Ironiaa

Hehheh, väkisinkin pistää naurattamaan nykymaailma ja deittailukuviot: etsitään ties mitä, tai sitten jos ei pyydetä edes kuin normaalia miestä tai naista niin kaikki yhteydenotot tulevat joiltain oudoilta friikeiltä jotka ei hallitse edes perushygieniaa tai sitten ovat täysiä lapamatoja, juoppoja, nymfoja, narkkiksia ja niin edelleen. Miten tämä on edes mahdollista?

En ole koskaan pitänyt itseäni tai kavereitani kovin erikoisina heppuina mutta jos tilanne on todellakin edellä mainitun kaltainen niin tässähän alkaa tuntemaan itsensä varsin kelvolliseksi suhteeseen. Tajuan hygienian, osaan pukeutua kelvollisesti, siivoan kämppää, osaan korjata jakkarat, vanhemmat autot, putsata tukkeutuneet viemärit, harrastan liikuntaa, en polta, en ryyppää aina, en ole susiruma, työpaikkakin löytyy, harrastan taiteita, kirjallisuutta, en ole hakkaaja, kiusaaja, luonnevikainen, keskustelen asioista järkiperäisesti, olen uskollinen jne.

Ainoa vika "normaalin" suhteen kannalta on, että olen homo. xD

Mutta heterokavereista valtaosaan pätee tuo sama litania, ja mielenkiintoisinta on että kukaan heistä ei seurustele.

Onko tästä pääteltävä että nettideitit ja keskustelupalstat yleensäkin vetävät puoleensa luonnevikaisia ja muuten outoja hyypiöitä, ja järkevin aines jää yksineläjiksi koska he eivät ryntää suhteeseen noin vain ja he eivät viitsi katsella kun aikuiset ihmiset käyttäytyvät kuin kakarat? Vai eikö järkevä aines viitsi valittaa tilanteesta? Toisaalta valtaosa omastakin ajastani kuluu harrastusten parissa joten tilanne lienee sama monella muullakin.

Jotenkin vain vaikea uskoa että kaikki netissä pyörivät ihmiset ovat jotain sekundasarjaa.
6631
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

tähän ettei sopivaa löydy on se, että aina halutaan vain löytää muka parempi. Keksitään sitten vaikka se jokin vika, jolla edellinen ei kelpaa ja uutta putkeen.

Riskinsä tässäkin "pelissä" on, että jää lopulta pelkkä luu käteen, koska oltiin liian nirsoja. Kunnollisia ihmisiä netissä on takuu varmasti, mutta ei haluta keskittyä yhteen kerralla, koska voi olla vieläkin parempi tiedossa. ;)

Usein on tullut kuultua kuinka netissä monet saavat tylyt pakit, vaikka samainen tapaus olisi kiinnostunut livessä täysin tietämättään siitä, että antoi pakit netin puolella. Netissä kun on liian helppo vaihtaa seuraavaan ja tarjontaa riittää.

Äänestä

Olen bongannut täältä nettien keskustelupalstoilta kaikenlaisia ydinfyysikonrenttuja tai muita tohtoreita (kaikki miehiä siis). Kerran oli pakko lopettaa juttelu, kun hoksasin että kyse on yhdestä oman kapean erikoisalani noin viidestä miehestä jotka osaavat asiat.

Käyttäydyn netissä yhtä kohteliaasti kuin muuallakin. Tulos on hauska. Useimmat naiset epäilevät että juoksen pillun perässä, todellisuudessa siis olen erittäin tarkka siitä kenen kanssa alan hommiin. Muutama on epäillyt minua pedofiiliksi, mikä ei voisi olla kauempana totuudesta.

Naiset myös osoittavat kiinnostuksensa mielenkiintoisella tavalla, alkavat kysellä milloin olen viimeksi käynyt sukupuolitautitesteissä. *LOL*

Onhan tämä ihan hauskaa.

Äänestä

ei kaikki ole, mutta suurin osa on enemmän tai vähemmän luuseria.

Äänestä
  • Tilanne on tosi huolestuttava, jos suurin osa on luusereita. Tai sitten voidaan suoraan sanoa, että suomalaiset ovat luuserikansaa. Onhan esim suomi24;n treffipalstalla tällä hetkellä 131153 profiilia ja siihen päälle kaikki muut senssipalstat. Pelkästään siis suomi.fissä yli 2,5% Suomen väestöstä, ja pääministerikin on tunnetusti täällä vieraillut...

    Äänestä

  • yli 2,5% kirjoitti:

    Tilanne on tosi huolestuttava, jos suurin osa on luusereita. Tai sitten voidaan suoraan sanoa, että suomalaiset ovat luuserikansaa. Onhan esim suomi24;n treffipalstalla tällä hetkellä 131153 profiilia ja siihen päälle kaikki muut senssipalstat. Pelkästään siis suomi.fissä yli 2,5% Suomen väestöstä, ja pääministerikin on tunnetusti täällä vieraillut...

    minä juuri mietinkin. Luuseriudesta pois nouseminen ei maksa mitään mutta silti sitä ei tehdä. Miksi?

    Se että omaa siistit vaatteet, hyvät tavat ja osaa käyttäytyä kuin aikuinen ihminen / tuntee vastuunsa ei maksa mitään. Liikuntaa voi harrastaa käytännössä ilmaiseksi, joten läskikään ei ole pakko olla. Jne.

    Mutta silti aina kuulee näistä friikeistä ja urvoista ja hömelöistä joita treffeille ilmestyy. Ei koskaan onnistumisista.

    Eihän siinä voi olla kuin kaksi vaihtoehtoa:

    1) treffeille menijät odottivat jotain aivan ihmeellistä missiä tai mr finlandia, ja kun odotukset eivät täyttyneet niin sitten haukutaan heidät lyttyyn täällä
    2) suomalaista suuri osa on vain niin mänttiä ja junttia porukkaa että siihen ei auta mikään.

    Lapsena kun kuuntelin vanhempieni ja heidän ystäviensä jutustelua mietin aina että on varmaan hienoa olla aikuinen jolloin kaikki on selvää, ihmiset tulevat toimeen, osaavat käyttäytyä jne. Paskan marjat. Ihan samanlaista tämä aikuisena oleminenkin on kuin ala-, ja ylä-astekin. Analogia tukasta vetämiseen ja kynien piilotteluun on aikuisten elämässäkin arkipäivää, puhumattakaan pikkusieluisuudesta jne ;D

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Kyllä se todella taitaa olla niin, että iso osa täällä odottaa deittinsä olevan jotain niin "suurta" ettei se kunnolla mahtuisi edes heidän kotiovestaan sisälle.

    Onneksi, siis tosiaan onneksi täällä on liikkeellä myös asiallisia deittailijoita. Löytyy niitä jalat maassa seisovia, jotka tajuavat elämän realiteetteja ja sitä, ettei kuusta riitä kaikille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

elämässä kirjoitti:

Hehheh, väkisinkin pistää naurattamaan nykymaailma ja deittailukuviot: etsitään ties mitä, tai sitten jos ei pyydetä edes kuin normaalia miestä tai naista niin kaikki yhteydenotot tulevat joiltain oudoilta friikeiltä jotka ei hallitse edes perushygieniaa tai sitten ovat täysiä lapamatoja, juoppoja, nymfoja, narkkiksia ja niin edelleen. Miten tämä on edes mahdollista?

En ole koskaan pitänyt itseäni tai kavereitani kovin erikoisina heppuina mutta jos tilanne on todellakin edellä mainitun kaltainen niin tässähän alkaa tuntemaan itsensä varsin kelvolliseksi suhteeseen. Tajuan hygienian, osaan pukeutua kelvollisesti, siivoan kämppää, osaan korjata jakkarat, vanhemmat autot, putsata tukkeutuneet viemärit, harrastan liikuntaa, en polta, en ryyppää aina, en ole susiruma, työpaikkakin löytyy, harrastan taiteita, kirjallisuutta, en ole hakkaaja, kiusaaja, luonnevikainen, keskustelen asioista järkiperäisesti, olen uskollinen jne.

Ainoa vika "normaalin" suhteen kannalta on, että olen homo. xD

Mutta heterokavereista valtaosaan pätee tuo sama litania, ja mielenkiintoisinta on että kukaan heistä ei seurustele.

Onko tästä pääteltävä että nettideitit ja keskustelupalstat yleensäkin vetävät puoleensa luonnevikaisia ja muuten outoja hyypiöitä, ja järkevin aines jää yksineläjiksi koska he eivät ryntää suhteeseen noin vain ja he eivät viitsi katsella kun aikuiset ihmiset käyttäytyvät kuin kakarat? Vai eikö järkevä aines viitsi valittaa tilanteesta? Toisaalta valtaosa omastakin ajastani kuluu harrastusten parissa joten tilanne lienee sama monella muullakin.

Jotenkin vain vaikea uskoa että kaikki netissä pyörivät ihmiset ovat jotain sekundasarjaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu