Kertokaa Suomeen kyllästyneelle liiketalouden tradenomille, miten esimerkiksi jenkkeihin pääsee töihin! Mitä papereita asiaan liittyy, mistä asioita hoidellaan ja miten! Kauanko prosessit kestää ja miten töitä kannattaa hakea. Onko automaattisesti selvää että suomalainen (nuhteeton) saa työluvan sieltä? Muutkin maat, mm. Saksa kyllä kiinnostavat.
Kiitos avusta!
Kiitos avusta!
Vastaukset 18
Vanhimmat
No kuten täälläkin on jo monesti sanottu varsinkaan Jenkkeihin meno ei ole helppoa. Ensin tarvitset työpaikan, ja niitä ei nyt USAssakaan ole montaa suomalaiselle tradenomille. Mutta sellainen on siis oltava ennen kuin prosessi nytkähtää liikkeelle. Työnantaja hoitaa sitten paperisodasta suurimman osan.
Toinen suosittu maa on Australia, jossa prosessi menee samaa kaavaa, ilman työpaikkaa et voi hakea lupia ja ilman lupia et saa työpaikkaa. Takaportti voi olla travel&work visa, jonka saa vuodeksi. Ja sinä aikana sitten yrittää löytää pysyvän työpaikan ja aloittaa se permament residenss - hakemisen.
Ja sitten Eurooppa. Töitä voi lähteä hakemaan tai etsiä netin kautta. Varsinkin Saksassa tilanne on nyt todella heikko, ja Britanniassa pahasti heikkenemässä. Maasta riippuen tarvitset lupia, mutta ne ovat vain muodollisuuksia - jos sinulla on työpaikka.
Ja yleisesti, kielitaidon ja ammattitaidon on oltava kunnossa. Koulussa tai opiskelussa hankittu kielitaito ei missään nimessä riitä jos aioit tehdä koulutustasi vastaavaa työtä. Varsinkin Saksassa on kielen oltava virheetöntä.
Ja sitten se helpoin reitti - suomalaiseen firmaan töihin ja siellä sitten maailmalle. Tällä hetkellä lähes joka firmassa on pulaa lähtijöistä.
Hi.
Ota ihmeessä selvää vaikka työkkäristä.
(eri asia haluavatko neuvoa ko. paikassa...)
Niiden mol.fi sivuilla ainakin on kansainvälisiä linkkejä työnhakuun.
Suomessa on länsimaisittain erittäin huonot palkat ja erittäin korkea verotus.
Seurauksena todella heikko kansalaisten ostovoima länsimaisittain. Kannattaa lähteä siis pois.
Eli jos pääsee kannattaa lähteä melkein mihin vaan oikeaan länsimaahan.
Esim Usassa, briteissä ja Saksassa on aivan eri tason palkat, siis selvästi korkeammat. Ja mm. halvat autot ja ruoka Saksassa.
Usassa ilmoittelevat myös palkan usein hakuilmoituksessa, kovat on lixat juu =)
Myös palkka- ja verotustilastoja kannattaa etsiä vaikka netistä niin huomaa suomen kurjuuden.
Itse lähtisin heti jonnekin jos kielet taipuisivat hieman paremmin.
Ehkä vielä joskus.
Kannattaa kylla kysella ihan ihmisilta paljonko ne tienaa, paljonko jaa kateen ja mita menee pakollisiin.
Itse maksan pienta veroa (19%) eli kateen jaa 54% palkasta, sita menee kaikkea muutakin kuin se vero. Esim. elake pitaa hoitaa itse ja sairausvakuutus on joissain maissa todella kallis.
Vaikka palkka on itsellanikin isompi (n.40%) kuin Suomessa ei kateen jaava osuus ole kuin 20% isompi. Toki silla elaa leveammin.
palkkaa voi saada enemmän,mutta valtavasti menee rahaa vakuutuksiin yms,jotka on Suomessa hoidettu verovaroilla järjestettyjen julkisten palveluiden kautta.Odotas kun saatte siellä lapsia, niin huomaatte,mitä koulutus tulee maksamaan esim.Jenkeissä.Toivottavasti,ette palaa enää Suomeen kouluttamaan ilmaiseksi lapsianne.Hyvästi mun puolesta.
Onko Anneli ikinä käynyt ulkomailla?? Ruotsia ja Viroa ei lasketa...
Kyllä siellä jenkeissä on jokaisella lapsella ilmainen koulunkäynti mahdollisuus high schooliin asti. Sen jälkeen College tai yliopisto tosin ovat maksullisia, mutta muutamalla tuhannella dollarilla vuodessa lapset pääset kouluun. Eivät kaikki mene Harvardiin tai Yaleen jossa lukukausimaksut ovat korkeampia, mutta niihinkin on mahdollisuus saada stipendejä jos lapset ovat lahjakkaita --> opiskelu, urheilu...
mutta moni vuosia siella asunut suomalainen lahettaa kylla lapsensa Suomeen opiskelemaan tai tulee itse sairastamaan, kun on tullut aikanaan nautittua isosta palkasta ja pienista veroista niin ettei ole saastossa mitaan niin kuin jenkeilla.
Niin...täällä kaikki keskustelijat ovat asuneet ainakin vähintään marsissa.
Joo, mutta se ei paljoa lohduta kun työttömänä ihmettelee ja hakee työtä, eikä sitä mistään löydy.Jos tarkoituksena on oikeasti työskennellä sillä osaamisalueella johon on itsensä kouluttanut, josta omaa monien vuosien työkokemuksen ja kohtuullisen palkkakehityksen, ei varmasti ole erityisen innokas hyppäämään hesburgerin haalareihin pakkaamaan purilaisia.Minä en ainakaan ole. Jos asiantuntijatöitä ei löydy suomesta, se on byebye finland!
EOS
Niin olen minakin toiden perassa joutunut lahtemaan. Taitaa olla vain niin etta IT-alalla ei taida asiantuntijatoita loytya nyt mistaan....
Kun olen tuttujen kanssa puhunut niin lansimaissa (USA, UK, Saksa, Ranska ja Australia) kaupassa tai teollisuudessa toissa olevat DIt,KTMt ja muutamat muut saman tason ammattilaiset tienaavat enemman kuin Suomessa. Verotus vaihtelee maittain mutta kun mukaan laskee muita elamaan kuuluvia kuluja, jotka osa maksetaan verojen osa itsenaisesti (sairausvakuutus, elakevakuutus, paivahoito, lasten koulutusrahastot, asuminen, auto jne.) niin joka maassa jaa suurinpiirtein saman verran kateen, (siis suhteutettuna paikalliseen hintatasoon). Ja se on hieman, mutta vain hieman enemman kuin Suomessa. Monelle se on ollut yllatys.
Kokonaan eri stoori tulee kun sinkku kay tahkoamassa muutaman vuoden rahaa suomalaisfirman piikkiin.
Eli kaikkein parasta olisi nyt päästä sellaiseen firmaan töihin Suomessa, joka tarvitsee keikkahomman tekijöitä. Olisi sitten tarvittavan ajan ulkomailla. Joku jo taisi jotain mainitakin, mutta miten kova hinku ihmisillä on lähteä ulkomaille vaikkapa suurista suomalaisista teoll. yrityksistä? Kyselläänkö halukkaita, vai onko ulkomaille jono? Ajattelin, että auttaisiko mitään liittää hakemuksiin halukkuus / valmius keikkahommiin.
Mulla olisi sellainen kuva( itse olen ollut aikaisemmin suomalaisfirmassa ja tuttuja kymmeniä eri firmoista nytkin ulkomailla) että lähtijöitä on vähemmän kuin tarvittaisiin. Monesti hommat vaativat kyllä jo jonkinlaista päällikköasemaa, joten ihan nuori ei ehkä kelpaa. Ja vanhemmilla on sitten riesana se perhe, joka vaikeuttaa lähtöä ja tulee lähettävälle firmallekin kalliinmaksi (ne kun maksaa osan asumisesta, vakuutukset, matkat Suomeen kerran vuodessa, tarvittaessa koulut jne.)Mutta sitten on taas nämä koneita ja muita kompinaatteja ja kattiloita myyvät firmat, jotka kaipaavat työnjohtoa, asennusten hoitajia, toiminnan käynnistäjiä jne. jotka mielellään ottavat nuoria (miehiä) maailmalle lähtemään.
Kaikki kuviot ennen lähtöä vie aikaa ja vaatii pinnaa sellaisessakin firmassa, josta lähtijöitä on paljon.
Ilman muuta kannattaa ilmoittaa hakiessaan halukkuus lähtemiseen ja hakea "globaaliin" firmaan.Suomalaisessa firmassa on kuitenkin aina helpompi tehdä töitä kuin muunmaalaisessa, kieli ei ole ongelma vaan työkulttuuri, johon voi kuulua kummaa pomottamista ja kumartelua.
"Kyselläänkö halukkaita, vai onko ulkomaille jono? "
Sekä että. Itse yritin lähteä 4 kertaa suomalaisen firman ulkomaan pestiin ja joka kerta homma epäonnistui eri syistä. Joten minä lähdin sitten siitä firmasta mukamas kaikkien yllätykseksi.
Englantilainen valitti, että 4 vuotta yliopistoa, 6 vuotta töitä ja nyt 2 vuotta työttömyyttä IT-alalla ei oikein innosta. Meillä Suomessa on lisäksi riesanamme telecommin romahdus. En tiedä, missä länsimaissa olisi IT-alalla kysyntää. Lisäksi töitä ulkoistetaan Intiaan ja Venäjälle. Ja Venäjälläkin on myös IT-alalla työttömyyttä.
Monet Saksassa, USAssa ja UKssa vaihtavat IT-alalta pois.
Suomessa IT-alan ihmisistä arvioidaan tänä vuonna 20% olevan työttöminä. Kestää vuosia ennen kuin suma purkautuu ja koulutusta alalle lisättiin kiitos Soneran ja Nokian toiveiden.
Kyllä niitä töitä aina osaajille löytyy, suomestakin. Vuosien opiskelu koulussa ja muutaman vuoden työkokemus eivät takaa työpaikkaa loppuiäksi. Muutaman vuoden työkokemuksella varustetut ”IT-ammattilaiset” kulkevat rinta rottingilla ja muka tietävät kaikesta kaiken, ehkä tiesivät muutama vuosi sitten. IT-alalla liikutaan sellaisin harppauksin että tieto menee vanhaksi aika nopeasti. IT-ammattilaisilta pitää löytyä nöyryyttä käyttää hieman aikaansa uuden opiskeluun.
Kyllähän se on suomalaisille ihan tavallista että kun "niin per%%%een kova koulutus niin palkkaa pittää saada niin että ranteista pakottaa". Eikä ole muuta antaa kuin tutkintotodistus.
Yleensä maailmalla ura ja palkka räjähtää liikkeelle kun ollaan nelikymppisiä, siihen asti opetellaan.
Totta puhut. Kaikilla valmistuneilla vilkkuu dollarin kuvat silmissä ja tj:n pallia havitellaan, jos työhaastatteluun asti pääsee niin mennään jo autolliikkeistä hakemaan BMW:n esitettä... (tapahtunut todellisuudessa)
Pidetään jalat maassa pojjaat ja tytöt!!
20% ITC-alan ihmisistä on tänä vuonna työttömänä. Markkinoilla on ollut jo vuoden ajan kovan kokemuksen omaavia saatavilla enemmän kuin markkinat vetävät.
Jotkut ovat kokeilleet spekulatiivista uuden opiskelua, mutta eihän sekään välttämättä mitään auta tässä markkinatilanteessa, jos siitä uudestakin vaaditaan 2 vuoden kokemusta ennen kuin hakija otetaan vakavasti.
Ne lähtee jotka PYSTYY!! Olen sitä mieltä että turha tänne on jäädä jos ei ole töitä.