Eräs naisimmeinen, jota en ollut eläissäni ennen tavannut haastoi minut shokeeraavaan sanan säilien taisteluun. Pystyin aistimaan jo hänen silmistään , että tätä neuvottelua hän ei aikonut hävitä. Hänen mielestään vain toinen meistä saattoi poistua neuvottelutantereelta elossa ja toisen osaksi tulisi lähteä jalat edellä pois neuvottelusta. Hän esitti päättäväisesti asiansa vakuudeksi useita eri aihetodisteita ja olipa hänellä myös videokameran tallentamaa kuvanauhaa tapahtuneesta. Itse olin aluksi nyrkit pystyssä vastahankaan, mutta lopulta hänen käytettyään väärin naisellista viehätysvoimaansa olin sulaa vahaa hänen kynsissään. Hän sai siis tahtonsa läpi ja jouduin kuin jouduinkin tunnustamaan lapsen isyyden.
no näin
teräketjuöljy
0476
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.