sen ykkösvaihtoehdon eli ihannemiehesi/-naisesi vai oletko tyytynyt/joutunut tyytymään kompromissiin?
Oletko nainut
KomproMissi
231934
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
25 vuotta aviossa; rakastuminen juuri siihen oikeaan mieheen ja no, elo ollut ylämäkeä ja välillä alamäkeä. Mutta ei missään tapauksessa suinkaan kakkosvaihtoehto. Herää kysymys, onko sinulle käynyt huonosti?
pitää kysyä, että onko ap:lle "käynyt huonosti"? On taikka ei, so what.
Itselläni kävi elämässä niin, että tosirakkaus kohtasi mutta kohtalo ja olosuhteet olivat silloin vastaan. Ei voinut mitään, elämän piti jatkua. Kohtasin uuden mukavan miehen, jonka kanssa perustin perheen. Hyvin on mennyt, vaikken siihen samaan tunteeseen ole sen yhden tapauksen jälkeen yltänytkään. Tästä voisi kyllä sanoa, että II-vaihtoehto oli tuolloin. Mutta mitä muutakaan olisi voinut tuolloin tehdä kuin jäädä perheettömäksi sinkuksi ja vanhaksipiiaksi. Tosielämä on ihan jotain muuta kuin elokuvien huippuromantiikkaa.
että moni ihminen on valinnut/joutunut valitsemaan sen II-vaihtoehdon. I-vaihtoehto ei ollut minullakaan saatavilla, mutta usein se II-vaihtoehto onkin sen parempi..
Tässä tulee vähän semmoinen olo, että uskotteko te "yhteen oikeaan" eli siihen, että on vain yksi ainoa ykkösvaihtoehto eikä ole mahdollista, että maailmasta löytyisi useita itselle sopivia puolisoehdokkaita. Minä uskon että voi olla olemassa monia yhtä hyviä vaihtoehtoja, vaikka loppuelämästä tulee tietysti aina erilainen sen mukana kenen kanssa sen viettää.
Minusta tässä on kyse siitä, mihin kukakin tyytyy. Minä halusin odottaa sitä suurta rakkautta ja kohtasinkin sen melkein nelikymppisenä. Vaikka välillä oli epätoivoinen olo, mielestäni näin upeaa miestä kannatti kyllä odottaa! Joku toinen tyytyy johonkin "ihan kivaan" ilman sen suurempia intohimoja ja se on hänen valintansa. Oli minullakin joitakin suuria ihastuksia välillä, joiden ajattelin olevan "se oikea", mutta jotka eivät olleet minusta kiinnostuneita tai jotain tuli väliimme. En minä ajattele niissä menettäneeni elämäni tilaisuuden, koska uskon että ei meistä olisi kuitenkaan tullut hyvää paria, kun ei selvitty alkua pidemmälle. Aviomieheni kanssa yhteyden tunne oli heti tosi suuri, enkä usko että olisimme minkään vaikeuden antaneet tulla väliimme. Tosi rakkaus ei pienestä kaadu.
Aika huvittavaa kommentointia - "I-vaihtoehto ei ollut saatavilla"?
Missä hän siten oli? Todennäköisesti uudessa liitossa sen oikean kanssa. Eli oman itsensä kannalta ykkösvaihtoehdon (tai kakkosvaihtoehdon jne.) kanssa. Eli jotenkin menee aika teoreettiseksi. Koska elämä on jotain aivan muuta kuin "vaihtoehtojen" laskemista.
Olen itse ollut useissa liitoissa. En koskaan ole miettinyt, onko tämä "ykkönen" vai "kakkonen", vaan olen intuitiivisesti valinnut omasta mielestäni sopivan kumppanin itselleni. Nämä liitot ovat sitten loppuneet milloin mistäkin syystä.
Uskon, että maailma on pullollaan minulle sopivia miehiä. Ja niin on monelle muullekin. Kunhan pitää silmät auki ja suhtautuu avoimesti (- eikä ole se sadun prinsessa joka odottaa "ykkösvaihtoehdon" suudelmaa...).
tarkoitan I-vaihtoehtoa tunnetasolla. On muitakin tasoja. Tämä minun I-vaihtoehto oli naimisissa ja ei siten "saatavissa". Hän valitsi muun kuin tunnetason mukaan eli teki kompromissin. Näin toimii kai moni muukin.
Kyllä ihminen toki voi kokea monia suuria tunnekokemuksia elämänsä aikana, mutta se oikea kohtaa vasta myöhemmällä iällä. Mutta entä jos se oikea kohtaakin reilu parikymppisenä ja suhde jää kesken, toteutumatta täysin. Toinen poistuu elämästä lopullisesti, mutta rakkaus jää. Ei kai siinä muita vaihtoehtoja tänne jäävällä ole, kuin jatkaa elämäänsä eteenpäin niillä eväillä mitä itsellä on.
Melko kapealla on ajattelusi. Että aina olisi kysymys jonkun toisen puolison haikailusta. Pystytkö ajattelemaan, että I-vaihtoehto on ehkä kuollut, sairastunut loppuiäkseen, vammautunut, muuttanut toiselle puolelle maapalloa, molemmat joutuneet tekemään kipeitä päätöksiä siitä, ettei yhteiselämä olosuhteista johtuen ole mahdollista. Elämä on monimuotoista eikä aina niin arkisen tavallista.
loppumiseen se, ettet ole tuntenut todellista rakkautta. Ei ole tullut sitä I-vaihtoehtoa vastaan. Kyyninen asenteesi ja mielikuvituksettomuutesikin jo paljastaa yhtä sun toista; olet intuitiivisesti valinnut omasta mielestäsi sopivan kumppanin itsellesi. Kuin valintamyymälän hyllyltä, vai?
Perustuuko "ykkösvaihtoehto enemmän tunteisiin ja kakkosvaihtoehto enemmän järkeen ja kulisseihin? Ja mitä on todellinen rakkaus?
Kyynistä on kuvitella, että MUUT valitsevat kumppaninsa valintamyymälän hyllyltä ja HEILTÄ puuttuu mielikuvitus, ja ITSE on se, joka kokee todellisen rakkauden. Näin ihminen tuppaa ajattelemaan, koska ihminen on pohjimmiltaan hyvin itsekäs ja kapea-alainen, loppujen louksi.
Avarakatseisuutta, avarakatseisuutta, meitä on moneen junaan... :)
Onko I-vaihtoehto lopultakin vain jokin epärealistinen "päiväuni", kuvitelma siitä, että hän olisi 100% varmasti ollut parempi vaihtoehto.
Ihmiset elävät helposti kuvitelmissaan, päiväunissaan, ennemmin kuin katsovat totuutta silmiin; ihminen huijaa itseään kovin helposti näissä asioissa.
Ootko tullu ajatelleeksi, et ihminen voi elämänsä aikana rakastaa useita eri henkilöitä?
Ootko tullut ajatelleeksi, millaisia vaikeita valintoja useita kertaa eronnu on voinu tehdä elämässään (väkivalta, ulkomailla asuminen, työkomennukset muualle, sairaus, kuolema ym. ym.)?
Ootko nähny omaa napaasi pidemmälle sanoessasi mitä sanot?
jotka etsivät sitä rakkautta monista peräkkäisistä suhteista, eivät löydä sitä, pettyvät ja eroavat. Onko se sitten aina niin, että rakkaus syttyy, rakkaus sammuu? On myös ihmisiä, jotka eivät kykene rakkauden tunteisiin, koska eivät osaa edes tunnistaa minkälainen se tunne oikeasti on. Näissä tapauksissa otetaan usein juuri sellainen kyyninen asenne ja esitetään epäily, että tokkopa sellaista isoa tunnetta on edes olemassa - kenelläkään.
Ollaan kyllä todella onnellisia mieheni kanssa, hän 30, minä 27, ei kumpikaan oltaisi voitu uskoa että elämässä kävisi niin hyvin että molemmat voisivat saada sen ykkösensä, ikinä oltu kumpikaan näin onnellisia, vaikka ei kyllä kumpikaan mitään onnettomiakaan oltu entisissa suhteissamme. Nyt kihloissa, vielä joku päivä naimisissa..=)
Totta kai uusi suhde tuntuu aina hyvältä eli ykköseltä, ei kai kukaan muuten alkaisi sellaiseen! Vai olitko edellisten kanssa tietäen, että et heistä niin kovin pidäkään..?
Koko kysymys tuntuu oudolta, kun ajattelee, minkälainen ihminen loppujen lopuksi on; hän on romanttinen pelle, joka haaveilee satuhäistä (ihan kuin saduissa), ja sitten jossain vaiheessa tulee mikä lie ikäkriisi, ja ollaan eron partaalla ja vihataan - ja kumppanin piti olla se "ykkönen".
Ja minkä ihminen sitten valitsee, ellei "ykkösensä", ihan riippumatta siitä, kuinka monessa liitossa tulee oltua elämän aikana. Ihminen aloittaa aina alusta, jokaisessa suhteessa, kuvitellen mielessään joka kerta, että tämä on se "ykkönen".
Ja kun ap. kuvaa, että "ykkönen" on ykkönen tunnetasolla, niin tulee mieleen lähinnä entisajan järjestetyt avioliitot, jossa vanhemmat valitsivat puolison, tai vaikkapa Romeon ja Julian tarina.
Jotenkin koko kysymyksen asettelu ei istu nykyaikaan.
kakkosen kanssa menisi naimisiin.
Näköjään jotkut menevät tietoisesti kakkosen kanssa naimisiin. Jos entinen ihastus ihastuttaa aina vain, ei kai ole muita vaihtoehtoja..? Minulla nuo toteutumattomat rakkaudet ovat kyllä haalistuneet aika äkkiä ja olen todennut, että etpä olisi minulle kelvannutkaan;D
"Ja minkä ihminen sitten valitsee, ellei "ykkösensä", ihan riippumatta siitä, kuinka monessa liitossa tulee oltua elämän aikana. Ihminen aloittaa aina alusta, jokaisessa suhteessa, kuvitellen mielessään joka kerta, että tämä on se "ykkönen"."
Ei se kuule ihan noin mene. Ei meillä kaikilla ole siihen "ykköseen" mahdollisuuksia. Emme kaikki ole kauniita, menestyviä ja muuten tavoiteltuja... jos on syntynyt vaatimattoman näköiseksi eikä muitakaan avuja löydy, on tyydyttävä siihen mitä saa. Itsekin olin realisti ja otin sen mukavan miehen joka sattui tielleni; ei mitään suurta rakkautta eikä varsinkaan intohimoa, mutta ihan ok arki ja ystävyys. Jos rupeaisin odottamaan sitä suurta rakkautta, jäisin elämässä yksin. Koskaan en ole sellaista miestä tavannut että olisi olleet vahvat tunteet molemminpuolisia, ja olen jo keski-ikäinen. Parempi siis mukava arki kuin yksin loppuelämän.
Jotenkin surullinen sinun kirjoituksesi. En minä siltikään ottaisi kakkosta, vaikka olisin jäänyt yksin. Minä sain myös odottaa 42-vuotiaaksi, ennen kuin unelmieni mies (vapaa sellainen) osui kohdalle ja sain kokea suuren rakkauden. Minä olin järjestänyt hyvän ja mielekkään elämän itselleni siitä huolimatta, että olin yksineläjä ja vaikka loppuikäinen yksineläminen tuntui ahdistavalta ajatukselta, olisin valinnut enemmin sen, kuin jonkun intohimoja herättämättömän kaverin vierelleni. Nyt on tietysti hyvä hehkuttaa, kun loppujen lopuksi kävi tosi onnellisesti.
Sinulle toivon kaikkea hyvää valintasi kanssa. Toivottavasti suhteenne pysyy tasaisena vuosien kuluessa ja sopu säilyy. Sinä vaikutat fiksulta ihmiseltä, joten sen puolesta olisin ajatellut, että sinulla olisi ollut "avuja" ykkösen löytämiseksi. Mutta mikä vaiva kenelläkin parinlöytämistä haittaamassa -liian kovat kriteerit tai liian huono itsetunto...
Eikö ihminen aina joudu tekemään kompromissin? Ei kukaan ole täydellinen, jokaisessa on omat vikansa, myös minussa.
Minun mielestäni pitää löytää sellainen pakkaus, jonka kanssa pystyy elämään. Jos aina haikailee täydellisen perään, jää yksin. Niitä ihan oikeita sielunkumppaneita on lopulta aika vähän.
Tosin minäkin luulin mieheni kanssa alussa, että sellaisia olimme, mutta nyt on selvinnyt, että olemme oikeastaan kuin yö ja päivä... Eli virhearvioitakin sattuu. Mutta virheidenkin kanssa oppii elämään, kun muistaa ottaa esiin toisen hyvät puolet, eikä murehtia huonoja.
että avioliitot solmitaan järkiperustein ja jätetään romantiikka ja rakkaus muihin suhteisiin. Kun näitä asioita sekoitellaan saadaan melkoinen soppa ja avioerot aikaiseksi.