Olen tapaillut ehkä kymmenisen kertaa (n. 1kk)erästä mukavanoloista miestä, mutta en ole nyt varma, mitä ajatella hänen käyttäytymisestään. Olen yöpynyt miehen luona pari kertaa, viimeksi eilen, ja taas kävi samalla tavalla: Ilta sujui kivoissa merkeissä; katsottiin leffaa, makoiltiin lähekkäin jne. Mutta aamulla olen miehelle kuin ilmaa, herättyään hän alkaa puuhailla omiaan, ja tuntuu unohtavan,että edes olen paikalla. Mainittakoon tässä kohtaa, että seksiä meillä ei ole ollut kahta epäonnistunutta yritystä lukuunottamatta (miehellä ongelmia..).
Lisäksi mies ei tunnu olevan kiinnostunut tapailemaan mua kodin ulkopuolella. Eilenkin ehdotin, että voisimme mennä yhdessä paikkaan X ,niin mies vastasi ,että "ehkä joskus..." Yhdessä vietetyn perjantaiyönkin jälkeen lauantaiaamuna hän tekee vain omia suunnitelmiaan vapaapäivää varten, vaikka tietää, ettei mullakaan ole erityistä tekemistä..
Itse haluaisin tehdä kaikkea kivaa yhdessä miehen kanssa ja sitä kautta tutustua häneen paremmin. Tuntuu, etten mä opi häntä tuntemaan leffoja katsomalla..Mutta onko sitten niin, että mies haluaa vain viettää näitä leffailtoja, koska silloin seksin mahdollisuus on olemassa? Olkoonkin, ettei sitä vielä ole ollut..

Vastaukset 1
Vanhimmat
10 kertaa kuukauden aikana on mielestäni aika paljon. Kyllähän mies tarvitsee omaakin vapaa-aikaa. Suuri osa miehistä ahdistuu huomatessaan, ettei naisella ole "erityistä tekemistä" ilman miestä. Suunnittele siis omia menojasi ja anna miehen suunnitella omiaan. Kun mies huomaa ettei elämäsi riipu hänestä, niin hän kiinnostuu sinusta enemmän.