päättymätön

itselläni on myös ilkeä, vihjaileva, manipuloiva ja inhoittava anoppi joka ei minua siedä. Mieheni ei myöskään ole hulluna äitiinsä ja hänen käytökseensä, mutta onhan nainen silti hänen äitinsä joka tapauksessa. Luin näitä juttuja ja tajusin ettei tässä ole paljoakaan tehtävissä,
kerran yritin anopin kanssa jutella jonka jälkeen hän ilmoitti minulle poikansa välityksellä ( haukuttuaan minun vitun ämmäksi ) ettei aijo kyseisestä episodista ( tai muistakaan kohtauksista ) kanssani keskustella. joten ei siis puhuta sitten. Minulla ei ole pokkaa huutaa takaisin joten kuuntelen sättimiset ja raivoan pääni sisällä. Tämä siis vissiin on kohtaloni julma..
kuunneella ja myöntäillä ja kartella ja ennen kaikkea nöyrtyä.

ollaan muuttamassa yhteen ukon kanssa ja sen olen pyhästi päättänyt että anopin on paras ymmärtää että se on sitten minun ja mieheni koti jonne ei marssita neuvomaan tai arvostelemaan. Sen verran ( jopa minä :) ) saan ulos suustani.
kohtauksenhan tuo sai kun asiasta ilmoitimme.. kun ei tahdo päästää aikuista miestä lähtemään, kai sen ymmärtää mutta..
tulevaa odotellessa ja pelätessä.. monta kertaa käynyt lähellä ettei olla erottu anopin ilkeyden takia, kun ei sitä jaksa kuunnella.. ja sattuu kun "vieras" ihminen haukkuu suoraan päin naamaa kun itse yrittää olla kiva ja mieliksi..
mutta kuten sanoin.. tuskin tässä on paljoakaan tehtävissä
3944
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

olla anopin suhteen mitään tehtävissä. Tee toisin kuin minä, kestin 24 vuotta, pistä ne välit heti poikki, joudut taatusti kärsimään paljon vähemmän. Näin jälkiviisaana on tietty hyvä neuvoa, mutta itsekin kiltinpänä ihmisenä venyin liian kauan. Nyt laitan välit lopullisesti poikki, enkä suo sen jälkeen ajatustakaan koko ihmiselle. Säästä itseäsi, äläkä vaadi itseltäsi liikaa.

Äänestä

itsellenikin sattui tosi ilkeä anoppi, ja vuoden vaihteessa meille tuli avomieheni kanssa ero. Anoppini ei voinut sietää että pojallaan oli avovaimo jonka kanssa halusi elää ja rakentaa omaa elämää. Kaikista asioista, myös meidän yhteisistä, olisi anopin pitänyt saada päättää, ja kun näin ei tapahtunut, hän alkoi kertoa omia keksimiään valheitä pojalleen, ja näin yritti saada meidän välit huonoiksi.
Mutta sinulle antaisin neuvon, että älä nöyrry äläkä ole koko ajan kiltti. Kun olet, se vain ruokkiin anoppisi ilkeyttä. Sano asiasta asiallisesti ja piste. Mikäli anoppisi ei sitä kestä, se on hänen ongelmansa, ei sinun eikä miehesi.

Äänestä

Aikoinaan, kun oma äitini aloitti nukkumapaikkojen määräämisen minun kodissani. Ilmoitin hänelle, etä ovessa on sen henkilön nimi, joka tässä asunnossa määrää tahdin.

Ei tarvitse loukata, mutta napakka täytyy olla. Tietyissä asioissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tarina kirjoitti:

itselläni on myös ilkeä, vihjaileva, manipuloiva ja inhoittava anoppi joka ei minua siedä. Mieheni ei myöskään ole hulluna äitiinsä ja hänen käytökseensä, mutta onhan nainen silti hänen äitinsä joka tapauksessa. Luin näitä juttuja ja tajusin ettei tässä ole paljoakaan tehtävissä,
kerran yritin anopin kanssa jutella jonka jälkeen hän ilmoitti minulle poikansa välityksellä ( haukuttuaan minun vitun ämmäksi ) ettei aijo kyseisestä episodista ( tai muistakaan kohtauksista ) kanssani keskustella. joten ei siis puhuta sitten. Minulla ei ole pokkaa huutaa takaisin joten kuuntelen sättimiset ja raivoan pääni sisällä. Tämä siis vissiin on kohtaloni julma..
kuunneella ja myöntäillä ja kartella ja ennen kaikkea nöyrtyä.

ollaan muuttamassa yhteen ukon kanssa ja sen olen pyhästi päättänyt että anopin on paras ymmärtää että se on sitten minun ja mieheni koti jonne ei marssita neuvomaan tai arvostelemaan. Sen verran ( jopa minä :) ) saan ulos suustani.
kohtauksenhan tuo sai kun asiasta ilmoitimme.. kun ei tahdo päästää aikuista miestä lähtemään, kai sen ymmärtää mutta..
tulevaa odotellessa ja pelätessä.. monta kertaa käynyt lähellä ettei olla erottu anopin ilkeyden takia, kun ei sitä jaksa kuunnella.. ja sattuu kun "vieras" ihminen haukkuu suoraan päin naamaa kun itse yrittää olla kiva ja mieliksi..
mutta kuten sanoin.. tuskin tässä on paljoakaan tehtävissä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu