Olen vihainen äidilleni siitä että vaikka olen jo lähemmäs kolmekymmentä, en saa puhua politiikasta (koska en ole samaa mieltä hänen kanssaan puolueesta), en saa kyseenalaistaa mitään hänen sanomistaan/tekemistään, en saa iloita mistään, en saa koreilla vaatteilla/meikeillä, en saa olla iloinen lomamatkasta jonka itse maksan (mistäs neidillä on varaa lähteä lomalle?), en saa puhua rietyistä poliitisista/yhteiskunnallisista asioista, koska en ole samaa mieltä äitini kanssa (hän vasemmalla, minä enemmän oikealla), en saa itse asiassa sanoa yhtään mitään mistään. Kun käyn kotona istun yleensä hiljaa ja syön, jos erehdyn sanomaan jotain, minut heti teilataan. Onko kellään yhtä sairasta, vai olenko ainoa?? Tämä ei voi olla normaalia käytöstä? Epäilen, että äidilläni on jotain pahasti vinksallaan..
äiti on
vinksallaan
202399
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Pamahda kerran!
Raivostu, jos sinua raivostuttaa ja anna tulla!
Kunnon purkauksen jälkeen äidin on pakko mennä itseensä ja miettiä suhdettanne.
Itserakas ja aina oikeassa ollut äiti voi tässäkin tapauksessa todeta olevansa syytön ja aina oikeassa, mutta välejä on tuuletettu ja pallo jää hänelle.
Haluaako hän edelleen tavata sinua sen jälkeen, ja tuletteko toimeen paremmin/huonommin.
Älä anna masentaa itseäsi enempää, se tie olkoon loppuun kuljettu.
Huomaatko, että vanhemmilla on yleensäkin paljon pitempiaikainen vaikutus lapsiinsa kuin luullaankaan.
Moni pääsee irti vanhempiensa vaikutusvallasta vasta 30-40-vuotiaine. Sinä olet nyt irroittautumassa.
Älä pitkitä prosessia.
Se on äitisi kädessä päättää.
Aina ei kyllä tapahdu kyllä niin kuin kirjoitit: >Kunnon purkauksen jälkeen äidin on pakko mennä itseensä ja miettiä suhdettanne.< . Minun kohdalla ainkin kun sanoin kerralla kaikki oli seuraamus syvä loukkaantuminen ja väitös että 'lapset aina syyttävät äitejään' vaikka olisi kuinka hyvä olla.
Eli riidan haastaminen voi alkaa noilla sanoilla ja kaiken kieltäminen vielä edesauttaa pitkäaikasen riidan syntymistä. Riippuu ihan äidistä jos hän ymmärtää asian niin tulos voi olla hyvä, mutta jos hän tuntee olevansa aina oikeassa niin syytökset hänestä voivat tuntua aiheettomilta...ja räjähdys muuttuu tyhjäksi nallipyssyn pamaukseksi jolla ei ole mitään vaikutusta.
räjähtää ja useasti olenkin, mutta aina tulos on ei toivottu. Äiti loukkaantuu verisesti ja rupeaa syyttämään minua kaikesta. Useasti hän muuttuu marttyyriksi, joka on kaltoin kohdeltu. Ja sitä kimittämisen määrää ei todellakaan PYSTY selväpäisenä kuuntelemaan. Mitä ihmettä tuollaiselle voi tehdä??
Samaa ongelmaa täällä. Olen myös yrittänyt'järjen' puhumista, hän kuuntelee mutta ei siitä huolimatta tajua. Aivan hillitön itsesääli näyttää vellovan äidissä kun hänelle asioista sanoo, eli hän saisi koko ajan sanoa ja noteerata tekemisiä mutta HÄNEN tekemisiä ei saa kukaan arvostella oli ne sitten kuin älyttömiä tahansa ja kuin harhaan johdattavia.
Parasta olisi syyttelyn sijaan keskittyä oman elämään jos pystyy ja unohtamaan äiti kokonaan.
Mikä on kyllä vaikeaa koska kyse on tosi läheisetä ihmisestä johon jokaisella on jonkinlainen riippuvuus tullut jo vauvana.
Sääli etteivät äidit tajua että he ovat kuin ydinreaktorin jäähdytyshanaa kääntelemässä summittaisesti. Viha antaa energiaa ja se on uusiutuva luonnonvara joka on melkein ehtymätön jä säteilee ympäristöön kuolettavasti.
En tiedä olen miettinyt oman äitini kohdalla myös miten hänet saisi ymmärtämään ja olen itse yrittänyt asettua hänen rooliinsa ja ajatella asioita myös sieltä.Olen tullut kyllä siihen tulokseen että jos asiat minulle menee ok niin ei hänellä ole mitään aihetta puuttua minun asioihini.
'Vanha koira ei opi' se pätee kyllä tässä asiassa, kyse on varmaan asioiden omaksumisesta ja uusiutumiskyvystä, niitä ei meidän äideillä ole.
Minun äidilläni on auktoriteetin kunnioitus jos joku sellainen jotä hän arvostaa sanoisi hänelle samat kuin minä itse, hän uskoisi, mutta kun sen sanoo oma lapsi asialla ei ole väliä....
Jovain, samoja juttuja on tullut koettua.
Minua yritetään ohjailla ja pitää liekassa vielä tässäkin iässä.
- Oletkos äänestänyt, mitä puoluetta äänestit, etkai vaan väärää? Jos et oo vielä äänestänyt niin annat X:lle äänes, ei mee hukkaan.
- Mitä sinä nyt mihinkään lomalle lähdet, oot kotona lasten kanssa vaan, se on parasta lepoa. ( Vanhempani itse kyllä ovat matkustelleet ikäisenäni hyvinkin paljon ja minä olin aina kotona sen ajan talonvahtina ).
- Mitä sä mitään takkia ostat, onhan sulla se tuulitakki, pidät sitä jos on lämpimämpi keli".
- Kasvot vihasta kurtussa : "Mitäs nämä on, sinun e-pillereitäkös? Kuuleppa, heität tämmöset pois ja heti, näistä tulee SYÖPÄ. Eihän sulla oo ees miestä, sinä et tämmösiä syö !!!" ( Kyseessä oli juniorin Clarityn merkkiset antihistamiinit keittiön pöydällä ).
- Lähdin työpaikan pikkujouluihin, äiti näki ikkunastaan että lähden pihasta ykköset päällä, juokee helmat paukkuen perään " SEIS, mihis sinä luulet meneväs, ootko taas menossa Liisan tykö vai ettei se oo sittenkin joku "LIISA"?
Kaikista paras sattumus on ollut, kun vapaapäivänäni jouduin hälytettynä käväisemään erässä työtehtävässä. Minua tuli pihalta hakemaan työkaverini autollaan (miespuolinen).
Olin ehtinyt istua ehkä pari minuuttia kyydissä kun puhelin soi vimmatusti laukussa, äitihän se siellä soittelee. Yritti useammankin kerran mutta en vaivautunut vastaamaan. Viimein puhelimeen ilmestyi viesti "Jos et nyt heti vastaa niin soitan poliisit perään. Mihin oot menossa ja kenen kyydissä, auto oli ihan outo ??!!!"
Yleensäkin hänelle pitäisi selittää päivittäiset asiani juurta jaksaen. Kuittaan utelut ympäripyöreästi, vastaus on aina vihainen "VALEHTELET !".
Ennen äiti käytti tätä asioihin puuttumista aseena pahemminkin. Jos en kertonut asioistani tai olin eri mieltä jostain, en toiminut hänen sanelemaansa tahtiin, oli turha mennä kysymään lapsenvahtia tai jotain tavaraa tms. lainaan.
Onneksi pääsin muuttamaan hyvin hyvin kauas ja voin sanoa että olisi pitänyt kyllä tempaista jo aikaisemmin.
S¤¤¤¤¤¤sta
tai vähintään helvetin esikartanoilta
jossain vaiheessa.. valtaan suhteessa
omaisuuteensa - jos lapsensa sellaisiksi
käsittää, ei haluta päästää irti..
Hampaat irvessä pidetään kiinnni ja
nöyryytyskeinoille ei tunnu olevan toisilla
äideillä mielikuvituksella rajoja --- jos
miespuoliset isähahmot puuttuvat, äidit
muuttuvat ilkeiksi mustasukkaisiksi
noita-akoiksi, tai vähintään lumikkien äitipuoliksi..
Sadut kertova aina jotain totuutta.
näkökulmasta, mutta varmaan sietämätön sinulle. Otan osaa. Omani kuulostaa hiukan paremmalta tuon jälkeen. Annoitko häen soittaa poliisit perääsi? :)
Kai poliisien työajan tuhlaamisesta on jonkinlainen sakkorangaistus? Äitisi antaitsisi sen, ja läimäyksen takalistolleen.
Laitoin viestin takaisin, että nyt pitää S*****A rauhottua sielä !!
Loppupelissä minä olin tässä asiassa se yksinkertainen tapaus, joka ei ollut tajunnut että "joku" voi ajatella sitä ja tätä siitä, kun minua tuli ihan outo auto hakemaan kotoa. Oli kuulemma ihan oikeutettua hänen olla huolissaan ja minun vastausviesti oli törkeä loukkaus.
Oli muuten napannut auton merkin ja värin mieleensä ja yhdistänyt kuljettajan erääseen mieheen. No hän oli sitten soittanut tämän keksimänsä miehen tutulle, joka naapurissamme asui, että mahtaako tietää että käviköhän tämä herra juuri minun pihassani autolla.
Vastauksena oli kuullut että tämä ko. herra tekee reissuhommia Suomi-Norja välillä, että tuskinpa on nyt täällä ajelemassa ja oli ihmetellyt että mistä minä ja tämä reissumies sitten yleensäkin toisemme tuntisimme.
Tästä äitimuori päätellyt, että tämä reissumies oli minut napannut ja vie Norjaan.
Ihan oikeesti, ei tässä tiedä että itkeekö vai nauraako...
sinua - olet hänen silmäteränsä ilmeisesti. Hänen tunteensa vaan johtavat outoihin tapoihin näyttää tunteensa. Ehkä hän ajattelee sinua yhä taaperona, jota pitää varjella.
Minun äitini taisi olla aika normaali, kun sinun mammaasi vertaa. Koeta jaksaa.
Äidit haluavat käyttää lapsiaan välikappaleina pyrkimyksissään johonkin josta ei saa kyllä selvää...Se että hänen mielestään sinun tulisi olla vasemmalla on juuri sitä, olisit hänen kädenjatke joka on samalla linjalla omistajansa kanssa.
Muistan kun vanhempani riitelivat jatkuvasti ja meille lapsille ei selitetty, äiti käytti meitä lapsia välikappaleena hänen ja isän välillä, ensin ärsytti isän suutuksiin tarkoituksella ja sitten kun sai suuttumaan hän työnsi meidät lapset siihen väliin ja sanoi aina:nyt lapsetkin pelkää.. eli ovelaa ja sairasta ja lapsille tosi pahaa...
Isälle tuli tästä väkisinkin sellainen käsitys että lapsetkin ovat häntä vastaan.
Aikuisena nyt tiedän miten asiat on ja olen ollut 'silminnäkijänä' paikalla , nähdyt asiat ovat pysyneet mielessä ja vasta aikuisena osasin sanoa mitä siinä tapahtui oikeasti.
Joku kehittymättömyys tässäkin on kyseessä mutta , miten saat hoitoon ja kun naamiona on vielä hänellä 'terve mieli'? Ei mitenkään.
Isäni teki lopulta harakirin. Sen jälkeen keskustelut eivät äidin kanssa johda mihinkään, hän ei suostu keskustelemaan asioista vaan tosiaan kieltää kaiken kuin joku (psykopaatti?).
Se onkin outoa että olen mies ja olen jostain lukenut että miesten pitäisi tulla äitiensä kanssa toimeen mutta minun tapauksessa ei. Pidän äitiäni edelleen hirviönä joka puuttui koko ajan asioihini jotka eivät hänelle kuuluneet.Huomasin hänen käyttävän minua välikappaleena omien tarkoitusperiensä saavuttamiseksi.Minun olisi pitänyt tehdä niinkuin hän haluaa, ei saa olla kavereita ystäviä eikä yleensä mitään mikä olisi normaalia.Sain tehdä kaiken, hän vain selän takana antoi 'ohjeita' ärsyttävää, aivan kuin olisin ollut hänen aviomiehensä enkä poikansa.Hän alkoi käyttäytyä minua kohtaa aivan kuin ennen teki isälle.
Potkaisin hänet viimein pihalle, olin kuitenkin hoitanut asiat niin että hänestä eroon pääsin.
Mutta hän ennätti päästä maaliinsa, nyt olen vailla ystäviä ja yleensä ihmisiä, haluan olla vain rauhassa.
Ja kestovitutus seurana, vihaan omaa äitiäni todella paljon yli kaiken.
Se on todella ihmeellistä, että miksi ei saisi olla kavereita. Tähän olen minäkin hyvin usein törmännyt.
Lapsuudessa leikkikavereissa oli jokaisessa jotain vikaa.
Nykyään jos äiti soittelee ja saa kuulla että odotan vieraita, hän kommentoi poikkeuksetta "Hmh, mitä ne nyt sinne vääntää?" tai vaihtoehtoisesti vihaisena "Olisit sanonut että et ole kotona" tai "Pysyis sekin vaan kotonaan näin komeena päivänä" tai jos kuulee että luonani on ollut vieraita jotka juuri lähtivät "Olipa hyvä että lähtivät, saat olla rauhassa!!"
Mikähän perimmäinen ajatus täsäs on, että minun pitäisi olla yksin, en saisi käydä missään enkä tavata ketään.
Kuitenkin hän itse saattaa soittaa ja iloisesti kertoa, miten Virtaset kävivät kylässä ja kertoo mitä juttelivat ja että oli oikein hauskaa. Tai miten kävivät Möttösten kanssa elokuvissa ihan extempore.
Joskus huomaan itsekin ajattelevani kuten minun oletetaan ajattelevan. Eli jos olen lähdössä esim lenkille tai kaupungille, kuulen mielessäni äidin tuiskivan "Mitä sä mihinkään lähdet, pysyt kotona nyt vaan".
Äitini ei ole inhimillinen ihminen vaan täysegoisti k***pää, jolle kukaan ei merkitse oikeasti mitään. Poikansa kanssa on älyttömän sairas suhde. Puhua ei voi, hän ei kuuntele. Kaikki yhteydenotot kiteytyvät siihen miten kaikki hänen ympärillään ovat jollakin lailla kamalia. Mahtava marttyyrikompleksi.
Olen sen takia pannut välit täysin poikki jokin aika sitten, meinasin tulla hulluksi. Nyt elänkin ihan omaa elämääni. Hirveän vahingon hän kyllä on saanut aikaan kaikille lapsilleen. En voi unohtaa kaikkia hänen keksimiään hirveyksiä, mutta yritän elää tätä päivää.
Tsemppiä sinullekin! Joskus voi se sananlaskun aurinko paistaa risukasaankin.
Voisiko verrata asioita niin että jos itse tekisit jonkun 'älykkään' ohjelman(=lapsi) ja olisit siis sen tekijä(=äiti), et voi olettaa että tekemäsi ohjelma olisi sinua älykkäämpi joka olet sen 'luonut'. Jos äideillä paremmuus perustaa tälle: Äiti on lapsen tehnyt, lapsesta ei voi tulla älykkäämpää, viisaampaa, parempaa kuin äitinsä, se olisi mahdottomuus koska eihän kaurahiutaleista pitäisi saada tehtyä muuta kuin kaurapuuroa....
Nyt lasten kohdalla onkin niin että meidän ominaisuudet ei välttämättä tule suoraan äidiltä vaan ne tulee jostain kauempaa ja tämä mahdollistaa sen että lapsesta voi tulla parempia joka suhteessa. Tämä ei sovi kaikille äideille, jos lapsi rupee liian viisaaksi jotain on vialla..hänet täytyy alistaa jotta häntä voisi hallita. Äiti ei ymmärrä hyväksyä sitä että lapsi on parempi ja lapsesta täytyy päästää silloin irti...muuten se on kuin jokea patoaisit uusi uoma tulee johonkin muualle tai jos patoat niin ettei paine pääse purkautumaan tapahtuu katastrofi..
On olemassa äitejä jotka toimivat oikein, heitä pitäisi päästä vertaamaan näihin jotka eivät toimi...tutkimuksen paikka?
sukupolvi äitejä,
jotka tottuneet
tosiaan pitämään
kynsin hampain vain
omista oikeuksistaan
kiinni, 60-lukulaiset
äidit, taistelivat
itselleen monenlaisia
oikeuksia.. ja pitävät
samaa rytinää yllä,
jopa sitten tyttäriensä
kustannuksella.. varsinainen
egoistiäitien sukupolvi
- nippulaa ja nappulaa
pitää olla, useat ylipainoisia
mössököitä, jotka sitten itsekseen
mussuttavat kotonaan ja ihmettelevät,
että kylläpäs heillä on kiittämättömät
tyttäret, kun eivät viitsi ottaa yhteyksiä
tai tulla käymään.. omat vuorovaikutustaidot
ovat olleet mitättömät ja puhelimeen nämä äidit
harvemmin tarttuvat kysyäkseen kuulumisia.. siis siinä mielessä, että heitä se oikeasti edes kiinnoststaisi - hevon v***n vertaa.. muodollisia muistamia lukuunottamatta, jota oma imago pysyy edes omassa päässä itsessään jotenkuten kondiksessa.. kuvottavia ovat nämä erään sukupolven äidit.. kylmä viha - joka on muuttunut välinpitämättömyydeksi on myös suhteeni omaan 'äitiini'.. jota ei ole paskan vertaa koskaan kiinnostanut kotoa pois muuttaessani, oman elämäni kuulumiset. Tärkeintä hänelle tuntuu olevan lähinnä se, että hän voi raapustaa 'vittumaisiin onnittelukortteihin' hienon tittelin - siinä kaikki, mitä jäljellä..
nimim. Kuoletetut tunteet
..osa vain jää sinne asemalle
Katkeroitumaan, jos tytär osoittautuukin
jollain alalla lahjakkaammaksi, kuin äitinsä...
Itselläni, oma äitini mitä ilmeisimmin halusi padota oman käsittelemättömän kateuden tunteensa, tietyllä alalla ollen lahjakkaampi kuin hän tai voisi koskaan tulla olemaan...
-jätti käytännössä opinnoissani ja siihen liittyvissä käytännön asioissa aivan tyhjän päälle..
En mainitse asiasta sen enempää.
Tuli nähtyä vain kovin ruma sielu, mikä 'ennen niin ylpeässä' pikkutyttären äidissä oli paistanut, niin kauan kuin se korosti hänen jatkettaan... tyttären aikuistuessa (ja isän kuollessa) alkoivat tulla sitten ne todelliset äidinrakkauden osoitukset esiin
Voin sanoa, että en pysty enää koskaan äitiäni kunnioittamaan, koen lähinnä syviä halveksunnan tunteita tätä kohtaan.. varsinkin erinomaisten manipulaatiotekojensa kautta - mikä on erittäin surullista. Kun ei omaa äitiä, jota voisi rakastaa kunnioittaen, koska tämä on tehnyt samoin heikomman lapsen puoleen aina - hyväksikäyttämättä tämän vielä haurauttaan.
Valheilla ja puolitotuuksilla.
Ainakin oma äitini sai aikaan sen, että ikinä en lapsia halua --- tunnekylmetti sisimpäni hänen narsistinen egonsa ja selvät kateuden padot, jotka estivät tietyltä osin minua nuorella ikää tietyssä asiassa pidemälle edistyvän (kuin olisi autettuna ollut mahdollista edistyä) - herkkyysiässä..
Mustat äidit - valkeat äidit - kyllä niitä on eroja, heissä, jotka suostuvat tunteitaan, ja pimeitä puoliaan käsittelemään ja heitä, jotka näkevät peilissä täydellisen moitteettomuuden...
ja tyttärissään sitä vastoin kaiken pahuuden.
Osa äideistä on pahoja, joiden ei olisi koskaan suonut saada lapsia, ainakaan kilpailevia tai lahjakkaampia lapsia, eritoten tyttäriä.
Erikoista on että nämä jutut ovat usein on vaan äidin ja tyttären välillä. Mutta minä olen mies enkä ole tule toimeen äitini kanssa ollenkaan, en alkuunkaan. Johtuneeko siitä että ei tullut isänikään toimeen hänen kanssaan, vaan heillä kyti riita koko avioliiton ajan, vähän ennen isän kuolemaa he näyttivät olevan sovussa mutta sitten isä tekikin itsemurhan joten ei se tainnutkaan todellista olla..
Tämän jälkeen äiti kohdisti huomionsa minuun ja silloin alkoi minun 'helvetti'. Ainut poika, muut siskoja en tiedä tuntuu ettei hän heihin kiinnitä edes mitään huomiota.(ikävä kyllä, tästä ihmisestä olisi ollut muillekkin jaettavaa).
Hirveä vahtiminen alkoi isän kuoleman jälkeen ja vaikka sanoi asiasta sama kuin olisi yrittänyt asioita selittää koiralle(koirat, älkää loukkaantuko).
Hetken hän näytti ymmärtävän mutta vain hetken... sitten sama alkoi taas. Lopuksi jouduin hoitamaan hänen kaikki asiansa, hän itse ei tee mitään oikeasti, minun perässäni oli ja koko ajan varoitteli yritti hoivata. Silloin päätin että tuollainen virka kuin 'äiti' on siis joutava ja turha ainakin tuossa tapauksessa. Manipuloinnin mestareita ainakin minun äitini. Asioiden oikea laatu käännetään näyttämään päinvastaista juuri puolitotuuksilla joilla ei ole mitään oikeaa pohjaa. Ja itsensä ylistäminen on hillitöntä, että kaikki varmasti tietää että jos hän on jotain tehnyt joka tarkoittaa sitä että minä tein asioista 99% ja hän 1% ,mutta jo sillä suhteella HÄN teki kaiken. Kun minä tein jotain hän sanoi ettei sitä kannattanut mainita, kaikki kumminkin tietää sen itsestäänselvänä että olet saanut jotain aikaan. Näin ollen jokainen alkoi uskoa etten minä tee yleensä mitään vaan se on tuo äiti...siis kunniaa on vailla kaikesta.. vie jopa toisten asioista.
Edelleen arvostukseni häntä kohtaan on pyöreä 0.
Mistä johtunee että minunkin äitini ei haluaisi lapselle menstystä vaan päinvastoin. Tälläiset äidit haluavat että lapsi ei pärjäisi maailmassa vaan olisi avuton joka tarvitsisi äitiä jatkuvasti, jolloin äiti tuntisi itsensä tarpeelliseksi ja se olisi koko hänen elämänsä sisältö. Kuin lasten täytyisi olla vammaisia että he pärjäisivät vain äitinsä turvin. Ja he kirjoittavat lapsen kohtalon tavallaan ennakkoon omassa mielessään eivätkä anna lasten tulla sellaiseksi kuin heistä tulisi. Eri juttu jos olisi luonteeltaan mammanpoika jolle äiti ostelee aikuisena kaiken ja kulissia lapsen 'menestymisestä' pidetään yllä vanhempien kustannuksella, todellisuudessa ei sellainen pentu pärjäisi ollenkaan. Mutta jos haluaa oman elämän ja tulla omillaan toimeen on tuollainen holhoavan vietin omistava äiti kuin perk...ele joka vainoaa koko ajan.
porvarit on pyllystä
Olen 40 v., mutta äiti koettaa määrätä vieläkin monesta asiastani: mm. mitä harrastan (Lopetat nyt tuon...), mihin olen menossa (Älä sinne mene..), keitä kotiini kutsun (Älä niitä sinne käske...), miten sisustan omaa kotiani (Ota tuo pois...), miten olen ja touhuan (Älä vain tuolille kiipeä, kun peset ikkunoita, ettei vaan mitään tapahdu..), älä sitä ja älä tätä jne. jne.
Hän soittaa oikeastaan joka päivä, vaikka ei olisi mitään asiaa. Tulee aina sellainen kyttäysfiilis noista soitoista. Äitini on jo vanha, lähemmäs kahdeksankymppinen, joten en tiedä, mitä ja miten sanoisin kauniisti tästä asiasta, jotta hän ei ihan sydänkohtausta saisi. Toisaalta, miten karmivalta se kuulostaakaan, tuntuu siltä, että en pääse hänestä eroon, ennen kuin hän kuolee (jos silloinkaan, kun vainoaa tietysti ajatuksissani jopa haudan takaa...).