Valtiohan takaa opiskelijoille tietyn summan vuodessa opintolainaa. Miksi valtio ei voisi taata työttömille työttömyyslainaa vastaavasti?
Tämän työttömyyslainan saisi normaalin työmarkkinatuen päälle joko kuukaisittain tai kerralla, jos pitäisi hankkia jotain isompaa.
Opiskelijat ja työttömät ovat monessa suhteessa samassa veneessä, eli olotila ei ole pysyvä. Opiskelijat pyrkivät saattamaan opintonsa loppuun ja työttömät taas pyrkivät töihin. Näin ollen valtion takaama laina olisi terve tullut kannustin myös työnhaussa.
Tämän työttömyyslainan saisi normaalin työmarkkinatuen päälle joko kuukaisittain tai kerralla, jos pitäisi hankkia jotain isompaa.
Opiskelijat ja työttömät ovat monessa suhteessa samassa veneessä, eli olotila ei ole pysyvä. Opiskelijat pyrkivät saattamaan opintonsa loppuun ja työttömät taas pyrkivät töihin. Näin ollen valtion takaama laina olisi terve tullut kannustin myös työnhaussa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
No sittenhän se aiheuttaisi sen saman kuin opiskelijoilla, eli kustantaisit elämäsi osittain lainarahalla. En lähde mukaan.
Sosiaalihuollon vastuu poistuisi, kun ihmiset alkaisivat rahoittaa elämäänsä lainarahalla.
Kulutusluottoa kyllä saa...
http://www.ostosraha.fi/?gclid=CNK41YTfrYsCFRgVEAodRn5XpQ
mutta eihän sosiaalihuolto ota vastuuta opiskelijoistakaan, joilla nyt suurin piirtein on päämääränä työllistyminen valmistuimisen jälkeen. Tosin, jos asia ajatellaan siten, että työttömillä ei ole tavoitteena päästä töihin vaan pysyä mahdollisimman pitkään työttömänä niin silloin on parempi, jos valtio huolehtisi näistä. Lainoitus tosiaan vain pahentaisi tilannetta. Muutoin taas esim. työttömyyslainoitus neljäksi vuodeksi valtion takauksella olisi hieno juttu. Siinä ajassa varmasti löytyy työ, jos oikeasti haluaa töihin.
että kulutusluotto on täysin erityyppinen lainaratkaisu kuin opintolaina. Opintolainassa on valtion takaus opiskeluajaksi ja korot pääomitetaan. Lainaa ei myöskään tarvitse alkaa maksaa välittömästi takaisin kun työllistyy. Miksi siis työttömille ei voida suunnata vastaavaa rahoitusmallia, jossa valtio huolehtii lainasta työttömyyden aikana?
Hihii... Myöntäisikö alkuperäinen kirjoittaja pankinjohtajana sosiaalista lainaa sadoille tuhansille pitkäaikaistyöttömille? Mahtaisi siinä olla pankki alta aikayksikön konkurssissa xD Jos taas liiketaloudellisesti kannattamattomasta ideasta joudutaan luopumaan, köyhät ovat jälleen kolkuttelemassa yhteiskunnan ovilla ja jos porvarin ovet eivät aukene, ne kyllä murretaan auki.
Tässäpä meillä on taas loistoesimerkki kananaivoisista kokoomuslaisista. Alkuperäiset syyt myöntää sosiaaliturvaa ovat pääseet ikään kuin unohtumaan: se oli eräänlainen tae yhteiskunnan stabiiliudesta ja vastaus sosialismien heittämälle haasteelle. Odotan jo suurella mielenkiinnolla, mitä tämä porvarihallitus tulee saamaan aikaiseksi - luultavasti tyrivät demareiden tapaan - kaikkihan ne ovat kuitenkin kuin samasta puusta veistettyjä.
Vielä voisi kehittää niin että saisi perusturvan osuuden ruokaostolappuina niin ei menisi kaljotteluun muu kuin ehkä se lainaosuus ja sen takaisinmaksusääntö tiukaksi työvelvoittein.
tuollainen imbesillin tasoinen jakaa ja jaksaa täällä joka mutkassa toitottaa mielipiteitään?
Gestapolla ei ole elämällään sisältöä, joten täytyy sitä sitten täällä typerehtimällä hankkia.