Asenne jolla kestää

ylivoimaiselta

...........tuntuvan nöyryyttämisen?
Onko tämä yhteiskunta ylipäätään sen arvoinen että pitäisi tuntea häpeää työttömyydejohdosta?

Eikö tässä maassa jokainen aja vain, ja ainoastaan omaa ja oman ryhmänsä( ja sitä kautta itsensä)
etuja?

Kuka nykyään katsoo yhteiskunnan kokonaisetua ja että "oikeudenmukaisuus" toteutuisi.

Kekkosen aikan jopa perustettiin tehtaita itärajalle jotta paikallisilla ihmisillä olisi töitä ja toimeentuloa.

Valovuosia sitten työnantajilla oli velvollisuus ottaa työntekijöitä ns "järjestysnumeron" mukaan.
Kunnilla ja valtiolla oli velvollisuus työllistää työtön, jos katsottiin hänen olevan vaarassa pudota systeemin ulkopuolelle.


Nykyään jos joudut pitkäksi aikaa sivuun työmarkkinoilta, paluu on liki mahdoton. Kunnasta riippuu miten hyvin se pystyy auttamaan. (Luulen että demarijohtoiset kaupungit ovat huonoimpia työllistäjiä, niidne ratkaiu on "orjatyö")

Minusta oikea ratkaisu voisi olla tämä: jos ihminen on pitkään etsinyt töitä kelpaamatta, ja ikää jo on, hänet päästetään jonkinlaiselle eläkkeelle. Sellaiselle eläkkeelle josta voi työelämään palata jos joku huolii.

On epäinhimillistä kierrättää ihmistä loputtomassa työnhakukierteessä joka ei johda muuhun kuin nöyryyttämiseen. Siitä on tultava loppu.

14

1185

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vain rikkaita

      "(Luulen että demarijohtoiset kaupungit ovat huonoimpia työllistäjiä, niidne ratkaiu on "orjatyö)"

      Milloin viimeksi demarit ovat ajaneet työttömän etuja? Siitä on aikaa muutama vuosikymmen.

      Nykyisin demarit ovat puhtaasti työllisten puolua. Seurasin viime kaudella esimerkiksi Heinäluoman sanomisia medioissa, aina ja joka kerralla hän mainitsi vain työntekijät kun lupasi jotain etuja kuten verohelpotuksia. Vain vähän ennen vaaleja hän yritti selittää demareiden olevan myös eläkeläisten puolue. Edes vaalilupauksia ei tehty työttömille ainoastaan orjatöitä luvattiin, muita työllisyyden parantamiskeinoja ei demareilla ole. Tämän takia ihmetyttää usko, että demarit välittäisivät heikompiosaisista.

      Erityisen outoa on ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen laskeminen, jos teet osa-aikatyötä niin vuoden kuluttua työttömäksi jäätyäsi lasketaan työmarkkinatuki uudelleen tämän mukaan. Oikeasti 50% työpalkka pitäisi kertoa kahdella ja siitä laskea uusi ansiosidonnainen. Demareiden hallinnoimassa työministeriössä on koko ajan huononnettu työttömän perusturvaa jopa mielestäni perustuslainvastaisesti antamalla karensseja ja rangaistuksena "työhaluttomuudesta" samaan aikaan heikentämällä sosiaalitukia. Tämän päivän SUomessa on todellista köyhyyttä on vain ajan kysymys milloin osa kansalaisista joutuu kerjäämään jokapäiväisen leipänsä.

      • se vaan on

        Ihan samaa mieltä Demareista ja muistakin puolueista, jokainen katsoo omaan napaansa.Demarit oli tään kyykyttämisen alulle panija nyt porvarit jatkaa sitä, eikä varmaankaan parempaan suuntaan!Nyt syytetään ja parjataan työttömiä ja sairaita, eikä eläkkeelle pääse oli kuinka sairas tahansa.Mutta on se edessä näillä ilkkujillakin vanhuus ja sairauksia tulee idiootin varmasti kaikille heillekin.Toivottavasti sitten muistavat halveksuneensa huononpiosaisia, ja osaavat olla tyytyväisiä ilmaistöistä kertyneeseen eläkkeeseen!KELLO KÄY AIKA KULUU HUOMAAMATTA!!!!


    • Kaaleppi

      Ei mikään estä hakemasta ansiotöihin mitä nyt turhia horiset? Kekkonen on kuollut mutta liiku sinä liukkasti sinne missä ansiotyötä löytyy, kun on jo työvoimapulaa!

      • hep hep hep

      • """"...

        Suksi kuuseen Gestapo!


      • sinä

        Kaaleppi, mene duunia tekemään niin et jouda täällä palstoilla jauhamaan p...kaa! Minäkin pääsin pätkätöihin, joten olen nyt sitten vaihteeksi B-kansalainen enkä enää C-kansalainen. Nyt sattuu olemaan vapaapäivä, en kyllä duunipäivän jälkeen täällä ainakaan notku. Jipii, kiva, että on maailmassa kaltaisiasi kaikkitietäviä hörhöjä.

        Onneksi en tunne olevani yhtään sinua huonompi, edes silloin kun olen työtön. Olen tyytyväinen itseeni ja elämääni. Mahtavaa, kun on hyvä parisuhde ja ihania ystäviä, niistä ei einakaan minun tarvitse maksaa. Kyllä sinun kaltaisistasi on saatu makeat naurut...eli on kyllä naurettu tollasille tyypeille, jotka luulee tietävänsä asioista, mistä ei oikeesti tiedä mitään.


      • Kaaleppi
        sinä kirjoitti:

        Kaaleppi, mene duunia tekemään niin et jouda täällä palstoilla jauhamaan p...kaa! Minäkin pääsin pätkätöihin, joten olen nyt sitten vaihteeksi B-kansalainen enkä enää C-kansalainen. Nyt sattuu olemaan vapaapäivä, en kyllä duunipäivän jälkeen täällä ainakaan notku. Jipii, kiva, että on maailmassa kaltaisiasi kaikkitietäviä hörhöjä.

        Onneksi en tunne olevani yhtään sinua huonompi, edes silloin kun olen työtön. Olen tyytyväinen itseeni ja elämääni. Mahtavaa, kun on hyvä parisuhde ja ihania ystäviä, niistä ei einakaan minun tarvitse maksaa. Kyllä sinun kaltaisistasi on saatu makeat naurut...eli on kyllä naurettu tollasille tyypeille, jotka luulee tietävänsä asioista, mistä ei oikeesti tiedä mitään.

        > Kaaleppi, mene duunia tekemään niin et
        > jouda täällä palstoilla jauhamaan p...kaa!

        En minä nyt pääsiäisenä hommiin mene.

        > Jipii, kiva, että on maailmassa
        > kaltaisiasi kaikkitietäviä hörhöjä.
        > Kyllä sinun kaltaisistasi on saatu makeat
        > naurut...eli on kyllä naurettu tollasille
        > tyypeille, jotka luulee tietävänsä asioista,
        > mistä ei oikeesti tiedä mitään.

        En ole kaikkitietävä annan vain vaatimattomaista kokemuksestani neuvoja miten toimia toki muut voivat aina valistaa, jos olen erehtynyt jossain.
        Hyvä kun on hauskaa ja naurattaa niin ei helposti syrjäydy ja siten osaa olla tyytyväinen pärjäten yhteiskunnassa...
        :-)))


      • työvoimapula

        Työvoimapula ei ole todellista. Jos pääkaupunkiseudulla on töitä, mutta asunnot liian kalliita ei se ole työvoimapulaa. Esimerkiksi sairaanhoitajan, poliisin tai autonkuljettajan asunnon vuokraaminen on liian kallista. Sen sijaan työttömiä työttömyyskorvauksen suuruisella palkalla työtä tekeviä ja pätkätyöläisiä on satoja tuhansia. Kuluttajista alkaa pian olla pulaa.


      • huonompaan suuntaan
        Kaaleppi kirjoitti:

        > Kaaleppi, mene duunia tekemään niin et
        > jouda täällä palstoilla jauhamaan p...kaa!

        En minä nyt pääsiäisenä hommiin mene.

        > Jipii, kiva, että on maailmassa
        > kaltaisiasi kaikkitietäviä hörhöjä.
        > Kyllä sinun kaltaisistasi on saatu makeat
        > naurut...eli on kyllä naurettu tollasille
        > tyypeille, jotka luulee tietävänsä asioista,
        > mistä ei oikeesti tiedä mitään.

        En ole kaikkitietävä annan vain vaatimattomaista kokemuksestani neuvoja miten toimia toki muut voivat aina valistaa, jos olen erehtynyt jossain.
        Hyvä kun on hauskaa ja naurattaa niin ei helposti syrjäydy ja siten osaa olla tyytyväinen pärjäten yhteiskunnassa...
        :-)))

        Onko Kaalepilla ollut sama virka viimeiset 30 vuotta kun ei tiedä työelämän muutoksista mitään.


      • Kaaleppi
        työvoimapula kirjoitti:

        Työvoimapula ei ole todellista. Jos pääkaupunkiseudulla on töitä, mutta asunnot liian kalliita ei se ole työvoimapulaa. Esimerkiksi sairaanhoitajan, poliisin tai autonkuljettajan asunnon vuokraaminen on liian kallista. Sen sijaan työttömiä työttömyyskorvauksen suuruisella palkalla työtä tekeviä ja pätkätyöläisiä on satoja tuhansia. Kuluttajista alkaa pian olla pulaa.

        Kuljetusalaa vaivaa työvoimapula
        http://www.tekniikkatalous.fi/doc.te?f_id=1121957&s=u&wtm=tt-26022007


      • Kelju Kalle
        Kaaleppi kirjoitti:

        Kuljetusalaa vaivaa työvoimapula
        http://www.tekniikkatalous.fi/doc.te?f_id=1121957&s=u&wtm=tt-26022007

        Tässä linkki toisenlaatuiseen todellisuuteen työvoimapulasta kuin sinun esille tuomasi.
        http://lotta.yle.fi/motweb.nsf/sivut/ohjelma

        Työvoimapulaa ei ole siis tälläkään alalla on vain naurettavaa kustannustensäästöyritystä. Ahneus aiheuttaa tälläkin alalla työvoimapulan.


    • jhdjgf

      Valovuosi on matkan mitta ei ajan :))

    • hajoaminen edessä

      > Onko tämä yhteiskunta ylipäätään sen arvoinen että > pitäisi tuntea häpeää työttömyydejohdosta?

      Tämä yhteiskunta joutaa suohon, ja häpeän tulisi langeta päättäjille.

      > Kuka nykyään katsoo yhteiskunnan kokonaisetua ja
      > että "oikeudenmukaisuus" toteutuisi.

      Nuo arvot ovat nyky-yhteiskunnalle päinvastaisia, niistä pyritään pois. Täällä annetaan heikommalle monoa kylkeen ja kaveri jätetään hankeen.

      Tää on tätä päivää.

    • Olet muuten tasan tarkkaan oikeassa siinä, että demarijohtoiset paikkakunnat kaiketi työllistävät huonoiten..siis oikeasti"työllistävät", koska kaikki työpaikat ovat kaiketi sidoksissa poliittiseen nyhvellykseen ja mikäli työntekijä ei ole poliittisesti korrekti niin ei töitä ole..

      Työpaikat näillä paikkakunnilla ihmisille, jotka ovat poliittisesti epäkurantteja ovatkin sitten ns.orjatyövelvoitteessa.

      Ja mitä tulee työnhakukierteeseen..byrokratia helvettiin työnhausta ja erilaiset ehdot joustaviksi myös virkahommiin ilman paskantärkeitä papereita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      27
      19937
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      81
      6985
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      28
      6586
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      108
      6349
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      43
      6209
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      105
      6098
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      63
      5505
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      46
      5256
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      61
      4567
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      50
      4170
    Aihe