Mistä hitosta saisi vähän selkeyttä omiin ajatuksiin ja tunteisiin?
Olen puolitoista vuotta ollut on-off -suhteessa ihanan ja kaikin puolin täydellisen miehen kanssa. Hän pitää minusta todella, kertoo sen usein ja monin tavoin. On-off -asetelma tulee siitä, että omat tunteeni heilahtelevat ääripäästä toiseen jatkuvasti, ja se tekee sekä minut että hänet hulluksi!
Välillä en voi sietää koko tyyppiä, kaikki mitä hän sanoo ja tekee oksettaa minua enkä halua edes ajatella koko ihmistä. Toisinaan taas minulla on niin tuskaisen ikävä häntä ja onnellisia hetkiämme, että meinaan pakahtua.
Olen pitänyt hänet erillään ystäväpiiristäni, koska en ole itsekään varma suhteemme vakavuudesta. Toisinaan ihmettelen, miksi yhä jatkamme tätä, vaikka kumpikin tajuaa, miten huonosti häntä kohtelen! Hän soittaa vaikka keskellä yötä vain sanoakseen, että hän tykkää minusta tosi paljon tai ikävöi minua tai jotain muuta ihanan romanttista, jotain juuri sellaista, mitä haluaisin mieheltä kuulla... en ymmärrä, mikä minuun menee, omaakin sydäntäni riipaisee, kun sivuutan ihanat sanat kylmästi enkä vastaa tunteisiin. Ehkä pelkään antavani "vääriä mielikuvia" suhteestamme, antavani liikaa toivoa ja särkeväni taas hänen (ja omanikin) sydämensä.
Olemme välillä eronneet ja koittaneet ottaa tuulta alla muiden kanssa. Kukaan mies ei kuitenkaan ole kuin hän, ei kukaan... Palaan aina lopulta hänen luokseen toivoen, että osaisin TÄLLÄ KERTAA näyttää myös omat tunteeni ja pääsisin yli siitä ahdistuksesta ja ällötyksestä, joka välillä vaivaa. Mutta pian ajaudumme aina taas tähän tilanteeseen.
APUA!!!! Mitä ihmettä minun pitäisi tehdä!! Olen niin epätoivoinen - en osaa olla hänen kanssaan enkä ilman häntä! Itkettää ja turhauttaa, kun näen, miten paljon hän pitää minusta ja miten paljon hän yrittää ja miten paljon häneen sattuu, kun olen kylmä ja hirveä. Mitään en haluaisi niin paljon, kuin voida vastata hänelle samanlaisin romanttisin elein ja sanoin, rakastaa häntä ilman sitä ahdistusta... esitellä hänet ystäville ja perheelle...
Tarvitsen oikeasti apua.. en tiedä mitä tehdä.
Olen puolitoista vuotta ollut on-off -suhteessa ihanan ja kaikin puolin täydellisen miehen kanssa. Hän pitää minusta todella, kertoo sen usein ja monin tavoin. On-off -asetelma tulee siitä, että omat tunteeni heilahtelevat ääripäästä toiseen jatkuvasti, ja se tekee sekä minut että hänet hulluksi!
Välillä en voi sietää koko tyyppiä, kaikki mitä hän sanoo ja tekee oksettaa minua enkä halua edes ajatella koko ihmistä. Toisinaan taas minulla on niin tuskaisen ikävä häntä ja onnellisia hetkiämme, että meinaan pakahtua.
Olen pitänyt hänet erillään ystäväpiiristäni, koska en ole itsekään varma suhteemme vakavuudesta. Toisinaan ihmettelen, miksi yhä jatkamme tätä, vaikka kumpikin tajuaa, miten huonosti häntä kohtelen! Hän soittaa vaikka keskellä yötä vain sanoakseen, että hän tykkää minusta tosi paljon tai ikävöi minua tai jotain muuta ihanan romanttista, jotain juuri sellaista, mitä haluaisin mieheltä kuulla... en ymmärrä, mikä minuun menee, omaakin sydäntäni riipaisee, kun sivuutan ihanat sanat kylmästi enkä vastaa tunteisiin. Ehkä pelkään antavani "vääriä mielikuvia" suhteestamme, antavani liikaa toivoa ja särkeväni taas hänen (ja omanikin) sydämensä.
Olemme välillä eronneet ja koittaneet ottaa tuulta alla muiden kanssa. Kukaan mies ei kuitenkaan ole kuin hän, ei kukaan... Palaan aina lopulta hänen luokseen toivoen, että osaisin TÄLLÄ KERTAA näyttää myös omat tunteeni ja pääsisin yli siitä ahdistuksesta ja ällötyksestä, joka välillä vaivaa. Mutta pian ajaudumme aina taas tähän tilanteeseen.
APUA!!!! Mitä ihmettä minun pitäisi tehdä!! Olen niin epätoivoinen - en osaa olla hänen kanssaan enkä ilman häntä! Itkettää ja turhauttaa, kun näen, miten paljon hän pitää minusta ja miten paljon hän yrittää ja miten paljon häneen sattuu, kun olen kylmä ja hirveä. Mitään en haluaisi niin paljon, kuin voida vastata hänelle samanlaisin romanttisin elein ja sanoin, rakastaa häntä ilman sitä ahdistusta... esitellä hänet ystäville ja perheelle...
Tarvitsen oikeasti apua.. en tiedä mitä tehdä.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Niin ainakin on tavallisimmin.
Jestas sentään nainen, ota aikalisä suhteesta ja oikeasti mieti juttuja. Mies on ihan sun armoilla. Oon kokenut saman, tosin nyt tiedän syyn miksi niin: olen liian kiinni entisessä suhteessa, henkisesti. Rakastuin ja sain pahoin näpeilleni. Ihan harmittaa, koska se on kaikki tältä uudelta pois.
Tiedän tarkalleen miten ahdistavaa toi vellova epävarmuus on. Auttaa kummasti kun on rehellinen itselleen ja näkee syyt seurauksien taustalla. Tai sitten annat vain tilanteen räjähtää käsiin ja katsot mitä tapahtuu. Kuulostaa siltä kuin tietäisit jo vastauksen kysymykseesi..ehkä tiedät jo, ettetnäe teitä tulevaisuudessa yhdessä mutta et uskalla/halua päästää irti koska rakastat?
Vaikeita juttuja nämä rakkauskiemurat!
Jos tunteesi jatkuvasti lenetelee ääripäästä toiseen ilman että tiedät itse syytä tai et pysty kontrolloimaan itseäsi, niin silloin kyllä kannattaisi mennä ihan ammtti-ihmisen luo juttelemaan. Varmaan osaavat sanoa paremmin mistä on kyse.
Itse spekululoin tässä seuraavaa. Mies on sellainen kiltti, täydellinen... Ominaisuudet kun kirjoittaa paperille, niin pitäisi kelvata kaikille, mutta jostain syystä siitä puuttuu sitten "se jokin", etkä rakasta häntä pätkääkään... Syy miksi olet ymmälläsi on siinä että nautit täysin rinnoin kun joku piirittää ja palvoo sinua - on kiva olla haluttu. Siksi et uskalla ikinä laittaa peliä lopullisesti poikki vaan palaat aina samaan kuvioon. Ehkä pelkäät olla rehellinen itsellesi, tiedät että haluat toisenlaisen miehen, mutta kun mitään "vikaa" ei löydy, niin et pysty lopullisia ratkaisuja tekemään. Samalla pelkäät että olet joku hirviö kun "hyvä" mies ei kelpaa.
Tämä siis vain spekulointia - ammattilaiselle jutteleminen on kuitenkin hedelmällisempää.
Niin ja aiemmat suhteesi tai menenisyyden traumat voivat sekoittaa pakkaa entisestään... Mutta olet ilmeisesti ensimmäistä kertaa vakavasti liikenteessä ?
Spekulointia ehkä, mutta osuu aika hyvin kyllä... En ole ensimmäistä kertaa vakavasti liikkellä, mutta ehkä mua vähän pelottaa, että jos päästän tästä irti, en tule koskaan löytämään yhtä hyvää miestä, tai ehkä en tule koskaan löytämään KETÄÄN. Ja se on ehkä tyhmin syy ikinä olla jonkun kanssa, jos suhteessa ahdistaa näin paljon.
Kiitos asiallisista kommenteista, tiesin sanomanne asiat kai jo ennestäänkin jollain tajunnan tasolla, mutta kaipasin vain pientä tuuppausta, jotta uskoisin itseäni... Luulen, et onnistun kunnolliseen, tasa-arvoiseen suhteeseen vasta kun olen selvittänyt oman pääni järjestykseen. Ja miehiähän tulee vielä - tuleehan? En minä mitään täydellistä haluakaan. :P
Se on kummallista... aina sekavassa tilanteessa olo helpottu välittömästi, kun tekee jonkinlaisen päätöksen.
Mahtaisiko kyse olla siitä, että oma itsetuntosi ei kestä näitä vuodatuksia rakkaudesta?
Onhan se niin että periaatteessahan on kiva kuulla että joku rakastaa ja tykkää ja on niiiiiiin ihastunut.
Käytännössä vain voi olla vaikeaa sulattaa moista jos itse ei itseään näe sen arvoisena. Silloin nämä kohteliaisuudet ja muut saattavat ahdistaa kovasti.
Tavallaanhan silloin tapahtuu se, että kun oma omakuva ja toisen kertomat mielikuvat eivät osu yhteen, niin tulee ristiriita.
Ja kun et näe itseäsi tämän palvonnan arvoisena saatat alitajuisesti räjähdellä että vastapuoli ymmärtäisi ettet ole mikään jumalatar vaan tavallinen ihminen, omine vikoinensa ja epätäydellisyyksinensä.
Kenen tahansa, paitsi aidosti narsististen ihmisten, on vaikeaa asettautua palvottavaksi. Se aiheuttaa paineita olla koko ajan yhtä ihana ja toisaalta tekee ihmisten välille kuilun, keinotekoisen arvoeron.
On vaikeaa olla tasapainoisessa suhteessa jos toinen osapuoli on antanut kaiken vallan toiselle. Näin on tapahtunut, kun miehesi on antanut sinulle kaiken vallan. Ette pysty toimimaan tasavertaisina yksilöinä ja toisianne täydentäen ja tukien, koska miehesi on antanut kaikessa periksi jo valmiiksi.
Epäilen että tällaisia syitä saattaa olla asian takana. Tosin voin olla täysin väärässäkin.
olen itse samanlaisessa tilanteessa. olen kylmä ja tunteeton välillä, ja välillä kaipaan kultaani kamalasti.
mutta nyt sain jo vähän vastauksia, kiitos kaikille sinun viestiisi vastanneille. tulinkin tänne etsimään itse vastauksia ja onneksi löysin tämän viestisi.
mutta en silti tiedä vielä mitä tehdä...siis mitä nyt kannattaisi tehdä? en varmana tule löytämään yhtä ihanaa miestä enää koskaa...vai tulenko..? hän pitää keskusteluista ja sanoo rakastavansa ja näyttää sen vielä moni elkeisesti. alussa se oli ihanaa, nyt ahdistaa vähän, koska en osaa vastata takaisin. hän on ensimmäinen ihminen, ketä olen koskaan rakastanut, mutta nyt en ole enää niin varma. useimmiten en edes vastaa takaisin rakastavani häntä...suutelen vain tai hymyilen...olenko umpikujassa?
Kun lukee muutaman eukon vastaukset,saa lopullisen syyn siihen miksi hain eri maasta naisen(joo ei ole ostettu lapsi thaimaasta,eikä virolainen tai venäläinen että turvat tukkoon vaan..).mielenterveys on kohdallaan, ja mitään lapsellisia vitun juupaseipäsleikkejä ei ole koskaan pelattu.
Mikä vittu siinä on että aina pitää olla joku mielenterveysongelma suomalaisella naisella jonka tapaan?Samaa hokevat kaveritkin ja heitä on monta.
No,nyt se on loppu,muitakin maita on olemassa,onneksi.
TILANNE ON TÄMÄ:
Sinä haluat olla vain sen äijän kanssa kaveri, et muuta....
ikävä sulle tulee silloin kun ajattelet että pakko tyytyä tohon kun muitakaan ei ole ja mielesi haluaa kuitenkin kaivata jotain (jotain ihan muuta).
Mut usko pois,jos kerrankin ajattelee tolleen se ei ole ukko sinulle. Ja päästä nyt jo se äijäkin kärsimyksestä...
Itelläni oli samanlainen tilanne....en halunnu sen läheisyyttä vaan ainoastaan olla sen kanssa.Vähänniinkun kaveri,koska meillä oli hauskaa yhdessä. Ja se sano mulle et jos en oo kiinnostunui siitä niin sit ei vietetä aikaa enää yhdessä. Ja se oli ihan rakstunu minuun. Mä olin ainoastaa nrakastunu sen hyviin juttuihin....