Tanssitko baarissa?

Kun meet baariin, sanotaanko vaikka isommalla porukalla, niin tanssitko illan aikana? Jos tanssit niin minkä verran juomia alla sitä ennen mitä pitää olla levylautasella et meet tanssimaan?

Onks jotain eroa sillä että jos on iso porukka liikkeellä teillä tai et on pieni porukka (vaikka kaksistaan liikentees jonku kanssa)?
372381
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

En.

Äänestä
  • sä oot vaihtanu kuvaa.

    Äänestä

  • Fiksu valinta DorkaM:lta.

    Äänestä

Kööristä joskus kovan tanssi porukan kanssa on liikkeellä ei kehtaa istua yksin pöydässä ei ku parketille. Joskus jopa aivan selvinpäin, mielellään jotain nopeeta tai sitt aivan "hidasta hiihtoa". Yleensä riippu fiiliksestä tanssiiko ollenkaan.

Äänestä

Minä olen intomielinen discohile. Pari tuoppia on paikallaan polvia notkistamaan. Mieluiten vanhoja 80- ja 90-luvun pop-hittejä ja onhan noita jokunen hyvä tehty tälläkin vuosituhannella.

Mutta minä en ikinä tanssi yksin, en yhden kaverini, enkä edes suuremmankaan miespuolisen kaveriporukan kanssa. Ylensä leikin travoltaa rouva Ratikan kanssa. Jos hän ei ole paikalla, niin jonkun naispuolisen kaverini kanssa. Jos heitä ei löydy, ylensä muita tanssinhaluisia naisia löytyy helposti. Ja jos ei jostain syystä löydy, niin sitten nautitaan lisää viervokkeita. Sama juttu, jos tanssilattialla ei ole tarpeeksi porukkaa. Minä menen sinne tanssimaan, en esiintymään.

Äänestä
  • discohile *otetaas sille, kippis ja hölkynkölkyn* :)

    Äänestä

  • Tyttis79 kirjoitti:

    discohile *otetaas sille, kippis ja hölkynkölkyn* :)

    Kippaan virtuaalisesti, mutta virvokkeet ja hippakengät odottakoot ylihuomiseen. Nyt täytyy lähteä työn orjaksi.

    Äänestä

  • ratikkakuski kirjoitti:

    Kippaan virtuaalisesti, mutta virvokkeet ja hippakengät odottakoot ylihuomiseen. Nyt täytyy lähteä työn orjaksi.

    täälläkin kipattiin, vesilasilla :)

    Äänestä

ikinä vaan ravinyolan tanssilattialla..höh!

Äänestä

Mä menen raflaan lähinnä tanssimisen takia. Mun lempipaikassa saa tanssia pöydillä ja siellä tuleekin sitten hypittyä ahkeraan. 4-5:llä paukulla pyörinkin jo kummasti, kuin virtapiikin saanena ympäri raflaa enkä pysy yhtään paikallani. Bestiksen kanssa ollaan yleensä kaksin liikkeellä ainakin aluksi ja useasti myös selvinpäin. Selvänä olokaan ei estä mun joraamista mitenkään kun vauhtiin pääsee :D

Olen musiikin suhteen kaikkiruokainen mutta parhaat jorausbiisit löytyy technon tyylisistä tai kunnon discosta tyyliin Village People :D

Äänestä

Näin on meilläpäin tapana.

Äänestä

ei halaa, ei puhu eikä pussaa ;D kjäh (tm)

Äänestä
  • Tyttis! Älä usko sanaakaan! No tanssia en ole nähny, mut kaikkia noita muita tekee kyllä!

    kjöh kjöh ;D (etc)

    Äänestä

  • mch kirjoitti:

    Tyttis! Älä usko sanaakaan! No tanssia en ole nähny, mut kaikkia noita muita tekee kyllä!

    kjöh kjöh ;D (etc)

    nyt täytyis sit kysyy et ketähä tää olis viime aikona pussaillu? vois käydä melkeen pussailee uudellee, ku ei muista millää ;)

    Äänestä

  • mch kirjoitti:

    Tyttis! Älä usko sanaakaan! No tanssia en ole nähny, mut kaikkia noita muita tekee kyllä!

    kjöh kjöh ;D (etc)

    ajattelisin, et ei varmaan kovin hiljainen sälli ehkä oo ainakaan.

    Äänestä

  • -k32v- kirjoitti:

    nyt täytyis sit kysyy et ketähä tää olis viime aikona pussaillu? vois käydä melkeen pussailee uudellee, ku ei muista millää ;)

    kuppia vaan ;) ?

    Äänestä

  • -k32v- kirjoitti:

    nyt täytyis sit kysyy et ketähä tää olis viime aikona pussaillu? vois käydä melkeen pussailee uudellee, ku ei muista millää ;)

    k32v-kuvaus, koska sä et istu siihe tyypilliseen suamimiäs-kuvaan et ei pussais eikä puhuis tai siis toisinpäin...et en viitannu mihinkään yksittäistapaukseen... ;)

    Äänestä

  • mch kirjoitti:

    k32v-kuvaus, koska sä et istu siihe tyypilliseen suamimiäs-kuvaan et ei pussais eikä puhuis tai siis toisinpäin...et en viitannu mihinkään yksittäistapaukseen... ;)

    tää jo säikähti, et olisko pitäny muistaa jotain ;D ;D heh

    no hei kiitti oikasusta. tää yrittää istuu sit johonki toiseen kuvaan ;)

    Äänestä

  • Tyttis79 kirjoitti:

    kuppia vaan ;) ?

    alkais mopo keuliin tai vähintäänki sudittaan ;D

    Äänestä

  • -k32v- kirjoitti:

    alkais mopo keuliin tai vähintäänki sudittaan ;D

    oon ymmärtäny tolla "mopon" keulimisella aina jotain ihan muuta...et *reps* :D

    Äänestä

  • Tyttis79 kirjoitti:

    oon ymmärtäny tolla "mopon" keulimisella aina jotain ihan muuta...et *reps* :D

    se keuliminen ja sudittamine tapahtuis niinku vähä enne, ku tilanteet karkais lapasesta ;D ;D hähä

    kuka mitäki milläki tarkottais ja mitä toiset siitä ymmärtäis ;) niistä tulis joskus iha hauskoi keskustelui varsinki jos heittää romukoppaan sen merkitykse ja tarkotukse ja keskittyis vaa keskusteleen asiasta ;D ;D hähä

    "ja keskittyis vaa keskusteleen asiasta" Täs tapaukses menis pahasti tonne K-18 osastolle keksustelut, jos alettais mopon keilimisesta puhuun...seksipalstalle. Tääl tuo mopon keuliminen on käyttössä oleva ilmaus stondiksesta.

    no tota vähä epäilinki :)

    no sit ei puhuta keulimisesta eikä sudittelusta samaan aikaan baarissa olemise ja tanssimisen kans ;D ;D hähähää

    Äänestä

  • -k32v- kirjoitti:

    no tota vähä epäilinki :)

    no sit ei puhuta keulimisesta eikä sudittelusta samaan aikaan baarissa olemise ja tanssimisen kans ;D ;D hähähää

    mitä ajoit takaa tos ylempänä tolla sudittamisella jne. :)

    Äänestä

Yleensä tanssin. Aivan sama olenko jonkun kanssa vaiko yksin liikenteessä. En juo.

Kaks ehtoo tanssimiselle kyllä on:
- Tanssimassa on muitakin
- Musa on hyvää

Ja hyvä musiikki tarkoittaa melko nopea tempoista. Eurotrance, kuten vaikkapa Ian van Dahl, saa kyllä jalan vipattamaan. Ysärit on kanssa mieluisia =)

Äänestä

Ei, en tanssi

Äänestä

ja vaikka selvinpäin.
Ja vaikka yksin. Harvemmin tarttee kauaa yksin olla..noh, riippuu mihin menee, mutta kyl siinä aika pian on joku perseessä kii.

Äänestä

Selvinpäin/pienessä sievässä pitäydyn poissa lattialta, mutta kun fiilis ja humala-aste ovat tanssimiselle ottolliset niin meikäläistä ei saa diskolattialta pidettyä pois mitenkään. Kasaridisko on ehkä se varmin musa, mutta kun se täydellinen jorausfiilis iskee, niin silloin on melkein sama minkä lätyn se DJ iskee soittimeen.

Porukan määrällä ei ole merkitystä, yksikin mukava seuralainen riittää.

Äänestä

Oletusarvona on että en tanssi. Useamman tuopillisen jälkeen päätös voi lipsua, kun lautasella on jotain sellaista, että menon määrä peittää liikkeen hiomattomuuden. :)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Tyttis79 kirjoitti:

Kun meet baariin, sanotaanko vaikka isommalla porukalla, niin tanssitko illan aikana? Jos tanssit niin minkä verran juomia alla sitä ennen mitä pitää olla levylautasella et meet tanssimaan?

Onks jotain eroa sillä että jos on iso porukka liikkeellä teillä tai et on pieni porukka (vaikka kaksistaan liikentees jonku kanssa)?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu