Miksi minulle kävi näin, avovaimo rakastui työkaveriinsa. Heidän välistä leikkiä on kestänyt jo pari kolme viikkoa, ja tänään näin ne viestit joita lähettävät toisilleen: rakastan sinua... jne perheestäkin jo puhuivat. Tunne on kuin olisin tipahtanut kaivoon, pahimmalta tuntuu kun hän edelleen sanoo rakastavansa minua, mutta ei tiedä kumman haluaa. Mitä tein väärin? Tuntuu kuin elämä olisi valahtanut silmieni ohi. Rakastan niin paljon häntä, miksi teit näin viiden vuoden jälkeen miksi.
Jatkuuko elämä enään tämän jälkeen... nyt tuntuu että en voi elää ilman rakastani ja kaikki täkeä katosi. Jos löytyy kohtalo kavereita, voitteko kertoa miten teille kävi. Asiaa pahentaa se että hän käy töissä toisella paikkakunalla jossa joutuu olemaan pitkiä aikoja, nytkin oli kaks viikkoa, ja siellä asuu se toinen. rakastan niin häntä... anteeksi sekava kirjoitus, kun ajatukset ovat niin sekaisin.
Jatkuuko elämä enään tämän jälkeen... nyt tuntuu että en voi elää ilman rakastani ja kaikki täkeä katosi. Jos löytyy kohtalo kavereita, voitteko kertoa miten teille kävi. Asiaa pahentaa se että hän käy töissä toisella paikkakunalla jossa joutuu olemaan pitkiä aikoja, nytkin oli kaks viikkoa, ja siellä asuu se toinen. rakastan niin häntä... anteeksi sekava kirjoitus, kun ajatukset ovat niin sekaisin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
miltä susta tuntuu..itselleni kävi juuri noin..lähti työkaverin kanssa saman katon alle juuri kuin salama kirkkaalta taivaalta..en ollut edes sen arvoinen että minulle olisi kertonut saati sanonut yhtään mitään,piti kai niin tyhmänä etten olisi saanut koskaan tietää asiasta..onneksi on olemassa ihmisiäkin joita kutsutaan ystäviksi ja kertovat kaiken..niin hyvän että pahankin mutta sitä se välittäminen on..pitkään oli vaan vihaa ja olo kuin vanhalla tiskirätillä..nyt vuoden jälkeen jaksaa jo uskoa johonkin..ja joskus miettii et miten ihminen voivuosien jälkee olla niin arvoton ettei ansaitse totuutta eikä rehellisyyttä..halveksun nykyään tuon kaltaisia ihmisiä..
alkaas läpyttää siitä uutta etsimään...
Itselleni kävi samon. Viiden vuoden jäkeen lähti työkaverin matkaan. Parista ensimmäisestä kuukaudesta en paljoa muista. Töissä tuli käytyä ja vapaa-ajan käytin urheiluun, mutta illat ja yöt sitten valvoin ja itkin.
Kannattaa hakea ajoissa apua. Paloin itse todella loppuun, ennen kun tajusin käydä työlääkärillä hakemassa sairaslomaa muutaman päivän. Lääkäri kirjoitti puoliväkisin rauhoittavia. Niiden avulla sitten sain öitä nukuttua. Kotona en halunnut olla, sillä silloin joutui olemaan yksin ajatustensa kanssa.
Pikkuhiljaa alkoi sitten elämäkin maistumaan... eksä halusikin sitten minut takaisin, mutta sanoin ei. Nyt olen uudessa parisuhteessa ja täysin sinut menneisyyden kanssa. Eksäni kanssa olemme ystäviä... he asuvat yhdessä.
Kyllä elämä järjestyy, mutta kannattaa varautua siihen, että eron ja omien tunteiden läpikäymiseen menee aikaa. Ja ehdottomasti kannattaa käyttää kaikki se aika :) Tsemppiä!
Mieleeni tulee väistämättä kysymys: Miksi? Eli onko syy kokonaan avopuolisosi? Jos teillä olisi onnellinen ja tasapainoinen suhde, olisiko hän silloin aloittanut "leikkiä" työkaverin kanssa? En kuitenkaan halua puolustaa avopuolisoasi, mutta olen itse kokenut samanlaisen tilanteen, kuin puolisosi, minäkin lähdin työkaverin matkaan, syitä siihen oli paljon, suurimpana syynä kuitenkin oli se, etten ollut onnellinen silloisessa liitossani! Sinun kannattaisi vakavasti keskustella puolisosi kanssa, että onko teillä yhteistä tulevaisuutta, riippumatta hänen suhteestaan työkaveriin. Mikäli noista lyhyistä viestin pätkistä jotakin saan selville niin heidän suhteensa on jotakin muuta kuin "leikkiä", pitää aina muista, että ihmisillä on rajallinen kyky vaikuttaa tunteisiinsa. Muista vain aina, että toisessa ei kannata riippua eikä roikkua väkisin, eikä tehdä toisesta häkkilintua. Älä sure loppuvaa suhdetta vaan iloitse siittä että se on joskus ollut olemassa. Voimia sinulle!