En tiedä mitä oikein teen ja mihin meen. Avoliitossa jo jonkin aikaa ja suhde tuntuu välillä ihan hyvältä välillä taas olen todella väsynyt ja masentunut enkä jaksa mitään.Töissä menee arkipäivät ja kun pääsen vihdoin töistä kotiin(välimatka 30km) alkaa aina armoton siivoaminen,ruoan tekeminen ja vaatteiden viikkaaminen. Mies on toki ollut jo tunti (ellei toista) sitten kotona ja istuu sohvalla kiltisti pelaamassa ja tai harrastaa muuten omia asioitaan. Minulle jää kaikki kotitaloustehtävät. Hän ei edes viitsi viedä lautasta pöydästä tiskipöydälle, koska perheensä on opettanut siihen, että nainen korjaa aina jäljet. Ja että hän tekee omasta mielestä raskaampaa työtä kuin minä (mitä en toisaalta kiellä, mutta sanoo että kirjanpitotyöt ei väsytä yhtä paljon kuin fyysinen työ) joten minulla on kyllä aikaa/energiaa osallistua kotitaloustöihin. En mistään päästä kuitenkaan saa vastiketta. En saa aikaa omille harrastuksille. Rahallisestikin panen enemmän pientä palkkaani likoon ruokiin ja laskuihin. Ja silti jaksaa valittaa kun en osta tarpeeksi ruokaa. Jos sanon siihen että palkkani on rajallinen, niin sekin on aivan minun syytäni. Annan kuitenkin asioiden olla sillä en halua pahoittaa hänen mieltään kostoksi vaikka hän pahoittaa minun mieltäni. Olen saanut kuulla mm. lisäkiloista ja katsoa vierestä kuin suurinpiirtein kuola valuu tuijottaessaan kaverinsa kaunista tyttöystävää,sekä siitä että olen nörtti kun en ole halukas lähteä ryyppäämään ja katselemaan sitä hulluutta kun juodaan ekaks niin huonoon kuntoon ja auvotaan jokaiselle miehelle päätä niin että pääsis hakkaamaan-hävettää ja itkettää. Se mikä tekee tästä pahemman on, että vanhempani pitävät hyvin paljon avopuolisostani. Jos päätyisimme eroon, he syyttäisivät siitä minua ja pitäisivät minua typeränä ja itsekkäänä ihmisenä. Eli ei olisi ketään johon turvautua.
Onko siis olemassa miehiä, joita ei kiinnosta lähteä jatkuvasti kapakoihin ja jotka osaa viedä roskat ulos? Kysyn vaan ihan retorisesti.
Sinkkuus pelottaa, sillä en osaa olla yksin. Ja kaiken lisäksi pelottaa toimeentuleminen, kun tosiaankin palkka on pieni ja työpaikat harvassa. Olen monta kertaa (siis monta sataa kertaa) lähestynyt miestäni näissä asioissa, mutta hän ei osaa ottaa itsestään kritiikkiä vastaan vaan antaa takaisin. Toki minussa täytyy olla jotain vikaa, kun hän noin käyttäytyy. Vaan en enää jaksa seuraavaa 10 vuotta, jos tilanne jatkuu edelleen samana...
Samoin seksi. Yhtä tyhjän kanssa. Joka kerta kun hän lähestyy minua oksettaa aivan mielettömästi. Ja kaikki aina saman kaavan mukaan.
Onko vastaavia? Kuinka selvitä?
Onko siis olemassa miehiä, joita ei kiinnosta lähteä jatkuvasti kapakoihin ja jotka osaa viedä roskat ulos? Kysyn vaan ihan retorisesti.
Sinkkuus pelottaa, sillä en osaa olla yksin. Ja kaiken lisäksi pelottaa toimeentuleminen, kun tosiaankin palkka on pieni ja työpaikat harvassa. Olen monta kertaa (siis monta sataa kertaa) lähestynyt miestäni näissä asioissa, mutta hän ei osaa ottaa itsestään kritiikkiä vastaan vaan antaa takaisin. Toki minussa täytyy olla jotain vikaa, kun hän noin käyttäytyy. Vaan en enää jaksa seuraavaa 10 vuotta, jos tilanne jatkuu edelleen samana...
Samoin seksi. Yhtä tyhjän kanssa. Joka kerta kun hän lähestyy minua oksettaa aivan mielettömästi. Ja kaikki aina saman kaavan mukaan.
Onko vastaavia? Kuinka selvitä?
Vastaukset 10
Vanhimmat
minkään muun kuin yksinäisyyden pelon ja vanhempiesi vuoksi? Tietänet itsekin, että ne syyt eivät riitä uhrautumaan tunneköyhän suhteen vuoksi.
Vedä johtopäätökset ja pelastaudu. Et putoa korkealta vaikka lähdet, päinvastoin, kohoat.
vaan tämän kerran. Mietihän sitä...
Miksi häneen ihastuit/menit yhteen?
Kuulostaa siltä, ettei se ainakaan ollut miehen luonne, seksi sen enempää kuin yhteinen ajatusmaailmakaan rakkaudesta puhumattakaan. Seuralainen yksinäisyyteen on huono perusta parisuhteelle.
Ei puolisoa oteta eikä myöskään jätetä eroamatta siksi, että omat vanhemmat tykkää. Sinunhan se pitää tykätä.
Terve vaan.
Ainoa ratkaisu ongelmaasi on se että avaat suusi ja sanot hänelle miltä sinusta tuntuu, sen uhallakin että tulee riita.
Itse jätin aikanaan naisen joka ei koskaan voinut puhua asioista,vaan aina piti tiedon sisällään,raivosi minulle eikä kertonut miksi.
Jos haluat olla onnellinen,avaa suusi ja sano mielipiteesi.Kertomasi perusteella poikaystäväsi on aika pelle, ei millään pahalla.
Itse tein myös raskasta työtä fyysisesti aikanaan, ja kun repii itsensä rikki, ei heti kiinnosta tiskaus kotona, mutta molempien on tehtävä osansa kotitehtävien eteen.
Koitappa jättää tiskaamatta ja roskat viemättä..
Katso miten herra reagoi hetken perästä kun ei ole puhtaita lautasia tai mukeja..
Toivon mukaan saa herraan liikettä.
Tee selväksi että sinä et ole talouskone, ja kerro mitä kaikkea sinä teet suhteenne eteen ja perheenne eteen.
Selvää on, että miehen pitää osallistua kotitöihin!(itse tosin tein aika surkeasti viikkaukset vaimon mielestä, joten hän ei anna minun enää pyykätä,vaikka mieluusti sitä tekisinkin..)On tarkka se viikkaus meillä :))
Mutta kaiken aa ja öö on se että sanot miltä sinusta tuntuu. huutaa ei pidä,vaan ota hetki jolloin hän on rauhallisella päällä, eikä väsynyt päivän töistä.Sitten vaan keskustelette huutamatta kuin aikuiset.
Toivottavasti paranee asiat teillä ja tunnet arvostusta hänen taholtaan taas.Et saa olla itsestäänselvyys miehelle! Et ole talouskone!
Arvosta itseäsi!
Edelliseltä kirjoittajalta tulikin hyvin jo asia kiteytettynä, eli samat sanat täältäkin.
Eli ihmiset kohtelevat toista niin huonosti kun toinen antaa.
Erota jos meinaa yrittämättä, niin silloin tod. näk. sama kuvio toistuu. Eli jos ei taistele, häviää aina. Oletan siis että menitte yhteen positiivisissa merkissä ja nyt ajan myötä tilanne on mennyt tällaiseksi. Tuskin kannattaa luovuttaa oletuksena.
Sanot mitä haluat ja et tee sitä mitä et halua. Kun itseä osaa arvostaa ja kunnioittaa, niin useinmiten sitä samaa heruu muiltakin, jos muuten käyttäytyy järkevästi - itsekkyys on eriasia, mutta siitä tuskin tässä on kyse.
Olen jättänyt tahallaan tekemättä kotitöitä ja mies on pitänyt sitä minun heikkoutenani. Sanoo että minähän siinä häviän, kun ihmiset puhuvat siitä, kuinka huonosti osaan pitää kotia puhtaana. Ei siis auta.
Eikä myöskään auta järkevä kahdenkeskinen keskustelu. Ei mene asiat perille, kun on koko ikänsä tottunut siihen, että nainen siivoaa ja keittää ruoan. Katsoo kyllä silmiin puhuessani, mutta sielu on jossain siellä omassa maailmassa miettimässä, mitä tekisi seuraavaksi. Eli minulle tärkeät asiat tuntuvat olevan ilmaa. Olen jopa uhannut erolla, elleivät asiat muutu (mikä ei sinänsä ole oikea tapa saada asioita perille), mutta kun sekään ei tuo lisää uskottavuutta/arvostusta. Pyytää anteeksi tekemättömyyttään. Lupaa muuttua, mutta teot ovat sitten eri asia kuin sanat. Hän saa loppuviimein minut katumaan asioita. Ehkä teen sen ihan itse, että minulla on syyllinen olo kaikesta negatiivisista asioista.
Olen tutkiskellut avomieheni arvomaailmaa ja päätynyt siihen, että lisää arvostusta tulee ainoastaan silloin kun tienaan enemmän kuin hän ja autotallissa on kaksi bentleytä. Niin surulliselta kuin se kuullostaakin, olen yrittänyt tienata enemmän rahaa, jotta hän olisi osaisi arvostaa minua. Kuitenkin hänen miellyttäminen on tullut koko elämän arvoiseksi tehtäväksi (kaikkea mitä hän sanoo, pidän oikeana.) En itsekään enää jaksa välittää omista mielipiteistä. Eikö se ole rakkautta, jos on valmis tekemään mitä vaan toisen puolesta?
Vapaa-aikanakin hän puhuu vain rahasta ja autoista, vaikka molemmilla on asiat taloudellisesti hyvin ja melko uusi autokin on. Mutta lisää pitäisi saada. Pitää suuressa arvossa niitä bisnesmiehiä/johtajia, joilla on rahaa tehdä vaikka mitä.
Itse kuitenkin haaveilen omakotitalosta ja miehestä, joka saisi tuntemaan itsensä kauniiksi ja tärkeäksi. Kuitenkin luotan siihen, että toivoa on. Ollaan lähdetty siitä, että ennen hän kävi käsiksi minuun. Nyt se kuitenkin on poissa.
"Ei mene asiat perille, kun on koko ikänsä tottunut siihen, että nainen siivoaa ja keittää ruoan"
"..lisää arvostusta tulee ainoastaan silloin kun tienaan enemmän kuin hän.."
"Ollaan lähdetty siitä, että ennen hän kävi käsiksi minuun. Nyt se kuitenkin on poissa. "
Uskomatonta! Mä en tuollaista katselisi päivääkään. Jos kaksi aikuista ihmistä asuu saman katon alla, niin mulle ainakin on ihan itsestään selvää että molemmat osallistuu kotitöihin.
Sen että mies arvostaa sua vain jos tienaat enemmän pitäisi jo kertoa sulle jotain. Jos toisesta oikeasti välittää niin ihan sama paljon se tienaa, missä on töissä jne.
Ja tuota käsiksi käymistä en halua edes kommentoida, toistan vaan etten itse tuollaista sietäisi. Sen verran pitää olla itsekunnioitusta!
maailmasta vielä miehiä, jotka osallistuvat kotitöihin ja tekevät niitä jopa omasta aloitteestaan. Ja mikä parasta... osaavat arvostaa sitä, että nainen käyttää aikaansa kotitöitä tehden.
Tosissaan... olemme täällä vaan kerran. Nosta kissa miehesi eteen pöydälle ja tiukasti sanot, että asia on nyt näin, että joko tilanne muuttuu tai sinä lähdet. Ja sitten jos ei muutu, niin sitten kanssa lähdet. Eksäni tajusi panokseni jälkeenpäin... ja pyysi anteeksi käytöstään.
Älä viitsi olla päällekäveltävä luuseri.
Totta mooses mäkin istuskelisin iltaisin pelailemassa ja odottelisin, että sapuska tulee naamarin eteen ja laskut maksettais. Mikä auvoinen tila!
Lopeta nyt heti!!!
Aikuisuuteen kuuluu äly omista vastuista ja kuullostaa pahasti silta, että kotoa on lähdetty äitin ja iskän tekemiset mielessä ja sä hölmö teet molempien hommat. Kannattaisko pieni perhekeskustelu 120 desibelin voimalla?
Jos toinen lähtee koukkaantuneen niin voi voi, elämä on julmaa...
Sun hommas ei ole kannattaa koko huushollia ja viikkailla pyykkiä, niinkuin äiti on tehnyt.
Todellakin on olemassa meitä miehiä joita ei baarissa roikkuminen kiinnosta, ja jotka osallistumme myös niihin kotitöihin, sekä ruoka ja muihin kustannuksiin.
Parasta sulle on, että et enää jatka sen miehen kanssa. Sua vaan harmittaa enemmän ja enemmän. Turhaan sä mitään lisäaikaa mietit. Alat nyt vaan suunnittelemaan sitä eroa. Anna sen kiukutella miten paljon haluaa.