotta takana ja vihdoinkin mitta täynnä, menköön mies saman tien jos on mennäkseen, anoppi ei ainakaan elämääni enää kuulu. Pitkä on pinna ollut mutta tulihan se loppu kuitenkin. Herää vain kysymys, oliko sen arvoista yrittää ja olla ystävällinen? Toivon hartaasti, että oma elämäni on opettanut minut ns. hyväksi anopiksi.
Voi vaikuttaa ihmeelliseltä vuodatukselta, mutta pakko oli purkaa johonkin suuntaa näitä tuntoja kun sisuskalut kiehuvat raivosta, anoppi ylitti jälleen kerran itsensä.
Näin ainakin itse uskoisin, olen oppinut paljon asioita. Osaan antaa lapsilleni oman elämän, mihin minä en kuulu muutakuin heidän niin halutessaan. En puutu heidän asioihinsa, ymmärrän että jokaisella oma tyylinsä elää. En ole oven takana jatkuvasti riekkumassa ja manipuloimassa poikaani. En soita pojalleni 4 kertaa päivässä. En pyydä jatkuvasti palveluksia pojaltani, hänellä on omat kiireet ja vapaa-aikaakin pitää jäädä. En puutu lasten kasvatukseen, jokaisella on oma tyylinsä ja lupa kasvattaa lapsensa kuin haluavat. Jos minua pyydetään lapsenvahdiksi, miniä sanelee säännöt. Jos miniä ei minusta jostain syystä pidä, pysyn poissa. Hän on poikani valinta ja sitä kunnioitettakoon. Minä elän omaa elämääni, en lasteni kautta.
Nyt 24 vuotta takana ja vihdoinkin mitta täynnä, menköön mies saman tien jos on mennäkseen, anoppi ei ainakaan elämääni enää kuulu. Pitkä on pinna ollut mutta tulihan se loppu kuitenkin. Herää vain kysymys, oliko sen arvoista yrittää ja olla ystävällinen? Toivon hartaasti, että oma elämäni on opettanut minut ns. hyväksi anopiksi.
Voi vaikuttaa ihmeelliseltä vuodatukselta, mutta pakko oli purkaa johonkin suuntaa näitä tuntoja kun sisuskalut kiehuvat raivosta, anoppi ylitti jälleen kerran itsensä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
sinun tunteesi. Minulla sama juttu. Takana 27 vuotta, ja mitta tuli täyteen anopin persoonaa. Enää en sitä naamaa ja ääntä jaksa pätkänkään vertaa!!!
ja olen pahoillani, että olet samanlaisessa tilanteessa. Anoppi voi vähän hämmästyä kun kiltti miniä pyörtää hänet heti ovelta pois. Loppu mikä loppu, aikansa kutakin.
Poikiani nauratti kun kehoitin heitä potkaisemaan kunnolla persuksille jos ikinä käyttäytyisin kuten anoppini, kyllä hekin ovat tuon ihmisen vänkyräksi huomanneet. Mahtaa anoppi ihmetellä kun eivät enää käy tervehtimässä, aikaisemmin kehoituksestani ovat edestakaisin poikenneet, vaan enpä enää kehoita.
Ajatelkaa anopit kaksi kertaa ennenkuin työnnätte nenänne liian syvälle toisten elämään, siinä voi menettää enemmän kuin uskottekaan.