6 ihanaa vuotta poikaystäväni kanssa. Sitten vain lopetti puhumisen kahdeksi päiväksi ja sanoi tämän jälkeen että ei halua enää olla minun kanssani. Mitenkään en osannut arvata, luulin että kaikki hyvin. Suunniteltiin omaa asuntoa, lapsia.. Poikaystävä sanoi ettei ikinä aikonutkaan kanssani naimisiin eikä hankkia lapsia. Halusi jättää jo kauan sitten mutta ei voinut.
Tuntuu että kaikki tämä on vain pahaa unta. Ei voi uskoa todeksi. Unelmat murskaantuivat ja tulevaisuus pelottaa. Pahinta on että minä häntä vielä rakastan valtavasti. Poikaystävä luvannut auttaa uuden elämän alkuun ja lohduttanut. On niin vaikeaa päästää irti.
Tuntuu että kaikki tämä on vain pahaa unta. Ei voi uskoa todeksi. Unelmat murskaantuivat ja tulevaisuus pelottaa. Pahinta on että minä häntä vielä rakastan valtavasti. Poikaystävä luvannut auttaa uuden elämän alkuun ja lohduttanut. On niin vaikeaa päästää irti.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Aika karu lopetus noin monen vuoden jälkeen!! Ei varmaan paljon helpota nyt mutta aika oikeesti parantaa haavat!!!Voimia sinulle!!Asiat järjestyvät aina!!:)
Usko, että toi eropäätös oli vain sulle hyväksi. Miksi haluaisit ihmisen, joka ei halua sinua? Jonka tunteet on ollut jo pitkään pelkkää valhetta? Julmaa ja rumaa. Nyt sattuu ja vielä huomennakin, mutta aina vaan se päivä lopulta tulee kun alkaa helpottaa. Unohtaa et voi, mutta elämään asian kanssa toki.
Jonkin loppu on aina toisen alku. Se antaa toivoa eikö? Voimia rutkasti, kyllä sä selviät.
Minulla on vähän samanlaiset kokemukset. Seurusteltiin kaksi ja puoli vuotta. Kaikenkaikkiaan meillä meni hyvin. Tehtiin yhdessä asioita. Suunniteltiin viettävämme yhdessä loppuelämä, olin todella rakastunut. Miehellä oli harrastus, joka vei aika paljon aikaa, olin siinä kuitenkin jonkin verran mukana. Oltiin sovittu viettävämme viikko yhdessä lomaa, mutta sitten hänen harrastuksensa veikin tuosta lomasta aikaa, tuli riita, jonka seurauksena mies pakkasi tavaransa ja jätti minut. Asioista ei puhuttu, hän ei omia ajatuksiaan ja tuntemuksiaan puhunut, lähti vain. Olen toivinut, että yrittäisimme vielä yhdessä, niin monet ovat kuitenkin eron jälkeen palanneet yhteen ja sopineet riitansa. En ole vieläkään täysin toipunut tästä. Olen käynyt "ammattiauttajan" luona juttelemassa ja minulla on hyvä ystävä, jonka kanssa voin puhua, mutta silti kaikki tuntuu vieläkin vaikealta. En osaa aloittaa minkäänlaista uutta suhdetta, koska entinen on vielä mielessä. Tiedän miltä sinusta tuntuu. Jos olisikin korvien välissä on/off-nappula, jota painamalla voisi elää ilman näitä ajatuksia. Minunkin on vaikea päästää irti.
läpi, kaiken. Oppiakseen jotain; mitä se sitten on, ken tietää, ja yleensä sen näkee ja tajuaa vasta aikojen päästä. Nyt kun kaikki tuntuu ja vaikuttaa vain mielettömältä, ei ole muita vaihtoehtoja kuin käydä läpi, vatkoa ja velloa asioita uudelleen ja uudelleen. Sen takia ei ole on/off- kytkintä, on pakko miettiä miettimästä päästyään, jotta joskus on mennyt kaiken sen yli ja ohi. Vasta sitten on valmis rakentamaan uutta.
Vähän sama kuin talon rakennus vanhalle tontille. Ensin pitää raivata tontti puhtaaksi, ja sitähän se on, vellomista yhdessä ja samassa. Jotta tulevasta rakennuksesta saa hyvän, ei entisestä nurinmenneestä voi jättää jäljelle mitään, vaan kaikki romu on raivattava. Sitten vasta voi alkaa kantaa uutta tontille. Uuden rakentaminen sekin saattaa kestää, mutta aina enemmin vie raivata entistä.Annetaan itsellemme aikaa, sitä on niin kauan kuin henki pihisee. Ja kun ei enää pihise, sitä ei edes tarvitse.
ja painoi sitä heti, ja kun vähän oottelet niin se tulee katumapäälle kun sen hoito sanoo sille hyvästi, sit se kontaa takaisin. NIIN se menee.
Sain juuri eilen tietää että suhteemme on loppu. Poikaystäväni on ollut viime viikot hieman etäinen ja outo, mutta näitä aikoja on ollut tämän 6 vuoden aikana ennenkin, joten en siihen niin vakavasti suhtautunut.
Sitten eilen hän kertoi että löysi netistä itselleen vaimokkeen. Oli kuin puukon isku suoraan sydämeen. Hän kyllä kertoi pari kuukautta sitten että oli netissä seikkailut ja ystävystynyt jonkun kanssa, joka tahtoisi tavata, mutta sanoi ettei pidä sitä minään. Että haluaa olla mun kanssani. Ja avoimena ihmisenä en halua kahlita rakastani, ajattelin ettei uusien ihmisten tapaaminen ja tutustuminen ole pahasta. Nyt tuntuu että sittenkin olisi pitänyt sanoa etten pidä siitä.
Oltiin puhuttu yhteisen talon rakentamista ja tulevaisuudessa lapsia. Veljelläni on jo lapsia, joten tahtoisin kovin itsekkin. Nyt kun sain vakituisen työpaikankin, niin yhteinen tulevaisuus tuntui olevan käsillä. Tämä uusi oli sitten tullut eräänä päivänä moikkaan poikaystävääni ja mieheni oli sitten ollut myyty.
Nyt hän kertoi olevansa tästä kaikesta ihan hajalla ja pihalla. Kuulemma välittää musta yhä, eikä tahdo mua menettää. Eikä ole pitkäkään aika kun puhuimme tunteistamme, että meissä on jokin voima joka yhdistää meidät. Että emme voi elää ilman toisiamme. Kaikkea olemme kokeneet, jopa pieniä erojakin tällä 6 vuoden taipaleella, mutta olemme aina palanneet takaisin yhteen. Ja luulin että meillä on koko loppuelämä aikaa. Emme olleet kihloissa eikä me asuttu yhdessä, mutta vietimme aina viikonloput yhdessä ja vapaa ajat.
Nyt tuntuu niin hyväksi käytetyltä olo. Ihan kuin mua olisi pidetty narrina. En enää tunne hänen huuliaan ihollani, herää hänen kainalostaan jne. Silti rakastan häntä yhä. Ja tiedän että tulen aina rakastamaan. Antaisin jopa tämän kaiken anteeksi, jos hän vain kertoisi että haluaa elää kanssani, eikä hänen.
En saa unta, eikä väsytä edes. Ruokahalu on kadonnut. Millään ei ole enää väliä. Hän lähti sen toisen luokse. Tuntuu niin pahalta, todella pahalta. Hän jätti minut ja silti sanoo välittävänsä minusta. En tiedä mitä ajatella, suhtautua. En halua menettää häntä. Hän sanoo etten menetä häntä, silti tuntuu siltä. En tahtoisi päästää irti, tuntuu kuin elämäni päättyisi tähän, pelkkää itkua vain.
Hui, kylläpä nyt pelottaa oman suhteen puolesta, kun teidän kokemuksia lukee. Ettei vain olis itselle käymässä samoin. Avomies juuri tunnusti, ettei ole ihan tyytyväinen suhteeseemme. Pian 6 vuotta ollaan oltu yhdessä ja saman katon alla puoli vuotta. Pelottaa niin paljon, että se nyt haluaa erota. Tuli nimittäin täysin yllätyksenä hänen tyytymättömyytensä. Varmaan johtuu siitä, että olen itse ollut masentunut tässä viime ajat, en ole ollut parasta mahdollista seuraa kenties. Mutta luulin, että rakkaus kestää mitä vain. Ja nyt hän huomauttaa, että eihän hän ole viime aikoina kertonut niin usein kuin ennen, että rakastaa minua.
Apua, nyt pitää pelastaa suhde jotenkin. Itkun sain loppumaan vain kun tulin tänne purkautumaan asiasta.
Varmasti hänessä on joitakin ihastuttavia ominaisuuksia ja rakastettavia puolia, jos olet näinkin pitkään häntä viitsinyt katsella ja rakastaa, mutta sun on myönnettävä itsellesi, että kusipää mikä kusipää se on. Tai sitten se on saamaton pölvästi.
Tuosta luulisi olevan suhteellisen helppo päästää irti, jos on kerran jo pitemmän aikaa valehdellut että rakastaa ja haluaa kanssasi asunnon, lapsia ja niin pois päin. Ei se varmaan ilman vihaa onnistu, mutta sun täytyy vaan sit antaa itsesi vihata jonkun aikaa.
Älä anna sen auttaa sua uuden elämän alkuun, mikäli se apu tarkoittaa jotakin muuta kuin muuttokuorman kantamista uuteen osoitteeseen. Heivaa se äijä kokonaan ulos kuvioistasi ainakin joksikin aikaa ja opettele tuntemaan itsesi, että kuka olet ilman häntä ja mitä nyt haluat. Muuten on varmaan vielä vaikeampi päästää irti, jos se on siinä avuliaana ja velvollisuuden/syyllisyydentuntoisena pyörimässä jaloissa.