PELKÄÄN

Minulla on ongelma; olen alkanut pelkäämään työelämää. Tämä johtuu parista kovasta kokemuksesta joita olen joutunut työssä kärsimään.
Minut on jopa syyttömänä lavastattu varkaaksi. Varas sai jäädä taloon ja minut heitettiin syyttömänä pelolle.

Teen kyllä hyvitn työt, mutta syy ongelmiini on varmasti sosiaalinen epävarmuus ja ujous. En pelkää ihmisiä, mutta jotenkin kaikissa yhteisöissä jää ryhmän ulkopuolelle. En oikein saa kunnolla ihmisiin kontaktia ja olen jäänyt yksin. Sen jälkeen olenkin ollut helppo kiusaamisen uhri eikä kukaan puolustanut minua.
Ja kun vielä punastelinkin, luultavasti pomot luulivat että olin tehnyt jotakin ja sailen asioita.

Näyttää siltä, että hyvin työnsä tekevä ihminen ei pärjää enää työelämässä jos on ujo. Täytyy vetää jotakin roolia eli esittää sellaista mitä ei oikeasti ole, ettei jää ryhmän ulkopuolelle, sillä yksin on heikoilla. Minä olen ainakin huomannut, että kaikki heikkoudet mitä itsestäsi
paljastat a) niitä ei joko uskota tai haluta uskoa,b) käytetään hyväksi.

Olen alkanut pelkäämään että sama kauheus toteutuisi uudestaan. Vaikka kuinka yritin puolustaa itseäni, ei luottamusmiehistä, juristeista kuin ammattiliitostakaan ollut mitään apua.

Eikö ihminen saa enää olla oma rauhallinen yksilö työelämässä ?


Mielipiteitä kiitos !
6868
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mulla sama tilanne. Olen puhunut ja tehnyt työpikalla vaikka mitä. Kaikkea en varmaan vielä tiedakkään. Kumma juttu sinänsä koska olen hiljainen enkä puhu paljoa. Jätän vähintään kerran päivässä tuönhakuilmoituksen netissä. Toivottavasti pääsen pois sieltä. Se tulee olemään onnenpäiväni.

Äänestä

Punastelu, ujous ja epävarmuus on oikeastaan tosi aitoja asioita.
Pokerinaamat ja coolit tyypit voivat vetää rauhassa roolia joka ei ole aitoutta.
Työkaverini osasi pokerina valehdella pomolle ja asiakkaille päin naamaa. (Hän oli taitava ihmissuhdepeleissä, pelottavan taitava.) Takanapäim peli oli tosi raakaa. Minä kauhistuin ja vetäydyin entistä enemmän kuoreeni. Siitä alkoi kyräily ja ihme epäilyt minua kohtaan.
Ilmeisesti he pelkäsivät että heidän kaikki kyseenalaiset touhunsa paljastuvat kauttani?!
Siitä alkoi savustus joka mustamaalasi minut epäilyillään ja perättömillä juoruillaan ja henkinenväkivalta joka ilmeni jatkuvana provosointina ja vihjailuna. Minun kanttini loppui ja sanouduin irti.
Missään en -ennen enkä jälkeen- ole saanut moista kohtelua ja sen asian muistelu on auttanut minua jatkamaan ELÄMÄÄNI!

Onneksi vielä on työpaikkoja joissa ihmistä arvostetaan juuri sellaisena kuin tämä on. Persoonana, joka täydentää työtiimiä juuri omana itsenään!
Toivon hartaasti että löydät sellaisen paikan pian!

Äänestä

Minä olen myös rauhallinen, ujo ja hiljainen luonne. Se tuo tiettyjä ongelmia työpaikoilla, mutta olen vakaasti päättänyt etten anna sen häiritä. Minä kestän yksinoloa ja ulkopuolisena oloa. En enää tarvitse muiden hyväksyntää vaan voin keskittyä olemaan oma hiljainen itseni. Tietysti se tulee tulevaisuudessa vaikeuttamaan työnsaantiani ja minua tullaan luultavasti höykkyyttämään tästä ominaisuudestani jatkossakin, MUTTA en anna sen häiritä elämääni!!
Olen hyväksynyt sen tunteen ettei oikein kuulu minnekään ja pyrin oppimaan elämään sen kanssa.
Olen myös paljastanut omat heikkouteni ja antanut luvan ampua juuri niihin kohtiin. Mielenkiinnolla odotan, koska en mielestäni ole antanut mitään syytä hyökätä noihin heikkouksiin... Mutta mutta, historialla on tapana toistaa itseään...
Unohda pelkosi ja luota siihen että elämä kantaa! Ajattele niin että työ on vain yksi osa elämääsi ja pyri mitätöimään sen merkitys niin pieneksi kuin suinkin. Mielestäni tämän yhteiskunnan pitäisi antaa tilaa myös sosiaaliselle epävarmuudelle ja ujoudelle ja tulevaisuudessa nämä ominaisuudet tullaan kyllä paremmin huomioimaan.

Äänestä

- olen ollut työelämässä lähes 30 vuotta (vain kahdella työnantajalla) ja ensimmäiset 15 vuotta olivat tosi kiusallisia kun olin nuori, ujo, hiljainen ja punastelin jatkuvasti. Jopa kahvipöydässä pelkäsin, että joku kysyy minulta jotain, vaikkakin ihan arkipäiväistä, ja punastun kuin keitetty rapu.
Tuttua on myöskin tuo mitä sanoit, että punastelun vuoksi luullaan juuri Sinua syylliseksi.

Olen kertonut oman tarinani auttaakseni toisia punastumisesta kärsiviä. Tämä ´pelastus´ tuli minulle sattumalta ja se on vienyt punastelun pois kokonaan (tietenkin ikäkin on vaikuttanut siihen osansa). Syön migreenin estoon beetasalpaajaa (Propral 40 mg, 1 tabl/pv aamuisin) ja se rauhoittaa sykettä niin, että sydän ei ala pomppia aivan vimmatusti eikä puna nouse kasvoille. Terve puna silti säilyy. Luulen, että lääkärit määräävät ko. lääkettä muihinkin vaivoihin.

Olen kärsinyt punastelusta niin paljon, että toivoisin jo tänä päivänä siihen saatavan apua. Tiedän, että lääkärit kirjoittavat sairaslomaa ´sosiaalisten tilanteiden pelko´ -diagnoosilla mutta mitä se viikko-pari tällaiseen auttaa.

Toivon Sinulle kaikkea hyvää ja etenkin, että löydät sellaisen työpaikan, jossa Sinut hyväksytään sellaisena kuin olet.

Äänestä

alalle. Mene alalle missä ei ole tavarapaljoutta ympärillä. Oot kait kaupassa töissä?

Äänestä

Isontalon Anttia ja Rannanjärveä tarvittaaes! "Me tultihin kylään!"

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TYÖHÖNMENOA kirjoitti:

Minulla on ongelma; olen alkanut pelkäämään työelämää. Tämä johtuu parista kovasta kokemuksesta joita olen joutunut työssä kärsimään.
Minut on jopa syyttömänä lavastattu varkaaksi. Varas sai jäädä taloon ja minut heitettiin syyttömänä pelolle.

Teen kyllä hyvitn työt, mutta syy ongelmiini on varmasti sosiaalinen epävarmuus ja ujous. En pelkää ihmisiä, mutta jotenkin kaikissa yhteisöissä jää ryhmän ulkopuolelle. En oikein saa kunnolla ihmisiin kontaktia ja olen jäänyt yksin. Sen jälkeen olenkin ollut helppo kiusaamisen uhri eikä kukaan puolustanut minua.
Ja kun vielä punastelinkin, luultavasti pomot luulivat että olin tehnyt jotakin ja sailen asioita.

Näyttää siltä, että hyvin työnsä tekevä ihminen ei pärjää enää työelämässä jos on ujo. Täytyy vetää jotakin roolia eli esittää sellaista mitä ei oikeasti ole, ettei jää ryhmän ulkopuolelle, sillä yksin on heikoilla. Minä olen ainakin huomannut, että kaikki heikkoudet mitä itsestäsi
paljastat a) niitä ei joko uskota tai haluta uskoa,b) käytetään hyväksi.

Olen alkanut pelkäämään että sama kauheus toteutuisi uudestaan. Vaikka kuinka yritin puolustaa itseäni, ei luottamusmiehistä, juristeista kuin ammattiliitostakaan ollut mitään apua.

Eikö ihminen saa enää olla oma rauhallinen yksilö työelämässä ?


Mielipiteitä kiitos !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu